Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Käännösvuosi: 2001
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 563
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: oma ostos
Kauan sitten, legendaarisessa Derry kaupungissa, jonka Kingin lukijat hyvin tuntevat, neljä poikaa nousivat urheasti vääryyttä vastaan. Se mitä he tekivät oli varmasti hyvää, ehkä jopa jaloa. Ja se muutti heitä tavalla, jota he eivät osanneet aavistaakaan.
Nyt, 25 vuotta myöhemmin, pojat ovat aikuisia miehiä joilla on kullakin oma elämänsä ja omat huolensa. Mutta he pitävät vielä yhtä, kokoontuvat joka syksy jahtiin Mainen metsiin.
Tänä vuonna heidän mökkiinsä hoipertelee vieras, eksynyt, sairas mies, joka hourii taivaalla näkyvistä valoista, mutta tuntuu myös omaavan yliluonnollisia kykyjä. Ja ennen kuin arvaavatkaan, ystävykset ovat keskellä kammottavaa taistelua outoa oliota vastaan, oliota jonka keinot ottaa valtaansa koko ihmiskunta ovat pirullisen kierot ja vaikeat voittaa.
Ainoa keino, jolla tuo vihollinen voidaan torjua, piilee ystävysten yhteisessä menneisyydessä, siinä mitä he tekivät, siinä mitä he silloin saivat - unensieppaajassa.
Unensieppaaja on ensimmäinen laaja romaani, jonka Stephen King on julkaissut toivuttuaan onnettomuudesta, johon hän joutui kesällä 1999. Se on otettu vastaan suurella innostuksella: vanhoista, hyviksi havaituista aineksista King on koostanut entisiäkin vauhdikkaamman ja jännittävämmän tarinan.
Oma arvio:
Unensieppaaja oli jo pitkään kököttänyt King-rivistössämme ennen kuin löysin aikaa siihen tarttumiseen. Muistan, että tämänkään Kingin filmatisointia ei kovin hääppöisenä pidetty, mutta se ei asettanut minkäänlaisia odotuksia kirjalle. Kingin teoksia ei nyt vain ole helppo filmatisoida onnistuneesti.
En pidä avaruusoliojutuista. Tunnen huonosti sci-fi -kirjallisuutta ja ne vähäisetkin kosketukset ovat olleet joltisenkin tympeitä. Muistan yrittäneeni lukea joskus Dyyniä (Frank Herbert), mutta kyllästyin jo muutaman kymmenen ensimmäisen sivun aikana. Sama pätee sci-fi -elokuviin ja -tv-sarjoihin (poikkeuksena jälkimmäisestä vain Tähtiportti). Jopa Aku Ankkaa lukiessani skippaan kaikki missä avaruusoliot ym. ovat vähänkään keskeinen osa sarjakuvatarinaa.
Näistä tunnelmista siis kimpoaa valtava pettymys Unensieppaajaan. Avaruusoliota. Taas! Vasta kun pääsin niistä jupisemasta Kolkuttajat -romaanin tiimoilta, jonka viehkeästi lyttäsin Kingin surkeimmaksi teokseksi. Tilanne muuttui ja nyt Unensieppaaja pitelee Kingin Surkein Teos -listan kirkasta kärkipaikkaa. Kolkuttajat -teoksesta taisin sanoa, että se ei ollut surkein lukemani kirja, vaan surkein Kingin kirja, joka tarkoittaa, että sillä on noin muuten kohtuulliset kirjalliset ansiot. Unensieppaajan kirjalliset ansiot jäivät Kolkuttajiakin heikommiksi.
Unensieppaaja oli melkoinen Kolkuttajat toisinto. Harmaita avaruusolioita isoine mustine silmineen, putoilevia hampaita, telepatiaa ja ihmiskunnan tuhoa. Tarina toki eteni eri tavalla ja tässä oli omalla tavallaan kaksi eri juonentasoa, mutta tällä kertaa mikään vain ei tahtonut onnistua. Kerronta tökki, oli sekavaa ja välillä turhan jaarittelevaa (mitä sinulle tapahtui, Stephen?!). Ihan uskomatonta! En tiedä mikä symboliikka tai tarkoitus oli myös korostetuilla pieru-jutuilla (ihmisten sisälle päässeet madot aiheuttivat uhreissaan vaikeita ilmavaivoja ja rikinkatkuisia pieruja), mutta ne enemmänkin itkettivät kuin naurattivat.
Valitettavasti minulla ei ole oikein mitään hyvää sanottavaa Unensieppaajasta. En todella vaivaudu katsomaan tätä elokuvana. Uskoni Kingiin on kuitenkin sen verran luja, etten halua häntä kokonaan hylätä. Kun King onnistuu, lukijaelämys on uskomattoman hieno. Vastaavasti kun King ei onnistu, niin pettymyskin on musertava.
Kommentit
Lähetä kommentti