Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 319
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: kirjasto
Takakansi:
Tämä teos sisältää Antti Hyryn koko tähänastisen novellituotannon.
Oma arvio:
Tekisipä mieleni sanoa, että takakansitekstin lyhyys johtuu siitä, ettei kustannustoimittaja ole keksinyt mitään hyvää sanottavaa näistä novelleista, joten hän on päättänyt tyytyä hyrymäisen pelkistettyyn ilmaisuun. Veikkaan kuitenkin, että syyt ovat toiset, joten en sanokaan niin.
Asenteeni Hyryyn taisi tulla selväksi jo Aitta -romaanin kohdalla. Tunnustan, että lähdin näiden kahden novellikokoelman kimppuun jo valmiiksi hiukan skeptisellä asenteella. Ehkä alitajuntaisesti odotin, että tapahtuisi jokin käänne ja että Hyry olisikin minun makuuni oiva novellisti vaikka romaani ei iskenytkään. Ei. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.
Maantieltä hän lähti -kokoelman novellit:
Lasit helisevät
Esineet
Syksy
Pato
Kivi auringon paisteessa
Joka päivä koko kesän
Hillassa
Odotus
Maantieltä hän lähti
Ennen kuolemaa
Molekyylit
Sianpurema
Maantieltä hän lähti -kokoelma oli jotenkin tajunnanvirtatyyppistä kerrontaa. Ilmaisu tosiaan oli lyhyttä, tiivistä - mielestäni töksähtelevää. Novellit olivat hyvin tuokiokuvamaisia ja hetkellisyys oli monessa novellissa merkitsevä seikka. Oikeastaan selkeä tapahtuma oli vain novelleissa 'Molekyylit' ja 'Sianpurema'.
Kuten Aitta -romaanissakin, oli tässä novellikokoelmassa luonto monessa tarinassa hyvin tiiviisti läsnä. Rivien välistä kuultaa tietynlainen pelko ihmisen ja luonnon erkaantumisesta ja Hyryn novellien henkilöt yrittävät tavallaan pitää luonnosta kiinni kynsin ja hampain. Kauneimmin luonto tuli esille novellissa 'Kivi auringon paisteessa', jonka tunnelma oli jollakin tapaa hyvin seesteinen.
Junamatkan kuvaus -kokoelman novellit:
Hartaushetki
Sulhanen
Senja
Junamatkan kuvaus
Kaivon teko
Tämän kokoelman novellit olivat selvästi pidempiä kuin edellisen, eivätkä olleet niin tajunnanvirtamaisia. Ilmaisu oli kuitenkin noin muuten tyylillisesti samaa; pelkistettyä ja lyhyttä. Näissä oli myös selkeämmin tarinamaisuutta eikä tuokiokuvaustyyppistä juttua. Uskonto oli monessa novellissa tässä kokoelmassa mukana mielenkiintoisella tavalla.
Tässä ärsytti eniten oikeastaan tarinan kesken jättäminen. Mielestäni kyseessä ei ollut avoin loppu, vaan kunnolla kesken jättäminen. Etenkin 'Sulhanen' -novellin kohdalla se oli minusta kovinkin ilmeistä ja siten jurppivaa. 'Junamatkan kuvaus' -novellissakaan ei päästy perille asti ja koko sen novellin idea jäi minulle aika hajanaiseksi.
Kaiken kaikkiaan siis Antti Hyryn tuotanto ei vieläkään ole minun makuuni eikä tämäkään onnistunut lisäämään minkäänlaisia lukuhaluja Hyryn muuta tuotantoa kohtaan. Kun en kerran pidä koko Hyryn kerrontateknisestä tyylistä, niin lienee turha kiusata itseään enempää. Jonkun muun makuun tämä voi kovasti ollakin.
Sivumäärä: 319
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: kirjasto
Takakansi:
Tämä teos sisältää Antti Hyryn koko tähänastisen novellituotannon.
