tag:blogger.com,1999:blog-22417750003381891202024-03-18T04:09:07.730-07:00Morren kirjablogiKeskiäkäisen Morren lukupäiväkirja muistin tueksiMorrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.comBlogger912125tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-10523914834339024362024-03-18T03:40:00.000-07:002024-03-18T04:08:35.313-07:00Laila Hietamies: Sonja (1993)<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPHSo59SF_rRQMAbegu3J9Q2KPGD9DpAie_tV-oRRW4f1XVPo9nC9VWZBYztR52z4IiplLQv4omseNnKWTdHzgNDGJrBL9O9hP0z0fnYaOiFVZyiQ8Led9IdSD8-vPgUGLis_EsSewsetAjwO5Y-E25GMbiTZUUWucZ2Mhy0We-NWJ7KXQjMzQ99fL5gET/s2000/432151805_820302483449473_4839419402456009100_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2000" data-original-width="1500" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiPHSo59SF_rRQMAbegu3J9Q2KPGD9DpAie_tV-oRRW4f1XVPo9nC9VWZBYztR52z4IiplLQv4omseNnKWTdHzgNDGJrBL9O9hP0z0fnYaOiFVZyiQ8Led9IdSD8-vPgUGLis_EsSewsetAjwO5Y-E25GMbiTZUUWucZ2Mhy0We-NWJ7KXQjMzQ99fL5gET/s320/432151805_820302483449473_4839419402456009100_n.jpg" width="240" /></a></b></div><b>Kustantamo:</b> Otava<br /><b>Sivumäärä:</b> 463<p></p><p>Laila Hietamiehen (Hirvisaaren) Sonja-sarjan avausosa <i>Sonja</i> vie lukijansa 1800-luvun lopun Venäjälle. Tarinan alussa ruhtinatar Sonja Orbeliani on jo kuollut. Hänen veljensä Mihail on saanut Sonjalta omaelämäkerrallisen käsikirjoituksen, jonka antaa nyt luettavaksi vapaaherra Gustaf Mannerheimille. Gustafin ja Sonjan välillä on aivan erityinen side. Kehyskertomuksena koko sarjalle on siis Mannerheimin lukuhetki, joskin se tulee ilmi vain alkusivulla.</p><p>Tarina alkaa Sonjan lapsuudesta Belaja Rozan kartanossa. Hietamies kuvaa hyvin uskottavasti ruhtinasperheen elämää, joka on ylellistä, mutta hyvin kahlitsevaa. On oltava tarkkana kenen kanssa saa seurustella ja milloin ja kuinka ihmiset esitellään toisilleen jne. Tämä on kenties kiinnostavin ja viehättävin asia Sonjassa.</p><p>Sonja henkilönä on tässä osassa minun makuuni aivan liian raivostuttava. Sonja on hyvin pikkuvanha lapsi, erikoisen tarkkanäköinen ja analyyttinen jo 12-vuotiaasta alkaen ja jo silloin hänen tunteensa leimahtavat veljen ystävää, Gustaf Mannerheimiä kohtaan. Myöhemmin Sonja viettää paljon aikaa jo lapsena tutustumansa Aleksanderin kanssa, jolla on kyseenalainen menneisyys.</p><p>Sonjan isoimpia murheita on se, etteivät hänen rintansa kasva, kuten muilla tytöillä, mikä on ehkä ainoa uskottava, mutta hassun korostettu asia nuoren Sonjan ajatusmaailmassa. Sonjan tyyli, etenkin loppua kohden, kun hän alkaa olla jo neitoiässä, on hyvin dramaattinen. <i>Sonja</i> päättyykin näin:</p><p></p><blockquote><i>Olin astunut aikuisuuteeni tuskien kautta ja silti kuin huomaamatta. Ymmärsin kuitenkin selkeästi, että lapselliset haaveeni romansseista, rakkauksista ja rakastumisista olivat jääneet taakse. Tiesin, että edessäpäin minua odottivat syvemmät ja tärkeämmät asiat. Elämä oli näyttänyt minulle kasvonsa.</i></blockquote><p></p><p>Hietamiehen taustatyötä ei voi olla arvostamatta. Hän osaa rakentaa koko <i>Sonjan</i> maailman ja venäläisen 1800-luvun kulttuurin todella uskottavasti. Ehkä alan ammattilainen tai muu hyvin perehtynyt henkilö voi huomata virheitä, mutta minulle tämä upposi kuin kuuma veitsi voihin. <br /></p><p>Sonja-sarja on ehdottomasti viehättävä, mutta toivoisin jatko-osilta vähän vähemmän Sonjan jumaloimista. Sonja on täydellinen sankaritar; kipakka, suorasukainen, kaunis ja miehet hullaannuttava. En tiedä onko tällainen aivan kestänyt aikaa, vai olenko jo nyt vain tottunut moninaisempaan sankaritar-kuvaan.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan <i>Sonjan</i> kohtaan 1. Kirjan nimessä on erisnimi. <br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-54037870925296268762024-03-11T07:31:00.000-07:002024-03-11T07:31:25.111-07:00Lauren Groff: Mestarinna (2021 / 2022)<p><b><i></i></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><i><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0cnSQjNFpwOJQVW92KvNFV5gTvs4frRmTpUk2xAF_lZIh0eNY9CKz-L6p3CtnB9OPyzJBNGWwvKqE5C4RdtpXBGkvmQXtN1IIuwjJ_0dGnMQt1x-5DjSEanIESTSCujszNNTTmeQxEuyEoVDvHmctuFZz887zXXMRHrQk3XOQDf8BzxnOoyk5PycLi1mz/s640/9789515257598.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0cnSQjNFpwOJQVW92KvNFV5gTvs4frRmTpUk2xAF_lZIh0eNY9CKz-L6p3CtnB9OPyzJBNGWwvKqE5C4RdtpXBGkvmQXtN1IIuwjJ_0dGnMQt1x-5DjSEanIESTSCujszNNTTmeQxEuyEoVDvHmctuFZz887zXXMRHrQk3XOQDf8BzxnOoyk5PycLi1mz/s320/9789515257598.jpg" width="320" /></a></i></b></div><b><i>Matrix</i></b><br /><b>Suomennos:</b> Tero Valkonen<br /><b>Kustantamo:</b> Schildts & Söderström<br /><b>Äänikirjan kesto:</b> 9 tuntia 7 minuuttia<br /><b>Lukija:</b> Erja Manto<br /><p></p><p>Lauren Groffin <i>Mestarinna</i> osui silmiini kirjailija Sofi Oksasen Instagram-tililtä ja herätti kiinnostuksen. Tätä onkin jotenkin yllättävän vähän näkynyt missään siihen nähden kuinka hemmetin hyvä <i>Mestarinna</i> on! 1100-luvulle sijoittuva historiallinen romaani ei ole pukudraamaa ja romantiikkaa, vaikka rakkaudesta onkin kyse.</p><p>17-vuotias Marie lähetetään kuningatar Eleonoora Akvitanialaisen hovista karuun, köyhään ja kuolemaa tekevään luostariin. Sukunsa naisten tapaan Marie on pitkä, isokokoinen, kulmikas ja voimakas kuin naissoturi eikä siten sovi hoviin, semminkin kun syntyperäkin on mitä on. Marielle käsky luostariin on kauhistus, sillä hän rakastaa syvästi kuningatartaan.</p><p>Sinnikäs ja voimakastahtoinen Marie päättää saada kuningatarensa suosion takaisin keinolla millä hyvänsä. Ja se keino on nostaa luostari uuteen kukoistukseen. Se ei aina ole helppoa, vaatii työtä, lujaa tahtoa ja häikäilemättömyyttäkin. Marie tekee köyhästä luostarista hyvin varakkaan naisten turvasaarekkeen, jonne miehillä ei ole pääsyä. Siitä huolehditaan rakentamalla labyrintti luostarin ympärille. Nunnien joukkoon mahtuu rakentajia, maanviljelijöitä, insinöörejä... He eivät tarvitse miehiä mihinkään! Mutta kuningattaren rakkaus ei olekaan noin vain saavutettavissa...</p><p><i>Mestarinna</i> on hieno matka naisten historiaan. Nyt kun ajattelen, niin tässä ei tainnut olla ainuttakaan mieshenkilöä mainittu edes nimeltä, saati sitten sen isommassa roolissa! Yllättävän voimakas kokemus.</p><p>Marie on mahtava hahmo kaikessa suuruudessaan – sanan kaikissa merkityksissä. Hän on päämäärätietoinen, mutta ei mikään jyräävä boss lady. Hän joutuu tekemään kipeitäkin ratkaisuja ja hakee myös turvaa sekä ystävistään että Neitsyt Marialta. Luostarimiljöö ei tee teoksesta uskonnollista, sitä sivutaan yllättävän vähän, vaan kaiken jälleenrakentamisen ohella nautinnollista elämää kuvaavaa.<br /></p><p>Alkukielinen nimi <i>Matrix</i> on jotenkin hyvin kuvaava, vaikka <i>Mestarinna</i> onkin hieno suomennos. Kääntäjä Tero Valkonen onkin tehnyt todella hienoa työtä. Vaikka kuuntelin tämän äänikirjana, niin haluaisin tämän omaan hyllyyni jo pelkästään käännöksen rikkaan ja kaunistelemattoman kielen takia.</p><p>Suosittelen lämpimästi <i>Mestarinnaa</i> vahvojen naisten, naisten välisen ystävyyden ja rakkauden, hyvän kielen ja aavistuksen maagisen realismin ystäville.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan <i>Mestarinnan</i> kohtaan 27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-60106589056111307052024-02-22T00:56:00.000-08:002024-02-22T00:56:30.579-08:00André Heikius: Painotohtori – pudota painoa pysyvästi (2019)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwZr4VwihgBdeLcSVa8aw1LTE1JfuRWxDnyJ1W1uGp8UZwYhrVlVxzRg6xaBvjRr9CC7bWlryORL6fe6wsPo54tJ9fBeTIPO6fT1J8MJ1YkzchGQ-quWVWRwcK7iPA3m2oZ88zu-7AfXvgw_kgBiK4OmhoLsO4QcW8HhRAOsF0oSYzH9V6lG5dZHGC_rkj/s596/Painotohtori_kansileiskat_24kopia.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="596" data-original-width="400" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwZr4VwihgBdeLcSVa8aw1LTE1JfuRWxDnyJ1W1uGp8UZwYhrVlVxzRg6xaBvjRr9CC7bWlryORL6fe6wsPo54tJ9fBeTIPO6fT1J8MJ1YkzchGQ-quWVWRwcK7iPA3m2oZ88zu-7AfXvgw_kgBiK4OmhoLsO4QcW8HhRAOsF0oSYzH9V6lG5dZHGC_rkj/s320/Painotohtori_kansileiskat_24kopia.jpg" width="215" /></a></div><b>Kustantamo:</b> Tammi<br /><b>Sivumäärä:</b> 203 (e-kirja)<p></p><p>Täytyy myöntää, että hetken mietin rohkenenko tehdä tästä blogiarvion siinä missä muistakin tietokirjoista. Aihe on kuitenkin aika henkilökohtainen; harva lukee näitä ilman, että asia koskettaa jollakin tavalla itseä.</p><p>André Heikius on Suomen johtavia lihavuustutkijoita, joten melkoisen vankalta pohjalta kirja ponnistaa. Näkökulma on tieteellisyydestään huolimatta hyvin käytännönläheinen ja helposti ymmärrettävä. <i>Painotohtori</i> on tietokirjan lisäksi myös selkeä opas käytännön neuvoineen.</p><p>Kirja on myös armollinen. Yllättävän armollinen. Vaikka tiesin, että terveysalan ammattilaiset (pitkäaikaisesta lihavuustutkijasta puhumattakaan) alkavat heräillä hiljalleen siihen, että laihduttaminen ei tapahdu vain lautasmallilla ruoskimalla, yllätti silti se, kuinka paljon Heikius antoi tilaa sille kuinka monimutkainen ylipaino-ongelma taustoineen on eikä sen selättäminen saisi olla yksin yksilön harteilla. Jo kirjan alussa tulee selväksi, kuinka vääriä ja suorastaan haitallisia neuvoja "ota niskasta itseäsi kiinni" ja "se nyt vaan on niin, että syö vähemmän kuin kuluttaa" -tyyliset yksinkertaistavat neuvot ovatkaan.</p><p>Heikius ei kuitenkaan pääsääntöisesti moiti, vaan toivoo yhteistyötä enemmän sekä yksilön osalta (moniammatillinen apu) että laajemmin (elintarviketeollisuus, terveysala jne.). Pyyhkeitä oikeastaan saa vain se seikka, kuinka vähän ja myöhään Suomessa lihavuutta hoidetaan, vaikka käsissä on yhä mittavampi ja kalliiksi tulevampi ongelma. Kuten monessa muussakin asiassa, aiempi puuttuminen ja ennaltaehkäiseminen säästäisivät paljon aikaa ja rahaa niin yhteiskunnallisesti kuin yksilötasolla.</p><p>Edellämainitusta huolimatta <i>Painotohtorin</i> idea ei ole sanoa, että "voivoi, yhteiskunnan vika, anna olla". Ihminen voi yksilönä vaikuttaa omaan lihavuuteensa. Kärkenä Heikiuksella on luonnollisesti terveysnäkökulma, josta eniten huomiota saa 2. tyypin diabetes, mutta muutkin toki huomioidaan. Ulkonäöstä kirjassa ei käytännössä puhuta lainkaan. Ehkä olisi vähän voinut puhuakin. Lähinnä ulkonäköpaineiden tuomista ongelmista ja häpeästä.</p><p>Käytännöntoimista en saanut itse oikein mitään uutta; lautasmalli ja kasvisten lisääminen. Vegaaninen ruokavalio oli kivasti huomioitu ateriaideoissa. Liikunta ja uni saivat myös ison huomion, jossa ei minulle ollut mitään uutta sinänsä, vaan oikeastaan lähinnä aiemmin luetun vahvistamista. Ainoastaan lääkehoitoon liittyvät asiat tulivat minulle uusina. Heikius esittelee lyhyesti lääkkeet, niiden vaikutusmekanismit ja oheishoitoon liittyvät asiat.<br /></p><p>Kokonaisuudessaan <i>Painotohtorissa</i> ei paljoakaan ollut uutta asiaa, jos on yhtään perehtynyt aiheeseen. Moni lihava on ja sen huomioidaan myös kirjassa. Vastoin monia keskustelupalstojen väittämiä ja luuloja lihava tietää olevansa lihava, hän tietää mitä pitäisi tehdä ja häneltä EI puutu itsekuria. Se, mikä yleensä puuttuu, on apu ja tuki. Tämän kaiken Heikius vahvistaa omaankin kokemukseensa lääkärinä nojaten.</p><p>Jos mitään uutta ei kerran ollut tarjolla, niin menikö lukeminen ihan hukkaan? Ei toki. Armollisuus on tässä asiassa aina tervetullutta nykyisen keskusteluilmapiirin myötä. Lukukokemus oli enemmän puhdistava kuin voimauttava kuten Raisa Omaheimon <i><a href="https://morrenkirjablogi.blogspot.com/2022/10/raisa-omaheimo-ratkaisuja-laskeille-2022.html" target="_blank">Ratkaisuja läskeille</a></i>. <i>Painotohtori</i> onkin erinomainen kirja lukea rinnakkain Omaheimon kirjan kanssa.