Kate Mosse: Labyrintti (2005)

Labyrinth
Suomennos: Katariina Kaila
Käännösvuosi: 2006
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 656
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Heinäkuussa 2005 Alice Tanner viettää kesää arkeologisilla kaivauksilla Pyreneiden vuoristossa lähellä Carcassonnen keskiaikaista kaupunkia.
Sattumalta hän löytää vuorelta ikivanhan hautaluolan, jonka lattialla makaa toisiaan syleillen kaksi murenevaa luurankoa, välissään kivisormus.
Outo tunne valtaa Alicen, kuin hän olisi ollut paikassa ennenkin. Tietämättään Alice tulee vapauttaneeksi voimia, joiden tarkoitus oli pysyä kätkettynä.

Heinäkuussa 1209 Carcassonnea uhkaa kerettiläisiä vastaan suunnattu ristiretki. Nuori Alaïs saa isältään kirjan, jota hänen on suojeltava henkensä uhalla. Kirja kätkee sisäänsä Graalin salaisuuden, ja sen suojelijoiden tunnusmerkkinä on labyrinttikuvioinen sormus.
Mutta Alaïs ei voi aavistaa, millaisia uhrauksia vaatii piilottaa salaisuus, joka juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse aina muinaisen Egyptin aavikoille.


Oma arvio:

Erittäin hyvää ja koukuttavaa viihdettä. Tarina oli hienosti punottu ja vuorotellen oltiin nykyajassa ja keskiajassa. Juuri kun toisessa ajassa tapahtui jotakin jännittävää, siirryttiin toiseen aikaan. Vanha kikka saada lukija koukkuun, mutta se toimii, joten miksi sitä ei hyödynnettäisi.

Teksti oli kaunista, rikasta ja kuvailevaa. Ei kuitenkaan tylsyyteen asti eikä liiallisia yksityiskohtia painottaen. Kuvailu osattiin lopettaa ajoissa (toisin kuin esim. Tolkien, jestas että TSH oli tuosta syystä paikoin hyvin rasittava).

Vaikka päähenkilöt ovat naisia, tämä ei suinkaan ole mikään tyttöromaani tai feminismin huippu. Tietyllä tapaa sukupuoli jää jopa merkityksettömäksi, mikä on minusta vain hyvä asia. Naiset eivät olleet pelkästään "hyviksiä" eikä pelkästään "pahiksia". Hyvien ja pahojen välillä sukupuolijakauma oli varsin tasainen. En ryhtynyt laskemaan, mutta luultavimmin olisin kiinnittänyt huomiota, mikäli näin ei olisi ollut.

Pientä kritiikkiä kuitenkin. Pahisnaiset olivat tummia, läpeensä pahoja pahoilaisnaisia. Hyvisnaiset olivat taas vaaleita ja läpeensä kilttejä. Tietynlaiset kilttienkin naisten "paheet" (esim. omapäisyys) esitettiin lähinnä hyvinä puolina, joista korkeintaan lempeästi joku torui. Tämä on kirjallisuudessa (ja viihteessä noin muutenkin) varsin yleistä. Lisäksi pahikset olivat aina äärimmäisen rikkaita, kun taas hyvikset lähes toimeentulon rajamailla olevia pyhimyksiä. Tämäkin on varsin yleinen ratkaisu. Ja tällaiset stereotypiset ratkaisut tuppaavat nyppimään meikäläistä ihan urakalla.

Kirjassa oli myös muutama sellainen henkilö, joka ei tuntunut sopivan tarinaan ollenkaan. Ne oli tungettu sinne lähinnä romantiikan takia tai sitten ehkä siksi, että kirjailija oli tuntunut jämähtävän johonkin juoniumpikujaan, josta ei keksinyt muuta poispääsyä kuin ymppäämällä joku uusi, pinnalliseksi jäävä, tyyppi kuvioihin. Olihan kirjassa rutkasti toki kaikenlaisia sivuhenkilöitä, mutta nämä tietyt tyypit tunnuttiin raahavan väkisin mukana.
Lisäksi tarinan loppu oli ehkä himpun verran liian äitelä minun makuuni, mutta ehkä se nyt ei ole niin vakavaa.

Kuitenkin voin lämpimästi suositella tätä luettavaksi!

Kommentit