Kustantamo: SKS
Sivumäärä: 245
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Takakansi:
Mellastavia piruja käsittelevän suomalaisen kansanperinteen juuret ovat yleiseurooppalaisessa poltergeist-traditiossa, joka on saanut vaikutteita keskiajalla kiteytyneen kirkollisen paholaisuskon ohella kansanomaisista haltija-, tietäjä-, kalma- ja vainajakäsityksistä. Kansanperinteen piruhahmo ei edusta kristillisen mytologian luoman uhkakuvan tavoin äärimmäistä pahuutta, sillä sen hyvyys tai pahuus on kiinteästi sidoksissa ihmisen omaan toimintaan. Tutkimus osoittaa miten inhimillistä pahuuden kokemista ja tämän kohdalla syntynyttä folklorea on hyödynnetty erilaissa ongelmatilanteissa.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston aineistossa Kannaksen ja Laatokan Karjalan tunnetuimmat poltergeist-tapaukset sijoitetaan ajallisesti 1900-luvun vaihteeseen. Suurta hämmennystä ja keskustelua synnyttäneistä räyhääjistä mainittakoon erityisesti Hörkön, Heinjoen, Maironiemen ja Kuokkaniemen pirut. Teosta rikastuttavat lukuisat aineistoesimerkit, jotka antavat lukijalle kuvan tähän kulttuuriseen ilmiökenttään liittyvästä moniulotteisesta suullisesta kerronnasta.
Oma arvio:
Tämä oli ylivoimaisesti mielenkiintoisin tenttikirja, mihin olen törmännyt lyhyen yliopisto-opiskeluni aikana. Olen kovasti iloinen, että päädyin ostamaan tämän opuksen omaan hyllyyni enkä tyytynyt lainakappaleeseen.
Vaikka pääpaino onkin Laatokan Karjalan ja Karjalan kannaksen tarinaperinteessä, valaisee teos silti varsin hyvin suomalaista piruperinnettä ja hitusen yleiseurooppalaista, skandinaavista ja suomalais-ugrilaistakin poltergeist-perinnettä.
Teoksessa pureudutaan hyvin (ja kansantajuisesti!) miksi piruja nähdään ja kuullaan (normirikkomukset), miten niitä on häädetty, mitä ne tekivät ja mikä pirutarinoiden yhteisöllinen merkitys on ollut. Teoksessa selvitetään miten kristinuskon tulo vaikutti sekä piruperinteeseen että tietäjä- ja noitaperinteeseen.
Suosittelen todella, jos aihepiiri vähääkään kiinnostaa!
Sivumäärä: 245
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Takakansi:
Mellastavia piruja käsittelevän suomalaisen kansanperinteen juuret ovat yleiseurooppalaisessa poltergeist-traditiossa, joka on saanut vaikutteita keskiajalla kiteytyneen kirkollisen paholaisuskon ohella kansanomaisista haltija-, tietäjä-, kalma- ja vainajakäsityksistä. Kansanperinteen piruhahmo ei edusta kristillisen mytologian luoman uhkakuvan tavoin äärimmäistä pahuutta, sillä sen hyvyys tai pahuus on kiinteästi sidoksissa ihmisen omaan toimintaan. Tutkimus osoittaa miten inhimillistä pahuuden kokemista ja tämän kohdalla syntynyttä folklorea on hyödynnetty erilaissa ongelmatilanteissa.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston aineistossa Kannaksen ja Laatokan Karjalan tunnetuimmat poltergeist-tapaukset sijoitetaan ajallisesti 1900-luvun vaihteeseen. Suurta hämmennystä ja keskustelua synnyttäneistä räyhääjistä mainittakoon erityisesti Hörkön, Heinjoen, Maironiemen ja Kuokkaniemen pirut. Teosta rikastuttavat lukuisat aineistoesimerkit, jotka antavat lukijalle kuvan tähän kulttuuriseen ilmiökenttään liittyvästä moniulotteisesta suullisesta kerronnasta.
Oma arvio:
Tämä oli ylivoimaisesti mielenkiintoisin tenttikirja, mihin olen törmännyt lyhyen yliopisto-opiskeluni aikana. Olen kovasti iloinen, että päädyin ostamaan tämän opuksen omaan hyllyyni enkä tyytynyt lainakappaleeseen.
Vaikka pääpaino onkin Laatokan Karjalan ja Karjalan kannaksen tarinaperinteessä, valaisee teos silti varsin hyvin suomalaista piruperinnettä ja hitusen yleiseurooppalaista, skandinaavista ja suomalais-ugrilaistakin poltergeist-perinnettä.
Teoksessa pureudutaan hyvin (ja kansantajuisesti!) miksi piruja nähdään ja kuullaan (normirikkomukset), miten niitä on häädetty, mitä ne tekivät ja mikä pirutarinoiden yhteisöllinen merkitys on ollut. Teoksessa selvitetään miten kristinuskon tulo vaikutti sekä piruperinteeseen että tietäjä- ja noitaperinteeseen.
Suosittelen todella, jos aihepiiri vähääkään kiinnostaa!
Kommentit
Lähetä kommentti