Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 460
Kirjailija Kaisa Viitala saattaa olla monelle tutumpi aiemmalla nimellään Kaisa Ikola, jolla hän kirjoitti mm. Hullu luokka -sarjaa yhdessä Minna Kulmalan kanssa. Rakastin tuota sarjaa silloin teininä! (Loiva <3) Sittemmin Viitala jatkoi historiallisten romaanien parissa, joihin en ole tutustunut, mutta Klaanin vieraana herätti kiinnostuksen. Kirja avaa 1700-luvun Skotlantiin sijoittuvan Nummien kutsu -sarjan rampana syntyneestä Agnes Hunterista.
Jotain kertonee se, että aloitin tätä äänikirjana, mutta noin 1/3-osan jälkeen totesin, että tämä on saatavana fyysisenä kappaleena omaan hyllyyn. Silloin tällöin minulle käy juuri näin. Tässä vaiheessa kirjan lukeminen kuitenkin keskeytyi kirjasta riippumattomista syistä ja aloitin sen uudestaan alusta.
Tarina kertoo siis Agnes Hunterista, joka on syntynyt rampana. Hänen toinen jalkansa ei taivu kunnolla ja hän liikkuu kepin kanssa. Nuori nainen ei kuitenkaan ole säälittävä reppana eikä myöskään pollyannamainen alati positiivinen sirkuttaja, vaan toimelias ja kärkäskin. Kun Agnesin vanhemmat lähtevät Amerikkaan, päätyy Agnes Colin-setänsä hoiviin. Rahapulassa oleva setä on kylmähkö tyyppi ja hänen oma tyttärensä hemmoteltu mamselli. Vaimo Emily on lämminhenkinen, mutta naiivi.
Tanssiaisissa, jotka ovat Agnesille ilmeisistä syistä harvinaista herkkua, Agnes kohtaa raivostuttavan ylimielisen ja itsevarman Fingal MacTorrianin. Kuuma skottimies, klaaninsa päällikön tehtävää hoitava hurmuri, kelpaisi monelle tytölle, mutta hän ei tahdo kelpuuttaa oikein ketään.
Agnesilla on kuitenkin jalat maassa. Rammalla ei ole mitään mahdollisuuksia skottipäällikön käsivarsille, sitä paitsi Fingal on todellakin ärsyttävä. Agnes ystävystyy puolivahingossa Fingalin pikkusiskon Ailsan kanssa ja ajattelemattoman valheen vuoksi hän päätyy Skotlantiin MacTorrianien luo.
Yleensä historialliset, romanttiset kirjat eivät ole mielestäni koukuttavia. Jossakin määrin vetäviä kyllä ja noin muuten voivat olla erinomaisiakin, mutta harvoin koukuttavia. (Sivumennen sanoen kaikkien kirjojen ei edes tarvitse olla koukuttavia.) Klaanin vieraana onnistui tässä, vieläpä siitä huolimatta, että on selvää mitä Fingalille ja Agnesille käy. Koukuttavuus johtui reippaasta toiminnasta. Viitala ei kovin pitkiksi ajoiksi jää tunnelmoimaan miljöössään, vaan keskittyy herkuttelemaan toiminnalla ja henkilöillä. Omaan makuuni tunnelmointia olisi voinut vähän lisätäkin, mutta nautin kovasti myös niistä arjen kuvauksen ripauksista siellä täällä.
Ylivoimaisesti eniten nautin Agnesin hahmosta. Kuten sanottua, Agnesista on reppanuus ja yltiöpositiivisuus kaukana. Ei hän ole kyllä katkerakaan, vaan tilanteeseensa tyynen realistisesti suhtautuva henkilö. Oli kiehtovaa ja silmiäavaavaa lukea ihmisten suhtautumisesta vammaiseen Agnesiin. Inho ja säälittely eivöt tule yllätyksenä, mutta vilpittömästi annetusta avusta voi olla enemmän haittaa, jos ei tiedä mitä tekee.
Välillä Agnes myös väsyy vammaansa ja saamaansa ystävälliseenkin kohteluun, mikä on inhimillistä. Kun ihmistä joudutaan kantamaan paikasta toiseen eikä aina edes oikein kysellä, niin vähemmästäkin olo on toisinaan kuin jauhosäkillä.
Agnes on kuitenkin muutakin kuin pelkkä vammansa. Hänen henkilöhahmoaan ei rakenneta vamman varaan, vaikka se onkin monella tapaa keskeisempi ominaisuus kuin vaikkapa hiusten väri. Agnesin elämään ja asemaan vaikuttavat muutkin asiat ja ennen kaikkea hänen oma toimintansa, joka ei aina ole kovin fiksua (kukapa meistä olisi täydellinen).
Romanttinen puoli oli tuttua vihollisista rakastavaisiksi -juttua, jonka jännite rakentui paljon oletusten ja puhumattomuuden varaan. Etenkin Agnes on taipuvainen vetämään äärimmäisiä johtopäätöksiä tuon tuostakin eikä kahden roolin vankina oleva Fingal jää paljosta jälkeen. En itse erityisemmin kuumistellut Fingalia, mutta olihan häntäkin hupaisa seurata.
En voi myöskään olla mainitsematta Agnesin palvelijaa Millietä, joka oli aivan omanlaisensa persoona. Murretta myöten melkeinpä karikatyyrinen pohjalainen Millie pitää Agnesin kurissa, nuhteessa ja (ainakin omasta mielestään) myös turvassa. Minusta Millie oli hemmetin ärsyttävä, mutta tunteita herättävä henkilöhahmohan on hyvä merkki.
Klaanin vieraana on kaiken kaikkiaan erinomainen teos, historiallista viihdettä parhaimmillaan. Agnes tuo raikkaan tuulahduksen perinteisten sankarittarien kirjoon ja ilolla odotan ensi vuonna ilmestyvää jatko-osaa Klaanin suojeluksessa.
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Klaanin vieraana -kirjan kohtaan 31. Kirjassa on vammainen henkilö.
Kommentit
Lähetä kommentti