Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (2012)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 130
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos

Kaikkihan Mielensäpahoittajan muistavat. Oli se semmoinen hitti, että oksat pois! Oikeastaan juuri siksi vetkuttelin tämän kanssa näinkin kauan. Tuli vähän ähky, joten ajattelin että pieni etäisyyden ottaminen voisi parantaa lukukokemusta.

Ei se tainnut oikein auttaa. Eihän tämä nyt missään nimessä huono ollut ja aivan loistavia lohkaisuja tästäkin löytyi, mutta ei tämä sellainen isku nauruhermoon ollut kuin se ensimmäinen oli. Ei vain enää jaksanut.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike keskittyy teemoiltaan tietysti ruokaan. Mielensäpahoittajan vaimo on hoitokodissa eikä näillä näkymin kotiudu enää koskaan. Mielensäpahoittaja on aikanaan tehnyt emäntänsä kanssa sopimuksen, että emäntä hoitaa sisähommat ja isäntä ulkohommat. Ja nyt onkin sormi suussa, kun huoltojoukon toinen osapuoli on poissa pelistä. Ei auta kuin opetella.
Ruokakirjoissa pitäisi olla hyviä ohjeita ja huonoja kuvia. Nyt on niin koreat kuvat, ettei kukaan saa omista keitoksistaan vastaavaa. Kyllä iskee ihmiseen masennus ja häpeä, kun ei taikina kohoa ja kerma juoksettuu.
(s. 18)
Bingo!!

Entisestä on tullut etnistä ja Mielensäpahoittajan kokkailuja on hauska seurata. Vähän kantaaottavuuttakin tästä löytyy. Yksin asuvaa kun toisaalta halutaan holhota, mutta ei toisaalta haluta antaa seuraa, vaan hoitotoimenpiteet tehdään liukuhihnatyyliin.

On kuitenkin hiukan yllättävääkin, kuinka kohderyhmältään ikävapaita Mielensäpahoittaja-kirjat ovat. Kyröllä on taito tehdä päähenkilöstään sellainen, joka ei ylenkatso tätä sukupolvea. Tai ainakaan minulle ei tullut sellaista oloa, että vain vanhempi sukupolvi olisi Mielensäpahoittajan mielestä sitä hyvää ja parasta vuosikertaa ja nuoremmat syöksevät vain ihmiskunnan tuhoon. Sellainen kärjistäminen lähinnä ärsyttää ja on hyödytöntä. Puolensa on kaikissa ja Mielensäpahoittaja on avoimesti myös ulkomaalaisiin ja muiden maiden kulttuureihin suhtautuva henkilö. Loistavaa!

Huumori on kyllä vaikea laji. Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike jätti kuitenkin aavistuksen venytetyn vitsin maun. Lukumaratonkirjaksi se sopi hyvin välikeventäjäksi, mutta ei tämä muuten niin vaikuttanut. Hyllyssä odottaa vielä samaan sarjaan kuuluva Miniä, jonka näillä näkymin voisin lukaista vuonna 2016.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike muissa kirjablogeissa: Villasukka kirjahyllyssä, Lukutoukan kirjablogi, Mari A:n kirjablogi, Nenä kirjassa, Amman lukuhetki, Kirsin kirjanurkka, Kirjainten virrassa ja Luettua.

Kommentit

  1. "...Miniä, jonka näillä näkymin voisin lukaista vuonna 2016." Heh :D

    Minulta on kaikki Kyröt vielä lukematta eli Mielensäpahoittaja kiinnostaa kovasti. Jospa ensi reissulla sen saisin hyppysiini.

    Samantyyppisen teeman ympärille kiertyvä huumori on tosiaan taitolaji, ettei tule tunne pitkitetystä vitsistä.

    VastaaPoista
  2. Kyrö teki mielen pahoittamisesta sellaisen kliseen, että kuluu varmaan sata vuotta, ennen kuin se unohtuu ja voi ihan oikeasti pahoittaa mielensä, eikä kiskoa koko soppatykkiä nenäänsä...vaikka vaan olis vähän mieli paha :)

    VastaaPoista
  3. Samoja aatteita kirja herätti minussakin. Monta osuvaa ajatusta, mutta vähän ehkä väkinäistä jo. Sen sijaan Miniästä taas tykkäsin, siinä kun päästään muidenkin päiden sisään kuin vain Mielensäpahoittajan.

    VastaaPoista
  4. Tätä on moitittu nyt niin monessa paikassa, etä jätän varmaan suosiolla lukematta. "Mielensäpahoittajasta" tykkäsin minäkin, mutta ehkä se idea ei sitten kuitenkaan kanna kovin moneen kirjaan.

    VastaaPoista
  5. Se ensimmäinen on todellakin lukemisen (tai kuuntelemisen!) arvoinen, mutta näin muuten en ole niin vakuuttunut...

    VastaaPoista
  6. Kieltämättä muutama vitsi maistui vähän laimealle tai väkisin väännetylle, mutta kokonaisuus oli silti melko mahtava. Taidan minäkin silti odotella hetken ennen Miniän lukemista.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti