Chocolat
Suomennos: Arja Gothoni
Käännösvuosi: 1999
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 413 (pokkari)
Pisteet: 1½/5
Mistä minulle: kirjasto
Lienee jo tunnettu asia, etten ole romanttisten hömppäromaanien ystävä. Pieni suklaapuoti on otettu osaksi Totally British -haastetta ihan sokkovalintana. En tiennyt tästä kuin nimen ja odotukset olivat epämääräiset. Ehkä tässä on jotain ironista juttua tai ehkä tämä on joku 1800-luvulle sijoittuva tarina? Rohkein mielin tartuin opukseen. Se ei pelaa, joka pelkää!
Tämähän oli järkytyksekseni aika karmeaa kuraa! Siitä huolimatta, että koitin kovasti suhteuttaa tätä lajityyppiinsä. Koitin suhtautua tähän kevyenä, romanttisena hömppänä. Välillähän sellainen on oikein paikallaan. Luen jopa mielelläni sellaista, jos se vain sijoittuu johonkin mielenkiintoiseen aikakauteen tai jos siinä on jokin muukin juju tai idea. Tässä ei ollut. Luvassa nyt juonipaljastuksia, jotta saan purkaa sydäntäni antaumuksella.
Pieni suklaapuoti kertoo Vianne Rocherista, hiukan salaperäisestä naisesta, joka on olevinaan jonkinlainen noita. Tässä kohdin huokaisin ensimmäisen kerran, mutta sitten soimasin itseäni. Koukutuinhan hömppävampyyrijuttuunkin, joten tämähän voi olla vaikka kuinka hauska. Vianne Rocher muuttaa tyttärensä Anoukin kanssa pieneen ranskalaiseen kylään ja perustaa sinne suklaapuodin. Okei... Paikallinen ahdasmielinen pappi ei ihastu ajatukseen ja pitää Viannea epäilyttävän pakanallisena... ja vähän himoittavanakin. Ylläri... Kirja saa tosin puolikkaan pisteen siitä, että rakkaustarina EI ole Viannen ja papin välinen.
Vianne on tietysti lumoavan kaunis ja monikin mies silmäilee häntä sillä silmällä... Hän on tietysti muutenkin aivan ihastuttava ihminen. Niin fiksu, nokkela, empaattinen ja tietysti hyvin taitava suklaanamusten tekijä. Pian kyläläiset ovatkin jo ihastuneet Vianneen ja hänen niiiiiiin suloiseen tyttäreensä. Ah!! Ihkua!! Paitsi tietysti pappi ja hänen muutama kätyrinsä. Nuo häijyt, ilkeät ja pahansuovat ihmiset, jotka tahtovat määräillä, moralisoida ja olla samaan aikaan mahdollisimman jaloja kristittyjä.
Kaiken kukkuraksi paikalle saapuu jokimustalaisten joukko ja pappi on jälleen repiä pelihousunsa. Nuo varastelevat, inhat pakanat, jotka soittavat hävyttömästi hanuriakin! Ja tietysti ihastuttava Vianne tulee oivasti juttuun inhottujen mustalaisten kanssa ja huomaa kuinka hauskoja, ahkeria ja mukavia he ovatkaan. Voi tätä riemun ja ilon päivää! Mustalaisten mukana on myös komea, salaperäinen Roux, joka on vähän yrmy. Mutta kukapa hänen sydämensä sulattaisi, jollei ihastuttava Vianne! Oih!
Toisen puolikkaan pisteen romaani saa siitä, ettei Viannen ja Rouxin välille synny kuitenkaan suhdetta. He rakastelevat vain kerran eräänä maagisena yönä. Ja arvatkaapa mitä? Oi kyllä!! Vianne tulee raskaaksi! Eikö olekin ihkua ja nokkelan omaperäistä?
Roux itseasiassa muodostaa suhteen Joséphinen kanssa, joka Viannen avustuksella eroaa väkivaltaisesta aviomiehestään. Tämä aviomies tietysti on papin kätyreitä ja kuinka ollakaan avioerosta, tuosta synneistä suurimmasta, syytetään tietysti Viannea. Ja eikö olekin ihan loogista ja uskottavaa, että vain muutamassa viikossa tapahtuu Joséphinen ero ja uuden parisuhteen luominen? Pöh. Eipäs nyt nipoteta, vaan jatketaan kliseiden keräilyä.
