M. A. Jeskanen: Santala – Perkele II (2011)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 153
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Lupasin ensimmäiseen Perkeleen kohdalla tarttua Santalaankin, joten tässä sitä nyt tulee!

Perkeleen kohdalla nipotin hiukan seksillä mässäilystä. Santalakin alkaa kyllä sillä, mutta mässäily on jäänyt pois. Tämä on kokonaisuudessaankin vähäseksisempi kuin edeltäjänsä, mikä teki tästä miellyttävämmän.

Santala on rakenteellisestikin edeltäjästään hiukan poikkeavampi. Siinä missä Perkeleessä oli erillisiä tarinoita, kertoo Santala yhden ihmisen tarinaa. Pääosassa on iso, vähän hidasälyinen mies nimeltään Santala. Hänestä tulee tietäjä onnettoman rakkauden kautta ja näistä seikkailuista koostuu tämä teos.

Noituuden parissa siis edetään jälleen vahvasti. Piirrostyyli on säilynyt samana, ja se sopii kyllä teemaan ja teokseen. Moraaliset kysymykset tulevat tässä vahvemmin esiin ja se tekee Santalasta astetta vakavamman. Jeskanen avaa noitavainojen taustoja ja syitä fiktiiviseltä pohjalta, mutta joka voisi (ja on varmasti jossakin määrin ollutkin) totta. Santalassa pohditaan myös kostoa, katkeruutta ja sitä, mistä hyvä ja paha ovat peräisin. Tieto nähdään vaarallisena, so. pahana, jos ei sitä osata käyttää oikein. Tottahan se.

Santalan tarina siis vakuutti, mutta toisaalta en ollut tähän ihan niin ihastunut kuin Perkeleeseen. Pistemäärä molemmissa on kuitenkin sama, koska tämä nosti arvoaan sillä seksimässäilyn poissaololla.
Tämäkään osa ei kuitenkaan ole minusta mikään koko perheen sarjakuva, vaan selkeästi aikuisten juttu. Jeskasen piirrostyyli luo vahvan tunnelman ja paikoin kuvat ovat oikeasti pelottavia. Siitä hatunnostot ja kiitokset. Tämän taiteilijan tuotantoa pidän jatkossakin silmällä!