Timo K. Mukka: Kyyhky ja unikko (1970)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 111
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: kirjasto

Tässäkään kirjaston kirjakappaleessa ei ole takakansiteksiä, mutta laitan tähän pätkän prologista, joka ajaa hyvin saman asian:

Kerron Pieti Kolströmin, 37, ja Darja Paukun, 17, välisestä rakkaudesta - kysymys on vain muutamasta lyhyestä episodista, jotka lopulta ehkä jättävät koko kysymyksen avoimeksi. Ehkä se ei ollutkaan rakkautta. Se saattoi olla jotakin muuta. Yritän repiä ja leventää lyhyttä ja yksinkertaista asiaa niin paljon, että saisin näkyviin jotakin, mikä ehkä jää huomaamatta kun sanomalehdestä samantapaisten uutisten seasta luetaan: "...löydettiin mätänemistilassa oleva nuoren tytön ruumis... vedettiin rannalle... tunnistettiin tutkimusten jälkeen Darja Paukuksi, joka katosi elokuussa... nähty viimeksi synkkämieliseksi tunnetun Pieti Kolströmin seurassa..." jne.

Oma arvio:

Romaani oli lyhyt ja sisälsi hyvin tiivistä ja lyyristäkin kerrontaa. Ajassa hypeltiin edestakaisin nelivuotisen jakson sisällä. Kertojana oli vuoroin Pieti itse, vuoroin taas kaikkitietävä kertoja. Välillä lukija saa häivähdyksiä Pietin ympärillä olevien ihmisten ajatuksista. Ne pyörivät päässä kuin puheensorina.

Tarina oli ruma ja kerronta kaunista. Samaa ajattelin aikanaan myös Maa on syntinen laulu -teoksesta. En osannut päättää pidinkö siitä vai en, mutta Kyyhky ja unikko ei jättänyt samanlaista pohdintaa. En pitänyt tästä juuri lainkaan.

Pieti Kolström on taitavasti rakennettu henkilöhahmo. Synkeä, säälittävä, saamaton, pysähtyneisyyden tilassa oleva yksinäinen mies. Hän oli samanaikaisesti sekä kiehtova että inhottava. Timo K. Mukka osaa nostaa likaisia asioita esiin ja tässä teoksessa etenkin Pietin mennessä hyväilemään nukkuvaa 15-vuotiasta Darjaa, Pietin hahmo kuvottaa entistä enemmän.

Darja Paukku jää hieman ohueksi hahmoksi ja lukijalle hän rakentuukin pääasiassa Pietin kautta. Mieleeni nousi naiivi, hento ja lapsekas nuori nainen, joka ihastuu synkkään ja mystiseen Pietiin. Rakkaus kävi kohtalokkaaksi.

Kuten Maa on syntinen laulu -kirjassa, tässäkin on pohjoisen luontokuvaus tärkeässä asemassa. Pohjoisen luonnosta rakennetaan hiukan romantisoitukin kuva, johon tietynlainen ränsistyneisyys ja karuus kuulu osana viehättävää kokonaisuutta.

Kaiken kaikkiaan tämä ei säväyttänyt juuri mihinkään suuntaan. Taitava ja kaunis kerronta ei pelastanut huonoa ja hiukan hatarasti rakennettua tarinaa. Joskin tämä on varmaankin teos, joka jakaa voimakkaasti lukijoiden mielipiteet. Negatiivisesta asenteestani huolimatta suosittelen kokeilemaan.

Kommentit