Die unendliche Geschichte
Suomennos: Marja Kyrö
Käännösvuosi: 1982
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 492
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos
Nostalgian jäljillä -haaste palautti minut Fantaasian maille vuosien, vuosien jälkeen. Arvelisin, että olen ollut 12-14 -vuotias lukiessani tätä viimeksi. Muistan, että pidin silloinkin tästä paljon, mutta nyt elämys oli valtaisia. En muistanut, että tämä oli näin hiton hyvä! Tai sitten iän tuoma viisaus (!) soi minulle tästä teoksesta uusia tasoja.
Jos et ole lukenut tätä teosta, niin kipin kapin pois koneelta ja kirja käteen! Koska tämä on klassikko, niin paljastelen tässä juonen kulkua melko avoimesti vaivautumatta selittämään tarinan ideaa kovin tarkasti. Pikavilkaisun voit kurkata vaikka Wikipediasta.
Tarkemmat muistikuvani tästä tarinasta kiinnittyvät Päättymätön tarina -elokuvaan. Niinpä kirjan lukeminen toi ensinnäkin yllätyksen. Elokuvan katsomisestakin on vuosia (dvd:ni on hukassa!), mutta muistaisin elokuvan päättyvän siihen, kun Fantaasia on tuhoutunut ja Bastianin toivomus saa sen syntymään uudestaan. Mutta tämä on kirjassa vasta puoliväli!! Olin ällistynyt, sillä olin unohtanut toisen puoliskon ihan kokonaan. Sen kuinka Bastian seikkailee uudelleen luomassaan Fantaasian valtakunnassa.
En voi vieläkään käsittää, miten kirjasta voi niin tyystin unohtaa puolet tarinasta. Yleensä unohdetaan koko tarina, jos ollaan unohtaakseen. Edes toista puoliskoa lukiessani eivät muistikuvat valjenneet yhtään.
Tarina vailla loppua on uskomattoman hieno ja monitasoinen seikkailu. Se on yhdeltä tasoltaan puhtaasti satu-tyyppinen juttu. Nuori poika pääsee seikkaleimaan rajattomaan Fantaasian valtakuntaan, joka koostuu ihmisten mielikuvituksesta ja tarinoista. Fantaasiassa on peikkoja, mörrinkäisiä, menninkäisiä, lilliputteja, vampyyreja, ihmissusia, haltiattaria, lohikäärmeitä... Kaikkea mitä satumaailmaan kuuluukin. Bastianin mukana kulkee tietysti apurit Atréju ja lohikäärme Fuhhuur.
Toiselta tasoltaan se on nuoren Bastianin kasvutarina. Pyöreähkö, koulukiusattu nössöpoika kasvaa sankariksi. Mutta tässäpä Ende tarjoilee varsinaisen yllätyksen, joka nostaa tämän tarinan omalle tasolleen; Bastianin sankaruus ei nimittäin ole kovin yksinkertainen juttu. Äkillinen menestys kihoaa Bastianin päähän ja seuraukset eivät ole kovin hyvät. Kauan hyljeksitty Bastian alkaakin kaivata ihailua ja kunnioitusta, mikä on ihan luontaista ja seikka, joka tekee Bastianista niin aidon.
Bastianista siis tulee varsin ärsyttävä ja koppava kakara, jolle teki mieli antaa oikein äidin kädestä! Lopulta Bastian oppii nöyrtymään ja loppu on tietysti onnellinen. Ende on luonut Bastianin kasvutarinan tässä todella hyvin ja aidon satumaisen oloisesti. Suorastaan liikutuin!
Yleensä tällaiset tarinat päättyvät onnelliseen sankaruuteen, mutta Ende vie ajatuksen askeleen pidemmälle.
Kolmannelta tasoltaan Tarina vailla loppua on tarina lukijuudesta, lukemisesta ja mielikuvituksen voimasta. Tämä ainakin on sellainen taso, mitä ymmärsin arvostaa vasta nyt aikuisena.
Fantaasian valtakunta on yhtä kuin ihmisten mielikuvitus. Hyvässä ja pahassa. Kerronan, lukemisen ja lukijuuden kautta se tulee tietyllä tapaa todelliseksi.
