Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 221
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto
Yli kolmikymppisenä Tuulia huomaa olevansa kahden lapsen äiti ja kaiken lisäksi kotiäiti, joka on saanut kehityspsykologisen herätyksen: lapsen on hyvä olla kotihoidossa 3-vuotiaaksi asti. Mutta millaisen äidin hoidossa? Millainen äiti Tuulia on? Se selviää vain kokeilemalla, ja ottamalla oppia naapuruston viisaista naisista.
Lasten puhe ja kysymykset täyttävät päivät ja vaimenevat vasta myöhään illalla, kuin etääntyvän moottoriveneen prutkutus hiljaisella järvellä.
Koskaan aiemmin Tuulia ei ole tuntenut itseään ja ratkaisujaan näin poliittisiksi. Hoitovapaalla hän kohtaa myös uudella tavalla ympäröivän yhteiskunnan ja oman uratietoisuutensa. Kuin varkain Tuulia kaivaa tutkijan työpaperit esiin heti kun päiväuniaika koittaa.
Oma arvio:
Varoituksen sana. Tämä ei missään nimessä ole puoleeton ja neutraali näkökulma tähän kirjaan. Luin tätä kirjaa - vastoin aikoimustani - ensisijaisesti Äitinä, vasta toissijaisesti opiskelijana. Äitiys värittää voimakkaasti näkökulmaani tähän teokseen ja olisikin todella kiinnostavaa kuulla mielipiteitä tästä kirjasta sellaisilta, jotka eivät ole äitejä.
Samaistuin epävarmaan Tuuliaan aika voimakkaasti, vaikka en kokenut häntä enkä hänen ratkaisujaan samanlaisiksi kuin omani. Lapseni ei ollut kotihoidossa 3-vuotiaaksi asti enkä minä juurikaan hengannut naapuruston äitien kanssa. Varsinaisia äiti-kavereita minulla ei juuri ole. Mutta ehkä se minusta, palataan Tuuliaan...
Tuulialla on kirjan alussa n. 2-vuotias Kanerva-tytär ja 4v. Pate-poika. Heidän elämäänsä seurataan vuoden ajan Tuulian näkökulmasta. Tuulia on äitinä epävarma, mutta kasvaa vuoden aikana varsin voimakkaasti ja lopulta oppii luottamaan omiin kykyihinsä.
Kasvuprosessi on kiinnostavasti kuvattu. Se ei tapahdu hetkessä eikä sitä juurikaan glorifioida, se vain tapahtuu. Ja minusta lukijana tuntui, että kasvuprosessi oli alkanut jo ennen kirjan tapahtumia, mikä sai koko prosessiin toden tuntua.
Tuulia vertaa itseään jatkuvasti naapuruston äiteihin, jotka ovat sopivasti valittu edustamaan erilaisia stereotypioita. On aina järkevä ja luotettava Kristiina, hiukan mystinen ja elegantti Gloria, reipas mutta samalla niin melankolinen ja raivoisan perhekeskeinen Valma, ja aurinkoinen ja loputtoman energinen Laina. Lisäksi tutustutaan hiukan Tuulian vanhaan ystävään, Oksanaan, joka on äitiytensä kanssa yhtä hukassa kuin Tuulia ja täysin voimaton temperamenttisen tyttärensä edessä.
Tuulia poimii äiti-ystäviltään vain ne positiiviset piirteet ja pitää heitä täydellisinä omaan itseensä verrattuna. Hän on väsynyt, Laina ei koskaan. Gloria on aina huoliteltu, Tuulia taas nukkavieru. Valma sinnikäs, Tuulia taas liian lepsu. Tuulia kokee juuri niitä tunteita, mitä varmasti moni äiti kokee verratessaan itseään muihin äiteihin. Ehkä Tuulian tuntemukset ovat tyypillisimpiä nimenomaan nuorehkoille pienten lasten äideille. Kun oma ikä kasvaa, lapset varttuvat ja aika kultaa muistot, on suhde omaan äitiyteen varmempi?
