Kustantamo: omakustanne
Sivumäärä: 337
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: lahja
ääniä
kaikuja kaukaa
puupuntarin aikuisia
sukupolvien vaiheita
tarinoita
juttuja
totta ja valetta
öylösen eväitä
huomisen varalle
Oma arvio:
Takakansi on mukavan arvoituksellinen mutta valaisen tätä hiukan tarkemmin. Kyseessä on sukutarina alkaen 1800-luvun lopulta ja päättyen 1970-luvulle. Pienimuotoinen ja kevyt "savolainen pohjantähti", jossa on ripaus samaa tyyliä kuin Jung Changin Villijoutsenet -omaelämäkerrallisessa romaanissa, joka kertoo kolmen kiinalaisen naisen sukupolvesta. Tässä ei olla Kiinassa, vaan Savossa, Helsingissä, Tienpäässä ja Jyväskylässä. Politiikkaa on vain mausteena, tunteita ja rehellistä elämää sitäkin enemmän.
Tarinankerronta on Matilaisella hyvin hallussa. Tämä piti ahmia, koska kutkutti tietää mitä seuraavaksi tapahtuisikaan. Tuntui siltä, että ihan kaikki on mahdollista shamanistisista poppakonsteista aina "Kuoleman Kopran" koppaisuun saakka. Vanha totuushan on se, että totuus on tarua ihmeellisempää ja Öylön huomenna justiinsa on justiinsa niin sitä. Historia ravistuttaa, hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa aina Hanna-mummosta Anneli-lapsenlapseen saakka.
Matilaisen ei myöskään tarvinnut turvautua liian yksityskohtaiseen henkilöhahmokuvailuun. Jokainen suomalainen on saanut ne kuvaukset valmiiksi jo äidinmaidosta ja lupsakat Taavetit, tomerat Liisat, kohtalokkaat Antit, häijyt Santerit ja sisukkaat Aunet ovat tuttuja alusta saakka. Murteellisuus ei haitannut ainakaan minua, joka hädin tuskin on Savossa koskaan käynytkään ja vanhaa stadiakin kuullut vain harvoin. Nekin tuntuivat silti tutuilta.
Inhoan kirjakriitikeissä sanaa 'elämänmakuinen', mutta nyt on kyllä ihan pakko sortua käyttämään sitä termiä. Öylön huomenna justiinsa ei mässäile sodalla, romantiikalla tai perheväkivallallakaan vaikka kaikkia niitä on tarjolla runsain mitoin. Kerronta on vilpitöntä, mihin vaikuttaa luultavasti eniten se, että näkökulma on pääasiassa joko lapsen (Annelin) tai vanhuksen (Hannan).
Öylön huomenna justiinsa on hiomaton timantti. Hiomattomuuden särmät näkyvät lähinnä tekniikassa ja rakenteessa. Kertojaääni vaihtelee ajoittain liian äkkinäisesti ja muutamissa kohdissa kesti hiukan aikaa tajuta, että kuka onkaan kertoja. Vaativinta se oli silloin, kun kertoja muistelee tarinaa, joka hänelle on kerrottu, joka kerrotaan alkuperäisen kertojan näkökulmista. Pientä kronologista poukkoilua edestakaisin tapahtui välillä, mutta ei kovin suureksi haitaksi saakka. Vuosilukujen esiinnostaminen oli erittäin helpottava seikka. Teoksen voisi hioa timantiksi vain pienellä editoinnilla.
Muutaman henkilöhahmon kohdalta tarina tuntui loppuvan kesken. Mitä kävi Santerille? Entä Annelin Liisa-siskolle? Mikä Ellille oikein tuli ja miten hänen kävi? Vaikka Hannan, Aunen ja Annelin tarinat nivoutuvat kauniiksi kolmen naisen jatkumoksi, jäi sivuhenkilöiden kohtalot paikoin liian avonaisiksi. Tai sitten minä olen vain liian utelias.
Kursailematonta, koskettavaakin. Joskin vasta teoksen puolessa välissä tajusin että mikä on 'öylön'. En kiusallakaan kerro sitä tässä, mutta sen voin sanoa ettei se liity öylätteihin mitenkään.
