Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 327
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Olen lukenut nyt Tuomas Kyröltä kaksi kirjaa. Mielensäpahoittaja oli täysi viiden pisteen kirja. Millä todennäköisyydellä toinenkin on täysosuma? Ja mitä se kertoo kirjailijasta? Entä miltä tuntuu lukea uutuutta edellisen hervottoman elämyksen jälkeen?
Kerjäläinen ja jänis pelotti ensin. Entäs jos tämä ei ole yhtä hyvä? Tarinan edetessä pelko jatkui, mutta kysymys muotoutui uusiksi; entä jos tämä onkin yhtä hyvä? Voinko ihan oikeasti väittää, että kaksi kertaa peräkkäin voi osua napakymppiin?
Pakkohan se nyt on. Tämä oli mahtava ja huikaiseva [voit vapaasti lisätä tähän lisää ylistäviä adjektiiveja].
Kyrö löi minut ällikällä kolmesta syystä. Ensinnäkin siksi, että edellisen napakympin jälkeen odotukset ovat aika korkealla jo etukäteen. Jos ne eivät täyty, voi pettymys asettaa kirjan turhankin huonoon valoon. Toisekseen siksi, etten juuri vakuuttunut Paasilinnan Jäniksen vuodesta, johon Kerjäläinen ja jänis hyvin vahvasti perustuu. Kolmanneksi siksi, että en voinut uskoa että jos olen lukenut kirjailijalta vain kaksi kirjaa, että pitäisin molemmista näin paljon. Etenkin kun Kyrö ei kirjoita mitään suosikkigenreäni lainkaan (fantasiaa, kauhua, historiallista romaania).
Mitä ihmettä Tuomas Kyrö oikein teki?
Hän antoi tarinalle oman äänensä. Hyvin selkeästi. Tämä ei ole vain pastissi Jäniksen vuodesta, vaikka tarinan juoni ja tyyli noudattelevatkin samaa kaavaa. Kyrön omaleimaisuus näkyy tekstissä ja huomasinpa ainakin yhden "kyllä ei" -rakenteenkin, joka oli etenkin Mielensäpahoittajan kovassa käytössä.
Kyrön ääni on monipuolisempi kuin Paasilinnan. Sujuvasti se mukautuu romanikerjäläiseen, keski-ikäiseen suomalaismieheen, elämänilonsa menettäneeseen taikuriin kuin venäläiseen ammattirikolliseenkin. Tarinan kertojalla on lisäksi oma äänensä ja hän on vahvasti mukana kommentoiden toisinaan omaa statustaan.
Kerjäläinen ja jänis kuvaa myös hienosti tätä päivää monella tasolla. Yhteiskunta, politiikka ja yksilöt. Kyrön ei tarvitse ruotia asioita pohjamutiaan myöten. Hän luottaa siihen, että lukija ymmärtää vähemmälläkin ja ripaus huumoria taas peliin, niin lukija ei menetä iloaan, vaikka joku pointti menisikin ohi.
Etenkin taikuri Sanna Pommakan tarina oli musertavan herkkä. Kyrö luo sen karkeilla vedoilla, muutamassa sivussa, mutta onnistuu sanomaan paljon. Tiesin täsmälleen millainen Sanna Pommakka on. Ja tiedän, että sannapommakoita on maailmassa paljon.
Lisäksi minua miellytti tässä naisten esiinottaminen ylipäätään. Kerjäläisen ja jäniksen naiskuva on monipuolinen aina pullantuoksuisesta mummosta venäläishuoraan.
Romaanin nimistö on myös aivan hulvaton, kuten Paasilinnankin tyyliin kuuluu. Vatanescu, päähenkilö, on suora muunnos Jäniksen vuoden Vatasesta. Sanna Pommakan lisäksi tarinassa seikkailevat mm. Simo Pahvi, Goodluck Jeffersson, Kerkko Kolmonen ja Harri Pykström. Äänekkäimmät naurut sai intialainen kioskinpitäjä Naseem Hasapatilalati, jonka nimen vuoksi Röllin Häläpätihämmää soikin päässä jonkin aikaa.
Romaanin loppu on aina tiukka paikka. Vaikuttava romaani täytyy saada myös loppumaan sopivan vaikuttavasti. Lässähtävä loppu voi pilata koko tunnelman.
Ja taas Kyrö onnistuu täydellisesti. Kerjäläinen ja jänis saa arvoisensa lopun. Hitusen huumoria, pienesti yllätystä ja roimasti herkkyyttä.
Morre on vaikuttunut ja aikoo tarttua vielä johonkin Kyrön romaaniin. Onnistuuko hattutemppu? Se jää nähtäväksi.
Sivumäärä: 327
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: arvostelukappale
Olen lukenut nyt Tuomas Kyröltä kaksi kirjaa. Mielensäpahoittaja oli täysi viiden pisteen kirja. Millä todennäköisyydellä toinenkin on täysosuma? Ja mitä se kertoo kirjailijasta? Entä miltä tuntuu lukea uutuutta edellisen hervottoman elämyksen jälkeen?
