Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (1959-1962)

Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: n. 1500
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos

Minulla on nykyään kunnia omistaa koko sarja ensimmäisenä painoksena ja kaikki kolme ovat erillisiä kirjojansa. Sivuja kertyi n. 1500 ja luin tätä trilogiaa vuoden. Ensimmäiset kaksi kohtuullisen lyhyessä ajassa (mistä tämäkin blogi sai alkunsa) ja kolmannen nyt viimeisen kuukauden aikana. Kolmannen osan luin näin myöhään siksi, että sain sen käsiini divarista vasta jonkin aikaa sitten.

Kirjojen korkeahkosta iästä johtuen takakansitekstiä ei ole, mutta lainaan tässä hiukan Wikipediaa (vaikka tämän trilogian tarinan tietäminen pitäisikin kuulua jonkinasteiseen suomalaiseen yleissivistykseen, joka on imeytynyt meihin jo äidinmaidosta):

Täällä Pohjantähden alla on Väinö Linnan kirjoittama romaanitrilogia, jonka osat julkaisiin vuosina 1959, 1960 ja 1962. Trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta on tehty myös samanniminen elokuva vuonna, joka on Suomen 3. katsotuin elokuva. Trilogian kolmannesta osasta tehtiin elokuva Akseli ja Elina vuonna, mutta se ei menestynyt yhtä hyvin kuin edeltäjänsä.
Trilogia yhdistää yhden suvun elämän 1880-luvulta 1950-luvulle suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin (kieliriidat, nationalismi, sosialismi, ensimmäinen maailmansota, Suomen itsenäisyys, Suomen sisällissota, Lapuan liike, Toinen maailmansota) tavallisen ihmisen kannalta.
Trilogian erityisenä ansiona voidaan pitää sitä, että se toi yleiseen keskusteluun vuoden 1918 sisällissodan tapahtumat "toisten" eli sodan hävinneiden punaisten näkökulmasta. Teossarjaa on pidetty fiktiivisyydestään huolimatta kuvaamansa ajanjakson sosiaalisten olojen realistisena kuvauksena, eräänlaisena sosiaalihistorian popularisointina.
Historiallisten tosiseikkojen lomassa kirjan pääteemoja ovat pappilan torpparin, Jussin ja hänen perheensä raskas maalaiselämä sekä Koskelan Akselin ja Kivivuoren Elinan rakkaustarina. Pääteemojen lisäksi kirjasarjassa seurataan hyvin tiiviisti räätäli Aadolf Halmeen taistelua työläisten oikeuksien puolesta sekä Töyryn rusthollarisuvun ja Laurilan torppariperheen välistä riitaa.
Teoksella on joitain yhtymäkohtia Linnan toisen tunnetun teoksen Tuntemattoman sotilaan kanssa: Tuntemattomassa sotilaassa esiintyvä Vilho Koskela on Akselin ja Elinan vanhin poika.

Trilogian lukeminen oli elämäni yksi tunnerikkaimpia tapahtumia kirjallisuuden parissa. Kuten aikanaan jo blogia perustaessani kerroin, että en muista koska olisin oikeasti itkenyt viimeksi kirjan ääressä. Koskelan poikien teloitukset sisällissodassa ja Akselin ja Elinan poikien kaatuminen Talvisodassa sai kyyneleet aidosti virtaamaan.

Myös itse hahmot aiheuttivat tunteita laidasta laitaan. En muista, koska olisin viimeksi todella ärsyyntynyt jostakin kirjallisuuden hahmosta niin paljon kuin tekopyhästä nilviäisestä Ellen Salpakarista. Se eukko sai kerrassaan sappeni kiehumaan isänmaallisine aatteineen ja sivistyneistöllisine statuksineen, jossa ratsastettiin myös uskonnolla tehokkaasti, olihan rouva Salpakari ruustinna.

Leppäsen Preeti taas toi hellyyttävyyden tunteen. Yksinkertainen ja viattoman naivin oloinen Preeti oli todella sympaattinen hahmo. Sen sijaan hänen tyttärensä Aune herätti ristiriitaisempia tunteita; "kylän jakorasia" tuntui olevan laiska typerys, mutta tietyllä tapaa myös olosuhteiden uhri. Oliko Aunella muita vaihtoehtoja? Olivatko nuoruuden hairahdukset ja hyväuskoisuus Aunen turmio?