Tuuliakin kokee vahvistumista juuri silloin kun hänen kotiäitiytensä on loppumaisillaan. Kasvun konkreettinen esimerkki on eräs kohtaus hiekkalaatikolla toisen äidin lapsen kanssa. Tuulia ottaa kokeneemman ja vahvemman aseman, ja on lopulta ehkä itsekin hiukan hämmentynyt teostaan.
Saattaako kotiäitiys naisen vielä enemmän epävarmaan tunteeseen, jota Tuuliankin persoona symboloi? Kotiäitiyttähän ei juurikaan osata yhteiskunnallisella tavalla arvostaa. On arvokkaampaa olla työtön kuin kotiäiti, eikä kotiäitiysmeriitti CV:ssäkään juuri hyvältä näytä. Kun kotiäitiys on Tuulian osalta loppumaisillaan, niin omanarvontunto kasvaa ja sitä kokee olevansa ihminen muidenkin silmissä.
Isyyteen tässä teoksessa otettiin yllättävän vähän kantaa. Tuulian puoliso, Kai, kyllä kulki tasaisesti Tuulian mukana, mutta ei kovinkaan esilläolevasti. Heikosti viitattiin siihen kuinka Tuulia ja Kai kokivat etääntymisen tunteita toisistaan, mutta yhteenkuuluvuus palasi kun pieni Kanervakin siirtyi lastenhuoneeseen nukkumaan. Jokainen voikin miettiä, mitä tämä mahtaakaan symboloida...
Kirjan nimi, Lahjat, on minusta viehättävällä tavalla kovin kaikenkattava kaikessa yksinkertaisuudessaan. Lapset ovat lahja, äitiyden lahjat, naiseuden ja naisten toisilleen antamat lahjat... Lahjat nimenä on varsinainen neronleimaus!
Äitinä koin siis Lahjat erittäin hyväksi ja ajatuksia herättäväksi kirjaksi. Olen kuitenkin hiukan epävarma sen suhteen, miten tämä avautuu niille, jotka eivät ole äitejä. Kokemuksia?
Sivumäärä: 221
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: kirjasto
Yli kolmikymppisenä Tuulia huomaa olevansa kahden lapsen äiti ja kaiken lisäksi kotiäiti, joka on saanut kehityspsykologisen herätyksen: lapsen on hyvä olla kotihoidossa 3-vuotiaaksi asti. Mutta millaisen äidin hoidossa? Millainen äiti Tuulia on? Se selviää vain kokeilemalla, ja ottamalla oppia naapuruston viisaista naisista.
Lasten puhe ja kysymykset täyttävät päivät ja vaimenevat vasta myöhään illalla, kuin etääntyvän moottoriveneen prutkutus hiljaisella järvellä.
Koskaan aiemmin Tuulia ei ole tuntenut itseään ja ratkaisujaan näin poliittisiksi. Hoitovapaalla hän kohtaa myös uudella tavalla ympäröivän yhteiskunnan ja oman uratietoisuutensa. Kuin varkain Tuulia kaivaa tutkijan työpaperit esiin heti kun päiväuniaika koittaa.
Oma arvio:
Varoituksen sana. Tämä ei missään nimessä ole puoleeton ja neutraali näkökulma tähän kirjaan. Luin tätä kirjaa - vastoin aikoimustani - ensisijaisesti Äitinä, vasta toissijaisesti opiskelijana. Äitiys värittää voimakkaasti näkökulmaani tähän teokseen ja olisikin todella kiinnostavaa kuulla mielipiteitä tästä kirjasta sellaisilta, jotka eivät ole äitejä.
Samaistuin epävarmaan Tuuliaan aika voimakkaasti, vaikka en kokenut häntä enkä hänen ratkaisujaan samanlaisiksi kuin omani. Lapseni ei ollut kotihoidossa 3-vuotiaaksi asti enkä minä juurikaan hengannut naapuruston äitien kanssa. Varsinaisia äiti-kavereita minulla ei juuri ole. Mutta ehkä se minusta, palataan Tuuliaan...
