Jenni Linturi: Isänmaan tähden (2011)

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 233
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Jenni Linturin esikoisteos Isänmaan tähden on herättänyt mediassa jonkin verran huomiota lähinnä ulkokirjallisista syistä; nuori nainen kirjoittaa nuoruudessaan SS-joukkoihin pestautuvasta sotaveteraanista - kummallista!
Onhan se kieltämättä hiukan harvinaisempi valinta nuorelta naiskirjailijalta (ja vielä esikoisteokseen), mutta voisin sanoa valinnan onnistuneen. Linturi onnistuu kertomaan tarinan yllättävän uskottavasti.

Lyhyesti sanottuna tarina kertoo sotaveteraani Antti Vallaksesta, joka putoaa katolta. Muutenkaan lähes 90-vuotias Vallas ole elämänsä kunnossa enää, vaan harhautuu muistelemaan aikaansa SS-joukoissa. Isänmaan tähden etenee vuoroin 1940-luvussa ja vuoroin tässä päivässä.

Rakenne on kunnossa. Luvuilla ei ole nimiä, mutta historiajaksot on merkitty päivämäärän ja paikan mukaan. Tämä helpottaa suunnattomasti kartalla pysymistä, sillä sotatoverit seikkailevat myös nykyajassa Antin harhoissa. Vaimo, tytär ja tyttärentytär saavat vanhojen asetoverien kasvot ja nimet, ja mukana pysyminen vaatii lukijalta hiukan keskittymistä. Keskittyminen kuitenkin palkitaan, sillä en usko Linturin valinneen sattumanvaraisesti sitä, että kuka saa kenenkin kasvot.

Kunnossa on myös henkilögalleria. Tilaa annetaan päähenkilön lisäksi lähimmille asetovereille, joiden nimeämistä en voi kyllä käsittää. Kaikki kolme nimittäin ovat Erkki -nimisiä. Miksi?? Pääsääntöisesti vain yhtä puhutellaan Erkiksi, kaksi muuta ovat Luttinen ja Rajanperä. Mutta välillä sitä uhkaa pudota kelkasta siltikin. Tästä vähän miinusta.
Lisäksi pidin valtavasti päätarinan vieressä kuljetettavasta Antin serkun, Kaarlon, tarinasta. Jännite näiden kahden tarinan välillä jatkuu loppuun saakka, mutta ne lopulta kietoutuvat yhteen pehmeästi ja kauniisti kruunaten molempien tarinoiden päätöksen.
Kaiken tämän hyvän lisäksi Linturi höystää tarinaa hyppysellisellä romantiikkaa! Sitä ei juuri tällaisissa kirjoissa ole nähty. Imelyyden karikot kirjailija kiertää kaukaa, romantiikka on karheaa mutta henkilöidensä näköistä.

Isänmaan tähden on kertomus, joka onnistuu yllättämään ihan loppumetreille saakka (en voi tässä kertoa enempää, etten pilaa lukunautintoa). Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Lyhyen eleettömästi Linturi onnistuu kuvaamaan sotaan innokkaina lähteneiden nuorten miesten muuttumisen reissulla ja sen jälkeen. Ollaan isänmaan asialla, asiasta jaloimmalla, mutta palkkioksi ei tulekaan kultaa ja kunniaa. Tarina on tiivis, mutta juuri oikean mittainen.

Suosittelen tätä niille, joita kiinnostaa sotaveteraanien ajatusmaailma, sotahistoria ja kasvutarinat.

P.S. Erityismaininta kannesta, jonka tekijä on Nina Leino. Kansi sopii niin hyvin sisältöönsä, että oksat pois! Tekstiasettelu on kuin 1940-luvun kirjasta tai julisteesta, ja seepiansävyinen väritys kruunaa ajan patinan.