<br /><br />Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Painotohtorin kohtaan 42. Kirjan nimessä on alaotsikko.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-63288230590716199932024-02-18T07:07:00.000-08:002024-02-18T07:07:49.245-08:00Joyce Carol Oates: Elämäni rottana (2019 / 2020)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgbMMOK1Fhms5N2P-oojp-A41jtJPuQwhIOxVREeBknYLIVLZRYfbrNjkHqHtQiyG2PKqQvJ2S0op-qR0cJBxV-hqtNL_-FucC4pGPSUKOBTtWeMhiEaQOYoykAkd2gfJqkmATAInujvIPtyA2jrJQA_B2Gq6TEt9TT6pIYO1xjdL_TeinNMKF9UsA7Ga_0/s640/9789177193197.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgbMMOK1Fhms5N2P-oojp-A41jtJPuQwhIOxVREeBknYLIVLZRYfbrNjkHqHtQiyG2PKqQvJ2S0op-qR0cJBxV-hqtNL_-FucC4pGPSUKOBTtWeMhiEaQOYoykAkd2gfJqkmATAInujvIPtyA2jrJQA_B2Gq6TEt9TT6pIYO1xjdL_TeinNMKF9UsA7Ga_0/s320/9789177193197.jpg" width="320" /></a></div><b><i>My Life As A Rat</i></b><br /><b>Suomennos:</b> Kira Poutanen<br /><b>Kustantamo: </b>Harper Collins<br /><b>Äänikirjan kesto:</b> 13 tuntia 22 minuuttia<br /><b>Lukija:</b> Elina Ylisuvanto<p></p><p>Lukupiirissäni meille valikoitui kirjailijaksi Joyce Carol Oates. Minulla oli hatara käsitys hyvin arvostetusta, korkeakirjallisia teoksia kirjoittavasta tekijästä; olisiko ollut jopa Otavan kirjasto -sarjaa. Niinpä odotukset olivat korkealla, kun tartuin äänikirjaan Elämäni rottana.</p><p>Tarinan idea oli kiinnostava. Eletään 1990-luvun Yhdysvalloissa. Irlantilaistaustainen Kerriganin perhe kohtaa tragedian, kun heidän kaksi poikaansa osallistuu mustan Hadrian-pojan raakaan pahoinpitelyyn, jonka seurauksena Hadrian kuolee. Poliisille ei heti selviä syyllinen ja koko pikkukaupunki arvailee, ketkä ovat tekijöitä. Kerriganin perheen isän suosikkityttö, 12-vuotias kuopus Violet, sattuu näkemään, kuinka veljet Lionel ja Jerome hautaavat piiloon verisen mailan ja osaa laskea yksi plus yksi. Kerriganin perhe pitää yhtä ja omiensa puolta kuin mafiaperheet; mikään ei sitä saa rikkoa. Kun Violet sairaana ja kuumeisena sattuu lipsauttamaan opettajalle, että veljet ovat syyllisiä ja Violet pelkää mennä kotiin, koska veljet saattaisivat hakata hänetkin kuoliaaksi, paljastuu veljesten syyllisyys. Violet ajetaan pois kotoa. Hän on rikkonut perheen luottamuksen. Violet päätyy asumaan tätinsä luo, mutta elo sielläkään ei ole auvoista.</p><p><b>Tästä eteenpäin on juonipaljastuksia.</b></p><p>Oates on tosiaan hyvin arvostettu ja suosittu, mutta ainakaan tämän teoksen perusteella en ymmärrä miksi. En millään ilveellä. Ei ymmärtänyt kukaan muukaan meidän viisihenkisestä lukupiiristämme, jossa oli yritetty aloittaa Blondia, luettiin Babysitter ja Kosto.Rakkaustarina. Kaikilla sama kokemus.</p><p>Eniten rasitti jankkaava tyyli, jossa samat asiat kerrottiin useaan kertaan eri puolilla romaania. Alun perin <i>Elämäni rottana</i> on ilmestynyt novellina ja osa tarinasta erillisenä jatkotarinana. Se selittänee, mutta jos tällainen koostetaan romaaniksi, niin se pitää perkele soikoon kustannustoimittaa.</p><p>Myös virkkeet, jotka toistivat itseään. Toistivat itseään, niin että se korostui erityisesti äänikirjana. Äänikirjana, jonka lukija vielä jotenkin painotti tätä rytmiä. Tätä rytmiä, joka saa hampaani kirskumaan. Hampaani kirskumaan niin, että tätä on vaikea kirjoittaakin. Saitte varmaan kiinni pointista.</p><p>Tarina Violetin erosta perheessä olisi riittänyt sinällään hyvin. Mutta tähän alkoi kasaantua muutakin tårta på tårta -hengessä. Ensin hyväksikäytti opettaja, sitten tädin mies, sitten väkivaltainen asiakas, kun Violet oli siivoojana. Huoh. Ei näin. Jäi venyttämisen maku suuhun.</p><p>Loppu oli varsinainen antikliimaksi ja keskenjäänyt tekele. Anteeksi vain. Violet palaa aikuisena kotiinsa käymään. Veli Lionel on istunut tuomionsa. Hän pahoinpitelee Violetin uudestaan. Violet pakenee kiinalaista ruokaa hakeneen poikaystävänsä luo. Loppu. Jäin suu auki tämän kanssa. Mitä hittoa?!</p><p>En onnistunut kiintymään yhteenkään henkilöön enkä pitänyt ketään kiinnostavana. Ajoittainen sinä-muotoinen kerronta ei myöskään ollut mieleeni yhtään. Kaiken kaikkiaan aika kamala lukukokemus. Ei mene Oates jatkoon minun lukulistallani.<br /><br />Helmet-lukuhaasteessa sijoitan <i>Elämäni rottana</i> kohtaan 29. Kirjassa valehdellaan.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-74526331063004861382024-02-10T00:20:00.000-08:002024-02-10T00:28:00.573-08:00Anna Englund: Lautapalttoo (2022)<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDt-hSFH5RyZCzLt7KChLu8yEGRCNfT1R4ZvqtcZPTs2mwKM6J_OOFwLJ-0tTSKM1bq81coDsbd4hpJIgphMUmW91UaYIjfVhCmFNMjRjMmzUjMKv97IxOKa_tZeU3i8l8-jLCKB6WcpAjlhsFqrItlVPhbD5O2S8bkODxjlPtyWIkoPkrUGJLighEk0cu/s640/9789523880955.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDt-hSFH5RyZCzLt7KChLu8yEGRCNfT1R4ZvqtcZPTs2mwKM6J_OOFwLJ-0tTSKM1bq81coDsbd4hpJIgphMUmW91UaYIjfVhCmFNMjRjMmzUjMKv97IxOKa_tZeU3i8l8-jLCKB6WcpAjlhsFqrItlVPhbD5O2S8bkODxjlPtyWIkoPkrUGJLighEk0cu/s320/9789523880955.jpg" width="320" /></a></b></div><b>Kustantamo:</b> Siltala<br /><b>Äänikirjan kesto: </b>5 tuntia 57 minuuttia<br /><b>Lukijat:</b> Riitta Havukainen ja Karoliina Kudjoi<p></p><p>1930-luvun Pohjanmaalle sijoittuva <i>Lautapalttoo</i> pääsi vähän yllättämään. Yleensä kyllä luen kirjan esittelytekstin, mutta tämän kohdalla jätin sen tekemättä koska "eikös tämä jokin dekkari ollut". Juuei ollut, vaan oli hieno kuvaus kahdesta eri lesbosuhteesta.</p><p>Elena on naimisissa Ilmarin kanssa. Lapsia ei ole siunaantunut, vaikka yritystä on ollut. Päivät kuluvat anoppia silmällä pitäessä ja ruumisarkkujen sisuksia ommellessa. Muutakin vaatepuuhaa löytyy aika ajoin, varsinkin kun pieneen pohjalaiskylään saapuu helsinkiläinen Lydia, joka Elenan itsensäkin yllätykseksi vie jalat hänet altaan.</p><p>Anoppi Manta seurailee sivusta Elenan ja Lydian suhteen kehkeytymistä ja vaipuu omiin muistoihinsa. Ei Elena ollut ainoa laatuaan ja kyllä samankaltainen toisen tunnisti.</p><p><i>Lautapalttoo</i> kertoo hienosti ja herkästi monella tapaa kiellettyjen tunteiden ja suhteiden syntymistä. Naisten välisten rakkauden lisäksi törmäystä tapahtuu myös maalaiskylän ja pääkaupungin elojen välillä. Helsinkiin karanneen Elinan on välillä vaikea ymmärtää, miten ihmiset saavat aikansa pääkaupungissa kulumaan – paitsi juhlimalla.</p><p>Viihdyin kirjan parissa mainiosti. Tarina oli oikein sopivan mittainen; kertoi paljon ja silti kiireettömästi lyhyessä mitassa. Todellinen taidonnäyte. Loppu oli minun makuuni ehkä vähän äitelä. Nimestään huolimatta kuolema oli yllättävän vähän läsnä.<br /></p><p>Lukijat olivat taitavia, mutta pakko sanoa, ettei Havukaiselta oikein luonnistunut Mantalle kuuluva pohjalaispuheen poljento. Jokin siinä tökki.</p><p><i>Lautapalttoon</i> kaunis kansi on Elina Warstan käsialaa. Valitsen kirjoja harvoin kannen perusteella (ainakaan tietoisesti), mutta tähän valintaan kansi vaikutti. <br /></p><p>Kokonaisuutena kaikin puolin hieno teos kuitenkin, ansaitusti oli Helsingin Sanomien esikoisromaaniehdokas. Lukisin Englundilta lisääkin mielelläni.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan <i>Lautapalttoon</i> kohtaan 9. Kirjassa joku karkaa.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-46609435963807739952024-01-26T06:16:00.000-08:002024-01-26T06:16:57.038-08:00Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet (2012 / 2022)<p><b><i></i></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><i><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOWP0Stu3Gk0Rmfi0ZLbl7q_0_RbtUKSxcWz_zwfSrwFh7ENhbBApciREzc2PkIy6lhRzzkViuyDfHIj3rJKe-Jp8cePWHiuo5KBb-9MsqvGl1VmL9oLiAtRphUyiI0vXdqHumNwlCd6FpkVrDWg6QgH3D98jBMY_2-kRYOlKK2HIyyl6ElgS3Cv-oAX0z/s640/9789526934693.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgOWP0Stu3Gk0Rmfi0ZLbl7q_0_RbtUKSxcWz_zwfSrwFh7ENhbBApciREzc2PkIy6lhRzzkViuyDfHIj3rJKe-Jp8cePWHiuo5KBb-9MsqvGl1VmL9oLiAtRphUyiI0vXdqHumNwlCd6FpkVrDWg6QgH3D98jBMY_2-kRYOlKK2HIyyl6ElgS3Cv-oAX0z/s320/9789526934693.jpg" width="320" /></a></i></b></div><b><i>Namiya Zakkaten no Kiseki</i></b><br /><b>Suomennos:</b> Raisa Porrasmaa<br /><b>Kustantamo:</b> Punainen silakka<br /><b>Äänikirjan kesto:</b> 10 tuntia 6 minuuttia<br /><b>Lukija:</b> Juhani Rajalin<p></p><p><i>Namiyan puodin ihmeet</i> tarttui lukemistooni spefiaiheensa ja lukuisten kehujensa vuoksi. Lisäksi ei-eurooppalaiseen ja -yhdysvaltalaiseen spefiin on aina kiehtovaa tutustua.</p><p>Kirja kertoo kolmesta miehestä, jotka ryöstön tehtyään piiloutuvat hetkeksi hylättyyn kaupparakennukseen. Kauppaan alkaa kuitenkin putkahdella kirjeitä, joissa ihmiset kertovat huolistaan. Kolmikko rohkaistuu vastailemaan niihin ja hiljalleen he oivaltavat olevansa eräänlaisessa aikaluupissa, jossa kirjeet tulevat menneisyydestä ja kaupparakennuksessa ei aika kulu lainkaan.</p><p>Kirjeiden kautta lukija pääsee seuraamaan eri henkilöiden elämää ja Namiyan, joka alun perin perusti kaupan ja ryhtyi murheisiin vastailemaan. Vähemmän yllättävästi kaikkien henkilöiden elämät jollakin tavalla liippaavat toisiaan ja jopa rosvokolmikon elämää.</p><p>Minun makuuni <i>Namiyan puodin ihmeet</i> oli hiukan tylsä yhdistelmä self helppiä ja naiiviutta. Vaikka ongelmat ovat vakavia, on kirja todellista hyvänmielen kirjallisuutta. Teoksessa näkyi hyvin se, että se on suunnattu ennen kaikkea ihmisille, jotka eivät yleensä lue spekulatiivista fiktiota. Koko tarinan olisi helpostikin voinut rakentaa ilman spefi-elementtiä lähtemällä Namiyasta ja mennä sitten rosvokolmikkoon. Tällainen ratkaisu maistuu aina hiukan puulta. Lisäksi aluksi tuhlattiin hirveästi aikaa kaikenlaiseen "miten tämä on mahdollista?" -ihmettelyyn ja vakuutteluun. Tuli tunne, ettei lukijaan luotettu. Tottunut spefilukija ostaa aika helposti kummallisuudet, jotka tapahtuvat meikäläistenkin maailmassa.</p><p>Tarinoiden yhteenkietoutuminen oli varsinainen taidonnäyte kuitenkin ja erilaiset kohtalot kiinnostavia. Kokonaisuus oli juuri sopivan mittainen. Tyhjäkäyntiä esiintyi vain kohdassa, jossa puhuttiin paljon Beatlesista. Se on tainnut aikoinaan olla Japanissa kovakin juttu, sillä sen verran usein se esiintyy myös Haruki Murakamin teoksissa, joista yksi on jopa nimetty Beatles-kappaleen mukaan (<i>Norweigian Wood</i>). Tässä kohdin myös suomennos huvitti, kun puhuttiin <i>Apua</i>- ja <i>Kovan päivän ilta</i> -elokuvista. Googletus kuitenkin osoitti, että nimet on tosiaan suomennettu, mutta jälkimmäinen on suomeksi kuitenkin <i>Yeah, yeah, tässä me tulemme</i>. Kaikkea sitä...</p><p>Joka tapauksessa fiilis on lähinnä sellainen tulipahan luettua. Tai siis kuunneltua. (En juurikaan arvosta sitä joillekin tärkeää saivartelua tässä asiassa.) Lukijalla oli hassun kuiskaava ääni, johon tottumiseen meni hetki.<br /></p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan <i>Namiyan puodin ihmeet</i> kohtaan 43. Kirjalla ei ole päähenkilöä.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-14622528406225416742024-01-17T00:56:00.000-08:002024-01-17T01:09:06.266-08:00Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (1959-1962), toinen postaus<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1He6Ktpy0xmOsyrk04j-lRCaQGav98Qm2eknjwQxetxcUZyep1vyVh8kgFmaMHLVDdrvO4-f_UgGWlR2M17UeevOK4HGyG6aWCyiaZjLw6ZAXtSZUU___0B7XBDygskzQHmAW3aBvnJ9ANoWHUZ4v7re0PF9nZyVCvMPYQ7a071_xlVkd0VA3BAU9AdkC/s640/9789510469125.jpg" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1He6Ktpy0xmOsyrk04j-lRCaQGav98Qm2eknjwQxetxcUZyep1vyVh8kgFmaMHLVDdrvO4-f_UgGWlR2M17UeevOK4HGyG6aWCyiaZjLw6ZAXtSZUU___0B7XBDygskzQHmAW3aBvnJ9ANoWHUZ4v7re0PF9nZyVCvMPYQ7a071_xlVkd0VA3BAU9AdkC/s320/9789510469125.jpg" width="320" /></a></b></div><b>Kustantamo:</b> WSOY<br /><b>Äänikirjan kesto:</b> osa 1: 16 h 19 min, osa 2: 18 h 15 min, osa 3: 18 h 59 min<br /><b>Lukija:</b> Antti Holma<p></p><p>Olen lukenut <i>Täällä Pohjantähden alla</i> -romaanitrilogian kerran ja kuunnellut nyt kahdesti. Ensimmäisen lukukerran bloggauksen löydät <a href="https://morrenkirjablogi.blogspot.com/2008/09/vaino-linna-taalla-pohjantahden-alla.html" target="_blank">tästä</a>. Nyt luin itsekin hiukan huvittuneena tuota vanhaa postaustani vuodelta 2008. Näkemykseni ovat tässä hiukan muuttuneet, mutta tullaan siihen kohta.