Käännösvuosi: 2007
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 317
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: lahja
Túrinin ja hänen sisarensa Niënorin kohtalo lähtee liikkeelle Morgothin Húrinille langettamasta kirouksesta, joka asettuu varjoksi myös hänen lastensa elämään. Vääjäämättä traagiseen päätökseen etenevällä tarinalla on vahvoja yhtymäkohtia Kalevalan taruun Kullervosta.
Ensisanansa vuonna 1918 saanut Húrinin lasten tarina tunnetaan pääpiirteissään Keskeneräisten tarujen kirjasta ja Silmarillionista. J. R. R. Tolkienin käsikirjoituksista ja katkelmista sen on ensimmäistä kertaa koonnut yhtenäiseksi teokseksi hänen poikansa Christopher Tolkien, alkuperäistä aineistoa kunnioittaen.
Kirjaan kuuluu myös Christopher Tolkienin piirtämä uudistettu kartta. Muilta osin kuvituksesta vastaa tunnustettu Tolkienin maailman tulkitsija Alan Lee. Suomennoksen on tehnyt Kersti Juva.
Oma arvio:
Heti kärkeen täytyy tunnustaa kaksi asiaa, jotka varmasti antavat sävynsä arvioinnilleni. 1) Siitä on jo vuosia kun olen lukenut Taru sormusten herrasta -teokset (ei, elokuvat eivät korjaa asiaa). 2) En pitänyt siitä kovinkaan paljon, vaikka en pidä sitä huononakaan.
Takakannen ensisanat kuvasivat tätä teosta oikein hyvin; tummasävyinen ja jylhä. Ja se Kullervokin löytyi sieltä varsin helposti.
Minusta tämä oli loistava TSH:n verrattuna. Tarina oli tiivis, mutta syvä ja moniulotteinen. Uskon lukevani tämän vielä monesti, sillä varmasti jäi paljon välistä ja paljon meni vain ohitse. TSH:n ongelma oli usein teennäisellä tavalla pitkittäminen, tässä sitä ei ollut lainkaan. Kaikessa suoruudessaan, tiiviydessään ja koruttomuudessaan tämä oli hyvin vaikuttava teos. Etenkin lopetus oli erittäin onnistunut ja mieleenpainuva.
Túrin on hieno hahmo ja lukijana minun suhtautumiseni häneen vaihteli usein säälistä kiukkuun ja turhautumisesta hellyyteen. Túrin on ihmisyydessään hyvin inhimillinen ja luo sellaisenaan voimakkaan kontrastin haltioihin nähden. (En kertakaikkiaan tahdo sietää Tolkienin haltioiden ällöttävää ylivertaisuutta.)
Eniten tässäkin Tolkienin teoksessa silmään pisti hahmojen nimet. Minua kerrassaan nyppii se erikoismerkeillä leikkiminen niin monen nimen kohdalla. En käsitä mitä sillä haetaan ja miksi se korostuu niin paljon (Túrin, Húrin, Niënor...). Toinen on se nimien valtava tulva. Joka hemmetin joki, vuori, kukkula, laakso, miekka ja kypärä pitää nimetä. Hyvässä lykyssä ne nimetään vielä useampaan otteeseen. Henkilötkin voidaan nimetä useaan kertaan ja etenkin haltiat ovat taipuvaisia muistelemaan ja luetteloimaan kaikenmaailman esi-isiä, kuninkaita ja sotureita. Onneksi tässäkin oli liitteenä nimiluettelo, mutta senkin jatkuva selaaminen hiukan häiritsi lukunautintoa.
Tämänkin kirjan luin hitaasti. Jylhyys oli raskasta, mutta myös nautinnollista. Lukuprosessia hidasti tosiaan myös tuo nimitulva, mikä häirinnee vähemmän seuraavilla lukukerroilla.
Vaikka ei olisi lukenut Kullervoa tai muita Tolkienin teoksia, on tämä varmasti vavahduttava kokemus. Tolkien (vai pitäisiköhän sanoa Tolkienit) hallitsee tässä kerronnan keinot ja kielen upeasti.
Kunniamaininta myös kirjan kuvitukselle. Alan Leen piirrokset ovat kauniita ja samalla salaperäisiä. Ne antavat hienosti avaimet lukijan omaan mielikuvitukseen.
Kommentit
Lähetä kommentti