Vaikka Täällä Pohjantähden alla -trilogian hahmot onnistuivat herättämään tunteita, olivat ne mielestäni myös teossarjan ainoa heikkous. Vasta kolmatta osaa lukiessani heräsin havaitsemaan hahmojen yksiulotteisuuden. Kaikki hahmot rakentuivat yhden tai kahden ominaisuuden varaan eikä niissä ollut sen kummempaa syvyyttä. Syvin hahmo oli varmasti Akseli, jonka kantavin ominaisuus oli isä-Jussilta peritty sinnikkyys. Vaimonsa Elina oli kuin koira, uskollinen ja nöyrä. Räätäli Halme hukkui aattellisuuteensa, rovasti Salpakari viattomaan idealistisuuteensa ja rouvansa taas tekopyhyyteensä. Janne Kivivuori oli monitoimimies (josta käytettiin myös huvittavaa termiä 'pillupoliisi'), Otto Kivivuori naljailija ja Anna Kivivuori uskonnollinen tiukkis. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Etenkin Elinan kohdalla se yksiulotteisuus pisti silmään todella ikävästi. Hän oli kiltti, arvostettu, nöyrä... Ei kerrassaan mitään negatiivista. Vastakohtana rakennettiin Ellen Salpakarin hahmo, jossa taas ei ollut mitään positiivista. Ehkä tähän vaikutti myös kertojan asenteellisuus. "Valkoisissa" oli ne negatiiviset piirteet ja "punaisissa" ne hyvät. Vaikka teos fokalisoitiin punaisten kautta, niin ei sen olisi tarvinnut olla ihan näin räikeän asenteellinen. Olisikohan tämä trilogia neutraalimpi, jos se olisi kirjoitettu nyt?

Ihailen kuitenkin Linnan taidokasta tapaa kirjoittaa historiaa viihteellisesti. Ei pelkkiä vuosilukuja tai sotien nimiä, kuten oppikirjoissa, vaan elävää elämää. Mieleen jäi paljon enemmän kuin oppikirjoista lukien. Tarina eteni myös varsin jouhevasti eikä turhaa paikallaan tahkoamista ollut. Ainoastaan Akselin kuoleman nopea ohittaminen jäi kaivelemaan; luulisi sen ansainneen enemmän kuin vajaan sivun verran. Etenkin kun Linna osasi kertoa kuolemasta tunteellisesti, mutta ei siirappisesti.

Kritiikistäni huolimatta Täällä Pohjantähden alla -trilogia on yksi mahtavimpia mitä olen lukenut ja ehdottomasti suomalaisen kirjallisuuden helmiä. Rohkenen olla vielä niin ällöttävä, että väitän tämän kuuluvan jokaisen sivistyneen suomalaisen lukemistoon - ainakin kerran elämässään. Nostaisin tämän myös reilusti Tuntemattoman sotilaan ohi. Palaan varmasti tämän pariin vielä joskus myöhemminkin.

Kommentit

  1. Kannattaisi varmasti lukea kirja useampaan kertaan (niin kuin kunnon klassikkoa tuleekin), että Pohjantähti aukenisi vähän enemmän. Räätäli Halmeen henkistä taistelua, epäilyä ja sieluntuskaa valotetaan mielestäni kyllä aivan riittävästi, jotta hänestä piirtyisi uskottava ihminen. Mainitsemaasi poliittista puolueellisuutta en näe. Työväen rettelöinti ja terrori tuodaan selkeästi esiin. Ja esimerkiksi rovastin ja Ilmari Salpakarin myönteisiä luonteenpiirteitä ja hiljaista ajattelua valotetaan, samoin rovastin rouvan. Rouvahan oli aatteellinen suomalaisuuden ja koulusivistyksen alulle panija kylällä. Hän oli vain vähän ajattelematon ja itsepäinen. Minä ihastuin hänen edistyksellisiin, feministisiin ajatuksiinsa! Ja surku häntä tuli, kun hän sairastui kilpirauhastautiin. Ainoa henkilö, jonka kohdalla olen vähän samaa mieltä kanssasi, on Elina, joka tosiaan jää "kalpeaksi immeksi" kirjassa. Mutta, hänhän onkin se kirjan todellinen, ihanteellinen sankari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on varmasti kirja, johon tulen palaamaan monta kertaa. Toistaiseksi olen lukenut sen vain kerran, tämän postauksen ajankohtana (jestas! miltei neljä vuotta sitten).
      Saatan suhtautua seuraavilla lukukerroilla eri tavoin päähenkilöihin - tai sitten en.

      Poista
  2. Äänikirjana, Veikko Sinisalon lukemana, romaani on aivan mahtava, se on kirjallinen äänitaideteos.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti