Magdalena Hai: Sarvijumala (2023)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 162

Tuore Finlandia Junior -voittaja Sarvijumala on roikkunut ilmestymisestään saakka (ja oikeastaan jo sitä ennenkin) lukulistallani, mutta aina lipsui käsistä. Nytten sitten!

Odotukset olivat korkealla ja sain kyllä sitä, mitä tilasin.

Tarina kertoo auto-onnettomuuteen joutuneesta Laurista, joka toipilasaikanaan serkkunsa perheen luona alkaa nähdä mystistä, peurankalloista olentoa, jonka Karin Niemi on käsittämättömän upeasti vanginnut kirjan kanteen. Tummaihoinen Lauri saa tuta niin rasismin kuin rakkaudenkin. Lähistöllä asuva Vilja-Maaria kiehtoo Lauria tavattomasti, mutta jotain vaarallistakin tytössä on.

Sarvijumala on tiivis ja hyytävä jo alusta pitäen. Hai osoittaa hienosti, kuinka hyvää ja tasokasta nuortenkirjallisuutta tehdään tarinan jokaisella tasolla; rakenne, juoni, kieli, henkilöt... Etenkin konstailematon, mutta silti niin tässä ajassa kiinni oleva kieli on kerrassaan hyrisyttävän miellyttävää luettavaa. Nopeilla ja lyhyillä vedoilla Hai maalaa tietysti päähenkilön, mutta myös serkku Niko, täti Vanessa, Vilja-Maaria, Tiuku, Joona, Anni... Kaikki sivuhenkilötkin saavat oman persoonan, vaikka heidän kuvailuunsa ei juuri käytetä aikaa. Hai näyttää, ei selitä.

Loppu oli mielestäni aavistuksen venytetty, jännite ja kauhun tasapaino vähän kärsivät. Lisäksi jäin pohtimaan Laurin ja hänen onnettomuudessa kuolleen äitinsä välejä, jotka olivat sanalla sanoen huonot. Laurin muistoista selviää, että äiti on ollut huolestunut "niistä porukoista", joiden kanssa Lauri heiluu ja joiden äiti pelkää pilaavan Laurin elämän. Tähän ei palata; mitkä porukat? Olisin kaivannut enemmän siis selvyyttä Laurin ja äidin väleihin.

Kokonaisuus on kuitenkin ehdottomasti plussan puolella ja sen ylikin. Sarvijumala on Finland Juniorinsa ansainnut ja etenkin tuo kansikuva on ansainnut kaiken sen hehkutuksen, minkä se on kerännyt.

Kommentit