Vianne on tutustunut myös omalaatuiseen vanhaan naiseen, joka on myöskin jonkinlainen noita. Tämä nainen, Armande, on sen verran hauska hahmo, että tästä romaani saa myös puoli pistettä. Nyt siis kasassa se 1½, jonka Pieni suklaapuoti ansaitsi.
Armandella on ollut aiemminkin skismaa papin kanssa, joten ilmankos hän tulee hyvin juttuun Viannen kanssa. Armanden tytär, Caro - tuo kristillisyyden perikuva ja papin uskollisin kannattaja, yrittää tehdä vanhuksen elämästä inhaa ja saada hänet hoitokotiin. Mutta sisukas Armande ei anna periksi, vaan hänpä tahtoo viettää vielä kerran kunnon synttärijuhlat!
Kemut ovatkin ikimuistoiset ja kaikilla on kivaa että hauskaa. Väsyneenä, mutta onnellisena Armande vetäytyy keskiyön aikoihin nukkumaan. Ja arvatkaapa mitä? Snif! Kyllä. Armande kuolee. Toki hän on ehtinyt rustata Viannelle vielä viimeisen kirjeen.
Pieni suklaapuoti -romaanin loppuhuipentumana oli kaiketi tarkoitus olla ns. suklaafestivaalit, jotka järjestetään (papin suureksi kiukuksi) juuri pääsiäisen aikaan (ju nou, suklaamunat ja -puput...). Festivaali jäi ihan toissijaiseksi.
Keskiössä oli lähinnä Viannen sekaantuminen muiden asioihin ja suklaan jatkuva syönti ja tuputus (en oikeasti ehkä halua edes nähdä suklaata vähään aikaan). Siinäpä se. Ei tässä oikeastaan ollut edes romantiikkaa. Yksi ankea puskaseksisessio ei oikein kanna...
Henkilöhahmot olivat paperinohuita, vain Armandessa oli ehkä hiukan yritystä. Tiedän, ettei tällaisten romaanien ideana kuulukaan olla mikään syväluotaava henkilökuvaus, mutta jotain rajaa nyt toisellakin ääripäällä.
Lähinnä tympiinnyin oikein huolella. En todellakaan aio kiduttaa itseäni tämän elokuvaversiolla. En edes Johnny Deppin vuoksi.
Suomennos: Arja Gothoni
Käännösvuosi: 1999
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 413 (pokkari)
Pisteet: 1½/5
Mistä minulle: kirjasto
Lienee jo tunnettu asia, etten ole romanttisten hömppäromaanien ystävä. Pieni suklaapuoti on otettu osaksi Totally British -haastetta ihan sokkovalintana. En tiennyt tästä kuin nimen ja odotukset olivat epämääräiset. Ehkä tässä on jotain ironista juttua tai ehkä tämä on joku 1800-luvulle sijoittuva tarina? Rohkein mielin tartuin opukseen. Se ei pelaa, joka pelkää!
Tämähän oli järkytyksekseni aika karmeaa kuraa! Siitä huolimatta, että koitin kovasti suhteuttaa tätä lajityyppiinsä. Koitin suhtautua tähän kevyenä, romanttisena hömppänä. Välillähän sellainen on oikein paikallaan. Luen jopa mielelläni sellaista, jos se vain sijoittuu johonkin mielenkiintoiseen aikakauteen tai jos siinä on jokin muukin juju tai idea. Tässä ei ollut. Luvassa nyt juonipaljastuksia, jotta saan purkaa sydäntäni antaumuksella.
Pieni suklaapuoti kertoo Vianne Rocherista, hiukan salaperäisestä naisesta, joka on olevinaan jonkinlainen noita. Tässä kohdin huokaisin ensimmäisen kerran, mutta sitten soimasin itseäni. Koukutuinhan hömppävampyyrijuttuunkin, joten tämähän voi olla vaikka kuinka hauska. Vianne Rocher muuttaa tyttärensä Anoukin kanssa pieneen ranskalaiseen kylään ja perustaa sinne suklaapuodin. Okei... Paikallinen ahdasmielinen pappi ei ihastu ajatukseen ja pitää Viannea epäilyttävän pakanallisena... ja vähän himoittavanakin. Ylläri... Kirja saa tosin puolikkaan pisteen siitä, että rakkaustarina EI ole Viannen ja papin välinen.
