Stephen King: Kirjoittamisesta (2000)

On Writing
Suomennos: Ilkka Rekiaro
Käännösvuosi: 2000
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 272 (pokkari)
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos

"Kun minulta kysytään 'menestyksen salaisuutta' (järjetön ajatus, jota en kuitenkaan pääse karkuun), vastaan usein että niitä on kaksi: olen pysynyt terveenä ja olen pysynyt naimisissa. Se on hyvä vastaus, koska sillä pääsee kysymyksestä eroon ja koska siinä on mukana myös totuuden siemen."
Tämä kirja antaa kysymykseen kenties muutamia muitakin vastauksia. King on kirjoittanut persoonallisen ja rohkaisevan oppaan kirjailijaksi aikoville. Hän kertoo, mitkä ovat kirjailijan työkalut, miten ne hankitaan ja miten ne pysyvät kunnossa. Hän tarjoaa hyödyllisiä neuvoja kielioppiseikoista ja tarinan kuljetuksesta, kirjailijan työtavoista ja kustantajan lähestymisestä.
King kertoo myös miten hänestä tuli se mikä hän on. Mukana on välähdyksiä hänen rosoisista lapsuus- ja nuoruusvuosistaan, joiden maailma on toisinaan kuin suoraan hänen romaaneistaan. Kirja huipentuu koskettavaan kuvaukseen siitä, miten Kingin voittamaton tarve kirjoittaa kannusti häntä paranemaan vakavasta onnettomuudesta ja palautti hänet elämään.

Oma arvio:

Olen aina suhtautunut hieman karsaasti kaikenlaisiin kirjoittamisoppaisiin. Ne ovat jotakuinkin sitä samaa diipadaapaa mitä kuulee äidinkielentunneilla ja niistä tulee jotensakin sellainen tunne, että asian voi tehdä vain yhdellä tietyllä tavalla. Huomasin, että Stephen King on kanssani samaa mieltä! Ja silti luen hänen kirjoittamaansa kirjoitusopasta. Huvittavan ironista, sanoisin.

'Persoonallinen' on todellakin kuvaava sana Kirjoittamisesta -kirjasta. Kingimäinen ote näkyy asiatekstissäkin ja pidin kovasti hänen suorasukaisuudestaan ja tavastaan romuttaa yleensä vallitsevia tapoja, joita myös totuuksina on esitetty. King kirjoittaa esim. näin: Kirjoitus- ja kirjallisuuskursseilla käsitellään teemaa joskus ärsyttävän paljon (ja tärkeilevästi). Sitä lähestytään kuin pyhistä pyhintä lehmää, mutta (älä järkyty) ei se niin iso asia ole. (s. 188). Hallelujaa King! Miksei minulla ollut Stephen Kingin kaltaista äidinkielenopettajaa? (En muuten aiemmin tiennytkään Kingin olleen ihan oikeasti opettaja.)

King antaa myös ihan konkreettisia neuvoja, mutta muistuttaa usein että kyse on vain hänen tavoistaan. Hän esimerkiksi kirjoittaa romaaniaan vähintään 2000 sanaa päivässä ja suurpiirteisyydessään ehdottaa lukijaa pyrkimään 1000 sanaan. Hän neuvoo laittamaan oven kiinni kirjoittaessa, antamatta ensimmäistä versiota kenellekään luettavaksi, keille kannattaa antaa toinen versio luettavaksi ja keitä kannattaa kuunnella korjausehdotuksissa. Ihan siis selkeää konkretiaa eikä mitään "kuuntele sydämesi ääntä" -löpinää.

Kirja alkaa omaelämänkerrallisella katsauksella, mikä tuntui aluksi vieraalta mutta sitten kuitenkin kokonaisuuden kannalta oikein sopivalta. Se selitti paljon Kingin tyylistä ja aiheista. Ironinen ote oli loistava! King ei nosta itseään jalustalle minään erityislapsena, mutta ei myöskään vähättele itseään. Piiloromantikkona oli suorastaan liikuttavaa lukea, kuinka merkityksellistä Kingille on vaimonsa Tabithan tuki - etenkin sen onnettomuuden jälkeen.

Yksinkertaisesti tiivistettynä: King is king.