Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa (2002)

Living Dead in Dallas
Suomennos: Johanna Vainikainen-Uusitalo
Käännösvuosi: 2010
Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 292
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: kirjasto


Sookie Stackhousen elämä Bon Tempsin pikkukaupungissa on kaikkea muuta kuin mutkatonta. Vampyyrin deittailu merkitsee valvottuja öitä ja jatkuvaa verenvähyyttä, ja pahempaa on luvassa: ensin Sookie löytää miespuolisen työkaverinsa murhattuna, sitten hänen kimppuunsa hyökkää metsästä mainadi, jonka viiltämät myrkylliset haavat tietävät varmaa kuolemaa. Sookie pelastuu täpärästi Billin pahamaineisten vampyyriystävien avulla, jotka tarjoutuvat imemään myrkyn pois Sookien verenkierrosta (ja nauttivat joka sekunnista).
Vastapalvelukseksi paikallisten vampyyrien johtaja Eric vaatii Sookieta hyödyntämään telepaatikon kykyjään kadonnen vampyyrin etsimisessä. Niinpä Sookie vetää peruukin päähänsä ja lähtee soluttautumismatkalle Dallasin epäkuolleiden päämajaan. Ei aikaakaan kun hänellä on verenjanoisten vampyyrien lisäksi liuta muita yliluonnollisia olentoja ja vampyyrivastaisia fanaatikkoja. Ja kälkimmäiset saattavat olla näistä kaikista vaarallisimpia...

Oma arvio:
Tämä toinen osahan piti sitten tietysti ahmaista heti perään. Vaikka jokainen kirjasarjan kirja sisältää oman tapauksensa, on näillä jonkinlainen yhtenäinen tarinakin koskien lähinnä Sookien, Billin - ja Ericin välisiä suhteita. Joten tämä kannattanee lukea järjestyksessä, jottei mene ihan sekaisin.

Verenjanoa Dallasissa oli mielestäni hitusen vakavamman puoleinen Veren voimaan verrattuna. Mutta vain hitusen. Vakavuus koostui lähinnä Billin ja Sookien välisen suhteen ongelmista, joita puitiin tässä enemmän. Ja mielestäni oikein onnistuneesti! Tämä ei ole mikään parisuhdeopas ja opettavaa sävyä on turha hakea. Sookien on vaikea sulattaa sitä, ettei Bill käyttäydy kuin ihminen. Bill taas kohtelee Sookieta kuin omaisuutta ja tämä saa 2000-luvun itsenäisen naisen raivon partaalle. 1800-luvulla kasvatuksensa saanut Bill ei tahdo ymmärtää, mistä kenkä puristaa. Ongelmia syntyy, kun toisen näkökantaa ei ymmärretä.

Matka Dallasiin tuo piristävää vaihtelua ja laajentaa tietoisuutta vampyyrien järjestäytyneisyydestä. Yllättäen myös muodonmuuttajat ovat järjestäytyneet, vieläpä hyvin tehokkaasti.
Ajattelin etukäteen, etten pitäisi siitä kuin yliluonnollisia olentoja putkahtelee esiin enemmässä määrin. Mutta ei se sitten kuitenkaan häirinnyt, vaan tuntui jopa suorastaan luontevalta. Vampyyrit, telepaatikot, mainadit, muodonmuuttajat, ihmissudet... Mukaan vaan!

Ilokseni huumori oli yhä säilynyt tässä mukana. Pidän kovasti Harrisin tyylistä käyttää Sookieta fokalisoijana ja tässä esimerkkitekstinäyte (s. 56-57):

"Minusta sinä mietit Samia aivan liian paljon", Bill sanoi jättäen minut haukomaan henkeäni.
"Oletko sinä mustasukkainen?"
Bill oli ollut varautunut toisten vampyyrien ihaillessa minua, mutta olin kuvitellut sen olevan pelkkää reviirin puolustamista. En tiennyt, miten suhtautua tähän uuteen ilmiöön. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku oli mustasukkainen minun huomiostani.
Bill ei vastannut mitään, mikä oli ärsyttävää.
"Hmmm", sanoin miettivästi. "Vai sillä lailla."
Hymyilin itsekseni kun Bill auttoi minut ylös portaita ja vanhan talon läpi makuuhuoneeseeni: samaan huoneeseen, jossa isoäitini oli nukkunut niin monta vuotta. Nyt seinät oli maalattu vaaleankeltaisiksi ja panelointi maalarinvalkoiseksi, verhot olivat valkoiset ja niissä oli pieniä kirkkaanvärisiä kukkia. Päiväpeitekin sointui niihin.
Menin kylpyhuoneeseen pesemään hampaani ja hoitamaan muut tarpeelliset toimet, ja palasin yhä Ericin paitaan pukeutuneena.
"Riisu tuo yltäsi", Bill sanoi.
"Kuule Bill, ihana ajatus mutta tänä iltana -"
"En vain halua nähdä sinua hänen paidassaan."
Vai sillä lailla. Tähän saattaisi vaikka tottua. Toisaalta siitä tulisi rasittavaa, jos Bill veisi sen liian pitkälle.

Riemukseni myös Eric oli enemmän esillä tässä toisessa osassa. Ericillä on aivan ihanan röyhkeä asenne, mikä kiehtoo minua suunnattomasti (joskin vain fiktiossa). Hänen suhteensa Sookieen on mukavan kutkuttava ja pitää tietynlaista jännitettä yllä. Eric tuntuu saavan mitä haluaa, mutta Sookie näyttää olevan poikkeus - ainakin toistaiseksi...

Tunnustan, että minua on jonkin verran hämmentänyt näiden kirjojen seksikeskeisyys. Ei tämä mitään pornoa ole, kuvailu on aika ylimalkaista ja useimmiten akti on jätetty kokonaan kuvaamatta. Mutta tietynlainen seksuaalinen vire on yllä koko ajan, joko uhkaavana (raiskauksen uhka) tai romanttisena (Bill ja Sookie) tai muuna tapahtumana (esim. tässä osassa järjestetyt seksiorgiat).
Lienkö liian vanha, mutta en muista että omassa nuoruudessani 15 vuotta sitten olisi näin avoimesti seksiä käsitelty nuortenkirjoissa! Tarkoitukseni ei ole nipottaa, kunhan ihmettelen ilmiötä.

Kröhöm.

Ja sitten kolmannen osan kimppuun... Voipi olla, että joutunen ostamaan englanniksi koko sarjan.

P.S. Kirjaa ovat blogeissaan käsitelleet niin marjis kuin Sarakin.

The Southern Vampire Mysteries:
Veren voima
Verenjanoa Dallasissa
Kylmäveristen klubi