Tarina vailla loppua on kiistatta ansainnut klassikkomaineensa. Ansaistsisi oikeastaan vielä enemmän huomiota. En keksi tästä mitään moitittavaa. Lukuelämys oli upea ja huima matka halki lapsuuden, Fantaasian ja mielikuvituksen.
Suomennos: Marja Kyrö
Käännösvuosi: 1982
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 492
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos
Nostalgian jäljillä -haaste palautti minut Fantaasian maille vuosien, vuosien jälkeen. Arvelisin, että olen ollut 12-14 -vuotias lukiessani tätä viimeksi. Muistan, että pidin silloinkin tästä paljon, mutta nyt elämys oli valtaisia. En muistanut, että tämä oli näin hiton hyvä! Tai sitten iän tuoma viisaus (!) soi minulle tästä teoksesta uusia tasoja.
Jos et ole lukenut tätä teosta, niin kipin kapin pois koneelta ja kirja käteen! Koska tämä on klassikko, niin paljastelen tässä juonen kulkua melko avoimesti vaivautumatta selittämään tarinan ideaa kovin tarkasti. Pikavilkaisun voit kurkata vaikka Wikipediasta.
Tarkemmat muistikuvani tästä tarinasta kiinnittyvät Päättymätön tarina -elokuvaan. Niinpä kirjan lukeminen toi ensinnäkin yllätyksen. Elokuvan katsomisestakin on vuosia (dvd:ni on hukassa!), mutta muistaisin elokuvan päättyvän siihen, kun Fantaasia on tuhoutunut ja Bastianin toivomus saa sen syntymään uudestaan. Mutta tämä on kirjassa vasta puoliväli!! Olin ällistynyt, sillä olin unohtanut toisen puoliskon ihan kokonaan. Sen kuinka Bastian seikkailee uudelleen luomassaan Fantaasian valtakunnassa.
En voi vieläkään käsittää, miten kirjasta voi niin tyystin unohtaa puolet tarinasta. Yleensä unohdetaan koko tarina, jos ollaan unohtaakseen. Edes toista puoliskoa lukiessani eivät muistikuvat valjenneet yhtään.
Tarina vailla loppua on uskomattoman hieno ja monitasoinen seikkailu. Se on yhdeltä tasoltaan puhtaasti satu-tyyppinen juttu. Nuori poika pääsee seikkaleimaan rajattomaan Fantaasian valtakuntaan, joka koostuu ihmisten mielikuvituksesta ja tarinoista. Fantaasiassa on peikkoja, mörrinkäisiä, menninkäisiä, lilliputteja, vampyyreja, ihmissusia, haltiattaria, lohikäärmeitä... Kaikkea mitä satumaailmaan kuuluukin. Bastianin mukana kulkee tietysti apurit Atréju ja lohikäärme Fuhhuur.
Toiselta tasoltaan se on nuoren Bastianin kasvutarina. Pyöreähkö, koulukiusattu nössöpoika kasvaa sankariksi. Mutta tässäpä Ende tarjoilee varsinaisen yllätyksen, joka nostaa tämän tarinan omalle tasolleen; Bastianin sankaruus ei nimittäin ole kovin yksinkertainen juttu. Äkillinen menestys kihoaa Bastianin päähän ja seuraukset eivät ole kovin hyvät. Kauan hyljeksitty Bastian alkaakin kaivata ihailua ja kunnioitusta, mikä on ihan luontaista ja seikka, joka tekee Bastianista niin aidon.
Bastianista siis tulee varsin ärsyttävä ja koppava kakara, jolle teki mieli antaa oikein äidin kädestä! Lopulta Bastian oppii nöyrtymään ja loppu on tietysti onnellinen. Ende on luonut Bastianin kasvutarinan tässä todella hyvin ja aidon satumaisen oloisesti. Suorastaan liikutuin!
Yleensä tällaiset tarinat päättyvät onnelliseen sankaruuteen, mutta Ende vie ajatuksen askeleen pidemmälle.