</p><p>Muutama vuosi sitten kuuntelin teoksen Veikko Sinisalon lukemana. Pidin tuolloin taukoa bloggaamisesta, joten siksi siitä ei ole postausta. (Harmi. Ei pitäisi pitää taukoja näin tärkeässä asiassa!) Sinisalon luentaa pidetään jossakin määrin ikonisena. Se on ajalta kauan ennen nykyistä äänikirjaboomia ja on yhä kuunneltavissa suoratoistopalveluissa. Muistan nauttineeni Sinisalon luennasta ensimmäisen kirjan puoliväliin asti noin suunnilleen. Sinisalo eläytyy hyvin vahvasti ja luenta lähentelee näyttelemistä. Etenkin Aune Leppäsen roolin kiekuminen oli todella korvia vihlovaa. Mutta äkkiä liiallinen eläytyminen alkoi kääntyä itseään vastaan ja alkoi tympiä. Vain itse tarina sai jatkamaan loppuun Sinisalon kanssa.</p><p>Olikin kiinnostavaa tarttua tähän uudestaan Antti Holman luennan kannalta. Oikein hyvää, oikein hyvää ja oikein hyvää, sanoisi Antti itsekin. Holman luenta oli todella miellyttävää alusta loppuun asti. Eri henkilöiden painotusten ero on hienovaraista, mutta tunnistettavaa ilman, että täytyisi koko ajan kuulostella, että kenenköhän repliikki tuo oli. Toki <i>TPA</i>:n hahmot ovat tunnistettavia jo ihan kielensä kautta, mutta Holman luenta toi niihin lisää piirun verran syvyyttä. Näin nautinnolliseen kuuntelukokemukseen ovat yltäneet vain Lars Svedbergin lukema <i>Sinuhe egyptiläinen</i> ja Jukka Pitkäsen lukema Richard Powersin <i>Ikipuut</i>. (Miksi, oi miksi menin pitämään blogitaukoa?!)</p><p><i>Täällä Pohjantähden alla</i> oli jälleen jyrisyttävä kokemus. Varsinaista tarinaa en nyt noin muuten lähde enää avaamaan. Jotenkin ei edes sanat riitä siihen, sillä tarinassa tapahtuu niin paljon. En tässä blogissa yleensä avaudu politiikasta, mutta juuri nyt Täällä Pohjantähden alla tuntuu ajankohtaisemmalta ja osuvammalta kuin aiemmilla lukukerroilla. Ellen Salpakari muistuttaa hätkähdyttävän paljon kovan linjan ministeri Riikka Purraa. Piilossa oleva pääministerimme Petteri Orpo taas kuin ilmetty pastori Lauri Salpakari. Rouva Salpakari on kovasti isänmaallinen, mutta haluaa työläisen pysyvän nöyränä ja vähään tyytyvänä. Työmäärää pitää nostaa, jotta pappila tuottaisi enemmän – uudet vaunut pitää hankkia, sillä eihän sovi että pastori kulkee missä tahansa kieseissä. Kommunismia ovat vähän se, tämä ja tuo – kuten kahdeksan tunnin työpäivä, johon ei millään tahdottaisi taipua sillä maailmanloppuhan siitä seuraisi. Kuulostaa niin kovin, kovin tutulta... Ei ole jutut sadassa vuodessa muuttuneet. Ja kun itänaapurimme isottelee nytkin, niin hiljaiseksi vetää tämä kirja. Tarvitsemmeko uuden talvisodan?</p><p>Aiemmin moitin hahmoja yksiulotteisuudesta. Ehkä vika oli lukijassa. Olen edelleen sitä mieltä, että henkilöt rakennetaan yhden tai kahden tulokulman kautta, mutta tavallaan se on väistämätöntäkin näin laajan henkilögallerian kanssa. Mutta se ei silti tee hahmoista yksinkertaisia. Tällä kertaa näin Elinan syvemmin. Hän on kovin kiltti, uskollinen ja hyveellinen, mutta nyt näin myös sen pikkuisen tuomitsevankin puolen, mikä välittyy Elinan uskonnollisuudenkin kautta. Ylipäätään havahdutti se, kuinka kovasti Koskelat ovat kärkkäitä arvostelemaan muita – Kaarina sanoo tämän suoraankin kolmannen osan lopussa.</p><p>Preeti Leppänen jatkoi suosikkinani. Jos kaikki maailman ihmiset olisivat kuin Preeti, maailma olisi paljon yksinkertaisempi ja rauhallisempi paikka elää. Aune ei ärsyttänyt tällä kertaa niin paljoa, näin hänet enemmän selviytyjänä. Jussi Koskelan yrmyys oli lähinnä hellyyttävää, eikä Almankaan osa näin ollen tuntunut niin kurjalta. Edelleen itkin Koskelan poikien kohtaloa.<br /></p><p>Ainoa asia, josta en tässä teoskokonaisuudessa edelleenkään pidä enkä oikein ymmärrä, on sen loppu. Viimeisessä luvussa Janne Kivivuori palaa Pentinkulmalle, elellään kaiketi 1950-lukua. Jannen kautta nivotaan tapahtumia loppuun. Viimeinen kohtaus on kuitenkin Elinan. Hän istuu kiikustuolissa, kuuntelee radiota, hymyilee ja muistelee. Tämä ok. Mutta radiosta soi Kauko Käyhkön Inarinjärvi-kappale. Miten ihmeessä se liittyy koko <i>Täällä Pohjantähden alla</i> -trilogian kokonaisuuteen, kun kappale puhuu Lapista?! Ärsyttää.<br /></p><p>Joka tapauksessa jos pitäisi valita se yksi kirja, joka kaikkien tulisi lukea, olisi minun valintani tämä. Ja nimenomaan juuri nyt.<br /><br /><a href="https://morrenkirjablogi.blogspot.com/p/helmet-lukuhaaste-2024.html" target="_blank">Helmet-lukuhaasteessa</a> sijoitan tämän kohtaan 37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita. Tätä ei tarvinne sen kummemmin perustella.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-71497921475725867312023-12-25T01:03:00.000-08:002023-12-25T01:03:52.947-08:00Ray Loriga: Tokio ei välitä meistä enää (1999 / 2002)<p><i><b></b></i></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><i><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjyTipdBie4Qu6ldxIRC8cI_folWVQY9ZqhcJuBg-YZoWEvuLFxUgyWGUMGTsnU1B6n_pq-WwNlDPnf13IWFQtsxSXXkztVCUlWc7Hbl2hImyh1BaRS23vS661RvTd49w6ovi2EFMtWiHenokEE0OYuynifDO5xmfGNE6R_MvjXblPtrswzT_-Rf1dn78Q-/s2000/411840940_272766902463376_7004787333373470707_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2000" data-original-width="1500" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjyTipdBie4Qu6ldxIRC8cI_folWVQY9ZqhcJuBg-YZoWEvuLFxUgyWGUMGTsnU1B6n_pq-WwNlDPnf13IWFQtsxSXXkztVCUlWc7Hbl2hImyh1BaRS23vS661RvTd49w6ovi2EFMtWiHenokEE0OYuynifDO5xmfGNE6R_MvjXblPtrswzT_-Rf1dn78Q-/s320/411840940_272766902463376_7004787333373470707_n.jpg" width="240" /></a></b></i></div><i><b>Tokio ya no nos quiere</b></i><br /><b>Suomennos:</b> Päivi Paappanen<br /><b>Kustantamo:</b> Like<br /><b>Sivumäärä:</b> 251<p></p><p>Vielä ehtii tahkoa vuoden 2023 Helmet-lukuhaastetta ennen kuin uusi julkaistaan. Ajattelin, etten hae täsmästi haastekirjoja, mutta vähän lipsui. Haastetta en saa kokonaan suoritettua; vuoden ensimmäisen puoliskon lukeminen oli todella vähäistä silloisen työn vuoksi. Ehkä ensi vuonna sitten tavoitteellisemmin.</p><p>Kohtaan 18., jossa kirjan tulee olla alun perin julkaistu kiinaksi, hindiksi, englanniksi, espanjaksi tai arabiaksi (viisi maailman puhutuinta kieltä), halusin ei-englanninkielistä spekulatiivista fiktiota. Vinkistä tartuin Ray Lorigan kyberpunk-henkiseen scifikirjaan <i>Tokio ei välitä meistä enää</i>, joka on alun perin julkaistu espanjaksi. On aina kiinnostavaa tutustua ei-englanninkieliseen käännös-spefiin!</p><p>Olen sillä tavalla outo ihminen, että en pidä David Lynchin elokuvista. Olen toki huono elokuvaihminen muutenkin, ei sillä. Lynchin elokuvat ovat liian sekavan psykedeelisiä minun makuuni. <i>Tokio ei välitä meistä enää</i> oli kuin Lynchin tekemä pornoelokuva, joten niin kaukana omasta kirjamaustani kuin vain mahdollista.</p><p>Tarina kertoo jonkinlaisesta epämääräisestä tulevaisuudesta, jossa isot yhtiöt kauppaavat huumeita jos jonkinlaisia. Nimettömäksi jäävä päähenkilö kauppaa huumeita, jotka auttavat ihmisiä unohtamaan asioita joko lähimuististaan tai pitkäkestoisesta muististaan. Hän käyttää itsekin pillereitä jos jonkinlaisia, ihan kuten moni muukin, vaikka periaatteessa huumeet ovat laittomia. Noin muuten kirjassa ei oikein mitään sen kummempaa spekulatiivisuutta oikein ollut, joten se lanka jäi aika ohueksi.<br /></p><p>Loriga maalaa yllättävän raadollisen kuvan, vaikka kyberpunkista tietääkin jo etukäteen, etteivät ne ole kovinkaan valoisia tarinoita. Muistinpyyhkimiseen liittyviä huumeita käytetään muun muassa lapsibordelleissa, joissa lasten muisti pyyhitään, jotta nämä säilyttäisivät lapsenomaisen viattomuutensa aina uuden asiakkaan kanssa. Tällainen on vähän liikaa meikäläiselle, vaikka tätä ei yhtään tuon tarkemmin kuvattukaan.</p><p>Sen sijaan muuta naimista, nussimista, runkkaamista, panemista ym. riitti ihan riittämiin. Päähenkilöllä, joka matkustaa ympäri maailmaa, ei ollut hotellihuoneissa muuta tekemistä. Tämä kai on jälleen niitä miehisiä odysseioja, joita kirjallisuudessa tupataan kovasti arvostamaan – mutta annas kun nainen kirjoittaa vastaavaa...</p><p>Tavallaan en kykene arvioimaan tätä asteikolla hyvä-huono. En vain saanut tämän ideasta kiinni lainkaan. Takakannen mukaan Lorigaa on verrattu Camus'huun, Cornadiin, Bukowskiin, Burroughiin ja Ballardiin. Hälytyskellojeni olisi kyllä pitänyt soida jo siinä vaiheessa, kun luin takakantta kirjastossa.</p><p>No, tulipahan luettua ja haastekohta suoritettua.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä).<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-21181085628022968022023-12-17T00:19:00.000-08:002023-12-17T00:19:12.600-08:00Magdalena Hai: Sarvijumala (2023)<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXfT8ZzqDgyGsNXrDhMZCsMusbQd_xRaNYn5IapGy2ImfVJIaz4F4aH8bpM_gvH4LqaRBfeLAgYqZVeUswsWp5XPbPnXabuk0OrwV1g9WXExV5ILPX7tgfqVdRGuuEwDpHJ8zGXGZ2o9xH26kyTOtnkphYbEsxIB9JF72LWrRD4OIRbYeczylmpwq5dwp5/s733/978-951-1-45632-2.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="733" data-original-width="460" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjXfT8ZzqDgyGsNXrDhMZCsMusbQd_xRaNYn5IapGy2ImfVJIaz4F4aH8bpM_gvH4LqaRBfeLAgYqZVeUswsWp5XPbPnXabuk0OrwV1g9WXExV5ILPX7tgfqVdRGuuEwDpHJ8zGXGZ2o9xH26kyTOtnkphYbEsxIB9JF72LWrRD4OIRbYeczylmpwq5dwp5/s320/978-951-1-45632-2.jpg" width="201" /></a></b></div><b>Kustantamo: </b>Otava<br /><b>Sivumäärä:</b> 162<p></p><p>Tuore Finlandia Junior -voittaja <i>Sarvijumala</i> on roikkunut ilmestymisestään saakka (ja oikeastaan jo sitä ennenkin) lukulistallani, mutta aina lipsui käsistä. Nytten sitten!</p><p>Odotukset olivat korkealla ja sain kyllä sitä, mitä tilasin.</p><p>Tarina kertoo auto-onnettomuuteen joutuneesta Laurista, joka toipilasaikanaan serkkunsa perheen luona alkaa nähdä mystistä, peurankalloista olentoa, jonka Karin Niemi on käsittämättömän upeasti vanginnut kirjan kanteen. Tummaihoinen Lauri saa tuta niin rasismin kuin rakkaudenkin. Lähistöllä asuva Vilja-Maaria kiehtoo Lauria tavattomasti, mutta jotain vaarallistakin tytössä on.</p><p><i>Sarvijumala</i> on tiivis ja hyytävä jo alusta pitäen. Hai osoittaa hienosti, kuinka hyvää ja tasokasta nuortenkirjallisuutta tehdään tarinan jokaisella tasolla; rakenne, juoni, kieli, henkilöt... Etenkin konstailematon, mutta silti niin tässä ajassa kiinni oleva kieli on kerrassaan hyrisyttävän miellyttävää luettavaa. Nopeilla ja lyhyillä vedoilla Hai maalaa tietysti päähenkilön, mutta myös serkku Niko, täti Vanessa, Vilja-Maaria, Tiuku, Joona, Anni... Kaikki sivuhenkilötkin saavat oman persoonan, vaikka heidän kuvailuunsa ei juuri käytetä aikaa. Hai näyttää, ei selitä.</p><p>Loppu oli mielestäni aavistuksen venytetty, jännite ja kauhun tasapaino vähän kärsivät. Lisäksi jäin pohtimaan Laurin ja hänen onnettomuudessa kuolleen äitinsä välejä, jotka olivat sanalla sanoen huonot. Laurin muistoista selviää, että äiti on ollut huolestunut "niistä porukoista", joiden kanssa Lauri heiluu ja joiden äiti pelkää pilaavan Laurin elämän. Tähän ei palata; mitkä porukat? Olisin kaivannut enemmän siis selvyyttä Laurin ja äidin väleihin.