Kustantamo: Gummerus
Sivumäärä: 575
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos
Huviretki on romaanin Maan aamu itsenäinen jatko-osa. Se alkaa kesästä 1918, jolloin Suomessa eletään kiihkeitä sisällissodan tunnelmia ja Hepojärven kartanon saleissa kiivaillaan toisaalta kuninkaan, toisaalta tasavallan puolesta. Poliittinen kriisi puhkeaa taloudellisen laman tunnelmissa väkivaltaiseksi tilanteeksi talonpoikaismarsseineen ja Mäntsälän kapinoineen.
Mutta sitä ennen ehditään elää modernin tekniikan ja vauhdin huumaama vuosikymmen charlestoneineen ja jazzeineen, kuin oltaisiin alituisella huviretkellä. Henrik etenee urallaan, Gustav rikastuu sahallaan, ja Malmin kauniit tyttäret löytävät rakkauden, kenet milloinkin. Hepojärven kartano elää uutta aikaa entiseen malliin vehkeillen ja nauttien, eikä paronitar Marie-Louisa von Silbersee kuole kiusallakaan.
Oma arvio:
Tämä oli edeltävää osaansa nopealukuisempi ja jollakin tapaa muutenkin paljon kevyempi. Hattaramainen iltapala, jonka luin siis yhdessä illassa. Viihdyttävä, mutta ei mikään varsinainen elämys. Tämänkin kaltaiselle kirjallisuudelle on kuitenkin paikkansa ja aikansa, joten sinänsä en tarkoita tätä moitteeksi.
Huviretki -kirjassa korostui Maan aamua enemmän yhteys Orasen Puhtaat valkeat lakanat -kirjaan. Perheet ovat lähes kopio toisistaan. Tässä osassa keskityttiin paljon Sara Malmiin, joka oli kuin ilmetty Irene Raikas; poikamainen, tehokas, kylmä, kova ja samalla tietyllä tapaa hiukan yksinäinen. Hän päätyy naimisiin hetkellisestä intohimosta eikä liitto ole onnellinen. Hänen kauttaan tuodaan esiin 20-luvun tietynlainen kapinallisuus lyhyine hameineen, lyhyine hiuksineen ja paljaine olkapäineen.
Johtuneekohan omasta hätäisesta lukutahdistani, mutta etenkin alkupuolta vaivasi kova kiire. Vuodet 1918-1922 ohitettiin muutamassa kymmenessä sivussa. Miksi ihmeessä niistä on pitänyt tehdä oma osio, jos kerran sanottavaa ei niiltä ajoilta juuri ole? Tietenkään en tiedä onko ratkaisu Orasen vai kustannustoimittajan. Lukijana siitä jäi kuitenkin turhan hätäinen maku suuhun.
Ihmissuhdesopat Oranen kyllä taitaa eikä ratkaisut yllättäneet. Joskin koko tällaisen kirjallisuuden tyyli ei vaadi yllättävyyttä (se on vain kiva lisä). Olisin halunnut kuitenkin tietää enemmän ympäristön suhtautumisesta Adan avioeroon, jonka on täytynyt olla 20-luvulla melkoisen pöyristyttävä ratkaisu. Positiivista oli kuitenkin se, että Maan aamua vaivannut päälleliimattu yliluonnollisuus oli lähes tulkoon poissa tästä osasta.
Jossain mukavassa välissä lukaisen seuraavan osan tätä sarjaa. Oivallista nimenomaan välipalalukemiseksi.
Sivumäärä: 575
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos
Huviretki on romaanin Maan aamu itsenäinen jatko-osa. Se alkaa kesästä 1918, jolloin Suomessa eletään kiihkeitä sisällissodan tunnelmia ja Hepojärven kartanon saleissa kiivaillaan toisaalta kuninkaan, toisaalta tasavallan puolesta. Poliittinen kriisi puhkeaa taloudellisen laman tunnelmissa väkivaltaiseksi tilanteeksi talonpoikaismarsseineen ja Mäntsälän kapinoineen.
Mutta sitä ennen ehditään elää modernin tekniikan ja vauhdin huumaama vuosikymmen charlestoneineen ja jazzeineen, kuin oltaisiin alituisella huviretkellä. Henrik etenee urallaan, Gustav rikastuu sahallaan, ja Malmin kauniit tyttäret löytävät rakkauden, kenet milloinkin. Hepojärven kartano elää uutta aikaa entiseen malliin vehkeillen ja nauttien, eikä paronitar Marie-Louisa von Silbersee kuole kiusallakaan.
Oma arvio:
Tämä oli edeltävää osaansa nopealukuisempi ja jollakin tapaa muutenkin paljon kevyempi. Hattaramainen iltapala, jonka luin siis yhdessä illassa. Viihdyttävä, mutta ei mikään varsinainen elämys. Tämänkin kaltaiselle kirjallisuudelle on kuitenkin paikkansa ja aikansa, joten sinänsä en tarkoita tätä moitteeksi.
Huviretki -kirjassa korostui Maan aamua enemmän yhteys Orasen Puhtaat valkeat lakanat -kirjaan. Perheet ovat lähes kopio toisistaan. Tässä osassa keskityttiin paljon Sara Malmiin, joka oli kuin ilmetty Irene Raikas; poikamainen, tehokas, kylmä, kova ja samalla tietyllä tapaa hiukan yksinäinen. Hän päätyy naimisiin hetkellisestä intohimosta eikä liitto ole onnellinen. Hänen kauttaan tuodaan esiin 20-luvun tietynlainen kapinallisuus lyhyine hameineen, lyhyine hiuksineen ja paljaine olkapäineen.
Johtuneekohan omasta hätäisesta lukutahdistani, mutta etenkin alkupuolta vaivasi kova kiire. Vuodet 1918-1922 ohitettiin muutamassa kymmenessä sivussa. Miksi ihmeessä niistä on pitänyt tehdä oma osio, jos kerran sanottavaa ei niiltä ajoilta juuri ole? Tietenkään en tiedä onko ratkaisu Orasen vai kustannustoimittajan. Lukijana siitä jäi kuitenkin turhan hätäinen maku suuhun.
Ihmissuhdesopat Oranen kyllä taitaa eikä ratkaisut yllättäneet. Joskin koko tällaisen kirjallisuuden tyyli ei vaadi yllättävyyttä (se on vain kiva lisä). Olisin halunnut kuitenkin tietää enemmän ympäristön suhtautumisesta Adan avioeroon, jonka on täytynyt olla 20-luvulla melkoisen pöyristyttävä ratkaisu. Positiivista oli kuitenkin se, että Maan aamua vaivannut päälleliimattu yliluonnollisuus oli lähes tulkoon poissa tästä osasta.
Jossain mukavassa välissä lukaisen seuraavan osan tätä sarjaa. Oivallista nimenomaan välipalalukemiseksi.
Kommentit
Lähetä kommentti