Kaari Utrio: Ilkeät sisarpuolet (2007)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 374
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: oma ostos

Mamselli Emilia Dalman asuu Porissa ylhäisten sukulaisten kotiopettajattarena. Hänen sisarensa Matilda puolestaan opettaa Turun pikkulastenkoulussa. Kesällä 1827 sisarukset saavat yllättävän tiedon. Äidin uusi, upporikas aviomies on kuollut Tukholmassa.
Hyvästi rahahuolet! Köyhät opettajattaret voivat nyt odottaa runsaita myötäjäisiä ja edullista avioliittoa. Mutta Emilia pitää kirjanpainajasta enemmän kuin aatelismiehestä, ja Matilda arvostaa naisopistoa enemmän kuin aviomiestä.
Rakas Maman ja tuntematon sisarpuoli ovat matkalla Turkuun, kun Auran rannat roihuavat ja tuomikirkon kellot kumisevat hätäsoittoa. Vastahakoisten sisarpuolten on löydettävä uusi koti ja uudet ystävät, kun tuhkana on Suomen Turku. Ainoa suunta raunioista johtaa Helsinkiin, suuriruhtinaskunnan pääkaupunkiin.
Kaari Utrion hilpeä epookkikomedia tuo lukijalle romantiikkaa ja jännitystä vanhan sadun tapaan. Sen taustoina ovat empireajan kukoistava kauppakaupunki Pori, pääkaupungin aseman menettänyt Turku ja nousukkaan huumaa elävä uusi Helsinki. Rakennetaan uutta kansaa, kieltä ja kauppaa.

Oma arvio:

Utrion vahvin puoli romaaneissaan on ollut hänen laaja historian tietämyksensä. Mitä muuta voikaan odottaa kirjailijalta, joka on opiskellut historiaa pääaineenaan? Romaaneihin sirotellut ajan hengen mukaiset yksityiskohdat luovat uskottavuutta ja lukija onnistuu miltei unohtamaan sen, että punaisena lankana on varsin tavallinen rakkaustarina.

Valitettavasti Ilkeissä sisarpuolissa yksityiskohtien sirottelu on jo heikkous. Liekö sisustamisen muoti-ilmiö nostanut päätään, sillä kyllästymiseen saakka saa lukea tapettien kuvauksia eri kartanoiden saleista. Missä kiersivät maalatut vihreälehväiset oksat, missä oli hentoa keltaraidallisuutta ja missä oli komeat kattolistat. Ainoastaan naisten pukujen pitsikaulusten kuvaus ylsi kilpailemaan tapettien saamasta huomiosta.

Naisten pitsikauluksista päästäänkin kätevästi naiskauneuteen. Utrion romaaneissahan on harvoin rumia naisia pääosissa eikä Ilkeät sisarpuolet tee poikkeusta. Matildaa verrataan kreikkalaiseen jumalattareen, Beata on enkelikiharainen prinsessa säihkyvine silmineen ja Emilia on sievä pähkinäsilmäinen mamselli, jonka sisäiselle kauneudelle ei kukaan vedä vertoja.

Suurimman fokalisoijan aseman saa Emilia, ujo ja tarkkailuun taipuvainen seinäruusu. Tyypillisen naisromaanin tapaan hänessäkin elää pieni sankaritar. Vaikka hän ei onnistu koko Turkua palolta pelastamaan, on hänen panoksensa Suomen historian järkyttävimmässä palossa varteenotettava - naiseksi.

Hienoista historiallisista yksityiskohdista huolimatta Ilkeät sisarpuolet jää aika latteaksi. Suurin syy lienee pinnallisiksi jäävissä henkilökuvauksissa. Emilia Dalman saa isoimman pääroolin, mutta hänestäkään ei saa otetta. Hänen sisarestaan Matildasta jää vain äksy päällepäsmärin vaikutelma, vaikka rivien välistä voi aistia ettei se ollut tarkoitus. Heidän sisarpuolensa, Beata Boström, on itkuherkkä kieroilija, josta ei kuitenkaan tullut kunnon pahista.

Nimi Ilkeät sisarpuolet on hieman harhaanjohtava, sillä sisarusten väliset suhteet eivät saa kunnon syvyyttä. Nimessä on tavoiteltu tietynlaista sadunomaisuutta, mikä viittaa päähenkilö Emiliaan ja hänen tarinointiinsa ja se on tarkoitettu myös sarkasmiksi, sillä ilkeys on tässä romaanissa näkökulmakysymys.

Ihmetyttämään jäi myös takakannen termi "epookkikomedia". Pari hymyä tästä irtosi, mutta ei tätä miksikään komediaksi kyllä voi sanoa!