Kustantamo: Atena
Sivumäärä: 233 (pokkari)
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos
Useimmilla naisilla on kenkiin jonkinlainen suhde. He (me) eivät vain käytä kenkiä, vaan heillä on kengistä joku erityinen mielipide. Joku inhoaa, mutta monet rakastavat. Harvemmin kohtaa silkkaa välinpitämättömyyttä ("kunhan nyt jotkut on jalassa"), vaikka näitäkin on.
Minä rakastan kenkiä. Jos raha ja säilytystila eivät rajoittaisi, en uskalla ajatella paljonko minulla olisikaan kenkiä. En suostu potemaan tästä haaveesta edes minkäänlaista kuluttamisvimmaista ekologista omantunnon tuskaa, koska rajaton kenkäshoppailu ei mitä todennäköisemmin ole realistista kohdallani. Haaveshoppailu sen sijaan on ekologistakin. Näinpä minulla on kenkiä arviolta vaatimattomat 15 paria (mukaan on laskettu kaikki, myös esim. kuntosalitossut).
Tässä siis syy, miksi ehdottomasti halusin tarttua tähän Mirja Tervon kirjaan. Useimmat luksuskengät ovat nykyiselle minälleni liian korkeakorkoisia ja huomattava osa on rumiakin. Mutta silti olen haaveillut saavani edes koittaa hienoja Louboutineja, Manoloita, Diorin saapikkaita, Jimmy Choota ja monia muita. Huimaavat korot avaavat luksuskenkien myymisen maailman.
Tervon kirja on sekä hauska että ärsyttävä. Asiakaspalvelutyö vaatii omanlaisensa huumorintajun ja sitä tajua Mirja Tervo teoksessaan viljeleekin. Hän tyypittelee karkeasti niin myyjät, asiakkaat kuin pomotkin. Alkuun se nauratti, mutta lopulta se myös tympi. Tyypittelyt olivat nimittäin valtaosin negatiivisia. On eunukkia (miesmyyjä korkokenkäsalongissa), on Mrs. Returnbergia (asiakas, joka palauttaa kengät), on 34 (ajanhaaskaaja-asiakas, nimitys tulee halpiskauppa Macy'sin osoitteesta), Stalin (salogin päämanageri) jne. Näistä on jopa sanasto!
Luksuskenkien myyminen on kaukana luksuksesta. Asiakkaat ovat kamalia mätine varvaskynsineen, itseriittoisine pukeutumisneuvojineen, palautuksineen, valituksineen, sukkahikineen, tylyine käytöksineen... Ja silti kenkiä pitää saada rutkasti myydyksi. Myyjillä on nimittäin tulospalkkaus. Viikon palkka maksetaan myytyjen kenkien mukaan. Jos et myy, jäät velkaa! Velka otetaan takaisin seuraavan viikon palkasta. Jos tulosta ei tahdo silloinkaan syntyä, niin ovea näytetään hyvin herkästi.
Näinpä siis myyjienkin kesken peli on raakaa. Selkään puukotetaan, asiakkaita "varastetaan" ja omista asiakkaista pidetään kiinni kynsin hampain (jopa toisinaan vasten asiakkaan tahtoa!)...
Joten periaatteessa negatiivisen sävyn ymmärtää ja antaa anteeksikin. Jäljelle jää vain hämmästyneisyys siitä, että miksi joku jaksaa tuollaista? Mutta totuus on ilmeisemmin se, että hyvä myyjä voi todellakin tienata sellaista palkkaa, mistä Suomessa myyjä ei edes uskalla uneksia.
Ärsyttävästi avoimeksi jäi myös selitys sille, miksi reilusti suurin osa kenkäsalogin myyjistä on miehiä. Tervo omistaa asialle kokonaisen alaluvunkin, mutta se keskittyy lähinnä miesmyyjien myyntitaktiikoihin. Pari seikkaa Tervo sulkee pois; homoja ja fetisistejä ei ole kenkämyyjissä mitenkään erikoisen paljon. Tervo selittää miesmyyjien olevan vain kiinnostuneita myymisestä ja itsensä kehittämisestä sillä saralla. Minusta tämä selitys ei riitä. Miksei sellainen mies hakeudu myymään kelloja, autoja tai taloja? Miksi juuri naisten kenkiä?
