Kaari Utrio: Haukka, minun rakkaani (1990)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 462
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos

Blanka, ruotsalainen ylimysnainen, rikkaudestaan ja korkeasta asemastaan huolimatta alistettu ja hyväksikäytetty.
Daniel Tulikilpi, äärettömän ja salaperäisen Itämaan upporikas turkisruhtinas, mies joka noudattaa vain omaa mieltään.
Rouva Blankan ja herra Danielin tiet kohtaavat Roslagenin Lännanjärven petollisella jäällä. Kohtalo heittää heidät myrskyihin ja vaaroihin maailmassa, jossa vain voimakkaat selviytyvät. Mutta rouva Blanka ei ole voimakas...
Ja kaiken yllä kaartelee jalo metsästyshaukka, rouva Blankan vapautta janoava sielu.

Oma arvio:

Luin tämän kirjan vuosia sitten ensimmäisen kerran. Muistaakseni olen ollut 14-16 -vuotias ja olin täysin ihastunut. Suloinen Blanka ja niin upea Daniel Tulikilpi - kuinka romanttista! Blanka joutuu pulaan, Daniel pelastaa, Blanka joutuu pulaan, Daniel pelastaa jne. Todellinen ritari ja todellinen avuton prinsessa! Ah!

Maailmankatsomukseni on tainnut kovasti muuttua sitten teiniaikojen naiviuden ja en muista pitkään aikaan ärtyneeni näin paljon. Jostakin syystä avuttomat naishahmot ärsyttävät nykyään hyvin nopeasti. Ja näin kävi nytkin. Blankaa avuttomampaa ja selkärangattomampaa eukkoa saa hakea. Sympatiani olivat täysin Danielin puolella ja ällistelin jatkuvasti, että kuinka miehen pinna kestää? Blankan avuttomuus ja sitä myöten Danielin rakkaus oli jo niin pahasti epäuskottavaa (vaikka eihän Utrion kirjojen Tuhkimo-tarinat yleensä ole historiallista miljöötä lukuunottamatta ylipäätään uskottavia), että se häiritsi lukunautintoa.

Blankan selkärangattomuutta tietysti taustoitettiin hyvin. Väkivaltainen ja tyly aviomies ja miehen mukana tulleet ahneet ja ilkeät sukulaiset, Blankan oma perhe on täynnä voimakastahtoisia ihmisiä, jossa pieni ja hento, arka nainen on auttamatta jäänyt jalkoihin. Leskeydyttyään Blankaa vainoaa saksalainen kunniaton ritari Arent von Prenden, joka yrittää raiskata Blankan kolmesti (ja Daniel pelastaa Blankan joka kerta). Vähemmästäkin sitä tietysti traumatisoituu.

Utrio ei vain saanut uskottavasti selitettyä sitä, miksi Daniel Tulikilpi rakastui Blankaan tämän vastentahtoisuudesta huolimatta. Daniel sattui puolittain vahingossa tappamaan Blankan lemmikkihaukan erään tapahtuman seurauksena, ja tämän vuoksi Blanka inhosi Tulikilpeä yli kaiken. Hän näyttää vastentahtoisuutensa yllättävän voimakkaasti (lukuunottamatta hekumallisia hetkiä vuoteessa) ja silti vahvaluonteinen Tulikilpi on täysin myyty. Vastakohdat toki voivat vetää puoleensa, mutta kumpikaan hahmo ei saanut sellaista syvyyttä, että se olisi tuntunut uskottavalta.

Hömppä on hömppää ja saa ollakin, mutta rajansa sillä epäuskottavuudellakin on. Utrion kirjojen kantava voima on historiallisen miljöön tarkka ja autenttinen kuvaus, jonka vuoksi tykkään näitä lukea. Toisinaan kuitenkin tarina floppaa ja pahasti, ja näin kävi Haukka, minun rakkaani kohdalla uudemmalla lukukerralla.

Kommentit

  1. Tämä tulee toki hyvin myöhään, mutta menköön silti. Bongasin tämän vasta nyt, kun googlettelin tietoja Utrion erinäisistä kirjoista ja koska Haukka on yksi suosikkejani, haluan kuitenkin kommentoida. Eikä vain kirja vaan myös Blanka on ehdottomasti yksi suosikkisankarittaristani koskaan - ja on siis yhä, vaikka olen aikuinen. Meillä vain on hyvin erilainen näkemys Blankasta.

