Nana
Suomennos: Georgette Vuosalmi
Käännösvuosi: 1952
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 334
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos
Takakansi:
Nana oli aikansa kohukirja, sen ilmestyminen 1880 herätti valtavaa närkästystä ja sitä myytiin puolessa vuodessa 150 000 kappaletta. Paheellisuuden hohto on ympäröinyt Pariisin bulevardien iloisen puolimaailman ja rikkauteen ja maineeseen nousseen katutytön tarinaa meidän päiviimme saakka. Zola toteutti teoksessa naturalistista ohjelmaansa, ja hän määritteli aikeensa: "Nanan aihe on tämä: Koko seurapiiri lentää pyllylleen. Lauma koiria ajaa takaa narttua joka ei ole kiimainen vaan pitää niitä pilkkanaan. Miehisten halujen runoelma, se suuri vipu joka maailmaa liikuttaa."
Oma arvio:
Luettuani Zolan Ansan, innostuin valtavasti. Nana ei kuulunut alkuperäiseen lukuohjelmaani, mutta Ansan luettuani tunsin, että minun olisi pakko tarttua tähänkin teokseen. Nana on tietynlainen jatkumo Ansalle, sillä Nana on Gervaisen tytär ja Nanan lapsuuteen pääsi kurkistamaan Ansassa. Nämä ovat kuitenkin luettavissa ihan itsenäisinä teoksina.
Odotukset Nanasta olivat suuret, joten siitä luultavasti johtuu pienehkö pettymys. Nana ei mielestäni yltänyt Ansan tasolle lainkaan. Miksi?
Ansan Gervaise herätti myötätuntoa. Hän yritti parhaansa, hänen paheensa olivat inhimillisiä, hän oli selkeästi olosuhteiden ja inhottavien miesten uhri. Nana ei herättänyt myötätuntoa. Hän oli ilkeä, typerä, ahne ja itserakas kana. Hän oli oikukas, ajoittain ovela, mutta typeryys esti olemasta häntä liian ovela. Nana ei ollut olosuhteiden uhri samalla tavoin kuin Gervaise, rappionsa hän aiheutti suurimmaksi osaksi itse.
Ansassa tarina kietoutui hyvin tiukasti Gervaisen ympärille, Nanassa tarinan kietoutuminen Nanan ympärille ei ollut niin tiukkaa. Lopputulos oli hieman sekava. Asiaa ei auttanut runsas sivuhenkilöiden määrä. Sivuhenkilöt jäivät enemmän tai vähemmän tyhjiksi. Nanan nuori rakastaja Georges, välittäjä Labordette, Rose Mignon, salaperäinen rouva Maloir, Nanan suhde poikaansa Louisiin... Näistä olisi saanut vielä enemmän irti vaikka mitä!
Rappion ja tuhon kuvaus jäi Nanassa vähän kuin hutaisten tehdyksi. Ansassa rappiota rakennettiin pitkään ja hartaasti, jolloin se todella tuntui realistiselta. Nanassa tuntui siltä, että Zola oli vasta viime tipassa muistanut, että Nanan pitikin romahtaa ja teki sen nopeasti viimeisen 30-40 sivun aikana. Joskin Nanan mielen rappio alkaa jo aiemmin, mutta jäänee tulkinnan varaan, että oliko Nanan mieli alunperinkään kovin vahvoissa kantimissa.
Voi olla, että teen väärin Nanaa kohtaan peilatessani sitä Ansaan. Jatkumon takia se kuitenkin tuntuu luontevalta. Nana ei ole huono ja on vaikea arvioda, mitä mieltä olisin ollut tästä ilman Ansaa. Nana oli vain minulle pettymys ja se vaikuttaa tähän näkökulmaani.
Suomennos: Georgette Vuosalmi
Käännösvuosi: 1952
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 334
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos
Takakansi:
Nana oli aikansa kohukirja, sen ilmestyminen 1880 herätti valtavaa närkästystä ja sitä myytiin puolessa vuodessa 150 000 kappaletta. Paheellisuuden hohto on ympäröinyt Pariisin bulevardien iloisen puolimaailman ja rikkauteen ja maineeseen nousseen katutytön tarinaa meidän päiviimme saakka. Zola toteutti teoksessa naturalistista ohjelmaansa, ja hän määritteli aikeensa: "Nanan aihe on tämä: Koko seurapiiri lentää pyllylleen. Lauma koiria ajaa takaa narttua joka ei ole kiimainen vaan pitää niitä pilkkanaan. Miehisten halujen runoelma, se suuri vipu joka maailmaa liikuttaa."
Oma arvio:
Luettuani Zolan Ansan, innostuin valtavasti. Nana ei kuulunut alkuperäiseen lukuohjelmaani, mutta Ansan luettuani tunsin, että minun olisi pakko tarttua tähänkin teokseen. Nana on tietynlainen jatkumo Ansalle, sillä Nana on Gervaisen tytär ja Nanan lapsuuteen pääsi kurkistamaan Ansassa. Nämä ovat kuitenkin luettavissa ihan itsenäisinä teoksina.
Odotukset Nanasta olivat suuret, joten siitä luultavasti johtuu pienehkö pettymys. Nana ei mielestäni yltänyt Ansan tasolle lainkaan. Miksi?
Ansan Gervaise herätti myötätuntoa. Hän yritti parhaansa, hänen paheensa olivat inhimillisiä, hän oli selkeästi olosuhteiden ja inhottavien miesten uhri. Nana ei herättänyt myötätuntoa. Hän oli ilkeä, typerä, ahne ja itserakas kana. Hän oli oikukas, ajoittain ovela, mutta typeryys esti olemasta häntä liian ovela. Nana ei ollut olosuhteiden uhri samalla tavoin kuin Gervaise, rappionsa hän aiheutti suurimmaksi osaksi itse.
Ansassa tarina kietoutui hyvin tiukasti Gervaisen ympärille, Nanassa tarinan kietoutuminen Nanan ympärille ei ollut niin tiukkaa. Lopputulos oli hieman sekava. Asiaa ei auttanut runsas sivuhenkilöiden määrä. Sivuhenkilöt jäivät enemmän tai vähemmän tyhjiksi. Nanan nuori rakastaja Georges, välittäjä Labordette, Rose Mignon, salaperäinen rouva Maloir, Nanan suhde poikaansa Louisiin... Näistä olisi saanut vielä enemmän irti vaikka mitä!
Rappion ja tuhon kuvaus jäi Nanassa vähän kuin hutaisten tehdyksi. Ansassa rappiota rakennettiin pitkään ja hartaasti, jolloin se todella tuntui realistiselta. Nanassa tuntui siltä, että Zola oli vasta viime tipassa muistanut, että Nanan pitikin romahtaa ja teki sen nopeasti viimeisen 30-40 sivun aikana. Joskin Nanan mielen rappio alkaa jo aiemmin, mutta jäänee tulkinnan varaan, että oliko Nanan mieli alunperinkään kovin vahvoissa kantimissa.
Voi olla, että teen väärin Nanaa kohtaan peilatessani sitä Ansaan. Jatkumon takia se kuitenkin tuntuu luontevalta. Nana ei ole huono ja on vaikea arvioda, mitä mieltä olisin ollut tästä ilman Ansaa. Nana oli vain minulle pettymys ja se vaikuttaa tähän näkökulmaani.
Minusta Nana loppui hieman töksähtäen, loppu oli jotenkin nopeasti kasattu verrattuna kirjan muuten niin verkkaiseen kerrontaan. Eipä silti, loppu jää kyllä mieleen ja se sopi tarinan kaareen oikein hyvin.
VastaaPoista