Kolmannelta tasoltaan Tarina vailla loppua on tarina lukijuudesta, lukemisesta ja mielikuvituksen voimasta. Tämä ainakin on sellainen taso, mitä ymmärsin arvostaa vasta nyt aikuisena.
Fantaasian valtakunta on yhtä kuin ihmisten mielikuvitus. Hyvässä ja pahassa. Kerronan, lukemisen ja lukijuuden kautta se tulee tietyllä tapaa todelliseksi.
Gmork nautti Atréjun kauhusta. Keskustelu oli virkistänyt sitä silmin nähden. Pienen tovin kuluttua se jatkoi: "Sinä kysyt minulta, mikä sinä olet siellä [so. ihmisten valtakunnassa]. Mutta mikä sinä olet täällä? Mitä te oikein olette, te Fantaasian asukkaat? Unikuvia te olette, runouden valtakunnan luomuksia, pelkkiä henkilöitä tarinassa jolla ei ole loppua! Pidätkö sinä itseäsi todellisena, poika? No niin, täällä omassa valtakunnassasi sinä sitä tosin oletkin. Mutta kun olet kulkenut Tyhjyyden läpi, niin silloin et enää ole todellisuutta. Sinua ei enää tunnisteta. Olet joutunut kokonaan toiseen maailmaan. Ettekä te siellä enää ole itsenne kaltaisia. Te viette ihmisten maailmaan vain harhakuvia ja sokeutta. Koeta arvata, poikaseni, mitä on tullut noista kummituskaupungin asukkaista, jotka syöksyivät tyhjyyteen?"Gmork edustaa hyvin Fantaasian rumaa puolta ja on siten vastakohta Ikuisen Lapsuuden Valtiattarelle, joka edustaa hyvyyttä. Mikään "hyvä voittaa pahan" -tarina tämä ei ole. Siitä taas lisäpisteitä Endelle.
"En tiedä", änkytti Atréju.
"Heistä on tullut päähänpinttymiä ihmisten aivoihin, pelkohoureita vaikkei todellisuudessa ole mitään pelättävää, sairaalloinen himo tavaroiden perään, epätoivon harhoja, vaikkei epätoivoon ole mitään syytä." (s. 166)
Tarina vailla loppua on kiistatta ansainnut klassikkomaineensa. Ansaistsisi oikeastaan vielä enemmän huomiota. En keksi tästä mitään moitittavaa. Lukuelämys oli upea ja huima matka halki lapsuuden, Fantaasian ja mielikuvituksen.
Aah, iih, aah! Tarina vailla loppua on ihana! Luin sen lapsena monia kertoja ja viimeksi muutama vuosi sitten. Hämmästyttävää, miten jotkut kirjat yksinkertaisesti vain kestävät sen, että niitä voi fanittaa sekä lapsena että aikuisena. <3
VastaaPoistaNiitä leffoja on muuten kaksi! Tai siis se toinen on jatko-osa. En ole voinut katsoa niitä aikoihin, sillä mulla on ne VHS:llä... Pöh!
Voisin toistaa Marjista - tai niitä leffoja en ole katsonut, mutta minäkin fanitan tätä kirjaa todella, todella paljon. <3 <3 <3 (nyt oli pakko yliviljellä sydämiäkin ;))
VastaaPoistaTarina vailla loppua on kirja, jonka luin joskus 8-13 vuoden iässä joka itsenäisyyspäivä. En tiedä, miksi luin kirjan juuri siihen aikaan, mutta jotenkin yhdistän nuo kaksi asiaa. Viimeksi luin kirjan 2000-luvun alussa ja mietin, että olisiko tänä vuonna itsenäisyyspäivänä taas aika...
Minä en ole päässyt tätä kirjaa loppuun asti. En edes muista, minkä verran sain luettua, mutta minua häiritsi ylitsepääsemättömän paljon kirjan vihreä fontti. Ehkä voisin joskus etsiä kirjastosta mustaa valkoisella -version ja antaa kirjalle uuden mahdollisuuden :)
VastaaPoistamarjis ja Katja, tämä on tosiaan aivan <3 <3 <3
VastaaPoistaMaija, se fonttiväri kuuluu tarinan ideaan. Meillä on tästä englanninkielinen pokkari ja jopa siinä on vihreä/punainen fontti.