</p><p>Kokonaisuus on kuitenkin ehdottomasti plussan puolella ja sen ylikin. <i>Sarvijumala</i> on Finland Juniorinsa ansainnut ja etenkin tuo kansikuva on ansainnut kaiken sen hehkutuksen, minkä se on kerännyt.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-86972812909405616292023-12-16T03:36:00.000-08:002023-12-16T03:36:17.839-08:00Anneli Kanto: Kullan kaipuu (2022)<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtj1pQ7_3bLI1TNNThpfc6RskIGAzB82V4I4FdjGxAxr58zMh0Ybpx5NBNIeDKv12AMJrT2ZAU3dGI3d-smBfnFUG3IyF3rFPXpbbk9-4NDvD5kvoYvmzer5ddevv5OMCDwri1fwLmpExVzbkDd9FU0dWFXIJXlL0lZ7AsmZ_QO1ppLND5DGm-79uyG-m1/s640/9789180513005.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhtj1pQ7_3bLI1TNNThpfc6RskIGAzB82V4I4FdjGxAxr58zMh0Ybpx5NBNIeDKv12AMJrT2ZAU3dGI3d-smBfnFUG3IyF3rFPXpbbk9-4NDvD5kvoYvmzer5ddevv5OMCDwri1fwLmpExVzbkDd9FU0dWFXIJXlL0lZ7AsmZ_QO1ppLND5DGm-79uyG-m1/s320/9789180513005.jpg" width="320" /></a></b></div><b>Kustantamo:</b> Lind & co.<br /><b>Äänikirjan kesto:</b> 4 h 54 min<br /><b>Lukija:</b> Ella Pyhältö<p></p><p>Pieneksi hyvän mielen välipalaksi valikoitui Anneli Kannon <i>Kullan kaipuu</i>, sillä pidin valtavasti Kannon edellisestä feel good -romaanista <i>Ihan pähkinöinä</i> (arvio taitanee löytyä vain Instagram-tililtäni, jos ei niin lukekaa itse – lämmin suositus). Vain ääni- ja e-kirjana julkaistu romaani kertoo Armista, joka on Maajussille morsian -ohjelman kautta löytänyt itselleen Henrin ja on nyt käytännössä ilmaisena piikana sukutilalla. Vipinää kylälle tuo malminetsijät, jotka mahdollisesti suunnittelevat kaivosprojektia Varhiovuorelle – eli Henrin maille – mikäli sieltä jotakin arvokasta löytyy.</p><p>Ajattelin, että tarinassa oleellinen pointti on vipinä Armin ja malminetsijä Petrin välillä, mutta eipäs ollutkaan. Enemmän painitaan Armin ja todella paskamaisen Henrin suhteessa. Vaikka Henrin käytökselle löytyy syy, ei minulta valitettavasti liiennyt yhtään myötätuntoa mokomalle mulkqvistille.</p><p><i>Kullan kaipuu </i>on myös hiton hauska. Kanto luo pieneen maalaiskylään värikkään ja aavistuksen karikatyyrisenkin naisjoukon. Mukaan mahtuu aavistuksen katkeran oloinen eläkeläinen, hippityyppi ja kunnallispoliitikko ynnä muita. Myös kunnallispolitiikan kiemurat ovat huvittavan tuttuja. Pohditaan, onko mahdollinen kaivos tervetullut vai ei. Komsii komsaa, molemmissa puolensa, mutta molempien kannattajat poteroituvat tiukasti, vaikka puolueettomiahan kaikki ovat olevinaan.</p><p> Varsinaista romantiikkaa tässä oli mielestäni yllättävän vähän ja sekin vähä kevyen makeaa. Imelyydestä oltiin kaukana. Joten jos kaipaa kevyttä lukemista, ihmissuhteet kiinnostavat, mutta ällösöpöyksiä ja siirappia ei kaivata, niin tämä on aika täsmä valinta. <br /></p><p>Loppu pääsi hiukan yllättämään, mutta hyvällä tavalla. Tämä ja <i>Ihan pähkinöinä</i> ovat hiukan erilaista Anneli Kantoa, mutta vankka ammattimaisuus näkyy yhtä lailla molemmissa.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-2194537960970221492023-12-10T09:21:00.000-08:002023-12-10T09:21:01.119-08:00Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä (2018)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgRBKrjVxIS4PyhesnvRZSjwPpNMWRxIsu4nOca7MikoLYZD4onEzpXEeb8RAqMDNAdQkTZ3EDFR-wD4WjJYEMi7uH0s02qzA4n_CAYb8ipOO-o0vEsZJIBBbWGPViL5FhTT8Zuysm0t8gevMlgkBaCWtUlcdnZuJb4fXkE1i1cM1xNbdfDLDexz6WZq-Nd/s418/Kaikkien_toiveiden_Kyl%C3%A4_2.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="418" data-original-width="355" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgRBKrjVxIS4PyhesnvRZSjwPpNMWRxIsu4nOca7MikoLYZD4onEzpXEeb8RAqMDNAdQkTZ3EDFR-wD4WjJYEMi7uH0s02qzA4n_CAYb8ipOO-o0vEsZJIBBbWGPViL5FhTT8Zuysm0t8gevMlgkBaCWtUlcdnZuJb4fXkE1i1cM1xNbdfDLDexz6WZq-Nd/s320/Kaikkien_toiveiden_Kyl%C3%A4_2.jpg" width="272" /></a></div><b>Kustantamo:</b> WSOY<br /><b>Sivumäärä:</b> 357<p></p><p>Anja Snellmanin muutama vuosi sitten ilmestynyt teos <i>Kaikkien toiveiden kylä</i> vaikutti vastaavan kaikkiin toiveisiini; mielenkiintoisen kuuloinen tarina juuri Anja Snellmanilta ja vieläpä Kreetalle sijoittuen. Kreikkaan sijoittuvia kirjoja osuu omiin käsiin turhan harvoin!<br /></p><p>Tarina kertoo Agavesta, iäkkäästä naisesta, joka ainoana ihmisenä asustaa pienessä kuolevassa kreetalaiskylässä. Seuraa hänelle pitävät mm. Pyhä Eufemia Kaikkienylistämä Khalkedonialainen -niminen aasi ja Adonis-koira. Agaven hiljainen arki muuttuu, kun hän löytää jonkinlaiseen liikenneonnettomuuteen joutuneen naisen, joka tajuttomuudestaan herättyään sanoo itseään Monikaksi. Nimi ei ehkä ole oikea, sillä Monika ei oikein muista mitä ehkä tapahtui.</p><p>Muistojensa kanssa naiset kuljettavat tarinaa 1940-luvulta tähän päivään. Olen kurkkuani myöten täynnä tarinoita toisesta maailmansodasta, mutta kreetalaisten näkökulmaa olisin lukenut mielelläni enemmänkin. Matkaoppaana toimineen Monikan muistot kiivaan kiihkeästä aktivistirakastajasta, Akhilleuksesta, ja turisminvastaisesta aktivistitoiminnasta eivät niin jaksaneet kiinnostaa.</p><p>Luin tätä pitkään, sillä tarina polki sekavana paikallaan. Sekavuus selittyy tietenkin osin muistojen sekavuudella, mutta jännite pääsi monin paikoin unohtumaan kokonaan. Koin Monikan melkeinpä ihan ylimääräiseksi hahmoksi. Agavesta, Mikiksestä ja Pneuman kylästä olisin lukenut vaikka toisen kirjan putkeen. Vahvalla kokemuksella ja osaamisella Snellman osaa luoda tekstiin hienon kreetalaisen (nimenomaan kreetalaisen, ei vain kreikkalaisen) tunnelman.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 5. Kirjassa ollaan maan alla.<br />Kaikkien toiveiden kylä on Pneuman alla ollut pommisuojatyyppinen kylä ja nyt Agaven arjessa Monikaa hiljalleen kammoksuttava mausoleumi.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-50559185184845921202023-11-07T10:17:00.003-08:002023-11-07T10:17:22.605-08:00Julia Quinn: Naamiaisten kaunotar (2001 / 2021)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhA_FgPPfHvjQHqeb7aRm_GObDhrs3O0ZYAI41z2FLXEEeRRd-JgxROCPwgSlHKfoPf1L85EFQANvhgZzJ7Vl1Mue2uqTIPyRn3KfsDj-34ekUv9a7Z71-lLzmIReKe6T4_uiJ8SildmOfKLA-DHAGs9Oeu9sRz-EPr5cvg9dwWW-8I3MzhVhHj4OMbBodt/s1024/cebc5cfc5d8f4cceb53dac0b51b4731e9789520435448_1_ba257d17-f577-478a-a1d7-d2cee3648f6b_1024x1024.webp" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1024" data-original-width="649" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhA_FgPPfHvjQHqeb7aRm_GObDhrs3O0ZYAI41z2FLXEEeRRd-JgxROCPwgSlHKfoPf1L85EFQANvhgZzJ7Vl1Mue2uqTIPyRn3KfsDj-34ekUv9a7Z71-lLzmIReKe6T4_uiJ8SildmOfKLA-DHAGs9Oeu9sRz-EPr5cvg9dwWW-8I3MzhVhHj4OMbBodt/s320/cebc5cfc5d8f4cceb53dac0b51b4731e9789520435448_1_ba257d17-f577-478a-a1d7-d2cee3648f6b_1024x1024.webp" width="203" /></a></div><i><b>An Offer From a Gentleman</b></i><br /><b>Sarja:</b> Bridgerton #3<br /><b>Suomennos:</b> Susanna Hirvikorpi<br /><b>Kustantamo:</b> Tammi<br /><b>Sivumäärä:</b> 376<p></p><p>Vannoin viimeksi, että pientä taukoa nyt Bridgertoneihin, mutta kun töissä (kirjastossa) oli kolmas osa sopivasti tyrkyllä, niin...</p><p>Sarja on siis ehtinyt kolmanteen osaansa ja tällä kertaa avioliiton satamaa etsitään Bridgertonin lapsista toiselle, Benedictille. "Bridgerton kakkonen", pelkkä "Bridgerton" ovatkin Benedictille paljon tutumpia nimiä kuin hänen oma nimensä. Sarjahan alkoi itse asiassa Brigertonien neljännestä lapsesta, Daphnesta, joka on vanhin tytöistä. Koska tytöt menevät naimisiin nuorempina, on järjestys tämä. En ole kurkannut vielä neljättä osaa, mutta odotan, että siinä kohdin päähenkilönä on Colin. Sisarusten ikäjärjestys on helppo muistaa, sillä nimet ovat aakkosjärjestyksessä, josta Lontoon seurapiirien juorulehdessäkin vähän vinoillaan.</p><p>Naamiaisten kaunotar (joka on kyllä tylsä suomennos) tarjoilee lukijalleen kunnon Tuhkimo-tarinan aina keskiyöllä lähtevine vaunuineen, ilkeine äitipuolineen ja unohtuneine hansikkaineen (kengätkin ovat oleellinen osa tarinaa). Vaikka suosikkitrooppini romanttisissa kirjoissa on "vihollisista rakastavaisiksi", on tämäkin rakennettu varsin toimivasti. Pidin nimittäin tästä osasta enemmän kuin kahdesta aiemmasta, vaikka tässä oli vähemmän huumoriakin. Naamiaisten kaunotar oli kerta kaikkiaan suloinen tarina! <br /></p><p>Bridgertonien määrätietoinen äiti Violet on päättänyt järjestää naamiaiset. Bridgertonien juhlat ovat seurapiirien suosiossa ja siten oiva mahdollisuus avioliittojen solmimiseksi. Benedictiä ei oikein innosta. Ei hänellä varsinaisesti ole mitään avioitumista vastaan, mutta kun kukaan ei herätä hänessä minkäänlaisia tunteita – ja hänethän tunnetaan lähinnä "Bridgertoneista toisena". Paitsi sitten...</p><p>Sophie Beckett on kunnianarvoisan jaarlin tytär – mutta avioton lapsi, äpärä. Hän on kuitenkin saanut kasvaa jaarlin hoivissa muutaman ensimmäisen elinvuotensa "jaarlin menehtyneen hyvän ystävän tyttärenä". Jaarli menee naimisiin kauniin, mutta häijyn Aramintan kanssa, jolla on kaksi noin Sophien ikäistä tytärtä. Araminta heittäisi Sophien ulos alta aikayksikön, mutta jaarli ei anna lupaa. Jaarlin kuoltuakin testamentti varmistaa, että Sophie saa asua talossa aikuisikään asti.</p><p>Tietenkin jaarlin kuoleman jälkeen Sophien jo ennestään tukala asema alenee entisestään ja hänestä tulee kamarineito ja jokapaikan piika, joka lähinnä kiillottaa kenkiä, korjailee pukua ja auttaa äiti- ja sisarpuoliaan, jotka haluavat tehdä Sophien elämästä helvetin.</p><p>Palvelusväen avulla Sophie pääsee Bridgertonien naamiaisiin, henkilöllisyytensä tietenkin salaten. He kohtaavat Benedictin kanssa ja niin pois päin. Sophie ei paljasta kuka on, sillä onhan selvää, ettei heistä koskaan voisi tulla paria; äpärä ja aatelinen – ei, ei, ei.</p><p>Keskiyöllä Sophie katoaa ja molemmat ovat särkeneet sydämensä. Benedictille jää vain hansikas nimikirjaimineen. Kuluu muutamia vuosia ja kaksikko kohtaa jälleen, mutta tällä kertaa Sophie on oma itsensä. Hän tietysti tunnistaa Benedictin, mutta Benedict ei häntä. Sophie, joka on nyt lentänyt Aramintan taloudesta pihalle, päätyy Bridgertoneille palvelustytöksi Benedictin avulla. Mies on näet tarjonnut ihastuttavalle palvelustytölle rakastajattaren asemaa (siitä romaanin nimi), mutta mutta...<br /></p><p>Enempää en nyt selostakaan, ettei mene ihan juonipaljasteluksi, mutta kuten huomaatte, Tuhkimo on hyvin vahvasti läsnä.</p><p>Tarina on suloinen, vaikka Benedict onkin ehkä vähän röyhkeä tyyppi. Kiltimpi kyllä kuin Anthony tai Daphnen puoliso Simon. Naamiaisten kaunotarta olisi ehkä hitusen voinut tiivistää. Hiukan harmitti myös tylsä Sophien paljastuminen Benedictille ja ennen kaikkea hansikkaan unohtuminen tarinasta ihan kesken kaiken. Se on anteeksiantamatonta, mutta siitä huolimatta pidän tätä osaa kenties onnistuneimpana.</p><p>Ei muuta kuin seuraava taas hyppysiin jossakin vaiheessa. Jokohan uskaltaisin korkata sen tv-sarjan näin talven pimeitä iltoja vasten...<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-31844303744795483012023-11-05T01:48:00.000-08:002023-11-05T01:48:09.009-08:00Hilja Valtonen: Vaimoke (1933) / Hätävara (1938)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhe-XVGQVwM03CZRSBvPis2i-SqIl1Q6hGW-15a12VSqRHVPNM6atGdTfB23gcH2-lR699EhmEIYwCxDi7mBPevsD_nzmQlMMPF6T2T3ODwTBV_r01N844Wp4bogmqZY29GPDVMOufetCuLqlYYmHvaUuUXUP4Jn_iUjCRfrymS-w7b0HLu2hAxsQr-FRX1/s900/gk45a9_1193077_0.