Oma arvio:
Tekisipä mieleni sanoa, että takakansitekstin lyhyys johtuu siitä, ettei kustannustoimittaja ole keksinyt mitään hyvää sanottavaa näistä novelleista, joten hän on päättänyt tyytyä hyrymäisen pelkistettyyn ilmaisuun. Veikkaan kuitenkin, että syyt ovat toiset, joten en sanokaan niin.
Asenteeni Hyryyn taisi tulla selväksi jo Aitta -romaanin kohdalla. Tunnustan, että lähdin näiden kahden novellikokoelman kimppuun jo valmiiksi hiukan skeptisellä asenteella. Ehkä alitajuntaisesti odotin, että tapahtuisi jokin käänne ja että Hyry olisikin minun makuuni oiva novellisti vaikka romaani ei iskenytkään. Ei. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.
Maantieltä hän lähti -kokoelman novellit:
Lasit helisevät
Esineet
Syksy
Pato
Kivi auringon paisteessa
Joka päivä koko kesän
Hillassa
Odotus
Maantieltä hän lähti
Ennen kuolemaa
Molekyylit
Sianpurema
Maantieltä hän lähti -kokoelma oli jotenkin tajunnanvirtatyyppistä kerrontaa. Ilmaisu tosiaan oli lyhyttä, tiivistä - mielestäni töksähtelevää. Novellit olivat hyvin tuokiokuvamaisia ja hetkellisyys oli monessa novellissa merkitsevä seikka. Oikeastaan selkeä tapahtuma oli vain novelleissa 'Molekyylit' ja 'Sianpurema'.
Kuten Aitta -romaanissakin, oli tässä novellikokoelmassa luonto monessa tarinassa hyvin tiiviisti läsnä. Rivien välistä kuultaa tietynlainen pelko ihmisen ja luonnon erkaantumisesta ja Hyryn novellien henkilöt yrittävät tavallaan pitää luonnosta kiinni kynsin ja hampain. Kauneimmin luonto tuli esille novellissa 'Kivi auringon paisteessa', jonka tunnelma oli jollakin tapaa hyvin seesteinen.
Junamatkan kuvaus -kokoelman novellit:
Hartaushetki
Sulhanen
Senja
Junamatkan kuvaus
Kaivon teko
Tämän kokoelman novellit olivat selvästi pidempiä kuin edellisen, eivätkä olleet niin tajunnanvirtamaisia. Ilmaisu oli kuitenkin noin muuten tyylillisesti samaa; pelkistettyä ja lyhyttä. Näissä oli myös selkeämmin tarinamaisuutta eikä tuokiokuvaustyyppistä juttua. Uskonto oli monessa novellissa tässä kokoelmassa mukana mielenkiintoisella tavalla.
Tässä ärsytti eniten oikeastaan tarinan kesken jättäminen. Mielestäni kyseessä ei ollut avoin loppu, vaan kunnolla kesken jättäminen. Etenkin 'Sulhanen' -novellin kohdalla se oli minusta kovinkin ilmeistä ja siten jurppivaa. 'Junamatkan kuvaus' -novellissakaan ei päästy perille asti ja koko sen novellin idea jäi minulle aika hajanaiseksi.
Kaiken kaikkiaan siis Antti Hyryn tuotanto ei vieläkään ole minun makuuni eikä tämäkään onnistunut lisäämään minkäänlaisia lukuhaluja Hyryn muuta tuotantoa kohtaan. Kun en kerran pidä koko Hyryn kerrontateknisestä tyylistä, niin lienee turha kiusata itseään enempää. Jonkun muun makuun tämä voi kovasti ollakin.
Se, että et ymmärrä jonkun novellin "ideaa", ei tarkoita sitä, ettei siinä sellaista olisi. Haluaisin myös sanoa, että Hyryn kerronta ko. teoksessa ei mielestäni ole lainkaan tajunnanvirtamaista, vaan erittäin harkittua: tiiviissä kerronnassa jokainen sana ja luontokuvaus merkitsee. t. toinen kirjallisuuden opiskelija
VastaaPoistaSehän on selvä. Nämä arviot kun ovat puhtaasti subjektiivisia. Enkä väittänytkään, ettei ideaa olisi. Sanoin, että idea jäi MINULLE hajanaiseksi.
VastaaPoista