Maila Talvio: Kootut teokset I (1895-1898)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 537
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Tässä vanhassa opuksessa ei ole takakansitekstejä, joten jälleen on tyytyminen minun sepustukseeni Maila Talvion kolmesta ensimmäisestä romaanista.

Haapaniemen keinu (1895)

Haapaniemen keinun alaotsikkona on "Kuvauksia sydänmaan kylästä". Tarinassa on kaksi päähenkilöä: Kanteleen Miina ja Haapaniemen Aina. Heidät on asetettu vastakkain; Miina edustaa sitä hyvää ja Aina pahaa. Ajan hengen mukaan paha saa myös palkkansa.

Teos on yllättävän moralistinen ja vähän turhankin osoitteleva. Miina on hiljainen, kuuliainen ja voimakkaasti uskonnollinen. Aina on vilkas, viekottelevasti hymyilevä ja järjestää iltoja Haapaniemessä keinun ympärillä. Illoissa pelataan korttia, juodaan viinaa ja tanssitetaan tyttöjä. Mielenkiintoiseksi tarinan tekee se, että Miina on rakastunut Ainan veljeen Taaviin...

Minua kiehtoi suunnattomasti nimenomaan keinun esiinnostaminen ja sen symbolinen asema tarinassa. Kuinka keinu merkitsi kevytkenkäisyyttä ja jumalattomuutta, ja kuinka sen tuhoaminen poistaisi kylästä kaiken pahan ja rauha asettuisi taloonkin. Miina vihaa keinua, Aina rakastaa. Ikävään välikäteen jää Taavi, joka ei haluaisi tuottaa kummallekaan naiselle pettymystä.

-Ei, tämä keinu, tämä se on syy kaikkeen, sanoi Taavi. -Se se on revittävä.
Aina vilkaisi häneen epäluuloisesti ja purskahti sitte nauruun.
-Morsiamesi käskyjäkö sinä jo tottelet, se on tietysti tätä panetellut ja vaatinut revittäväksi! Polta, polta, eipä siitä tule montaakaan sylystä puita uunimme sytykkeeksi...
-Älä nyt Aina, siitä puhuvat monet muutkin kuin Miina.
-Mutta sitä ei revitä eikä polteta, saat nähdä! Minä rakennutan sen uudestaan. Mitä huveja täällä olisi jollei tätä olisi. Ne siivot, ne jumaliset ihmiset tätä panettelevat. Panetelkoon vaan! Morsiamesi on juuri niitä - ja sinä myöskin! Mene matkoihisi ja anna minun olla!

Haapaniemen keinu oli Talvion ensimmäinen romaani, jonka hän kirjoitti varsin nuorena. Siitä näkyy paljon hänen omat kokemuksensa (palaan siihen tarkemmin myöhemmin) ja romaani on jotenkin yllättävän kiihkeään sävyyn kirjoitettu. Tunnepitoisuus on ollut Talvion valtteja alusta asti.

Aili (1897)

Aili kertoo nuoresta samannimisestä maalaistytöstä, joka havittelee pääsyä Helsinkiin. Aililla on ristiriitaisia tunteita maalaisuuden ja kaupunkilaisuuden välillä, ristiriitaisia tunteita edustavat myös ottoveli Pekka (maalaisuus) ja ylioppilas Eero (kaupunkilaisuus).

Aili on jo kehittyneempi kuvaus verrattuna Haapaniemen keinuun, mutta yhtäläisyyksiä on yhä esimerkiksi naiskuvauksissa. Aili edustaa jälleen hyvää naista, mutta "pahan naisen" rooli jakautuu useamman muun kesken. Aili muistuttaa monin tavoin Haapaniemen keinun Miinaa, mutta hänellä on kaipuuta hiukan huvittelevampaan elämään eikä Aili ole enää niin uskonnollinen kuin Miina.

Voimakkaammin vastakkainaseteltuja ovat Ailin mieshahmot - Eero (joka muistuttaa yllättävän paljon Ahon Papin tyttären Olavi Kalmia) ja Pekka. Eero on tosiaan ylioppilas, maailmaa nähnyt, lukenut, seurallinen, älykäs, komea... Joka tytön unelma suorastaan. Pekka on taas perinteisempää linjaa edustava; vaalea tukkainen jörö, hiukan kömpelö, vakava, mutta suurisydäminen. Aili ihastuu Eeroon, Eero ihastuu Ailiin - mutta välillä vähän muihinkin. Tarina päättyy kuitenkin kauniisti, jopa hiukan sadunomaisesti.

Aili on enemmän tietynlainen minäromaani, jossa keskitytään enemmän Ailin sielunmaisemaan kuin ulkoisiin tapahtumiin (päinvastoin siis kuin Haapaniemen keinussa). Tyyli on pohdiskeleva ja jälleen varsin tunteikas. Ailissa näkyy jopa hieman hysteerisiä piirteitä. Pidin Ailia aavistuksen parempana kuin Haapaniemen keinua.

Kaksi rakkautta (1898)

Kaksi rakkautta -romaanissa päähenkilönä on hiukan vanhempi, jo naimisissa oleva nainen. Romaani vertautuu jälleen Haapaniemen keinuun vastakkainasettelullaan hyvä nainen vs. huono nainen. Tällä kertaa kuitenkin asettelu hieman kyseenalaistetaan eikä lopputulos ole ihan niin mustavalkoinen, vaikka aikanaan tätä pidettiin varsin opettavaisena romaanina.

Nimi 'Kaksi rakkautta' kertoo jo paljon. Kyseessä on luonnollisesti kolmiodraama, joka ei kuitenkaan ihan saavuta huippuaan. Teoksessa on jopa hiukan balladimaista tenhoa ja sävy on varsin tumma, paikoitellen raskaskin. Tästä romaanista on paljon haettu jälleen yhteneväisyyksiä Talvion omaan elämään, mutta lupaan jälleen palata siihenkin myöhemmin.

Elina on naimissa Yrjön kanssa. Avioliitto on vielä varsin tuore, vasta kahdeksan vuotta. Yrjö opiskelee, Elina antaa kielitunteja. Talous on kuitenkin tiukilla ja velkaa on paljon. Heidän elämäänsä astuu komea liettualainen Vitold Dargis, joka on Yrjön ystävä aikaisemmilta opiskeluajoilta. Lopun voittekin varmaan aavistaa...

Elina on hahmona yllättävän kiihkeä ja, kuten Ailissa, hänessäkin on hysteerisiä piirteitä. Romaanissa esiintyy myös Veera. Veera on Elinan kuolleen veljen leskivaimo, joka on mennyt uudestaan naimisiin. Elinan on mahdotonta hyväksyä asiaa, sillä kunnon ihminen ei voi rakastaa kuin yhtä. Lopulta Elinan voimakas tuomitseminen kalahtaa omaan nilkkaan yllättävän kohtalokkain seurauksin.

Kaksi rakkautta on näistä kolmesta ylivoimaisesti paras. Se on moniulotteisempi verrattuna kahteen aiempaan romaaniin eikä niin mustavalkoinen. Mieshahmot jäävät jälleen hiukan pinnallisiksi, mutta Elinassa on aineksia enemmän. Romaanin loppu on hieman yllättävä.

Kommentit