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="900" data-original-width="675" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhe-XVGQVwM03CZRSBvPis2i-SqIl1Q6hGW-15a12VSqRHVPNM6atGdTfB23gcH2-lR699EhmEIYwCxDi7mBPevsD_nzmQlMMPF6T2T3ODwTBV_r01N844Wp4bogmqZY29GPDVMOufetCuLqlYYmHvaUuUXUP4Jn_iUjCRfrymS-w7b0HLu2hAxsQr-FRX1/s320/gk45a9_1193077_0.jpg" width="240" /></a></div><b>Kustantamo:</b> Otava<br /><b>Sivumäärä: </b>272<p></p><p>Kuten tarkkaavaiset lukijani ovat voineet huomata, minulla on ollut pieni Hilja Valtosen romaaneihin oleva obsessio. Nyt tosin tulee hiukan taukoa tässäkin, mutta ikään kuin taustatyönä olen näitä kahlannut. Sanoisin, että jokaisen chick lit -tyyppistä kirjoittavan nyky(suomalais)kirjailijan olisi hyvä tutustua myös Valtosen tuotantoon.</p><p>Lukemassani painoksessa oli kaksi Valtosen teosta: vuonna 1933 ilmestynyt <i>Vaimoke</i> ja muutama vuosi myöhemmin ilmestynyt <i>Hätävara</i>. Molempia yhdistää päähenkilön vastahakoisuus mennä naimisiin ja jokseenkin onneton avioliitto, joka kääntyy sitten valoisammaksi. Tuttuun tapaan päähenkilöinä ovat teräväkieliset, aikalaisittain hyvin modernit naiset.</p><h3 style="text-align: left;">Vaimoke</h3><p><i>Vaimoke</i> kerrotaan kokonaan kirjemuodossa, jossa päähenkilö Kirsti kertoo tapahtumista Amerikassa asuvalle sisarelleen. Kylän tavoitelluin poikamies, agronomi Esko Latva, on vedonlyönnin seurauksena päättänyt vihdoin astua avioliiton auvoisaan satamaan. Takana onkin lukuisia kihlauksia ja tapailuja, mm. Kirstin kaikkien siskojen kanssa. Kavereidensa kanssa ryypiskellyt Esko on luvannut mennä naimisiin ensimmäisen vastaantulevan naisen (oli hän sitten mitä siviilisäätyä hyvänsä) kanssa. Panoksena vedossa on Esko Latvan kartano ja suuri summa rahaa.</p><p>Vastaantuleva nainen sattuu olemaan Leivon perheen nuorin ja hankalin villikkotytär Kirsti, joka on jättänyt koulunsakin kesken. Esko aloittaa tiiviin kosiskelun, mutta Kirsti antaa aluksi piut paut. Lopulta Kirsti keksii, että voisi mennä Eskon kanssa naimisiin antaakseen tälle opetuksen olemalla mahdollisimman hankala vaimo. Vedonlyönnistä tietoinen Kirsti kiristää vielä Eskolta avioehdon (röyhkeä teko), jotta väistämättä tulevalla avioerolla voisi sitten vielä päästä mukavasti omilleen.</p><p>Seuraa kaikenlaista kiusaa ja kommelluksia eikä mustasukkaisuuksiltakaan vältytä. Valtonen kuvaa hyvin 1930-luvun naisen asemaa ja hiljalleen avautuvia mahdollisuuksiakin. Kumpikin päähenkilöistä on omilla tavoillaan hankalia, mutta silti sympaattisuutensa säilyttäen. Vaimoke on aidosti hauska ja tässä, toisin kuin monissa muissa, kirjemuotoisuus kantaa. Inhoan sanomattoman paljon kirjemuotoisia romaaneja, joissa kirje ei tunnu kirjeeltä, vaan ihan tavalliselta romaanikerronnalta. Tästä olen jupissut vuosia sitten mm. Elizabeth Kostovan <i><a href="https://morrenkirjablogi.blogspot.com/2008/09/elizabeth-kostova-historiantutkija-2005.html" target="_blank">Historiantutkija</a></i>-romaanin kohdalla.</p><p>Pidin <i>Vaimokkeesta</i> aivan valtavasti! Kuuluisa filmatisointi, joissa pääosia näyttelevät Tauno Palo ja Ansa Ikonen, on vielä näkemättä, mutta koetan korjata asiantilan mahdollisimman pian. Kirja oli kirjastolaina, mutta tämän teoksen haluaisin myös omaan hyllyyni.</p><h3 style="text-align: left;">Hätävara</h3><p><i>Hätävaran</i> päähenkilönä on niin ikään räväkkä Vappu ja vähintään yhtä hankala Jali. Romaanimuotona on Vapun kirjoittama päiväkirja, joka koostuu lähinnä Jaliin liittyvistä merkinnöistä.</p><p>Vappu ja Jali ovat jo kouluaikaisia tuttavuuksia ja naapureita. He inhoavat toisiaan aivan suunnattoman paljon aivan romaanin viimeiselle sivulle asti, vaikka puolivälissä he päätyvät naimisiin ja saavat lapsiakin. Vappu on Jalille omanlaisensa hätävara pariinkin kertaan, josta romaani saa jokseenkin tympeän nimensäkin. Kukapa nyt haluaisi olla kenenkään hätävara.</p><p>Päähenkilöinä Vappu ja Jali ovat edellisten vastakohtia. He ovat todella ilkeitä, inhottavia ja suorastaan vastenmielisiä. Minulta ei herunut sympatiaa kummallekaan. Kirsti on suorastaan imelä todella häijyn Vapun rinnalla. Jali taas on todella tyly ja aikalaisittainkin sovinistinen. Hän on pomottavan ilkeä myös aralle äidilleen, joka tietysti jumaloi poikaansa. Sama jatkuu Vapunkin kanssa ja loppua kohden Vappu pelkää Jalia ihan henkensä puolesta. Missään muussa lukemassani Valtosen teoksessa mies ei ole osoittanut väkivallan elkeitä eikä tässäkään väkivaltaa tapahdu, mutta sen uhka leijuu vahvana ilmassa.<br /></p><p>On suorastaan uskomatonta ja kömpelöä, että romaanin viimeisellä sivulla (!) Vappu ja Jali tunnustavat rakastavansa toisiaan ja avioliitto jatkunee siitä sitten onnellisena.</p><p><i>Hätävara</i> on ehkä yksi vastenmielisimmistä kirjoista, joita olen lukenut. Voi olla, että kontrasti <i>Vaimokkeen</i> kanssa terävöittää näkökulmaani ja yllätys siitä, että Valtonen on kirjoittanut jotakin tällaista. Tunnelma on alusta alkaen hyvin erilainen muihin lukemiini Valtosen romaaneihin nähden. Myös <i>Hätävarasta</i> on tehty elokuva, jossa pääosissa ovat Helena Kara ja Kullervo Kalske.<br /></p><p><br /></p><p>Tavallaan oli hyvinkin valaisevaa lukea samoista kansista kaksi näin erilaista teosta. <i>Vaimoketta</i> suosittelen lämpimästi ihan kaikille hyväntuulisen pistelyn ystäville, mutta <i>Hätävaraa</i> en voi suositella oikein kenellekään.</p><p>Sijoitan sekä <i>Vaimokkeen</i> että <i>Hätävaran</i> Helmet-lukuhaasteen kohtaan 8. Kirja kertoo pienestä kaupungista.<br />Kumpikaan ei tavallaan kerro itse kaupungista, mutta tapahtumakaupungin muut asukkaat ja meno ovat kyllä teosten kannalta oleellisia tunnelmanluojia.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-73120679014070153052023-11-03T03:03:00.000-07:002023-11-03T03:03:15.048-07:00Marie Aubert: Mikään ei voisi olla paremmin (2019 / 2022)<p><i><b></b></i></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><i><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQxm-OywegGr58FuRsPU52QXUAetbVBjtKDQxfe28s7hM2FgqK0Y3xszouM-6KgU6PK73JGzYFBL6ZQ3hWbkNB0MDtqGuTvkOthLPbbdnXZ0ivCxwGHMDsfhcx9XU4r81DH_gO9IoI5KogUWZ0FRQLB5ZrD5TXHvgFAIGrbQ9RijKDlzpNXTgVs_4FAlYf/s640/9789512428441.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQxm-OywegGr58FuRsPU52QXUAetbVBjtKDQxfe28s7hM2FgqK0Y3xszouM-6KgU6PK73JGzYFBL6ZQ3hWbkNB0MDtqGuTvkOthLPbbdnXZ0ivCxwGHMDsfhcx9XU4r81DH_gO9IoI5KogUWZ0FRQLB5ZrD5TXHvgFAIGrbQ9RijKDlzpNXTgVs_4FAlYf/s320/9789512428441.jpg" width="320" /></a></b></i></div><i><b>Voksne mennesker</b></i><br /><b>Suomennos: </b>Aino Ahonen<br /><b>Kustantamo:</b> Gummerus<br /><b>Äänikirjan kesto:</b> 2 tuntia 39 minuuttia<br /><b>Lukija:</b> Pirjo Heikkilä<p></p><p>Norjalaisen Marie Aubertin romaani <i>Mikään ei voisi olla paremmin</i> kertoo neljänkymmentä täyttäneestä Idasta, joka kärsii lapsettomuudesta. Hän on yksinäinen sinkku eikä tilaisuutta perheen perustamiseen ole tullut. Juuri ennen matkaa suvun kesämökille Ida on käynyt luovuttamassa munasoluja ruotsalaiselle lapsettomuusklinikalle. </p><p>Kesämökille saapuvat myös Idan pikkusiskon Marthen uusioperhe, johon kuuluu miesystävä Kristoffer ja hänen tyttärensä, noin 6-vuotias (?) Olea. Tarkoituksena on mökillä juhlistaa Idan ja Marthen äidin 60-vuotissyntymäpäivää ja äitikin saapuu oman miesystävänsä kanssa.</p><p>Ida on erinomainen kertoja. Tulkitsin hänet hiukan epäluotettavaksi kertojaksi. Hän on katkera Marthelle, joka sairastaa Chronin tautia, on sairastanut jo lapsuudesta asti. Marthe on saanut aina kaiken huomion ja hoivan, sinänsä ymmärrettävistä syistä. Äiti ei päässyt edes Idalle tärkeisiin kevätjuhliin, kun Marthe voi huonosti. Marthe on myös jatkuvasti väsynyt, mikä sekin alkaa kiristää Idan pinnaa. Tämä osuus tarinasta voi mennä pahasti ihon alle, jos sairaus on tuttu itselle tai lähipiirille.<br /></p><p>Idan oli tarkoitus kertoa oma uutisensa luovutetuista munasoluista (tarina ei kertonut, miksi piti mennä Ruotsiin asti), kun Marthe jälleen kerran varastaa shown ja huomion.</p><p>Pidin Idasta valtavan paljon, vaikka hän vaikuttikin tavallaan aika ikävältä ihmiseltä. Ei pelkästään katkeruutensa vuoksi (mille löytyy ymmärrystäkin), vaan muistakin syistä. Ida ei ole herttainen kuten Marthe ja lukija saa tutustua vain Idan puoleen tarinasta.</p><p><i>Mikään ei voisi olla paremmin</i> esitellään trilleriksi kääntyvänä tarinana, mutta sitä lupausta tämä ei mielestäni kantanut. Jännitettä on, välit kiristyvät, mutta loppu on kyllä läsähdys, jossa ei oikein kuitenkaan tapahtunut yhtään mitään. Yksi vahinkotilanne, josta selvitään säikähdyksellä ja naarmulla polvessa. Harmillista sinänsä, koska romaanin lähtökohdat olivat oivalliset hyvinkin tuskalliseen trilleriin.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-71321749314398357382023-10-31T12:17:00.000-07:002023-10-31T12:17:17.205-07:00Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää (2017 / 2018)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgy7Yi4DAbfVyqy4vrIZeyajfl7CCgAmT_Vpq0uZktjSSe5biiBUVd_jCaNYUfoo1ctX7AffBn1QgCt0hZTtngVA9qugb0Yla-AP__uP28dArsJomoX7rw5gv4sJj_ADZRtSqvy8NMwRQvcxtXJeRdr5kdoicweYV8_7QiSEhxr8Qrp8dLnerrNTS4oJfN4/s640/9789510432051.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgy7Yi4DAbfVyqy4vrIZeyajfl7CCgAmT_Vpq0uZktjSSe5biiBUVd_jCaNYUfoo1ctX7AffBn1QgCt0hZTtngVA9qugb0Yla-AP__uP28dArsJomoX7rw5gv4sJj_ADZRtSqvy8NMwRQvcxtXJeRdr5kdoicweYV8_7QiSEhxr8Qrp8dLnerrNTS4oJfN4/s320/9789510432051.jpg" width="320" /></a></div><b><i>Eleanor Oliphant is Completely Fine</i></b><br /><b>Suomennos:</b> Sari Karhulahti<br /><b>Kustantamo:</b> WSOY<br /><b>Äänikirjan pituus:</b> 12 tuntia 41 minuuttia<br /><b>Lukija:</b> Krista Putkonen-Örn<p></p><p>Vetämässäni Marttojen lukupiirissä päädyttiin tällä kertaa yhteisteokseen erään lukupiiriläisen ehdotuksesta. Gail Honeymanin <i>Eleanorille kuuluu ihan hyvää </i>on kirja, johon en itsekseni olisi tullut tarttuneeksi. Tämä ilo lukupiireissä on!</p><p>Tarina kertoo Eleanorista, joka on sangen kulmikas, neljääkymppiä lähestyvä nainen. Hänelle "kuuluu ihan hyvää", tai niin hän on aina ajatellut – tämä yksinäinen, hyvin kaavamainen elämä ja työ kirjanpitäjänä vaatimattomassa muotitalossa on hänen osansa tässä maailmassa.</p><p>Hiljalleen lukijalle alkaa avautua, että taustalla on muutakin. Eleanor on sosiaalisesti hyvin kömpelö, tuli mieleen jonkinlainen neurokirjoilla oleva henkilö, mutta kyse ei ollut siitä. Tarinassa asia selittyi toisin (vaikka ei neurotyypillisyyttä poissulkevasti). Eleanorin elämä alkaa mullistua, tai oikeastaan avautua, kun hän sattuu paikalle vanhan miehen loukkaannuttua ja kun Eleanor ihastuu tulisesti laulaja Johnnie Lomondiin.</p><p>Teoksen on kaiketi tavallaan tarkoitus olla hauska, mutta vakavalla taustavireellä. Eleanorin elämä ja käytöstavat näyttäytyvät aluksi hassun hauskoilta. Hän esimerkiksi oppii käyttämään lainausmerkkejä sormillaan ja ihmettelee, miksei kosmetiikkaosastolla näy ketään Bobbi Brownia, vaikka häntä suositellaan jatkuvasti. Hauskuuden taustalla on terävä kriittikki yhteiskuntaa ja meitä kaikkia ihmisiä kohtaan; millä tavalla täällä kuuluu käyttäytyä ja mitä pitää tehdä tullakseen huomatuksi.</p><p>Periaatteessa tarina oli hauska, surullinen ja terävä, mutta minun makuuni vähän sellainen "ihan ok". Jotkut lukupiirissä totesivat alun hitaaksi ja vaikeaksi, toiset (kuten minä) taas pitivät alusta, mutta loppu alkoi tökkiä. Eleanor alkaa mm. käydä terapiassa ja ne istuntojen kuvaukset olivat tosi puuduttavia. Moni asia paljastui lukijalle varsin aikaisin, mutta tarinaa jatkettiin vähän jankkaavaankin sävyyn ikään kuin lukija ei olisi vielä tajunnut mitään.</p><p>Tarina sijoittuu Skotlantiin, mutta itse kirjassa se ei juurikaan näkynyt. Alkuperäiskielisessä näkyi kuulemma murteet hyvin ja eri henkilöjen asemaa ja luokkaa kuvaavasti, suomennoksessa ei ollut mitään tällaista, vaan kaikki puhuivat ihan samalla tavalla. Suomennoksessa kalskahti myös viittausvirheitä ja muita pieniä kielioppimokia.