Kustantamo: Kirjayhtymä
Sivumäärä: 124
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto
Kirjastosta lainaamastani painoksesta/kappaleesta puuttui takakannen paperit kokonaan, joten takakansitekstiä ei ole luvassa tällä kertaa.
Tarina kertoo Riskun ja Annan, soitonopettajan ja oppilaan, rakkaudesta. Kahden naisen välisestä rakkaudesta. 80-luvulla tämä on varmasti ollut kohahduttava teos; lesbolaisuuden ja uskonnollisuuden sekoittaminen samojen kansien väliin positiivisessa valossa on ollut kova pala purtavaksi konservatiivisissa piireissä.
Minusta tämä kirja oli hitusen vaikeahko, mutta ei huono. En saanut tätä sisäistettyä ihan täysin, vaatinee toisen lukukerran. Tiiviissä kerronnassa oli paljon tulkintaa vaativaa symboliikkaa (eritoten raamatullista), joka on minulle ollut aina hieman haasteellisempaa, mutta mielenkiintoista. Alunperin suunnitelmissani oli tehdä tästä essee erästä kurssia varten, mutta taidan jänistää ja valita jonkun helpomman teoksen.
Kirjassa kertojina olivat siis Anna ja Risku. Riskun kerronta oli maallisempaa, konkreettisempaa, kiihkeämpää, ehkä hiukan hätäistäkin. Risku puhuu itsestään ja taustoistaan paljon; kuoleva baaba, boheemisieluinen äiti, alkoholisoitunut tuomari-isä... Kaikki tuodaan tärkeinä esiin. Tärkeimpänä esiin nousee tietenkin Anna, johon Risku on rakastunut. Anna näyttäytyy Riskun mielessä kauniina, hauraana, kylmänä kuin marmoripatsas. Anna hymyilee harvoin.
Annan kerronta on taas lyhyempää, kuin unenomaista tajunnanvirtaa. En osannut tulkita kunnolla Annan kerrontaa, sillä minusta oli kuitenkin selvää, ettei niitä voinut lukea kirjaimellisesti. Annasta itsestään en saanut edes kunnolla otetta. Eläydyin ehkä liikaa Riskun kautta, ja Anna jäi minulle kylmäksi - kuin marmoripatsas. Anna ei tunnu rakastavan Riskua. Hän rakastaa itseään kaikkein eniten, mutta ei tunnu tietävän mitä haluaa. "Minä rakastan sinua. Kun Risku sanoi sen, se oli kuolemantuomio." (s. 55).
Voimakkaita tunteita, väkevää ja symbolistista kerrontaa. Sitä tämä oli. Ensimmäinen Saisioni.
Sivumäärä: 124
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto
Kirjastosta lainaamastani painoksesta/kappaleesta puuttui takakannen paperit kokonaan, joten takakansitekstiä ei ole luvassa tällä kertaa.
Tarina kertoo Riskun ja Annan, soitonopettajan ja oppilaan, rakkaudesta. Kahden naisen välisestä rakkaudesta. 80-luvulla tämä on varmasti ollut kohahduttava teos; lesbolaisuuden ja uskonnollisuuden sekoittaminen samojen kansien väliin positiivisessa valossa on ollut kova pala purtavaksi konservatiivisissa piireissä.
Minusta tämä kirja oli hitusen vaikeahko, mutta ei huono. En saanut tätä sisäistettyä ihan täysin, vaatinee toisen lukukerran. Tiiviissä kerronnassa oli paljon tulkintaa vaativaa symboliikkaa (eritoten raamatullista), joka on minulle ollut aina hieman haasteellisempaa, mutta mielenkiintoista. Alunperin suunnitelmissani oli tehdä tästä essee erästä kurssia varten, mutta taidan jänistää ja valita jonkun helpomman teoksen.
Kirjassa kertojina olivat siis Anna ja Risku. Riskun kerronta oli maallisempaa, konkreettisempaa, kiihkeämpää, ehkä hiukan hätäistäkin. Risku puhuu itsestään ja taustoistaan paljon; kuoleva baaba, boheemisieluinen äiti, alkoholisoitunut tuomari-isä... Kaikki tuodaan tärkeinä esiin. Tärkeimpänä esiin nousee tietenkin Anna, johon Risku on rakastunut. Anna näyttäytyy Riskun mielessä kauniina, hauraana, kylmänä kuin marmoripatsas. Anna hymyilee harvoin.
Annan kerronta on taas lyhyempää, kuin unenomaista tajunnanvirtaa. En osannut tulkita kunnolla Annan kerrontaa, sillä minusta oli kuitenkin selvää, ettei niitä voinut lukea kirjaimellisesti. Annasta itsestään en saanut edes kunnolla otetta. Eläydyin ehkä liikaa Riskun kautta, ja Anna jäi minulle kylmäksi - kuin marmoripatsas. Anna ei tunnu rakastavan Riskua. Hän rakastaa itseään kaikkein eniten, mutta ei tunnu tietävän mitä haluaa. "Minä rakastan sinua. Kun Risku sanoi sen, se oli kuolemantuomio." (s. 55).
Voimakkaita tunteita, väkevää ja symbolistista kerrontaa. Sitä tämä oli. Ensimmäinen Saisioni.
Kommentit
Lähetä kommentti