Vianne on tietysti lumoavan kaunis ja monikin mies silmäilee häntä sillä silmällä... Hän on tietysti muutenkin aivan ihastuttava ihminen. Niin fiksu, nokkela, empaattinen ja tietysti hyvin taitava suklaanamusten tekijä. Pian kyläläiset ovatkin jo ihastuneet Vianneen ja hänen niiiiiiin suloiseen tyttäreensä. Ah!! Ihkua!! Paitsi tietysti pappi ja hänen muutama kätyrinsä. Nuo häijyt, ilkeät ja pahansuovat ihmiset, jotka tahtovat määräillä, moralisoida ja olla samaan aikaan mahdollisimman jaloja kristittyjä.
Kaiken kukkuraksi paikalle saapuu jokimustalaisten joukko ja pappi on jälleen repiä pelihousunsa. Nuo varastelevat, inhat pakanat, jotka soittavat hävyttömästi hanuriakin! Ja tietysti ihastuttava Vianne tulee oivasti juttuun inhottujen mustalaisten kanssa ja huomaa kuinka hauskoja, ahkeria ja mukavia he ovatkaan. Voi tätä riemun ja ilon päivää! Mustalaisten mukana on myös komea, salaperäinen Roux, joka on vähän yrmy. Mutta kukapa hänen sydämensä sulattaisi, jollei ihastuttava Vianne! Oih!
Toisen puolikkaan pisteen romaani saa siitä, ettei Viannen ja Rouxin välille synny kuitenkaan suhdetta. He rakastelevat vain kerran eräänä maagisena yönä. Ja arvatkaapa mitä? Oi kyllä!! Vianne tulee raskaaksi! Eikö olekin ihkua ja nokkelan omaperäistä?
Roux itseasiassa muodostaa suhteen Joséphinen kanssa, joka Viannen avustuksella eroaa väkivaltaisesta aviomiehestään. Tämä aviomies tietysti on papin kätyreitä ja kuinka ollakaan avioerosta, tuosta synneistä suurimmasta, syytetään tietysti Viannea. Ja eikö olekin ihan loogista ja uskottavaa, että vain muutamassa viikossa tapahtuu Joséphinen ero ja uuden parisuhteen luominen? Pöh. Eipäs nyt nipoteta, vaan jatketaan kliseiden keräilyä.
Vianne on tutustunut myös omalaatuiseen vanhaan naiseen, joka on myöskin jonkinlainen noita. Tämä nainen, Armande, on sen verran hauska hahmo, että tästä romaani saa myös puoli pistettä. Nyt siis kasassa se 1½, jonka Pieni suklaapuoti ansaitsi.
Armandella on ollut aiemminkin skismaa papin kanssa, joten ilmankos hän tulee hyvin juttuun Viannen kanssa. Armanden tytär, Caro - tuo kristillisyyden perikuva ja papin uskollisin kannattaja, yrittää tehdä vanhuksen elämästä inhaa ja saada hänet hoitokotiin. Mutta sisukas Armande ei anna periksi, vaan hänpä tahtoo viettää vielä kerran kunnon synttärijuhlat!
Kemut ovatkin ikimuistoiset ja kaikilla on kivaa että hauskaa. Väsyneenä, mutta onnellisena Armande vetäytyy keskiyön aikoihin nukkumaan. Ja arvatkaapa mitä? Snif! Kyllä. Armande kuolee. Toki hän on ehtinyt rustata Viannelle vielä viimeisen kirjeen.
Pieni suklaapuoti -romaanin loppuhuipentumana oli kaiketi tarkoitus olla ns. suklaafestivaalit, jotka järjestetään (papin suureksi kiukuksi) juuri pääsiäisen aikaan (ju nou, suklaamunat ja -puput...). Festivaali jäi ihan toissijaiseksi.
Keskiössä oli lähinnä Viannen sekaantuminen muiden asioihin ja suklaan jatkuva syönti ja tuputus (en oikeasti ehkä halua edes nähdä suklaata vähään aikaan). Siinäpä se. Ei tässä oikeastaan ollut edes romantiikkaa. Yksi ankea puskaseksisessio ei oikein kanna...
