Pentti Haanpää: Isännät ja isäntien varjot (1935)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 167
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: kirjasto

Takakansi:

Ne päivät olivat auttamattomasti ohi, jolloin Iso Herneinen oli mahtavin talo pitäjässä, kylän napa. Ulospäin se näyttää vieläkin komealta. Rakennukset ovat "herraskaisen värikkäät", työt ja toimet luistavat; mutta nykyisen isännän, Jopi Herneisen, talonpitoa rasittaa jatkuvasti kasvava velkataakka. Kun pulavuosien uhka sitten muuttuu todeksi, kohoaa vasara myös Ison Herneisen ylle. Isännyys kuolee tässä kuten monessa muussakin talossa. Jäljelle jäävät vain isäntien varjot.
'
Isännät ja isäntien varjot', pulavuosikuvaus, romaani talonpojan taistelusta maistaan ja mannuistaan herroja, kovakätisiä keinottelijoita ja taloudellista väkivaltaa vastaan, ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1935.

Oma arvio:

Noitaympyrän jälkeen odotukset Haanpäältä olivat varsin korkeat. Ehkä liiankin, sillä Isännät ja isäntien varjot toivat pienoisen pettymyksen.

En ehtinyt saada kehenkään henkilöhahmoon tarpeeksi otetta. Tarina pyörii vain väljästi Jopi Herneisen yllä. Ohkaisessa romaanissa esiintyy myös monia muita henkilöitä, kaikki jäävät yhtä vieraiksi. Vaikka eihän sivumäärä saisi rajoittaa henkilöhahmon syvyyttä, ja Haanpää osaa sen novelleissakin (esim. Kotiin).

Jopi Herneinen. Nimi on jo sinällään hyvin merkityksellinen. Jopi vertautuu Raamatun Jobiin, Herneisen tulkitsin vertautuvan ihmisen pienuuteen. Tilan nimi, Iso Herneinen, oli tässä kontekstissa huvittavan ironinen. Jopin tarina alkaa vaimon kuolemasta, päätyen velkojen ja viinan kautta tappoon. Jopista saa tietyllä tapaa kuitenkin jopa hellyyttävän kuvan. Iso, kömpelö mies, epätoivoinen taistelija on ajettu ahtaalle.

Pidän edelleenkin Haanpään kerrontatyylistä. Se on ironinen, leikittelevä, ehkä hiukan pilkkaavakin. Haanpäähän oli tunnettu kärkkäästäkin yhteiskuntakritiikistään, ja se näkyy myös tässä teoksessa.

Minut tämä teos kuitenkin jätti hiukan kylmäksi. Jos Isännät ja isäntien varjot kiinnostaa vielä tarkemmin, suosittelen lukemaan Juhani Sipilän artikkelin "Meidän ja teidän välillä suuri juopa". Köyhät ja rikkaat Pentti Haanpään romaanissa Isännät ja isäntien varjot. Se löytyy Kirjallisuudentutkijain Seuran aikakausilehdestä Avain 3-4/2005.

Kommentit