Tuulialla on kirjan alussa n. 2-vuotias Kanerva-tytär ja 4v. Pate-poika. Heidän elämäänsä seurataan vuoden ajan Tuulian näkökulmasta. Tuulia on äitinä epävarma, mutta kasvaa vuoden aikana varsin voimakkaasti ja lopulta oppii luottamaan omiin kykyihinsä.
Kasvuprosessi on kiinnostavasti kuvattu. Se ei tapahdu hetkessä eikä sitä juurikaan glorifioida, se vain tapahtuu. Ja minusta lukijana tuntui, että kasvuprosessi oli alkanut jo ennen kirjan tapahtumia, mikä sai koko prosessiin toden tuntua.
Tuulia vertaa itseään jatkuvasti naapuruston äiteihin, jotka ovat sopivasti valittu edustamaan erilaisia stereotypioita. On aina järkevä ja luotettava Kristiina, hiukan mystinen ja elegantti Gloria, reipas mutta samalla niin melankolinen ja raivoisan perhekeskeinen Valma, ja aurinkoinen ja loputtoman energinen Laina. Lisäksi tutustutaan hiukan Tuulian vanhaan ystävään, Oksanaan, joka on äitiytensä kanssa yhtä hukassa kuin Tuulia ja täysin voimaton temperamenttisen tyttärensä edessä.
Tuulia poimii äiti-ystäviltään vain ne positiiviset piirteet ja pitää heitä täydellisinä omaan itseensä verrattuna. Hän on väsynyt, Laina ei koskaan. Gloria on aina huoliteltu, Tuulia taas nukkavieru. Valma sinnikäs, Tuulia taas liian lepsu. Tuulia kokee juuri niitä tunteita, mitä varmasti moni äiti kokee verratessaan itseään muihin äiteihin. Ehkä Tuulian tuntemukset ovat tyypillisimpiä nimenomaan nuorehkoille pienten lasten äideille. Kun oma ikä kasvaa, lapset varttuvat ja aika kultaa muistot, on suhde omaan äitiyteen varmempi?
Tuuliakin kokee vahvistumista juuri silloin kun hänen kotiäitiytensä on loppumaisillaan. Kasvun konkreettinen esimerkki on eräs kohtaus hiekkalaatikolla toisen äidin lapsen kanssa. Tuulia ottaa kokeneemman ja vahvemman aseman, ja on lopulta ehkä itsekin hiukan hämmentynyt teostaan.
Saattaako kotiäitiys naisen vielä enemmän epävarmaan tunteeseen, jota Tuuliankin persoona symboloi? Kotiäitiyttähän ei juurikaan osata yhteiskunnallisella tavalla arvostaa. On arvokkaampaa olla työtön kuin kotiäiti, eikä kotiäitiysmeriitti CV:ssäkään juuri hyvältä näytä. Kun kotiäitiys on Tuulian osalta loppumaisillaan, niin omanarvontunto kasvaa ja sitä kokee olevansa ihminen muidenkin silmissä.
Isyyteen tässä teoksessa otettiin yllättävän vähän kantaa. Tuulian puoliso, Kai, kyllä kulki tasaisesti Tuulian mukana, mutta ei kovinkaan esilläolevasti. Heikosti viitattiin siihen kuinka Tuulia ja Kai kokivat etääntymisen tunteita toisistaan, mutta yhteenkuuluvuus palasi kun pieni Kanervakin siirtyi lastenhuoneeseen nukkumaan. Jokainen voikin miettiä, mitä tämä mahtaakaan symboloida...
Kirjan nimi, Lahjat, on minusta viehättävällä tavalla kovin kaikenkattava kaikessa yksinkertaisuudessaan. Lapset ovat lahja, äitiyden lahjat, naiseuden ja naisten toisilleen antamat lahjat... Lahjat nimenä on varsinainen neronleimaus!
Äitinä koin siis Lahjat erittäin hyväksi ja ajatuksia herättäväksi kirjaksi. Olen kuitenkin hiukan epävarma sen suhteen, miten tämä avautuu niille, jotka eivät ole äitejä. Kokemuksia?
Kommentit
Lähetä kommentti