    Aloitetaan alusta. Kirjassahan Blanka kuvataan jo pohjatemperamentiltaan ujoksi, araksi ja vakavaluonteiseksi, pohtimiseen taipuvaiseksi, omiin ajatuksiinsa hukkuvaksi. Blanka on selvästi introvertti, joka kestää huonosti konfrontaatiota ja joka haluaa olla kiltti ja miellyttää. Blankaan on juurrutettu todella tehokkaasti ja syvästi sen ajan naisideaali nöyrästä ja alistuvasta vaimosta ja tyttärestä, joten Blanka yrittää sitä kaikin voimin toteuttaa.

    Sitten meillä on se, mitä me tiedämme Blankan ensimmäisestä avioliitosta. Blanka naitetaan 13-vuotiaana eli _lapsena_. Blankalla ei ole mitään keinoja siinä vaiheessa vastustaa uuden talouden käskijöitä etenkään, kun hänen aviomiehensä ei ole hänen puolellaan vaan alistaa Blankaa siinä missä miniä ja poikapuolikin. Blankan reaktio, vetäytyminen, on paitsi täysin normaali niin todennäköisesti järkevin ja tehokkain strategia hengissä ja terveenä säilymisen kannalta. Toki Blanka voisi pistää vastaan ja ottaa sitten turpaansa kerta kerran jälkeen. Selvää on, että aviomies tuskin surmaisi jalosukuista vaimoaan tämän suvun vuoksi, mutta aviomies ja poikapuoli vaimoineen voisivat tehdä Blankan elämän TODELLA ikäväksi. Blanka on siinä kohtaa täysin uuden perheensä armoilla. Ei hänellä ole muita keinoja selvitä.

    Tässä kohtaa päästään väitteeseen Blankan avuttomuudesta, mikä on omasta mielestäni todella epäreilu väite eikä ollenkaan pidä paikkaansa. Blanka ei ole avuton. Todisteet:

    VastaaPoista
  2. 1. Aviomiehensä kuoltua Blanka pakenee Ängsöstä. Kuten yllä kirjoitin, Blankaa on 10 vuoden alistettu ja peloteltu aivan nöyräksi. Siitä huolimatta Blanka kykenee nousemaan puolustamaan oikeuksiaan, kun hän katsoo, että niin kuuluu tehdä. Tämä on _ensimmäinen_ kerta kun Blanka koko elämänsä aikana kapinoi. Se on todella suuri asia ihmiselle, joka on paitsi kasvatettu alistumaan niin myös peloteltu sellaiseksi. Jos Blanka olisi avuton, hän olisi jäänyt Ängsöön.

    2. Blanka keksii keinon, jolla pidätellä takaa-ajajia. Tämä on pieni kohtaus, mutta kertoo Blankan neuvokkuudesta ja kylmäpäisyydestä hädän hetkellä - jälleen, vastakkaisia ominaisuuksia avuttomuuden kanssa.
    Blanka kantaa vastuun valtavien bileiden järjestämisestä, kun Blankan sisko on raskauden vuoksi vuoteenomana. Tämä toki oli normaalia kartanonrouvan työtä, mutta ensimmäinen kerta koskaan, kun Blanka siihen joutui. Vähän sama kuin esimerkiksi sinut heitettäisiin järjestämään satojen ihmisten konferenssi täysin kylmiltään ilman mitään oikeaa kokemusta ja koulutusta. Ja Blanka onnistuu siinä, vaikka se ottaakin koville. Miten ihmeessä tämä on avutonta?

    3. Blanka pelastaa sisarensa hengen. Totta on, että hän ei saa rahattua sisartaan ulos linnasta vaan sen tekee Daniel, mutta Blanka on pieni nainen ja Ramborg on viimeisillään raskaana ja tajuton. Blankan ansiosta sisar kuitenkin selviää, koska Danielin prioriteetti on Blanka - Daniel ei olisi erikseen mennyt pelastamaan Ramborgia. Ja huomautan, että Blanka uhmaa tässä kohtaa selvää kuolemaa.

    4. Blankan ansiosta sekä Daniel, hän että sisar pelastuvat tai vähintäänkin selviävät vammoitta. Blanka on se, joka keksii, että itämuurille on mentävä, ei Daniel. Daniel olisi juossut palavan sillan yli, jolloin koko porukka olisi ehkä kuollut sillain romahtaessa.

