Kun syksyn 2014 katalogeista luin Tommi Liimatan Jeppiksestä, rokkinenäni vahvahti heti. 1980-luku, kasvutarina, Kiss ja muut sellaiset! Jesjes!Niinpä sitten tartuin romaaniin innoissani. Olihan se saanut jo kehujakin.
Jotenkin minulta oli mennyt ohitse se, että kyseessä on (löyhästi) omaelämäkerrallinen tarina. En antanut asian kumminkaan häiritä. Väliäkö sillä, pääasia, että pääsisin sukeltamaan syntymävuosikymmeneeni.
Jeppis alkaa vuodelta 1983. Luvut etenevät kuukausittain eteenpäin kohti vuotta 1987, johon tämä osa päättyy. Ilmeisesti Jeppikselle on luvassa jatkoakin.
Mutta minä en syttynyt. Koin itseasiassa hirmuisen pettymyksen. En pitänyt lapsikertojasta (onkin ylipäätään harvinaista, että pidän sellaisista), joka vaikutti rasittavan pikkuvanhalta kakaralta. Paikoin oli jopa uskottavuusongelmia sen kanssa. Miten alle 10-vuotias voi niin tarkkaan muistaa tuotemerkkejä, yhtiöitä ym. Autoista (joista tarinan lapsi on kiinnostunutkin) se vielä menee, mutta noin muuten ei.
1980-luku kuvataankin lähinnä ripottelemalla sopivia tuotemerkkejä. Liimatta on varmasti tehnyt ahkeraa taustatutkimusta omien muistojen vahvistamiseksi, mutta ei tunnelmaan päästä strumffeja, Schaumaneja, ja automalleja luettelemalla.
Lisäksi nimien kirjoitusasun epäloogisuus häiritsi. Tommi puhuu leekoista (so. legot) ikään kuin ilmeisesti jäljitelläkseen lapsekasta kieltä. Mutta sitten kuitenkin muut nimet, mm. tuo Schauman, kyllä kirjoitetaan oikein – aina välillä!
Lisäksi minua kiusasi se, etten vielä sadan sivun jälkeenkään löytänyt minkäänlaista tarinan kaarta. Tarina tuntui alkavan keskeltä ei mitään, jossa vain selostetaan pikku-Tommin elämää.
Yhdeksän vuotta minua vanhempi (ja siten 1980-lukua omakohtaisesti paremmin muistava) puoliskoni luki tämän urhoollisesti loppuun, ja vahvisti olettukseni. Tarina myöskin loppuu "ei mihinkään". Kuukaudet ja vuodet vain vierivät eteenpäin erilaisten tapahtumien siivittämänä.
Syytin ensin itseäni siitä, etten vain osaa samaistua poikamaailman muisteloihin, vaikka oli siellä tuttuja elementtejä minullekin. Mutta ei tuo puoliskokaan niin vaikuttunut ollut...
Jeppis sopii varmaankin niille, joita em. seikat eivät häiritse. Kyse on siis enemmänkin tyylimakujen erilaisuudesta kuin varsinaisesta kirjan huonoudesta. Tyyli ei toiminut minulle, mutta aika monelle muulle se on toiminut.
Kannattaa kurkata esim. nämä kirjablogiarviot:
Kirjapolkuni
Kirjavinkit
Rakkaus on koira helvetistä
Kirjojen keskellä
Lapset muistavat hämmästyttäviä suorastaan hengästyttäviä asioita, jos asia KIINNOSTAA tai on TÄRKEÄ, POIKKEUKSELLINEN. Kysypä pojaltasi parin-kolmenkymmen vuoden kuluttua...
VastaaPoistaTotta kai. Mutta liika on liikaa ja tässä asian kiinnostus ei tuntunut osuvan mihinkään tiettyyn aihealueeseen.
PoistaEn minäkään tästä mitään juonta tai sen suuntaista löytänyt, mutta silti tykkäsin kirjasta. Päähenkilöön en mitenkään erityisesti ihastunut, mutta mulle riitti se nostalgia, mikä niistä - kieltämättä hämmentävän lukuisista - tuotemerkeistä ja muista yksityiskohdista nousi.
VastaaPoistaTämä on lukulistallani ja taidan sen siellä vielä pitääkin, minua ei lapsikertojat ole tähän mennessä häirinneet ja monesta olen suorastaan pitänytkin, esim Kinkkauskivet, Pispalan kiviä ja Edda jota parhaillaan luen. 60-luvun lopulla syntyneenä odotan melkoista nostalgiapläjäystä ;-) Autonmerkeistä tuli mieleen miten 6-vuotias serkkuni, poika tosiaan, osasi kadunviertä kulkiessa kertoa kaikkien merkit mikä oli minun mielestäni ihan uskomatonta koska en itse tunnistanut juuri yhtään lukematta niitä ;-)
VastaaPoistaEn ole lukenut kyseistä kirjaa, joten en voi sanoa siitä juuta tai jaata, mutta jotenkin minua pikkusen häiritsi tässä esittelyssä tuotemerkkijuttujen arvostelu, sillä kyllähän ne tavallaan muodostavat eräänlaisen empiirisen ympäristön ja kivan taustan tarinoille, jota tässä ei siis kertomasi mukaan kuitenkaan ollut ja käsitin että tarina oli muutenkin pelkkä merkkiluettelo? Tyylikeinona ei vaikuta kovinkaan hääviltä, toisin kuin puhuttu kieli kuten leekot jne. Itse muistan valokuvan tarkasti erilaisia mainoksia ja hintoja 1960-luvulta ja mitäpä vikaa on taustatyössä, jos se vahvistaa oikeita tietoja:) Mutta liika on aina liikaa, varsinkin jos se itse tarkoitus. Kiva oli sukeltaa Morren maailmaan, kiitoksia arvioinnista. Smurffit olivat muuten muotia taas uudelleen muutama vuosi sitten:).
VastaaPoista