Parhaimmillaan Huimaavat korot tarjosivat hienon ja mielenkiintoisen näkymän kuluttamiseen, luksuselämäntyyliin, kenkien historiaan ja siinä sivussa vähän muuhunkin etnologiseen historiaan. Mirja Tervon tyyli on lennokas, humoristinen eikä hän jää vääntämään asioita rautalangasta. Pieni elämäkerrallinen sävy toi tähän pehmeyttä, mutta asialliset lähdeviitteet ja viittaukset muihin (lähinnä antropologisiin) teoksiin toivat uskottavuutta.
Kuvat olisivat olleet mukava lisä, mutta pokkaripainoksissa sellaisia ei juuri muutenkaan ole tarjolla. En tiedä oliko kovakantisessa versiossa toisin.
Mutta onneksi on netti, jossa voi googlailla ihanien luksuskenkien perään ja haaveshoppailla sydämensä kyllyydestä! Kirja on ehkä aavistuksen vaarallinenkin kenkäihmiselle, mutta minkäs teet...
P.S. Todellisuudessa Louboutinit ovat harvinaisen huonosti kenellekään istuvat kengät. Pidän sitä ajatusta kovin lohdullisena.
Sivumäärä: 233 (pokkari)
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos
Useimmilla naisilla on kenkiin jonkinlainen suhde. He (me) eivät vain käytä kenkiä, vaan heillä on kengistä joku erityinen mielipide. Joku inhoaa, mutta monet rakastavat. Harvemmin kohtaa silkkaa välinpitämättömyyttä ("kunhan nyt jotkut on jalassa"), vaikka näitäkin on.
Minä rakastan kenkiä. Jos raha ja säilytystila eivät rajoittaisi, en uskalla ajatella paljonko minulla olisikaan kenkiä. En suostu potemaan tästä haaveesta edes minkäänlaista kuluttamisvimmaista ekologista omantunnon tuskaa, koska rajaton kenkäshoppailu ei mitä todennäköisemmin ole realistista kohdallani. Haaveshoppailu sen sijaan on ekologistakin. Näinpä minulla on kenkiä arviolta vaatimattomat 15 paria (mukaan on laskettu kaikki, myös esim. kuntosalitossut).
Tässä siis syy, miksi ehdottomasti halusin tarttua tähän Mirja Tervon kirjaan. Useimmat luksuskengät ovat nykyiselle minälleni liian korkeakorkoisia ja huomattava osa on rumiakin. Mutta silti olen haaveillut saavani edes koittaa hienoja Louboutineja, Manoloita, Diorin saapikkaita, Jimmy Choota ja monia muita. Huimaavat korot avaavat luksuskenkien myymisen maailman.
Tervon kirja on sekä hauska että ärsyttävä. Asiakaspalvelutyö vaatii omanlaisensa huumorintajun ja sitä tajua Mirja Tervo teoksessaan viljeleekin. Hän tyypittelee karkeasti niin myyjät, asiakkaat kuin pomotkin. Alkuun se nauratti, mutta lopulta se myös tympi. Tyypittelyt olivat nimittäin valtaosin negatiivisia. On eunukkia (miesmyyjä korkokenkäsalongissa), on Mrs. Returnbergia (asiakas, joka palauttaa kengät), on 34 (ajanhaaskaaja-asiakas, nimitys tulee halpiskauppa Macy'sin osoitteesta), Stalin (salogin päämanageri) jne. Näistä on jopa sanasto!
Luksuskenkien myyminen on kaukana luksuksesta. Asiakkaat ovat kamalia mätine varvaskynsineen, itseriittoisine pukeutumisneuvojineen, palautuksineen, valituksineen, sukkahikineen, tylyine käytöksineen... Ja silti kenkiä pitää saada rutkasti myydyksi. Myyjillä on nimittäin tulospalkkaus. Viikon palkka maksetaan myytyjen kenkien mukaan. Jos et myy, jäät velkaa! Velka otetaan takaisin seuraavan viikon palkasta. Jos tulosta ei tahdo silloinkaan syntyä, niin ovea näytetään hyvin herkästi.
Näinpä siis myyjienkin kesken peli on raakaa. Selkään puukotetaan, asiakkaita "varastetaan" ja omista asiakkaista pidetään kiinni kynsin hampain (jopa toisinaan vasten asiakkaan tahtoa!)...
Joten periaatteessa negatiivisen sävyn ymmärtää ja antaa anteeksikin. Jäljelle jää vain hämmästyneisyys siitä, että miksi joku jaksaa tuollaista? Mutta totuus on ilmeisemmin se, että hyvä myyjä voi todellakin tienata sellaista palkkaa, mistä Suomessa myyjä ei edes uskalla uneksia.