Joskin minun painoksessani oli punainen ja SININEN fontti, joka aluksi kiusasi, sillä toisen värin kuuluisi nimenomaan olla vihreä.
Tämä on kyllä niiiiin hyvä. Luin tämän ensimmäisen kerran ehkä 10-vuotiaana, ja muistan vieläkin sen hurjan jännityksen jonka vallassa luin kirjaa. Tyhjyys oli pelottava ja minua ahdisti ahdisti kovasti kun menestys nousi Bastianin päähän. Ei tosiaan mikään tavanomaisin juonikuvio.
VastaaPoistaTaisin olla myös hiukan ihastunut Atréjuun :)
Elokuvassa minua ärsytti se, että Bastianista oli tehty liian söpö.
Vautsi! Pitääkin pitää silmät auki kirjastossa tämän varalta.
VastaaPoistaKirjan nimi on tuttu, mutta en pysty muistamaan, olenko lukenut tämän itse vai en. Olen ainakin nähnyt tämän kirjan kirjastossa lapsena monta kertaa, mutta en voi sanoa, olenko lukenut!
Jotenkin tulee mieleen toinen saksalainen lastenkirja, josta oli myös tv-sarja: Timm Taler eli myyty nauru. Muistatteko sitä?
Salla: minä muistan Timm Talerin. Sekin oli lapsena minusta aivan i-ha-na kirja ja älyttömän jännittävä. Muistan kirjasta monia kohtauksia: esimerkiksi sen, kuinka Timm saa hetkeksi naurunsa takaisin valokuvien ottamista varten, ja sitten menettää sen taas, ja tietysti sen kuinka nauru lopulta saatiin takaisin.
VastaaPoistaIhana Tarina vailla loppua. Minä muistan kun luin tämän ensimmäisen kerran, varmaan yläasteikäisen, tai ehkä kuudesluokkalaisena, ja kokemus oli upea. Vieläkin muistissa on joitain hämäriä fiiliksiä, varsinkin noista erivärisistä fonteista. Ehkä voisikin taas matkustaa Fantaasiaan.. :)
VastaaPoistaMies on luvannut lukea minulle seuraavaksi Michael Enden Mielinkielenliemen, jota en itse ole koskaan lukenut. Ehkä saisin hänet suostuteltua myös lukemaan tämän..?
Ihana nostalgia-arvio! (ja tässä samalla liityn tänne lukijaksi kun on pitänyt jo pitkään!)
Liisa, minä muistan myös olleeni ihastunut Atréjuun. Nyt se ei tosin säväyttänyt samalla tavalla :D
VastaaPoistaSalla, olisikin mielenkiintoista lukea arviosi tästä!
Tuo Timm Taler ei sano minulle mitään...
linnea, suostuttele ihmeessä! Minäkään en ole Endeltä muuta lukenut, mutta tämä ei jää tähän!
Linnea ja Liisa, tervetuloa Morren maailmaan! :)
OIH, tämä on ihan mahtava! Kuuluu ehdottomasti niihin kirjoihin, joista en luovu. Minullakin on tuo sinipunainen versio. Kirjastahan oli pitkään painos lopussa eikä uutta meinannut tulla millään. Onneksi tuli! Ihana, että postasit tästä!
VastaaPoistaOletteko tietoisia tämän uskomattoman tarinan upeasta kuunnelmaversiosta? Minulle elokuva on aivan eri planeetalta kuin kirja; elokuvasta en kirjan syvää magiaa löytänyt. Mutta tämä kuunnelma nostaa kylmät väreet ja kyyneleet ja salpaa hengen niin kuin kirjakin. Jos haluatte äänellisen elämyksen, niin tässä se on! Löytyy kirjastosta, ihan siis suomalaista on, Ylen tuotantoa. Oi menkää ja lainatkaa!
VastaaPoistaOooh!! Kiitos vinkistä!
Poista