    5. Blanka järjestää palaneen linnan ruokahuollon piiritystä varten. Jälleen jotain, mihin Blankalla ei ole mitään harjaantumista, mutta hän onnistuu siinä silti, kuten kirjassa myöhemmin kuvataan. Ruokahan ei piirityksen aikana lopu kuin vasta silloin, kun vastapuoli onnistuu polttamaan varastot. Ja tätä varten Blanka joutuu tappelemaan lankonsa vuoksi saadakseen kylliksi miehiä hakemaan ruokaa. Miten ihmeessä tämä on osoitus avuttomuudesta?

    6. Blanka toimii päättäväisesti ja määrätietoisesti, kun Danielin kartano Valli on jäänyt vaille miehiä ja piiritys uhkaa. Hän tietää heti, mitä tehdä ja suunnittelee puolustuksen.

    7. Blanka pelastaa Danielin palavasta kirkosta. Totta on, taas, että Blanka ei kykene raahaamaan _täydessä varustuksessa olevaa isoa ritaria_ ulos (haluan nähdä naisen, joka pystyy siihen). Mutta Daniel pelastuu VAIN, koska Blanka syöksyy keskelle liekkejä Danielia hakemaan. Huovit eivät olleet menossa hakemaan Danielia, he tulivat sisälle VAIN, koska Blanka ryntäsi sinne. Jälleen Blanka uhmasi lähes varmaan kuolemaa pelastaakseen rakkaansa hengen.

    Yllämainituista syistä en kykene pitämään Blankaa avuttomana. Kun ottaa huomioon Blankan luonteen, kasvatuksen ja kokemukset, Blanka osoittaa kerta kerran jälkeen hämmästyttävää sitkeyttä, rohkeutta ja päättäväisyyttä - etenkin kriisitilanteissa.

    VastaaPoista
  3. Sitten päästäänkin Danielin rakkauteen. Varmaan siksi, että pidän itse Blankaa korkeassa arvossa, ymmärrän hyvin, miksi Daniel rakastui Blankaan. Blankassa on valtavia hyviä ominaisuuksia, joita itsekin arvostan. Blanka on älykäs, neuvokas, uskollinen, lempeä, hyväsydäminen, luottavainen, kohtuullinen, huumorintajuinen ja kylmäpäinen hätätilan tullen. Itse asiassa, Blanka olisi todella hyvä lisä joukkoihin kriisitilanteessa. Blanka on myös kaunis ja miellyttävä vartaloltaan ja nöyrä, alistuva ja tottelevainen - minä en niin näistä ominaisuuksista, mutta sen ajan mies olisi näitä pääsääntöisesti arvostanut suuresti. Ja uskonnollinen Blanka on myös, sen ajan naiselle plussaa. Danielilla on ollut voimakastahtoinen vaimo, jonka kanssa piti sotia kaikesta, joten on ihan loogista, että Daniel ensimmäiseen liittoonsa pettyneenä rakastuu naiseen, joka on ensimmäisen vaimon pelikuva.

    Blankan vastentahtoisuus on mielestäni myös hyvin valaistu ja mielestäni pelkistät sen aika karulla tavalla “lemmikkihaukkaan”. Kirjassa ylipäätään kuvataan, millainen valtava merkitys haukalla Blankalle on, joten kyseessä ei ole mikään pikkukivasöpö “lemmikki”. Ei esim. ollut sinänsä järkevää ottaa lintua mukaan kesken talvipaon, mutta Blankalle ei tullut mieleenkään jättää sitä - yhtä hyvin Blanka olisi voinut leikata kätensä irti ja jättää sen kartanoon. Pojan kuollessa Blanka ei itke eikä raivoa, mutta kun Daniel tappaa haukan, Blanka saa massiivisen raivokohtauksen (pojan suremattomuus ei tosin johdu siitä, etteikö Blanka rakastaisi lapsiaan - hänen ei annettu rakastaa). Jos sinulla olisi koira, jota rakastat sydämestäsi ja joku tappaisi sen, veikkaanpa, että et suhtautuisi tappajaan kovin lämpimästi.

    Toinen juttu ovat tunteet, joita Daniel herättää Blankassa alusta asti. Blanka kokee tehneensä syntiä Danielin kanssa ja tuntee siitä kovasti häpeää ja syyllisyyttä. Danielin näkeminen muistuttaa Blankaa kyseisestä tapahtumasta ja saa Blankan tuntemaan itsensä kamalaksi ihmiseksi - totta kai Blanka siis mieluiten olisi näkemättä Danielia. Nämä ovat ihan normaaleja fiiliksiä ihmiselle, joka on kasvatettu synnintuntoon, kuten Blanka on.