Ärsyttävästi avoimeksi jäi myös selitys sille, miksi reilusti suurin osa kenkäsalogin myyjistä on miehiä. Tervo omistaa asialle kokonaisen alaluvunkin, mutta se keskittyy lähinnä miesmyyjien myyntitaktiikoihin. Pari seikkaa Tervo sulkee pois; homoja ja fetisistejä ei ole kenkämyyjissä mitenkään erikoisen paljon. Tervo selittää miesmyyjien olevan vain kiinnostuneita myymisestä ja itsensä kehittämisestä sillä saralla. Minusta tämä selitys ei riitä. Miksei sellainen mies hakeudu myymään kelloja, autoja tai taloja? Miksi juuri naisten kenkiä?
Parhaimmillaan Huimaavat korot tarjosivat hienon ja mielenkiintoisen näkymän kuluttamiseen, luksuselämäntyyliin, kenkien historiaan ja siinä sivussa vähän muuhunkin etnologiseen historiaan. Mirja Tervon tyyli on lennokas, humoristinen eikä hän jää vääntämään asioita rautalangasta. Pieni elämäkerrallinen sävy toi tähän pehmeyttä, mutta asialliset lähdeviitteet ja viittaukset muihin (lähinnä antropologisiin) teoksiin toivat uskottavuutta.
Kuvat olisivat olleet mukava lisä, mutta pokkaripainoksissa sellaisia ei juuri muutenkaan ole tarjolla. En tiedä oliko kovakantisessa versiossa toisin.
Mutta onneksi on netti, jossa voi googlailla ihanien luksuskenkien perään ja haaveshoppailla sydämensä kyllyydestä! Kirja on ehkä aavistuksen vaarallinenkin kenkäihmiselle, mutta minkäs teet...
P.S. Todellisuudessa Louboutinit ovat harvinaisen huonosti kenellekään istuvat kengät. Pidän sitä ajatusta kovin lohdullisena.
Ah, minäkin luin tämän joskus ennen kesää. Pidin tätä mielenkiintoisena, sillä rakastan kenkiä kuten äitinikin, mutta omistan niitä kyllä suurinpiirtein saman verran kuin sinä. Äidilläni sen sijaan on varmaan yli sadat korkokengät, ja kaksi numeroa isompi jalka kuin minulla. Huok.
VastaaPoistaMinua vähän myös ärsytti välillä tuo tämän kirjan tietty chick litmäisyys noiden luokittelujen ja juonittelujen vuoksi mutta kengät kiinnostivat onneksi enemmän. Ja onneksi ne kalleimmat kengät oikeasti ovat jalkatuholaisia. :)
Hyvä teksti, kiitos.
Minäkin luin tämän viime vuoden puolella. Luksuskenkien maailma tuntui ihanalta, vaikken kyllä ehkä voisi kuvitella maksavani kengistä Louboutien hintaa. Tai siis, kuvitella voisin mutta...
VastaaPoistaMielenkiintoinen kurkistus toiseen maailmaan, hiukan keveä, mutta ei kai kenkäkirjan tarvitse painavaa asiaa ollakaan.
Olen meinannut pari kertaa kirjastossa tähän tarttua, mutta on jäänyt hyllyyn odottamaan.
VastaaPoistaJos en olisi tällainen isojalkainen, treenaisin kyllä korkkareilla kävelyä vaikka hyvin vuoksi ;)..mutta nyt tyydyn kipsuttelemaan matalemmissa :)
Minuakin tämä kirja on kiinnostanut, mutta en ole tullut lukeneeksi. Kenkiin ja tähän kirjaan suhtautuminen on vähän kaksijakoista: kengät ovat ihania ja kiinnostavia, mutta toisaalta kyse on KENGISTÄ: siis vermeistä, joiden pääfunktio on pitää jalat lämpiminä ja kuivina (johon mainitsemasi ihanuudet eivät välttämättä pysty).
VastaaPoistaTarkoitus ei siis ollut sinällään kommentoida kenkiä, vaan sitä, etten tiedä ihastuisinko vai vihastuisinko kirjan aihepiiriin:)
Linnea, kiitos kehuista :) Ja lohduttautukaamme niillä jalkatuholaisilla :D
VastaaPoistaNorkku, keveys tosiaan minusta sopi tähän hyvin.
Susa, isojalkaisuudesta viis! Huippumalleilla ei tosiaan ole jalan koko 37, vaan yleensä 42-44.
Amma, kyllä sitä välillä tuntee itsensä pöljäksi juuri tuon takia että kyse on vain KENGISTÄ. Selitä tätä myös sitten miehelle, joka pärjää kaksilla kengillä oikein hyvin...