Henkilöhahmot olivat paperinohuita, vain Armandessa oli ehkä hiukan yritystä. Tiedän, ettei tällaisten romaanien ideana kuulukaan olla mikään syväluotaava henkilökuvaus, mutta jotain rajaa nyt toisellakin ääripäällä.
Lähinnä tympiinnyin oikein huolella. En todellakaan aio kiduttaa itseäni tämän elokuvaversiolla. En edes Johnny Deppin vuoksi.
katso leffa. vaikka vain deppin vuoksi.. olen nähnyt sen muutaman kerran, ihan vaan sen vuoksi, että kun sitä alkaa katsomaan niin sitä ei malta lopettaa kesken, mokoma koukuttava hömppäleffa.. kirjaa en ole lukenut, mutta selostuksestasi päätellen leffassa on vähän oiottu, ja juonikuviot kuulostaa järkevämmiltä kuin mitä kirjassa.
VastaaPoistaVoi naurahdus Morre! :D Omien muistikuvieni mukaan tämä ei todella ole Harrisin parhaimmistoa ja elokuva on aika erilainen kuin tämä kirja jos oikein muistan. Kiitos tästä hihityksestä, joskus on hyvä tuulettaa tuntojaan!
VastaaPoistaLeffassa Alfred Molina oli kyllä ihan vinkeä pappi. Johnny Deppistä en sillai osaa sanoa kun mies on minulle sellainen a-ok mutta Binochesta tykkään.
Kyllä kyllä, komppaan leffan puolesta juuri tässä nimenomaisessa tapauksessa. Deppi gipsykitaroineen :) ja nätit maisemat ja se sulan suklaan täyteläisyys. Leffa on silkkaa silmäkarkkia, mutta silti.
VastaaPoistaJoanne Harris ei kirjoita mua varten. Sen olen todennut, mutta antoipa hyvän lähtökohdan leffalle, jonka olen katsonut neljä kertaa :-[
lieventävää ehkä, että katselukerroista on jo kauan.
Haa, annoitpa totisesti tulla! Ilo oli lukea silti tekstiäsi, hihittelin kliseekokoelmillesi täällä. No, en ole kirjaa lukenut, ja tämän perusteella ei ehkä kannatakaan, mutta leffa on minusta ihana, löytyy jopa omasta DVD-kokoelmasta. Pitäisiköhän katsoa taas pitkästä aikaa...
VastaaPoistaHahaha! :D Mainio arvio! :D Itse en ole juuri tätä Harrisin kirjaa lukenut, mutta elokuva on ihana (!), ja Harrisilta ainoa lukemani kirjakin (Suolaista hiekkaa) oli mielestäni aika hyvä. Ymmärrän kuitenkin hyvin, ettei jokaiselle tämmöinen romantiikkahömppä uppoa. :D
VastaaPoistaHahaa, juttusi oli ihan mainio! En ole lukenut kirjaa enkä muutakaan Harrisia, mutta elokuvan olen minäkin nähnyt. Se oli kai ihan ookoo hömppäleffa mutta ei minun kirjoissani mene lajityypin parhaimmistoon.
VastaaPoistaOlipa piristävää luettavaa! Hyvä Morre! En ole tätä lukenut, mutta elokuvan olen katsonut. Kuten edellä on todettu, se on parempi kuin kirja. Ihan hyvä omassa lajityypissään. Ainakin minusta ihan sopivaa katsottavaa silloin, kun kaipaa pään tyhjennystä ja silmänruokaa, eikä tarinakaan elokuvassa tunnu pöllömmältä.
VastaaPoistaYritin muuten joskus lukea Harrisilta tämän kirjan jatko-osan Karamellikengät, mutta kesken jäi. Olen Harrisia lukenut, jotain englanniksikin, muttei ole suosikkikirjailijani. Sopii tietynlaiseen mielialaan eli kun ei jaksa miettiä syntyjä syviä ja haluaa lukea jotain kevyehköä.
:D
VastaaPoistaMinä olen sekä lukenut tämän, että katsonut elokuvan. Tykkäsin enemmän kirjasta, mikä tosin voi johtua siitä, että Johnny Depp ei saa aikaan mitään samanlaisia tuntemuksia kuin Eric...