Kerjäläinen ja jänis pelotti ensin. Entäs jos tämä ei ole yhtä hyvä? Tarinan edetessä pelko jatkui, mutta kysymys muotoutui uusiksi; entä jos tämä onkin yhtä hyvä? Voinko ihan oikeasti väittää, että kaksi kertaa peräkkäin voi osua napakymppiin?
Pakkohan se nyt on. Tämä oli mahtava ja huikaiseva [voit vapaasti lisätä tähän lisää ylistäviä adjektiiveja].
Kyrö löi minut ällikällä kolmesta syystä. Ensinnäkin siksi, että edellisen napakympin jälkeen odotukset ovat aika korkealla jo etukäteen. Jos ne eivät täyty, voi pettymys asettaa kirjan turhankin huonoon valoon. Toisekseen siksi, etten juuri vakuuttunut Paasilinnan Jäniksen vuodesta, johon Kerjäläinen ja jänis hyvin vahvasti perustuu. Kolmanneksi siksi, että en voinut uskoa että jos olen lukenut kirjailijalta vain kaksi kirjaa, että pitäisin molemmista näin paljon. Etenkin kun Kyrö ei kirjoita mitään suosikkigenreäni lainkaan (fantasiaa, kauhua, historiallista romaania).
Mitä ihmettä Tuomas Kyrö oikein teki?
Hän antoi tarinalle oman äänensä. Hyvin selkeästi. Tämä ei ole vain pastissi Jäniksen vuodesta, vaikka tarinan juoni ja tyyli noudattelevatkin samaa kaavaa. Kyrön omaleimaisuus näkyy tekstissä ja huomasinpa ainakin yhden "kyllä ei" -rakenteenkin, joka oli etenkin Mielensäpahoittajan kovassa käytössä.
Kyrön ääni on monipuolisempi kuin Paasilinnan. Sujuvasti se mukautuu romanikerjäläiseen, keski-ikäiseen suomalaismieheen, elämänilonsa menettäneeseen taikuriin kuin venäläiseen ammattirikolliseenkin. Tarinan kertojalla on lisäksi oma äänensä ja hän on vahvasti mukana kommentoiden toisinaan omaa statustaan.
Kerjäläinen ja jänis kuvaa myös hienosti tätä päivää monella tasolla. Yhteiskunta, politiikka ja yksilöt. Kyrön ei tarvitse ruotia asioita pohjamutiaan myöten. Hän luottaa siihen, että lukija ymmärtää vähemmälläkin ja ripaus huumoria taas peliin, niin lukija ei menetä iloaan, vaikka joku pointti menisikin ohi.
Etenkin taikuri Sanna Pommakan tarina oli musertavan herkkä. Kyrö luo sen karkeilla vedoilla, muutamassa sivussa, mutta onnistuu sanomaan paljon. Tiesin täsmälleen millainen Sanna Pommakka on. Ja tiedän, että sannapommakoita on maailmassa paljon.
Lisäksi minua miellytti tässä naisten esiinottaminen ylipäätään. Kerjäläisen ja jäniksen naiskuva on monipuolinen aina pullantuoksuisesta mummosta venäläishuoraan.
Romaanin nimistö on myös aivan hulvaton, kuten Paasilinnankin tyyliin kuuluu. Vatanescu, päähenkilö, on suora muunnos Jäniksen vuoden Vatasesta. Sanna Pommakan lisäksi tarinassa seikkailevat mm. Simo Pahvi, Goodluck Jeffersson, Kerkko Kolmonen ja Harri Pykström. Äänekkäimmät naurut sai intialainen kioskinpitäjä Naseem Hasapatilalati, jonka nimen vuoksi Röllin Häläpätihämmää soikin päässä jonkin aikaa.
Romaanin loppu on aina tiukka paikka. Vaikuttava romaani täytyy saada myös loppumaan sopivan vaikuttavasti. Lässähtävä loppu voi pilata koko tunnelman.
Ja taas Kyrö onnistuu täydellisesti. Kerjäläinen ja jänis saa arvoisensa lopun. Hitusen huumoria, pienesti yllätystä ja roimasti herkkyyttä.
Morre on vaikuttunut ja aikoo tarttua vielä johonkin Kyrön romaaniin. Onnistuuko hattutemppu? Se jää nähtäväksi.
Ohoh, saitpas tämän kuulostamaan mielenkiintoiselta. Oho siksi, etten ollut ennen kirjoituksesi lukemista edes ajattelut ko. kirjan lukemista. Kansi on minusta muuten tosi hieno!
VastaaPoistaKantta mun pitikin vielä kehaista itsekin. Se on aivan mielettömän suloinen! Siitä vastaa Elina Warsta :)
VastaaPoistaMinäkin kiinnostuin tästä nyt. Mielensäpahoittajahan oli loistava joten kyllä tämäkin pitää lukea:)
VastaaPoistaHuh, vapauttavaa! olen pelännyt, että tämä ei olisikaan niin kovin hyvä, koska petyin pahasti Urheilukirjaan. Mutta nyt uskallan yrittää! Kiitos!
VastaaPoistaNo nyt innostuin toden teolla! Kiitos Morre!