<br /></p><p>Ihan ok. Näin tylsästi.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan <i>Eleanorille kuuluu ihan hyvää</i> -kirjan kohtaan 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan.<br />Tämä sopii esim. kohtiin 29., 40., 42. ja 44.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-45836038884083047572023-10-24T09:24:00.000-07:002023-10-24T09:24:03.977-07:00Milla von Plato: Hyvää iltaa (2023)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5xpXNfjQnkUpvwg6JHgNxPxdJ-rPngg7WGvIKecyHdzvF09lENY51UydUExFdRWG07rBnFn3_is6TVU6cZPVRDMu8UBNVU6L4NQL4scDvOST_Sa7jb8PB6G9qnnXfkLT_3nTmNlS9S_Babqjf6Och9i3Tc_k5_vU4qsYRAblrT14JBidyS64W7IOXrUfO/s640/9789510489048.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg5xpXNfjQnkUpvwg6JHgNxPxdJ-rPngg7WGvIKecyHdzvF09lENY51UydUExFdRWG07rBnFn3_is6TVU6cZPVRDMu8UBNVU6L4NQL4scDvOST_Sa7jb8PB6G9qnnXfkLT_3nTmNlS9S_Babqjf6Och9i3Tc_k5_vU4qsYRAblrT14JBidyS64W7IOXrUfO/s320/9789510489048.jpg" width="320" /></a></div><b>Kustantamo:</b> WSOY<br /><b>Äänikirjan kesto:</b> 5 tuntia 26 minuuttia<br /><b>Lukija:</b> Anni Kajos<p></p><p>Lama-aikaan itsekin nuoruuttani viettäneenä Milla von Platon esikoisromaani <i>Hyvää iltaa</i> nousi kiinnostuslistalleni siinä missä aiemmin ilmestynyt Suvi Vaarlan romaani <i><a href="https://morrenkirjablogi.blogspot.com/2022/11/suvi-vaarla-westend-2019.html" target="_blank">Westend</a></i>.</p><p>Von Platon teoksessa päähenkilö Maijan elämää seurataan niin 90-luvun lapsuus- ja nuoruusvuosissa kuin nykyhetkessä kätilönä. Synnytysosaston säästöpaineet ja pätkätyöt ovat hyvä silta 90-luvulle, jossa Maijalle on syntynyt omintakeinen suhde Ailiin, joka nykyhetkessä on jo 90-vuotias.</p><p><i>Hyvää iltaa</i> rakentuu samalla tavoin kahden tytön ystävyyden ja polkujen erkanemisen ympärille kuin Westend:kin. Ja jälleen on "hyvän tytön" onnekas polku ja "pahan tytön" kivisempi polku. Molemmissa tytöt jäävät omilla tavoillaan myös isättömiksi ja äidit etäisiksi. Olisin kaivannut ehkä jotain omaperäisempää. Suhde Ailiin toi kyllä mukavaa näkökulmaa. En avaa tässä suhteen rakentumista, koska se paljastaisi kirjan juonesta liikaa.</p><p>Von Plato rakentaa ajankuvaa vahvasti myös musiikin kautta ja se toimi minulle oikein hyvin. Etenkin, kun itsekin olin aikanaan Roxette-fani siinä missä Maija ja Emiliakin. Muistan ajatukset Marie Fredriksonin etuhampaiden raosta (minullakin on! ja Madonnalla myös) ja tietenkin Marien kuoleman. Maija osui päähenkilönä lähemmäs omaa ikääni kuin Vaarlan Elina, mikä toi kirjan lähemmäs itseäni.</p><p>Harmillisesti <i>Hyvää iltaa</i> jäi kuitenkin vähän kädenlämpöiseksi lukukokemukseksi. Ei huono, ei erityisen sytyttävä. Hyviä yksityiskohtia ja perusidea, mutta toteutus ei aivan kantanut. <br /></p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-7073913828254816152023-10-05T10:35:00.000-07:002023-10-05T10:35:38.915-07:00Mikko With: Saakelin satanen (2021)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEil1453u8aVPzuqqIzL2YtnCm05-2sl8EWXoIVUaAOKH5G3DXomLjXfFF9BOvuJnM1pLu8QXhEYBX1TnueEtRQhNYqkfDuWut-BZHOc2-a2xp_S5bDDOg8mEz9BvTTWVEu244q-DRiq20GCxFYCdTE7-74mGTQPUPz5hAVVeSXpzVYbEvHtVRyXbkLWcIlV/s1864/With_Saakelin_satanen.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1864" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEil1453u8aVPzuqqIzL2YtnCm05-2sl8EWXoIVUaAOKH5G3DXomLjXfFF9BOvuJnM1pLu8QXhEYBX1TnueEtRQhNYqkfDuWut-BZHOc2-a2xp_S5bDDOg8mEz9BvTTWVEu244q-DRiq20GCxFYCdTE7-74mGTQPUPz5hAVVeSXpzVYbEvHtVRyXbkLWcIlV/s320/With_Saakelin_satanen.jpg" width="206" /></a></div><b>Sarja: </b>Uuno Turhanen #1<br /><b>Kustantamo:</b> Myllylahti*<br /><b>Sivumäärä: </b>195<p></p><p>Mikko Within toinen romaani, <i>Saakelin satanen</i>, on ollut erittäin kehuttu ja paljon kiitosta kerännyt nuortenkirja. Odotukset olivat siis varsin korkealla, kun kirjaan tartuin. With ylitti ne niin että heilahti.</p><p>Päähenkilö Uuno Turhanen – joka kiroaa nimeään syvästi (ymmärrän) – on juuri lopettelemassa yhdeksättä luokkaa. Hän elää äitinsä ja pikkuveljensä kanssa palomiesisän kuoltua muutama vuosi sitten. Perheellä on taloudellisesti tiukkaa ja vaikka Uuno saa kesätöitäkin, niin aina tulee jotakin ja pitkäksi aikaa Uunokin joutuu tyytymään varsinaiseen mummopuhelimeen oman kännykän hajottua. Niinpä kiusaus käy suureksi, kun Uunon käteen työnnetään satasen seteli, jota hän ei saa hävittää...</p><p><i>Saakelin satasen</i> jännite on todella hyvä. Jollakin tavalla With onnistuu sekä pitämään jännitettä yllä ja olemaan kiirehtimättä. Mukaan mahtuu vauhtia ja todella vaarallisia tilanteita – ruumiiltakaan ei vältytä. <i>Saakelin satanen</i> ei ole heppoinen pikku jännityskirja, jossa poika tuhlaa rahat, joutuu vaikeuksiin, katuu ja kaikki saavat moraalisen opetuksen ja he elivät elämänsä onnellisina ja kaidalla tiellä loppuun saakka. Ehhei... Juttu on hiukan mutkikaampi eikä niin mustavalkoinen.</p><p>Varsinaisen pääjuonen lisäksi <i>Saakelin satasessa</i> on muitakin kutkuttavia tarinalankoja, jotka toivottavasti avautuvat seuraavassa kirjassa, <i>Saakelin sieppauksessa</i>. Ensinnäkin Uunon paras ystävä Heikkinen on todella mystinen tyyppi. Ja toisekseen Uunon isä, ah niin kunnollinen ja täydellinen sankaripalomies, jonka mittaan Uuno ei ikinä voisi venyä... Mitä kaikkea siellä on taustalla? Ja millaista on, kun ei kuollut vanhempi olekaan ehkä niin täydellinen? Pitääkö kuollutta aina muistella vain hyvällä?</p><p>Erikseen on vielä nostettava esiin Within kieli. <i>Saakelin satanen</i> on kielellisesti yksinkertaista ja konstailematonta tekstiä, joka ei kuitenkaan aliarvioi lukijaansa. Kirosanojakin viljellään, mutta ei niillä kosiskella nuoria lukijoita (kokemukseni mukaan se on turhaakin).</p><p>Alun perin lainasin tämän vähän 5.-6. luokkalaisten kirjavinkkausta silmällä pitäen, mutta sen ikäiset arvioisin tälle liian nuoriksi lukijoiksi. Ei tässä mitään sinänsä vaarallista ole, mutta reilusti yläkouluikäinen saanee tästä enemmän irti. Kirjavinkkauspakkiini tämä menee aivan ehdottomasti!</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan <i>Saakelin satasen</i> kohtaan 30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi.<br />Saakelin satanen oli Topelius-palkintoehdokas vuonna 2022.</p><p>*Allekirjoittanut on Myllylahden tiedottaja.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-23742786800273639362023-10-02T00:22:00.004-07:002023-10-02T00:22:54.451-07:00Martha Wells: Hälytystila (2017 / 2023)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjkMNUxYa7R3reWJ7AsaUUigNe5F380fYDDNYBTndCVY9lNvAsw6DW43K1_kXsh2BJ9rOOI9mySKwtftR0_9zNEkLpSKEwCqkJk_cj-2sKFkqekPRYRBg14g6wyEVSuK57xDKDzNVPpheBDbZ5EtUchKraJdLagFdlm5plzrJRsFfQ9wGbmwqObY7fLSVqt/s2048/25108594-murhabotin-paivakirjat-1-kansi-e14a5e9a2ec35f27.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="2048" data-original-width="1383" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjkMNUxYa7R3reWJ7AsaUUigNe5F380fYDDNYBTndCVY9lNvAsw6DW43K1_kXsh2BJ9rOOI9mySKwtftR0_9zNEkLpSKEwCqkJk_cj-2sKFkqekPRYRBg14g6wyEVSuK57xDKDzNVPpheBDbZ5EtUchKraJdLagFdlm5plzrJRsFfQ9wGbmwqObY7fLSVqt/s320/25108594-murhabotin-paivakirjat-1-kansi-e14a5e9a2ec35f27.jpg" width="216" /></a></div><b><i>All Systems Red</i></b><br /><b>Sarja:</b> Murhabotin päiväkirjat #1<br /><b>Suomennos:</b> Mika Kivimäki<br /><b>Kustantamo:</b> Hertta<br /><b>Sivumäärä:</b> 191<p></p><p>Paljon odotettu ja hehkutettu Murhabotin päiväkirjat -sarja on viimein nähnyt päivänvalon Suomessakin Hertta-kustannuksen ansiosta. Ensimmäinen osa, <i>Hälytystila</i>, esittelee meille introvertin androidin, joka kutsuu itseään Murhabotiksi. Hän (vai se?) tekee mitä toimeksiantaja kulloinkin käskee, vaikka sitten murhaa.</p><p>Tällä kertaa Murhabotti on kuitenkin suojelutehtävissä tarkoituksenaan suojella vieraalle planeetalle lähtenyttä tutkimusmatkailijaryhmää. Murhabotti ei viihdy ihmisten parissa ja mieluummin kuluttaa aikaa katsomalla satoja tunteja Paratiisikuut-saippuasarjaa omassa eriössään. Viime toimeksiannon jälkeen Murhabotti onnistui hakkeroimaan systeeminsä niin, että hän voi sivuuttaa saamansa käskyt ja hallita itse itseään. Se vie Murhabotin vaikeiden tilanteiden eteen – asioista saa / täytyy päättää itse.</p><p>Tulkitsin Murhabotin jonkinlaisena neurotyypillisyyden allegoriana. Hän ei oikein ymmärrä ihmisten käyttäytymismekanismeja, ne kun jonkin verran kuitenkin poikkeavat saippuasarjasta. Hän haluaa olla yksin ja välttelee katsekontakteja, jotka kokee kiusallisiksi. Murhabotti ei oikeastaan koe täysin kuuluvansa robottien joukkoon, mutta ei ihmistenkään joukkoon. Hän ei kuitenkaan ole täysin vailla tunteita; Murhabotin päätöksiä ohjaa kuitenkin halu ja kunnia pitää huolta vastuullaan olevista ihmisistä. </p><p><i>On väärin pitää rakennettua olentoa puoliksi bottina, puoliksi ihmisenä. Se kuulostaa siltä kuin nämä puoliskot olisivat erillisiä, ikään kuin bottipuolisko haluaisi noudattaa käskyjä ja tehdä työnsä kunnolla ja ihmispuolisko haluaisi suojella itseään ja hankkiutua helvettiin tästä paikasta. Se oli kaukana todellisuudesta, jossa olin pahuksen hämmentynyt kokonainen olento vailla aavistustakaan mitä halusin tehdä. Mitä pitäisi tehdä. Mitä oli tarpeen tehdä.</i></p><p><i>Hälytystila</i> ei ollut minun makuuni, mutta se ei ole kirjan itsensä syy. Robottiscifi ei juurikaan uppoa minuun. Tässä oli liikaa teknistä sanastoa, vaikka oikeasti sitä ei ollutkaan paljoa – toleranssini on vain kovin ohut. Menin myös ihmishenkilöissä jatkuvasti sekaisin, sillä en saanut heistä mitään irti henkilöinä, pelkät nimet vain. En päässyt oikein selvyyteen siitä, miksi minun pitäisi kiinnostua koko porukasta.</p><p>Teos oli kuitenkin tutustumisen arvoinen, helppoa ja nopeaa luettavaa. Erityistä kiitosta on annettava kauniista kannesta ja erittäin miellyttävästä taitosta. Tätä kirjaa piteli käsissään fyysisenä kappaleena todella mielellään ja laadun tuntu oli kirjaimellisesti käsin kosketeltavissa. Se ei ole mikään itsestäänselvyys tänä päivänä.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan <i>Hälytystilan</i> vähemmän yllättävästi kohtaan 21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta.<br /><br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-47881305093681706272023-09-30T00:00:00.001-07:002023-09-30T00:00:00.149-07:00Haruki Murakami: Ensimmäinen persoona (2020 / 2022)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhc5rxid7mG9EKZ4F_3cfcRO4aKprfgNSSpVt3x1h3oaOURs_1cvwS9uyKMrxxJdoPpcBkDA_rxwEBFLPX5zDuHzCq1f_m7LSCgzNUZvzF2827GyuMPC5OcNibrwefGpgFE0H5Kkg64U-t1Ht2pPDvfNwvfLb63sWwBKHdYudXSCAFur58gTcvT3soqPC-2/s418/9789520439385_frontcover_final_medium.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="418" data-original-width="268" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhc5rxid7mG9EKZ4F_3cfcRO4aKprfgNSSpVt3x1h3oaOURs_1cvwS9uyKMrxxJdoPpcBkDA_rxwEBFLPX5zDuHzCq1f_m7LSCgzNUZvzF2827GyuMPC5OcNibrwefGpgFE0H5Kkg64U-t1Ht2pPDvfNwvfLb63sWwBKHdYudXSCAFur58gTcvT3soqPC-2/s320/9789520439385_frontcover_final_medium.jpg" width="205" /></a></div>Ichininshō Tansū<br />Suomennos: Antti Valkama<br />Kustantamo: Tammi<br />Sivumäärä: 196<p></p><p>Haruki Murakamin viimeisin teos, <i>Ensimmäinen persoona</i>, on autofiktiivinen novellikokoelma. Vierastan pahan kerran autofiktiota, eikä Murakami tee poikkeusta, vaikka hänen teoksistaan olen noin muuten pitänyt. En vain ole kiinnostunut kirjailijan henkilökohtaisesta elämästä ja persoonasta, vaikka ne ovatkin kirjailijan työvälineitä. Vedän täällä Kangasniemellä Marttojen lukupiiriä ja aiheena meillä oli Haruki Murakami. Siitä siis inspis tarttua tähän.