Sivumäärä: 337
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: lahja
ääniä
kaikuja kaukaa
puupuntarin aikuisia
sukupolvien vaiheita
tarinoita
juttuja
totta ja valetta
öylösen eväitä
huomisen varalle
Oma arvio:
Takakansi on mukavan arvoituksellinen mutta valaisen tätä hiukan tarkemmin. Kyseessä on sukutarina alkaen 1800-luvun lopulta ja päättyen 1970-luvulle. Pienimuotoinen ja kevyt "savolainen pohjantähti", jossa on ripaus samaa tyyliä kuin Jung Changin Villijoutsenet -omaelämäkerrallisessa romaanissa, joka kertoo kolmen kiinalaisen naisen sukupolvesta. Tässä ei olla Kiinassa, vaan Savossa, Helsingissä, Tienpäässä ja Jyväskylässä. Politiikkaa on vain mausteena, tunteita ja rehellistä elämää sitäkin enemmän.
Tarinankerronta on Matilaisella hyvin hallussa. Tämä piti ahmia, koska kutkutti tietää mitä seuraavaksi tapahtuisikaan. Tuntui siltä, että ihan kaikki on mahdollista shamanistisista poppakonsteista aina "Kuoleman Kopran" koppaisuun saakka. Vanha totuushan on se, että totuus on tarua ihmeellisempää ja Öylön huomenna justiinsa on justiinsa niin sitä. Historia ravistuttaa, hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa aina Hanna-mummosta Anneli-lapsenlapseen saakka.
Matilaisen ei myöskään tarvinnut turvautua liian yksityskohtaiseen henkilöhahmokuvailuun. Jokainen suomalainen on saanut ne kuvaukset valmiiksi jo äidinmaidosta ja lupsakat Taavetit, tomerat Liisat, kohtalokkaat Antit, häijyt Santerit ja sisukkaat Aunet ovat tuttuja alusta saakka. Murteellisuus ei haitannut ainakaan minua, joka hädin tuskin on Savossa koskaan käynytkään ja vanhaa stadiakin kuullut vain harvoin. Nekin tuntuivat silti tutuilta.
Inhoan kirjakriitikeissä sanaa 'elämänmakuinen', mutta nyt on kyllä ihan pakko sortua käyttämään sitä termiä. Öylön huomenna justiinsa ei mässäile sodalla, romantiikalla tai perheväkivallallakaan vaikka kaikkia niitä on tarjolla runsain mitoin. Kerronta on vilpitöntä, mihin vaikuttaa luultavasti eniten se, että näkökulma on pääasiassa joko lapsen (Annelin) tai vanhuksen (Hannan).
Öylön huomenna justiinsa on hiomaton timantti. Hiomattomuuden särmät näkyvät lähinnä tekniikassa ja rakenteessa. Kertojaääni vaihtelee ajoittain liian äkkinäisesti ja muutamissa kohdissa kesti hiukan aikaa tajuta, että kuka onkaan kertoja. Vaativinta se oli silloin, kun kertoja muistelee tarinaa, joka hänelle on kerrottu, joka kerrotaan alkuperäisen kertojan näkökulmista. Pientä kronologista poukkoilua edestakaisin tapahtui välillä, mutta ei kovin suureksi haitaksi saakka. Vuosilukujen esiinnostaminen oli erittäin helpottava seikka. Teoksen voisi hioa timantiksi vain pienellä editoinnilla.
Muutaman henkilöhahmon kohdalta tarina tuntui loppuvan kesken. Mitä kävi Santerille? Entä Annelin Liisa-siskolle? Mikä Ellille oikein tuli ja miten hänen kävi? Vaikka Hannan, Aunen ja Annelin tarinat nivoutuvat kauniiksi kolmen naisen jatkumoksi, jäi sivuhenkilöiden kohtalot paikoin liian avonaisiksi. Tai sitten minä olen vain liian utelias.
Kursailematonta, koskettavaakin. Joskin vasta teoksen puolessa välissä tajusin että mikä on 'öylön'. En kiusallakaan kerro sitä tässä, mutta sen voin sanoa ettei se liity öylätteihin mitenkään.
Kommentit
Lähetä kommentti