Helena Waris: Talviverinen (2013)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 333
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Kävin tässä juuri opintoihini liittyen kritiikkikurssin. Opettajan mukaan uusia kriitikoita tietysti kaivataan (etenkin genrekirjallisuutta arvioimaan), mutta sanomalehdet ovat kaventaneet kritiikin tilaa.

Kurssitehtävien lisäksi lähetin työnäytteenä kritiikkini Helena Wariksen Pohjankontu-trilogian viimeisestä kirjasta juttuni muutamaan lehteen. Minulle ei vaivauduttu edes vastaamaan ja nyt kolmen viikon odottamisen jälkeen ajattelin julkaista tekemäni jutun täällä. Siksi siis tämän kertainen bloggaus on vähän erilainen kuin blogiarvioni yleensä.

--

Luopuminen on todellista rakkautta

Helena Waris: Talviverinen

Otava 2013

Huikea fantasiatrilogia saa päätöksensä kun Pohjankonnun Troi palaa kotiin.

"He jäätyvät pikku hiljaa sisältä päin ja kylmettyvät. Käyvät heikoiksi ja kuolevat nuorina. Eikä sitä kirousta voi edes purkaa, se on ehdoton..." Viimakatse, Sudentahto ja nyt Talviverinen. Troilla on monta nimeä – ja monta taakkaa.

Mikkeliläisen Helena Wariksen teos Talviverinen on kolmas ja viimeinen osa Pohjankontu -sarjaa. Kaksi aiempaa osaa, Uniin piirretty polku ja Sudenlapset, voittivat ilmestymisvuosinaan Kuvastaja-palkinnot. Nähtäväksi jää seuraako tämä teos palkintosarallakin edeltäjiään. Rahkeita kyllä olisi.

Teoksessa seurataan Troin matkaa kohti kotia, Pohjankontua. Matka alkaa ihan lapsuusvuosista Tuultensaarelta, jonne tämä outo lapsi on päätynyt kokko-linnun tuomana. Viimakatseeksi nimetty poika adoptoidaan ukkosmiesten yhteisöön. Kun nuori mies viimein muistaa oikean nimensä, on se merkittävä hetki. Reippaasti tarina kuljettaa lukijan Troin nuoruuteen ja aikuisuuteen. Kartantekijänä taitava nuorukainen tahtoo selvittää mistä on oikein tullut. Elämän varrelle kertyy kolme tärkeää naista, joista yksi täytyy unohtaa, yhtä päätyy vihaamaan ja yhden toivoo jaksavan odottaa.

Tarina etenee vaiheittain paikkojen mukana. Kirjailija välttää suvantovaihteet hyppäämällä reilusti niiden yli. Jokaista siirtymää paikasta toiseen ei tarvitse kuvata. Jokaisessa paikassa tavataan aiemmista osasta tuttuja henkilöitä ja saadaan myös heidän tarinansa päätökseen. Jotta Talviverinen avautuisi kunnolla on lukijan syytä olla tutustunut aiempiin osiin. Muutoin lukukokemus voi jäädä hämmentävän avoimeksi, sillä kirjailija ei kertaa mitä edellisissä osissa on tapahtunut.

Pohjankontu-trilogia edustaa Tolkien-tyyppistä fantasiaa ja ottaa mausteita suomalaisesta mytologiasta. Yhdistelmä on kotimaiseen fantasiakirjallisuuteen erittäin tervetullut. Erityisesti paikannimet tuntuvat ihastuttavan tutuilta mutta silti uusilta; Mustarinta, Vornanmutka, Marrasjärvi... Sarjallaan Helena Waris on hienosti osoittanut, että fantasiaa voi kirjoittaa aikuisillekin. Teokset eivät ole lastenromaaneja vaikkei niissä olekaan yksityiskohtaisia seksikuvauksia ja tarkkaan kuvailtua väkivaltaa.

"Joskus luopuminen on suurin rakkaudentunnustus." Talviverisen myötä pitää jättää haikeat jäähyväiset tutuille hahmoille. Se on kuiteinkin hyvä ratkaisu, jottei tule turhaan venyttäneeksi hienoa tarinaa. Trilogia on nyt saanut kunniakkaan ja kauniin päätöksen. On aika antaa tilaa uusille seikkailuille ja tarinoille.

Hanna Matilainen

--

Vähän vielä hehkutusta loppuun. Pohjankontu-trilogia on ehkä rakkain aikuisena lukemani kirjasarja. Se on tehnyt valtavan suuren vaikutuksen eikä kokonaisuutta voi kuin ihailla. Trilogiassa punoituu juuri ne elementit, joita kirjallisuudessa rakastan; myyttisyys, kasvutarina, samaistuttavia hahmoja, ihastuttavia hahmoja, ei helppoja ratkaisuja, kunnioitus lukijaa ja hänen oivaltamiskykyään kohtaan, kaunista romantiikkaa hitunen, eläytymispotentiaalia ja mahdollisuus totaaliseen uppotumiseen.

Minua harmittaa aika paljon se, että tätä ei tunnuta juuri markkinoitavan, sillä näkisin tässä ehdottomasti potentiaalia myös ulkomaiseen menestykseen. Meillä on muutakin kuin sotakuvauksia, alkoholismia ja yltiörealismia. Meillä on ainutlaatuista kansanperinnettä ja mytologiaa, jossa näkyy mm. luonnon merkitys. Jotain kaunista. Miksei sitä tarjota muillekin?

Tämän postauksen ajoitus juuri Kalevalan päivään tuntuu sopivalta. Tämä on sellaista suomalaista kulttuuria, jota ei soisi piiloteltavan.

Hyvää suomalaisen kulttuurin päivää!