Luulen, että saattaisit pitää Harrisin Sinisilmä-kirjasta. Se on ilmeisesti hyvin erilainen kuin Harrisin muut kirjat (psykologinen trilleri) ja ainakin minusta se oli hirveän ahdistava.
Mojovat kiitokset Morre!
VastaaPoistaOlen lukenut pari Harisia (Herrasmiehiä ja huijareita ja Sarkaa ja samettia), luulin että tämä olisi ollut se paras? Ehkei ollut.
Hih, hauska arvio jälleen! Olen myös lukenut tämän kirjan ja odotin sen olevan parempi. Oli se kuitenkin ihan okei. Harrisilta en kuitenkaan ole vielä lukenut Herrasmiehiä ja huijareita -kirjan veroista. Se on hyvin erilainen verrattuna muihin hänen teoksiinsa. En tosiaan ole lukenut Harrisin koko tuotantoa, en edes puolia, mutta kuvittelen ainakin suurimman osan olevan juuri Pienen suklaapuodin kaltaisia aika imelän romanttisia kertomuksia. Paitsi se Sinisilmäkin on kuulemma erilainen.
VastaaPoistaOlipas hyvin ja hauskasti haukuttu! Kliseekokoelma on aika vaikuttava.
VastaaPoistaItse tykkäsin tästä kirjasta, tosin olin juuri tullut äidiksi ekaa kertaa ja vauvahuuruissani olisin varmasti tykännyt mistä kirjasta vain :D
Kiitos vain minunkin puolestani päivän piristyksestä. Harris ei ole minunkaan suosikkini, tosin olen yrittänyt vain yhtä kirjaa, nimeltään muistaakseni "Kesäviiniä", jonka jätin kesken kun en vaan kestänyt sitä.
VastaaPoistaMinusta täsät kirjasta tehty elokuvakin oli aika kökkö, vaikka pääosassa oli lempinäyttelijäni Juliette Binoche.
Heh, enpä tästä kirjasta kauheasti innostunut minäkään. Jotenkin koko tarina jäi ilman kiinnekohtaa eikä siitä oikein tiennyt onko se lintu vai kala. Filmi oli tällä kertaa parempi, vaikka sekin kai vaan sen takia, kun Depp on niin ihana...
VastaaPoistaHeh, hyllyä siivotessani poistin tämän lukemattomana. Ilmeisesti hyvä päätös! :D Ainut Harrisilta lukemani, Sarkaa ja samettia, oli kelvollinen mutta toivomisen varaa jäi. Herrasmiehiä ja huijareita -kirjaa on kehuttu sen verran houkuttelevasti, että se sai vielä jäädä odottamaan lukuvuoroaan.
VastaaPoistaKiitos tästä, takasit ihanan nauruhetken :--D Minä joudun kyllä myöntämään, että olen lukenut tämän ja jopa jatko-osankin (!). Muistan tykänneeni Pienestä suklaapuodista, mutta olinkin silloin lukiossa enkä lukenut muuta kuin tällaista rakkaushattaraa (miten sitä lukijana muuttuukaan!). Jatko-osan taisin lukea silloin, kun olin jo yliopistossa. Ilmeisesti se ei sitten ollut kummoinen, koska en muista teoksesta juuri mitään, palasia sieltä ja toisen täältä.
VastaaPoistaLeffan olen katsonut, mutta ei se mielestäni kovin kummoinen ollut.
En ole lukenut yhtään Harrisin kirjaa. Romanttinen hömppä ei ole minun lajini. Sinun juttusi oli hauska. Liityn tässä muutamaan muuhun kommentoijaan, koska elokuvasta pidin. Minulla on se jopa dvd:nä. Siinä pahis ei ole pappi, vaan Molinan esittämä pormestari (kylän nuori pappi onkin sitten ihan oma lukunsa). Kirjoituksesi perusteella juonta on elokuvaan muutettu jonkin verran.
VastaaPoistaHahaa! Mahtava kuvaus!
VastaaPoistaMinua tämä ei ole houkutellut kirjana eikä leffana, ja taidanpa jättää jatkossakin väliin! Uskon, että bloggauksesi oli hauskempi kuin kirja!