<br /></p><p><i>Ensimmäinen persoona</i> olikin siis pettymys. Tarinoissa oli periaatteessa ne elementit, joista olen Murakamin kirjoissa pitänyt: maaginen realismi, oudot ja yksinäiset henkilöt, vinkeä tapa tarkastella maailmanmenoa... Yksi lukupiiriläinen totesi, että hänen lukemassaan Murakamissa (Suuri lammasseikkailu) oli paljon kaurismäkeläisyyttä. Se on minustakin hyvin kuvaavaa niin tässä kuin muissakin lukemissani Murakamin kirjoissa.</p><p>Olisi ollut ehkä jännittävämpää kokea kirja niin, etten olisi tiennyt sen autofiktiivistä ulottuvuutta. Olisiko mielipiteeni toinen? Vai onko makuni vain muuttunut sitten edellisen Murakamin?</p><p>Novellit kertovat yksittäisiä sattumuksia ja kohtaamisia Murakamin elämän varrelta. Mukaan mahtuu niin ensirakkaus, soittajapari pianotunneilta kuin puhuva apinakin. Kirjagramissa on ollut puhetta Murakamin naiskuvasta ja eittämättä se tunkkaisuus luikersi nyt minunkin tietoisuuteeni.</p><p>Novellissa Karnevaali päähenkilö kertoo ystävyydestään kertakaikkisen ruman naisen kanssa. Novellissa uhrataan paljon tilaa naisen rumuuden kuvailuun, jossa ei kuitenkaan sanota yhtään mitään konkreettista. Vähän siis kuin H. P. Lovecraftin Cthulhu-novelleissa kuvataan pahuutta, joka on niin hirveää, ettei sitä oikeastaan voi kuvata. Ylipäätään jokaisessa novellissa nainen määritellään joko rumaksi tai kauniiksi, mieshenkilöt eivät tällaista kategoriointia saa.</p><p>Haruki Murakami on jokseenkin selvästi väistyvää sukupolvea, tuulahdus menneestä maailmasta. En halua sanoa tai lukea tätä hänelle viaksi. Me jokainen olemme oman aikamme vankeja ja lapsia aina jossakin määrin.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan <i>Ensimmäisen persoonan</i> kohtaan 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs.<br />Kansikuva täyttänee kriteerit – ja sisältökin on omalla tavallaan värikästä.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-24459964751991621672023-09-29T03:00:00.001-07:002023-09-29T03:00:00.142-07:00Kerstin Geir: Rubiininpuna (2009 / 2012)<p><b><i></i></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><i><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjSiJIGDSSXIN1bGqdtMok92YhwWJpJhZpxlWz7Omb2b82mpgnvBSOxZfVVzmHxrBWOCAlFplnfSgcG6PBnlfWioKGAwOMkTZRbD_yz7AXHCtKitKFSmFzWezzGGDtzVgEUaJ-agDIG3k2GnFXRipt6ecsgCH46bP-iA_EHYzotnzYgPDWVuRF4eGHCH2T3/s640/9789512432844.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjSiJIGDSSXIN1bGqdtMok92YhwWJpJhZpxlWz7Omb2b82mpgnvBSOxZfVVzmHxrBWOCAlFplnfSgcG6PBnlfWioKGAwOMkTZRbD_yz7AXHCtKitKFSmFzWezzGGDtzVgEUaJ-agDIG3k2GnFXRipt6ecsgCH46bP-iA_EHYzotnzYgPDWVuRF4eGHCH2T3/s320/9789512432844.jpg" width="320" /></a></i></b></div><b><i>Rubinrot</i></b><br /><b>Suomennos:</b> Riitta Virkkunen<br /><b>Kustantamo:</b> Gummerus<br /><b>Sarja:</b> Rakkaus ei katso aikaa #1<br /><b>Äänikirjan kesto:</b> 9 tuntia, 54 minuuttia<br /><b>Lukija:</b> Elisa Salo<p></p><p>Harvemmin on tullut luettua saksalaista spekulatiivista fiktiota, mutta nyt tartuin tähän kehuttuun nuortensarjan ensimmäiseen osaan. Rubiininpuna avaa siis Rakkaus ei katso aikaa -aikamatkustustrilogian. Se kertoo 16-vuotiaasta lontoolaisesta Gwendolynistä, joka yllättäen saakin tietää olevansa aikamatkustusgeenin kantaja Charlotte-serkun sijaan. Charlottea on valmisteltu tehtäväänsä koko ikänsä, mutta nyt se rooli siirtyykin Gwendolynille.</p><p>Gwendolynin tehtävä on matkustaa ajassa hakemaan verta kronologi-laitetta varten edellisiltä geeninkantajilta. Kronologia pitää suojissaan loosi, jota johtaa salaperäinen Saint Germanin kreivi. Kronologi-laitteita on kaksi, mutta toisen on varastanut Gwendolynin täti Lucy, joka väittää ettei loosiin voi luottaa. Gwendolyn ei oikein tiedä, kehen sitten voi... </p><p>Gwendolyn ei suorita tehtävää yksin, vaan ainoa elossa oleva toinen aikamatkustaja, Gideon de Villiers, matkustaa hänen kanssaan. Sietämättömän komeaa Gideoniakin on valmisteltu matkoihin koko ikänsä – yhdessä Charlotten kanssa, eikä Gideonkaan ole riemuissaan, kun nätti Charlotte vaihtuu tavalliseksi Gwendolyniksi. Tai no... Tavalliseksi ja tavalliseksi. Gwendolyn näkee nimittäin myös haamuja, joita muut taas eivät. Mihin se sitten mahtaa liittyä?<br /></p><p>Rubiininpuna oli minun makuuni turhan raskassoutuinen. En millään tahtonut innostua tästä oikein mitenkään, vaikka ei tässä mitään vikaa sinänsä ollut. Aikamatkustustarinat eivät ylipäätään kuulu suosikkeihini, ehkä vika on siinä.</p><p>Aikamatkustusjutuissa tuppaa minun makuuni olemaan niin, että menneessä tapahtuu ne kiinnostavat asiat ja nykyhetken lukeminen on silkkaa kärvistelyä. Niin se oli Rubiininpunassakin. Painotus on jatko-osissa varmaan enemmän siellä menneen puolella, mutta taitaa olla minulle parempi ratkaisu lukea sitten historiallisia romaaneja menneisyyden nälkään.</p><p>Periaatteessa lasken aikamatkustustarinat enemmän scifiksi kuin fantasiaksi. Tässä on kuitenkin sen verran taikuudellisia juttuja eikä juuri lainkaan tieteispohjaa, että tämä menee heittämällä fantasian puolelle.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Rubiininpunan kohtaan 39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta.<br />Ilman kirjagramia koko kirjailija olisi livahtanut ohi silmieni. Ehkä yritän Geiriltä jotain muuta?<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-43007695171099750412023-09-28T00:25:00.002-07:002023-09-28T00:25:24.862-07:00Virpi Hämeen-Anttila: Sarastus (2023)<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh6FyDIp0Q0vE4OD03yt1mZGOmKQgZCoev0YwapP3Hlt2o9_atD1gkgH_UN907wL-pnb1VDCQHw8J-7D01ROmvcXFKYJwxk8LAEbizVHoEUqw1GemdEdP9X4Iq0drBm7MPGbMFi7ZpIlfmmFN7YuicGYZhxYDjCS2ckb0Sv5UjWTEVegvdhd-OnhIZWImaV/s666/978-951-1-41625-8.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="666" data-original-width="460" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh6FyDIp0Q0vE4OD03yt1mZGOmKQgZCoev0YwapP3Hlt2o9_atD1gkgH_UN907wL-pnb1VDCQHw8J-7D01ROmvcXFKYJwxk8LAEbizVHoEUqw1GemdEdP9X4Iq0drBm7MPGbMFi7ZpIlfmmFN7YuicGYZhxYDjCS2ckb0Sv5UjWTEVegvdhd-OnhIZWImaV/s320/978-951-1-41625-8.jpg" width="221" /></a></b></div><b>Kustantamo: </b>Otava<br /><b>Sivumäärä:</b> 331<br /><b>Sarja:</b> Synnyinmaa #1<br /><p></p><p>Konkarikirjailija Virpi Hämeen-Anttilan uutuus <i>Sarastus</i> aloittaa Synnyinmaa-sarjan, joka vie lukijan Venäjän vallanajoista Suomen itsenäisyyden vuosiin.</p><p><i>Sarastus</i> lähtee 1800-luvun puolivälistä. Nuori torpparipoika Erik ja vauraan talon tytär Briitta ovat salaa rakastavaisia. Erikin haaveet kurottavat korkealle; hän aikoo mennä opiskelemaan Helsingforssiin ja haaveilee omasta vapriikista. Briitta tukee näkemystä ja uskoo vakaasti Erikiin, mutta Juho-isä ei ole samaa mieltä. Nuorten rakastavaisten tie lyö pystyyn alta aikayksikön.</p><p>Erik kuitenkin päätyy opiskelemaan haaveidensa mukaisesti ja tekee sen poikkeuksellisen menestyksekkäästi. Viidessä vuodessa kouluja käymättömästä Erkistä tulee maisteri, vapriikin omistaja ja sivistynyt kaupunkilaismies. Sillä aikaa Briitta pitää Iso-Osolan tilaa taitavassa emännänotteessaan ja luovii juopon miehensä, emäntimänsä, isänsä ja veljiensä välissä.</p><p>Hämeen-Anttilalla on upea taito tuoda historia osaksi ihmisten arkea. Etenkin kielen tasolla <i>Sarastus</i> oli nautinnollista luettavaa, joka vei lukijan 1850-luvun jännittäviin vuosiin, joissa Suomen aateli kamppaili olemassaolostaan ja sääty merkitsi enemmän kuin mikään muu.</p><p>Harmillisesti <i>Sarastus</i> kompastuu täysin särmättömiin henkilöhahmoihin. Tarina kulkee enimmäkseen Erikin kanssa. Erik on täydellinen, kerta kaikkisen virheetön kaveri. Hän oppii nopeasti, on hyvin menestyksekäs opiskelija. Hän on myös erinomainen puuseppä, kirjakauppias, kangassuunnittelija, tiilitehtailija ja posliinimaalari. Hän on kiireestä kantapäähän komea ja salskea. Hän on sulavakäytöksinen, aina hillitty ja hallittu. Hän ei tee virheitä. Hän ei juopottele. Hän on visiönääri, joka tietää, että tulevaisuudessa asioita hoidetaan sähköisesti. Hän puolustaa naisten oikeuksia opiskella ja suhtautuu naisiin kunnioituksella ja tasa-arvoisesti. Briitta on samanlainen multitalentti omalla tontillaan.</p><p>Ylipäätään henkilöt olivat hyvin mustavalkoisia. Hyvikset ovat virheettömiä ja hillittyjä, sopuisia ja kilttejä. Pahikset ovat ylimielisiä, kiivaita ja ahneita. Ainoa poikkeus joukossa on hieman yllättäenkin Briitan isä, Juho Iso-Osolan tilalta. Juhossa on nähtävillä rakkaus tytärtään kohtaan, halu toimia mahdollisimman hyvää tytärtään ja tilaansa ajatellen, vaikka toiminta onkin – varsinkin nykynäkökulmasta ja tietysti Briitan ja Erikin mielestä – jyräävää ja ilkeää. Tätä särmää ja ristiriitaisuutta olisin kaivannut muihinkin henkilöihin. Erikissä oli paljon potentiaalia, mutta se jätettiin käyttämättä.</p><p>Sarastus on napakan mittainen historialliseksi romaaniksi. Siinä ei ole turhia rönsyjä, lopussa elämää kurotaan kasaan ehkä liiankin reipasta tahtia. On selvää, että tämä oli lähinnä asetelmien petaamiseen keskittyvä avaus. Ehkä jatkossa sitä särmääkin?</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan <i>Sarastuksen</i> kohtaan 35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua.<br />Jep. Opiskellaan, luetaan ja myydään kirjoja!<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-65876447181666523972023-09-22T07:30:00.001-07:002023-09-22T07:30:00.145-07:00Julia Quinn: Yllättävä rakkaus (2000 / 2021)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXr9tBlf2YQBah4deIo-3QTuZLtyCCQQkZMwmwJiQcCW2E-PA6C5Fv7Q_pCuSTiedqiPDDviHHrCBFWbzLC9PQT9dJvQ9JQWzv1Gveo3dRHXlzpsIHDZHxBeCoZ76nxL5RNfLne3x72hKlUw-uTlzAe-8y18hpCu9mdzD23QDF7kDjswU7me41d9YpRrSE/s317/9789520433642.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="317" data-original-width="201" height="317" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhXr9tBlf2YQBah4deIo-3QTuZLtyCCQQkZMwmwJiQcCW2E-PA6C5Fv7Q_pCuSTiedqiPDDviHHrCBFWbzLC9PQT9dJvQ9JQWzv1Gveo3dRHXlzpsIHDZHxBeCoZ76nxL5RNfLne3x72hKlUw-uTlzAe-8y18hpCu9mdzD23QDF7kDjswU7me41d9YpRrSE/s1600/9789520433642.jpg" width="201" /></a></div><b><i>The Viscount Who Loved Me</i> (Bridgerton 2)</b><br /><b>Suomennos:</b> Pia Salo<br /><b>Kustantamo:</b> Tammi<br /><b>Sivumäärä:</b> 368<p></p><p>Bridgerton-sarja jatkuu – ja lankesin Netflixiin sitten kumminkin. Tosin en ole vielä aloittanut Bridgerton-tv-sarjaa, sillä Downton Abbey pitää saattaa loppuun.</p><p>Tällä kertaa naimakauppoja suunnittelee Bridgertonin sisarussarjan vanhin, Anthony. Varakreivillä on selkeä suunnitelma: hän haluaa vaimon, johon ei rakastu. Anthony nimittäin tietää kuolevansa 39-vuotiaana. Lisäksi vaimon ohella voisi pitää rakastajatarta – rakastamaansa naista ei halua loukata, mutta jos vaimoa ei rakasta, niin mikä jottei!</p><p>Anthony Bridgerton onkin tehnyt jo järkevän valinnan, Edwina Sheffieldin. Edwina on kaunis, hyväkäytöksinen, alempaa luokkaa mutta ei liikaa ja kerrassaan harmiton tapaus. Yllättäen pulmia kuitenkin aiheuttaa Edwinan sisar Kate, joka on sisarpuolensa vastakohta; ei kovin sievä, kipakka ja varsinainen kiusankappale! Harmillisesti Edwina rakastaa sisartaan syvästi ja päinvastoin. Edwina haluaa, että Kate hyväksyy Edwinan tulevan aviomiehen (kuka se sitten ikinä onkaan) ja niinpä Anthonyn täytyy saada Kate puolelleen. Kate inhoaa Anthonya, jolla on elostelijan maine ja joka on muutenkin kovin ärsyttävä...