    Tästä tuli nyt pitkä puolustuspuhe, mutta kuten todettua, itse fanitan Blankaa ihan täysillä. Ja olen kurkkuani myöten täynnä historiallisen romantiikan yleisintä sankaritartyyppiä, joka kuuluu lähinnä kategoriaan “Too Stupid To Live” eli TSTL. Nämä naiset eivät ole keskiajan naista nähneetkään vaan ovat ilmiselviä nykyajan naisia, jotka on vaan heitetty historiallisen romaanien sankarittariksi pistämään sankarille joka asiassa vastaan, julistamaan naisten oikeuksia ja tasa-arvoa ja olemaan niin rasittavia, että normaalioloissa heidät olisi hyvin nopeasti piesty hiljaiksi - tai hengiltä. Tai, no, olihan pahansisuisia naisia toki historiallisestikin, mutta mä en ymmärrä, miksi mun pitäisi lukea niistä. Naiset EIVÄT myöskään esimerkiksi heiluttaneet miekkaa keskiajalla kuin äärimmäisissä poikkeustilanteissa, naiset OLIVAT avuttomampia kuin miehet, koska olivat fyysisesti heikompi ja laillisesti miesten omaisuutta jne. jne. Nämä ovat asioita, joita monet historiallisten romaanien kirjoittajat eivät ymmärrä tai halua ymmärtää. Mä haluan lukea ihmisistä, jotka ajattelevat ja toimivat, kuten ihminen olisi todennäköisesti ajatellut ja toiminut joskus keskiajalla, en ihmisistä, jotka on varustettu 2000-luvun moraalilla ja ajatusmalleilla. Sitä varten on nykyromantiikka.

    VastaaPoista
  4. Kiitos hienosta vastakommentista! Harmi, etten enää edes muista kunnolla lukukokemustani tai fiiliksiäni, mutta olet selvästi perehtynyt romaaniin kunnolla, enkä missään nimessä epäile argumenttejasi :)

    VastaaPoista
  5. Mua vaan vähän harmittaa, kun Blanka-ressu on niin väärinymmärretty hahmo... Mä siis kyllä tiedän, mitä ihmiset sinänsä tarkoittavat, kun dissaavat avuttomia naispäähenkilöitä - olen sentään Barbara Cartlandini lukenut. Mun mielestä Blanka ei vain ole sellainen. Ja samaistun itse voimakkaasti Blankaan, koska olen ujo introvertti ja ragoin itsekin konfliktitilanteisiin helposti vetäytymällä.

    Mutta vaikka arvostan Blankaa korkealle, suurin suosikkini Utrion naisista on kuitenkin Elina Tavastintytär Viipurin kaunottaresta. Blanka on vielä oman jumalisen kasvatuksensa uhri esim. juuri siinä, että hän tuntee jopa avioseksistä hieman syyllisyyttä, koska se on liian kivaa (kirkon näkökulmasta). Elina sen sijaan mielellään pelehtisi jopa avion ulkopuolella, kun aviomiestä ei näytä löytyvän - ainoastaan hänellä ei tunnu siinäkään käyvän tuuri. Ja kun siippa löytyy, Elinalla ei ole pienintäkään ongelmaa heittäytyä täysin rinnoin rakastelun riemuun. En tiedä, oletko lukenut vielä, mutta suosittelen, jos et.

    Elinaa ei voi myöskään avuttomaksi kutsua. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen päätin pitkästä aikaa tarttua johonkin Utrion vanhempaan kirjaan. Hipelöin jo Viipurin kaunotarta (kuulostaapa härskiltä :D ), mutta päädyin sitten kummin Aatelisneito, porvaristyttöön.

      Poista
    2. Viipurin kaunotar on kirjanakin parempi. Siinä on loistavia sivuhenkilöitä, kuten Elinan isä ja Elinan sisko. Ja myös pieniä romanttisia sivutarinoita, joita Utrio ripottelee kirjoihinsa ja joita fanitan valtavasti. Ne on niin elämänmakuisia. Ja aika messevä miespäähenkilö myös - voin kuvitella, että Henrik Bastardi ei ole kaikkien makuun enkä itsekään kyllä rupeaisi kimppaan kyseisen tyypin kanssa, vaikka ihan mainio juomakaveri se varmaan olisi. Mutta kyllä mulle selvisi hyvin, miksi Elina halusi alkaa ja muutenkin hahmo toimii ja kehittyy mielestäni hyvin.

      Poista

Lähetä kommentti