VastaaPoistaOi, pakko kai tämäkin on lisätä lukulistalle. Kuulostaa loistavalta tarinalta :)
VastaaPoistaHieman pelokkaana olen tämän lukemista suunnitellut (minäkin ihastuin Mielensäpahoittajaan), mutta sinun postaus kyllä rohkaisee lukemaan :)
VastaaPoistaTarttukaa tähän todella! En äkkiseltään keksi ihmisryhmää, joille EN tätä suosittelisi.
VastaaPoistaMikään Mielensäpahoittaja 2 tämä ei ole, joten sellaista ei kannata odottaa.
Olisi kiinnostavaa lukea tästä muidenkin blogijuttuja :)
Mitenköhän tämä avautuu, jos ei ole lukenut Jäniksen vuotta? Minäkin olen lukenut Kyröltä vain Mielensäpahoittajan (ja Veikkaajan kolumneja...), ja se on tosiaan vähän sellainen kirja, että sen jälkeen pelottaa lukea kirjailijalta jotain muuta. Minua on arveluttanut tämä kirja juuri tuon Paasilinna-yhteyden takia, mutta onnistuit nyt kyllä horjuttamaan asennettani.
VastaaPoistaSiitä ei ole kauan kun luin (kuuntelin) Jäniksen vuoden, joten siinä mielessä kiinnostaisi... mutta hyllyssä odottaa omaksi ostettuna yksi Kyrö, jota en ole vielä ehtinyt lukea, joten siinä mielessä ei pitäisi... Mutta kuulostaa todella hyvältä, joten ehkä pitäisi...
VastaaPoistaVaratako vaiko eikö varata? Ihan vapaana tämä tuskin kirjastossa lilluu...
Eeppinen ongelma! Eikö löydy mitään psykologian tai kirjallisuudentutkimuksen haaraa, joka erikoistuisi optimoimaan TBR-listat?
Sitä odotellessa, sinulle on ruusuja... :-) Ei ole pakko tunnustaa jos ei huvita.
Kiva kuulla, että pidit kirjasta näin paljon! Olen kahden viime vuoden aikana salakavalasti innostunut Kyrön kirjoista, joten tämä uutuus meni heti varaukseen. Nyt ei auta kuin odottaa, että kirjaston varausjono kuluisi nopeasti...
VastaaPoistaOlen lukenut Kyröltä aiemmin Urheilukirjan, Liiton, Mielensäpahoittajan ja Benjamin Kiven (tässä käänteisessä lukujärjestyksessä), joten osaan jo odotta Kyröltä aina jotain uutta ja erilaista joka kirjaan.
Seuraavaksi Kyröksi voisin suositella sinulle Liittoa. Pääasiassa sota-aikaan sijoittuvana kirja ei ole hauska, mutta onpahan taas taatusti erilainen. Ja kirjaan piilotettuja intertekstuaalisia viitteitä on mukava bongata. Enkä oikein jaksa uskoa, että Kyrö on Urho Muskulan hahmon kirjoittanut täysin vakavissaan. Kyrö kuvaa suomalaista miestä oivaltavasti ja ymmärtävästi.
Liisa, uskoisin tämän avautuvan aika hyvin. Juonenkulku on pääpiirteittään sama molemissa, samoin tyyli. Mutta tässä ei edellytetä Jäniksen vuoden lukemista.
VastaaPoistaBooksy, kiitos ruusuista :) Ja usutan sinua Kyrön pariin. Uskoisin, että arvostaisit etenkin hänen tyyliään.
Lukutoukka, kiitos suosituksesta! Liitto on tosiaan pyörinyt mielessä ja koitan saada siihen tartutuksi jossakin vaiheessa.
Hmm, mahdoinkohan minä olla aavistuksen liian nuori tälle kirjalle? Luimme kirjan selvästi eri näkökulmista, sillä minä en tiennyt tästä Jäniksen vuodesta oikein mtn, vaikka kirjassa Paasilinna selvästi mainittiin. Oman näkemykseni ja arvioni näkee blogistani :)
VastaaPoistaInnostuin loppujen lopuksi niin, että ostin tämän omaksi ja oikein säästin joululomalle. Vähän kahtalaisiin fiiliksiin jäin; ei ollut minulle Mielensäpahoittajan veroinen jytky. Mutta tunnustan, että Kyröllä on kovasti oma äänensä... tekstissä on paljon oivallettavaa.
VastaaPoista(Hih, oli muuten huvittavaa löytää tästä kirjasta yksi omista "alitajuntalauluistani"! Kyrö on osapuilleen samaa sukupolvela...)
Luin kirjaa enimmäkseen pitkillä bussimatkoilla talvella ja mielestäni Vatanescun tarina on Suomen ehdotonta kärkeä tällä hetkellä. Toivoisin vain, ettei herra Kyrö kuluta itseään liikaa televisiossa.
VastaaPoistaSamaa toivon minäkin. Ei sille vaan voi mitään, että julkkikseen kuin julkkikseen kyllästyy, jos ollaan jatkuvasti esillä.
PoistaJa samaa mieltä olen siitä, että tämä on tosiaan erittäin korkeatasoista kotimaista kirjallisuutta :)