Haa, ihan pakko oli tulla lukemaan, mikä ihana yhdistelmä, Morre ja Pieni suklaapuoti! Oisin voinut luvata syödä hattuni jos pidät, mutta eipä tarvi...
VastaaPoistaMulla on lämmin suhde tähän elokuvaan, se on nimittäin nuoremman tyttären lemppari. Tai en ole ihan varma onko enää, mutta pari vuotta sitten, semmoisena 13-vuotiaana, hän katsoi tämän varmaan parikymmentä kertaa, oli aika jolloin tuntui että leffa oli aina päällä kun tulin iltapäivällä töistä. Tai sitten telkkarista tuli Oopperan kummitus, se on toinen niistä eniten puhkikatsotuista meillä.
Depp ja Binoche on kyllä munkin lempinäyttelijöitä, ja leffa on ihanan värikäs ja visuaalinen. Tarina sen sijaan, no, se taitaa olla yksi niistä tavallisimmista. Saat kunnioitukseni, että jaksoit lukea kokonaan :D
Nyt olen melko varma, että en ole lukenut kirjaa vaan nähnyt pelkästään elokuvan (no joo, ehkä 20 kertaa; suklaa, Johnny Depp ja elokuvan musiikki on lyömätön yhdistelmä). Muistaisin kyllä tuon Rouxn ja Joséphinen suhteen jos olisin siitä lukenut... Jatko-osan Karamellikengät olen kyllä lukenut ja tykkäsinkin siitä, vaikka ei ihan tyypillistä mukavuusaluekirjallisuutta edustakaan. Voisin ottaakin operaatioksi lukea molemmat peräkkäin.
VastaaPoistaSinun arviotasi oli niin hauska lukea :D
Onneksi Harris ei tätä lue. Harris on muistaakseni juuriltaan englantilais- ranskalainen, ja ranskalaista uutta elokuvaperinnettä parhaimillaan edustaa hienosti hömppä Amelie, vitsillä tutustuin, mutta ei hullumpi?
VastaaPoistaKiitos lukuisista kommenteista :D Mukavaa, että viihdyitte ;)
VastaaPoistaTälle on siis jatko-osakin!! Voi hyvää päivää... Jätän sen kyllä väliin ihan vain rauhan takaamiseksi maan päällä...
Tämä ei tosiaan edes genrenä juurikaan uppoa. Tai uppoaa, jos siinä on tosiaan jotakin muutakin. Eihän minulla romantiikkaa tai edes hömppää vastaa ole mitään. Esim. Kaari Utrion kirjathan ovat juonellisesti aika ennalta-arvattavaa siirappia. Niissä Utrion kirjoissa se historiatietous vaan kantaa tarinaa todella hyvin ja tekee siitä kiinnostavan.
Heikkona hetkenä saatakin antaa Johnny Deppille... siis leffalle periksi. Näemmä juonta on muutettu aika paljon, sillä tässä ei esim. mistään pormestarista puhuttu mitään!
Hahaa, minun täytyy myöntää että pidin tästä. En mitenkään raivokkaasti... mutta sen verran että luin ilman erityistä tuskaa. Onhan tämä sellaista nollasumma-luettavaa, mutta en ainakaan muista kovasti ärtyneeni. Jatko-osa oli heikompi, ja Sinisilmä jäi kesken. En usko että Harrisia luen enempää - mutta piti kumminkin tulla tunnustaman. :D
VastaaPoistaLeffa on aivan loistava, kannattaa antaa sille mahdollisuus (sitten kun olet kerinnyt unohtaa kirjan aiheuttamat ajatukset). Tää oli ainoa Harrisin kirja, jonka mä olen lukenut. Muissa en ole päässyt alkua pidemmälle, vaikka olen siis viihdekirjallisuuden ystävät (ja kaikki viihde ei ole siis automaattisesti romanttista hömppää).
VastaaPoistaUi, vaikka en ole romantiikan ystävä, niin minusta elokuva oli sympaattinen ja... noh paremman sanan puutteessa, kiva. Kirja ei vaikuta onnistuneen yhtä hyvin, mutta enpä koe sen lukemiselle suurta tarvettakaan.
VastaaPoista