Gustave Flaubert: Rouva Bovary (1857)

Madame Bovary
Suomennos: Anna-Maija Viitanen
Käännösvuosi: 2005
Kustantamo: WSOY
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto

Gustave Flaubert (1821-1880) oli realistisen romaanin tienraivaaja, jonka vuonna 1857 ilmestyneellä romaanilla Rouva Bovary on pysyvä paikka maailmankirjallisuuden suurten mestariteosten joukossa.
Emma Bovary on hyvänahkaisen maaseutulääkärin puoliso, joka kaipaa kiihkeästi muutakin kuin tavanomaista elämää. Hetken hän luulee erään kirjurin olevan toiveidensa täyttymys, mutta suhde aiheuttaa pettymyksen, ja niin alkaa Emma Bovaryn odysseia sylistä syliin.
Rouva Bovary aiheutti Flaubertille syytteen siveettömyydestä; oikeudessa kirjailija tosin julistettiin syyttömäksi. Romaani on usein tulkittu satiiriksi haaveista ja haihatteluista. Flaubertin mukaan sen sanoma on kuitenkin toinen: se näyttää, miten kaikki pyrkimykset kohti onnea ja rakkautta on tuomittu epäonnistumaan.

Oma arvio:

Rouva Bovary oli mielenkiintoinen teos, jolta odotin kuitenkin ehkä hiukan liikaa. En oikein edes tarkkaan tiedä mitä odotin. Kenties jotain "järkyttävämpää" kun kerran kirjailija oli oikeudessakin teoksensa vuoksi. Tietysti aikakonteksti täytyy ottaa huomioon, mutta siitäkin huolimatta minusta tuntuu, että joku veti herneen nenään ihan liian herkästi ja haastoi Flaubertin oikeuteen.

Realismissa minua on aina kiehtonut yksityiskohtainen kuvailu. Sen suhteen Rouva Bovary ei ollut pettymys. Kuvailua oli juuri sopivasti; ei liian ylimalkaisesti, mutta ei liian yksityiskohtaisesti. Teos ei missään vaiheessa ollut tylsä, vaikka sen kantavana voimana olivat lähinnä Emman haaveet. Tapahtumat olivat selvästi sivuosassa ja niiden funktiona oli lähinnä Emman ajatusten tietynlainen pöyhiminen.

Henkilöhahmot olivat uskottavasti rakennettu. Emman aviomies, Charles, oli tosiaankin hyvänahkainen ja ärsyttävyyteen saakka sinisilmäinen vässykkä. Emman ensimmäinen rakastaja, Rodolphe, oli tosiaankin kokenut naistenmies, hiukan sovinistinen liero. Nuori kirjuri Léon oli hurmaava viattomuudessaan ja rakkaudessaan. Taisin rakastua itsekin. Näin sieluni silmin laulaja Tobias Sammetin Léonin hahmossa. Bovaryn naapurissa oleva apteekkari Homais ja hänen perheensä nousi suosikkini asemaan. Homaisista yritettiin loppuun saakka rakentaa vähän ikävää hahmoa, mutta minuun se ei purrut. Pidin tuosta nokkelasta ja sanavalmiista ateistista.

Emma itse oli kiintoisa. Hänestä ei yritettykään maalata mitään tyypillisen naisen kuvaa. Kertoja suhtautui häneen hiukan sarkastisesti ja suoraan sanoen, Emma oli aika typerä eikä mikään viaton olosuhteiden uhri. En ihmettele lainkaan, että teosta on tulkittu satiiriksi.

Kaiken kaikkiaan Rouva Bovary oli samaan aikaan sekä miellyttävä että masentava lukukokemus. Sen loppu on realismille tyypillinen. "...ja he kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka." -loppua odottavien ei kannata vaivautua.

Takakansitekstistä sen verran, että minusta tuo "Emma Bovaryn odysseia sylistä syliin" on vähän turhan liioitteleva ja mahtipontinen todelliseen tarinaan nähden.

Kommentit