</p><p>Aijaijai... <i>Yllättävän rakkauden</i> lähtöasetelma on kaavamaisen herkullinen; vihollisista rakastavaisiksi. Tämä on lempikaavani. Ylikäytetty, joten vaatii kirjoittajaltaan paljon. Quinn enimmäkseen onnistuu. Anthonyn ja Katen suhteen muodostumista on hupaisaa seurata, mutta varsinainen käänne on todella kömpelö. Tämän voi antaa anteeksi, mutta pienen tahran se jättää lukukokemukseen.</p><p>Anthony oli edellisessä osassa, <i><a href="https://morrenkirjablogi.blogspot.com/2023/08/julia-quinn-salainen-sopimus-20002020.html" target="_blank">Salaisessa sopimuksessa</a></i>, suosikkihahmoni, mutta tässä se hiukan lässähti. Ei Anthonyssa varsinaisesti vikaa ollut, mutta jotenkin hän ei sytyttänyt. Sen sijaan Katesta pidin kyllä paljon! Hänessä oli sopivasti kipakkuutta, mutta myös herkkyyttä ja pehmeyttä.</p><p>Sarjahan toki jatkuu vielä, mutta pieni tauko tehnee nyt hyvää. Kirja itsessään on ahmittava, mutta liikaa näitä putkeen on liikaa.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon.<br />Kyllä. Näitä rakkaustarinoita ja avioliittosuunnitelmia on kyllä tullut luetuksi melkoisesti!<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-17229286414579502872023-09-21T10:02:00.002-07:002023-09-21T10:49:33.050-07:00Michael P. Spradlin: Graalin vartija (2008 / 2008)<p><b><i></i></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><i><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi32QgIyy-YM88ZVQ8863lavvgNDvMyj5WQYL9SBeJ8yvsaeqlkKf-9dI4SaQYlkUTVS5Du80yo1c7wil_K3qJdylxSdioKnlcix0f-ISQeCrLjDshf6Z_QVT_qddozAplcdTUxB2E13Z67hiXHcZcApBZhBKslti8QWdU5M-aIKtbZtfpC3EtcK-x7KQU_/s360/9789510340257.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="360" data-original-width="235" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi32QgIyy-YM88ZVQ8863lavvgNDvMyj5WQYL9SBeJ8yvsaeqlkKf-9dI4SaQYlkUTVS5Du80yo1c7wil_K3qJdylxSdioKnlcix0f-ISQeCrLjDshf6Z_QVT_qddozAplcdTUxB2E13Z67hiXHcZcApBZhBKslti8QWdU5M-aIKtbZtfpC3EtcK-x7KQU_/s320/9789510340257.jpg" width="209" /></a></i></b></div><b><i>Keeper of the Grail </i>(The Youngest Templar I)</b><br />Suomennos: Aila Herronen<br />Kustantamo: WSOY<br />Sivumäärä: 212<p></p><p>Luin tämän jo hyvä tovi sitten, mutta olen viivytellyt postaamista, sillä olisin halunnut lukea koko sarjan ja postata sitten kerralla kokonaisuudesta. Vaan ei! Toinen osa on lainassa edelleen! Olen tehnyt varauksen, mutta tämä kirja pitää jo palauttaa kirjavinkkausta varten.</p><p>Edellinen varmasti jo vähän vihjaakin, mitä mieltä olen <i>Graalin vartijasta</i>, joka aloittaa Nuori temppeliherra -trilogian. Kohdeyleisönä tälle on 10-15-vuotiaat historiasta kiinnostuneet lukijat, ehkä enimmäkseen pojat, mutta tällainen nelikymppinen täti viihtyi matkassa yllättävän hyvin, vaikka...</p><p>Tarina kertoo orpopoika (*syvä huokaus*) Tristanista, joka on kasvanut munkkiluostarissa, erityisesti veli Tuckin holhouksessa. Juoksupojan hommissa oleva Tristan on työteliäs ja kiltti, mutta salassa kytee halu nähdä muutakin maailmaa. Eräänä päivänä luostariin osuu joukko temppeliritareita, joista yksi sitten tahtoisi Tristanin aseenkantajakseen. Siitä se seikkailu sitten alkaa. Tristan kohtaa kuningas Richard Leijonamielen, jousiampuja Robard Hoden sekä salamurhaajaneito Maryamin. Välkyimmät tunnistanevat nimien tietynlaisen samankaltaisuuden erään toisen tarinan kanssa. En vielä tiedä, miten nämä tarinat risteävät, mutta se selvinnee kahden jatko-osan myötä.</p><p><i>Graalin vartija</i> on helppo ja nopealukuinen. Sivuja on hiukan päälle 200, joten se voi houkutella vähän nihkeämminkin lukemiseen suhtautuvaa nuorta. Rytmi on suorastaan hengästyttävä ja henkilögalleria sopivan kokoinen. Ainakin tässä vaiheessa jako hyviksiin ja pahiksiin on aika selkeä. Tapahtumat vyöryvät reippaalla tahdilla ja loppu jää sen verran jännittävään kohtaan, että kannattanee koettaa lukea koko sarja yhtä kyytiä, jos vain on mahdollista. Allekirjoittaneella ei ole...</p><p>Tätä on siis varsin mukava suositella ja kuuluu minunkin kirjavinkkausvalikoimaani 5.–6. luokkalaisille nyt ainakin, miksei seiskoillekin.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 1. Kirjassa on kartta.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-76071331645181364612023-09-15T00:00:00.001-07:002023-09-15T00:00:00.142-07:00Heidi Silvan: Operaatio Hardcore Ysäri (2021)<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZbHf9NzpThrVnX9UVJGzXKa-fi_RVuOMSH4VSw5JdzRHnO0oKply_X5M_x-37pxB4mjPFAy9J0L9IJB_wABAUYE2-Pzos6_dJDWaww1My34W64sSZXMSRBoI4-jUY4xuqLtdzdIoQXDtqPWTETqxxdxbHnDYld61C8cVf3YldVQhtXvcP7ROEeEC6HfHL/s1841/Silvan_Hardcore_ysa%CC%88ri.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1841" data-original-width="1200" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjZbHf9NzpThrVnX9UVJGzXKa-fi_RVuOMSH4VSw5JdzRHnO0oKply_X5M_x-37pxB4mjPFAy9J0L9IJB_wABAUYE2-Pzos6_dJDWaww1My34W64sSZXMSRBoI4-jUY4xuqLtdzdIoQXDtqPWTETqxxdxbHnDYld61C8cVf3YldVQhtXvcP7ROEeEC6HfHL/s320/Silvan_Hardcore_ysa%CC%88ri.jpg" width="209" /></a></b></div><b>Kustantamo:</b> Myllylahti*<br /><b>Sivumäärä:</b> 111<p></p><p>Miten päiväsi kuluisivat, jos olisit 12-vuotias ja joutuisit elämään viikon ilman kännykkää, pelikoneita ja suoratoistopalveluja? (Tämä toki tekisi hyvää monelle aikuisellekin...)</p><p>Tämä selviää Otsolle, jonka puhelin on huollossa ja isä haastaa mummun avustuksella Otson haasteeseen. Yksin Otso ei hommaan lähde, vaan yllyttää mukaan kaverinsakin. Helppoa sekään ei ole, joten lahjonta on keinoista paras – jaetaan palkkio.<br /></p><p></p><blockquote>"Eli mitä mun huvitukset tulisivat olemaan?" Halusin irti haasteesta, mutta en pelkurimaisena luovuttajana, vaan siksi, että isä itsekin toteaisi, että 90-lukulaisittain eläminen olisi nykyään mahdotonta.<br />"Pihaleikit, polkupyöräily ja majanrakentelu", isä vastasi heti.<br />Nyrpistelin nenääni kaikille noista. Henkisesti tietenkin. En näyttänyt ajatuksiani ulospäin.<br />"Entä ne huvitukset?"</blockquote><p></p><p>Tiukkaa tekee, kuten arvata saattaa. Mutta kyllähän sitä tekemistä sitten alkaa löytyä, kun avaa silmänsä oikein kunnolla. Ja mitäpä pojat... Naapurin ihana Linda alkaa tuoda vipinää elämään.</p><p>Operaatio Hardcore Ysäri ei lähtökohdistaan huolimatta ole hurskastelevan varaukseton ylistys 90-lukulaiselle aktiviteetille. Poikien tekemiset eivät ihan kestä päivänvaloa ja tuovat mukanaankin sen hiukan tunkkaisen ailahduksen ysäriltä.</p><p>Tarinassa ei ole mitään alleviivaavaa opetusta, mutta pistäähän se miettimään. Pitäisikö pistää useamminkin kännykkä pois ja keskittyä ihan muuhun hommaan?</p><p>Viihdyttävä ja nopeasti ahmaistu kirja, joka huvitti suunnattomasti aikuistakin lukijaa – etenkin sitä, joka eli lapsuusvuosiaan ysärillä. Ei se niin auvoista aina ollut... Vai oliko?</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Operaatio Hardcore Ysärin kohtaan 32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet.<br />Toisinaan haaveilen elosta ilman kännykkää. Tai edes siitä, että olisi rohkeutta pistää kännykkä useammin sivuun.<br /><br />*Allekirjoittanut on Myllylahden tiedottaja.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2241775000338189120.post-60642837432536783902023-09-13T06:48:00.000-07:002023-09-13T06:48:12.751-07:00Magdalena Hai: Neiti Kymenen ihmeellinen talo (2020)<p><b></b></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><b><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh87lpjJW_TefUdz8cDpwbqmdQsygqJ-uYEqIjCQi__xX1u94hN2CSOkP1te1LZk3KUERO_x_r-yQVLnR-cBzWEpS8GdXZ-5P0UX2cpk-RRduvtyil2u2tBu7zx8nZn6TLF-2BTFtY1qlAwvvJbmPpiUJb1o3XInIzez1FDXhwXHA-OU7_DxO5RLPlfFrG5/s800/d947e3e534dd474e801db4f9a7a33c439789511366300_1_d5f60d57-e003-4adc-9161-ac5ca3791447_800x800.webp" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="800" data-original-width="538" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh87lpjJW_TefUdz8cDpwbqmdQsygqJ-uYEqIjCQi__xX1u94hN2CSOkP1te1LZk3KUERO_x_r-yQVLnR-cBzWEpS8GdXZ-5P0UX2cpk-RRduvtyil2u2tBu7zx8nZn6TLF-2BTFtY1qlAwvvJbmPpiUJb1o3XInIzez1FDXhwXHA-OU7_DxO5RLPlfFrG5/s320/d947e3e534dd474e801db4f9a7a33c439789511366300_1_d5f60d57-e003-4adc-9161-ac5ca3791447_800x800.webp" width="215" /></a></b></div><b>Kuvitus:</b> Teemu Juhani<br /><b>Kustantamo: </b>Otava<br /><b>Sivumäärä:</b> 183<p></p><p>Magdalena Hain <i>Neiti Kymenen ihmeellinen talo</i> on salaviisas saturomaani alakoululaisille – ja vähän aikuisillekin. Kuten parhaisiin lastentarinoihin kuuluu, myös aikuiset saavat oman pienen tarinansa, jos malttavat pysähtyä tarinan äärelle.</p><p>Kaikki alkaa siitä, kun neiti Kymenen oven taa ilmestyy Pekka, joka pitelee sormessaan ällöttävää keltaista räkätoukkaa. (Ihan oikeasti, tämän aikana ei kannata syödä, jos on vähänkään herkempi ruokahalun menettämiselle.) Neiti Kymene ei pidä lapsista. Hänellä on talossaan 12 kirjallista apinaa ja rakastunut kummitus, sekä puutarhassaan bengalintiikereitä. Pekka astelee muitta mutkitta sisään, sillä hänen Rohkeutensa on kadonnut. Pian Pekan jälkeen saapuvat Susanna ja Anneliisa, liiankin fiksut sisarukset. Pian neiti Kymenen talossa ei mikään ole ennallaan.</p><p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZ0rUUhztC4Scs8A11NCeQdUbFIb_nnhVu4ZOPoVOI9jnU4C5EeMNdOjHf3cdnGs2jxzJcDQvDxD__40IyzM9tz6J9NVCRYu-NtGr7YUTZP2F4v6r2sUekkZIJot9eh3vnZSUZmQDG8Sx7-mWB5ars3Ne2TBIhK31zaxK4RUh0CdynzXuX73vubIIQ9zv0/s2000/376391802_1449491809237737_3309375890773147998_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2000" data-original-width="1500" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZ0rUUhztC4Scs8A11NCeQdUbFIb_nnhVu4ZOPoVOI9jnU4C5EeMNdOjHf3cdnGs2jxzJcDQvDxD__40IyzM9tz6J9NVCRYu-NtGr7YUTZP2F4v6r2sUekkZIJot9eh3vnZSUZmQDG8Sx7-mWB5ars3Ne2TBIhK31zaxK4RUh0CdynzXuX73vubIIQ9zv0/w240-h320/376391802_1449491809237737_3309375890773147998_n.jpg" title="Teemu Juhanin kuvitus on ihana! Tämänkin haluaisin vaikka postikorttina." width="240" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Teemu Juhanin kuvitus on aivan ihana.<br />Tämänkin haluaisin vaikka postikorttina!<br /></td></tr></tbody></table><br /> </p><p>Välillä pohdin, että onko tarina liian vaikea. Sisältääkö se liikaa merkityksiä, jääkö ydin kaiken muun alle. Mutta sitten huomaan sortuvani siihen, mihin niin moni aikuinen lasten edessä muutenkin sortuu – aliarviointiin. Mikä minä olen sanomaan, onko tarina liian vaikea vai ei? </p><p></p><blockquote>Ihmiset, joiden menneisyys ei kestä päivänvaloa, tapaavat sivuuttaa kiusalliset muistonsa ja peitellä ne paremmilla. He muovaavat menneisyydestään sillä tavalla soveliaan paketin, että sen jokainen eletty hetki näyttäytyy parhaiden muistojen lämpimässä, suopeassa, aavistuksen valheellisessa valossa. Usein tällaisilla aikuisilla on tapana kertoa nuoremmilleen, että kyllä vain ennen oli paremmin. (Vaikkei oikeasti ollut. Ennenkin oli sekä paremmin että huonommin.)</blockquote><br /><p></p><p>Hai ei aliarvioi lukijakuntaansa – ei lapsia, ei aikuisia. Jokainen saa tarinasta irti jotakin ja uskon, että tästä aukeaa useammalla lukukerralla enemmänkin. Olisi voinut olla jännittävää kasvaa tämän kirjan kanssa. Mitä olisin saanut tästä irti 8-vuotiaana? Entä 12-vuotiaana? 18-vuotiaana? Miltä tuntuu, kun nimet, tapahtumat ja vertauskuvat avautuvat aina uudella tavalla? Kun apinat Elizabet ja Fitzwilliam saavatkin nimiensä myötä uudet merkitykset ja niiden käytös avautuu toisella tavalla? Kun yksi apinoista vaatii kutsumaan itseään Ishmaeliksi? Mitä kaikkea minulta mahtoikaan mennä ohi nytkin!</p><p><i>Neiti Kymenen ihmeellinen talo</i> on hieno, ajaton satu.</p><p>Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kohtaan 40. Kirjassa hylätään jotakin.<br />Neiti Kymene hylkää muistonsa.<br /></p>Morrehttp://www.blogger.com/profile/02816075673400017846noreply@blogger.com0