Kustantamo: Siltala
Sivumäärä: 276
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos
7000 eurolla saa paljon. Salme Malmikunnas avautuu ja kertoo kaiken ihan niin kuin hän sen haluaa muistaa. Miehensä Paavon puhumattomuuden, tyttärensä Helenan onnettomuuden, Maijan avioliiton ja Pekan menestyksen kaupallisella alalla. Mutta kirjoittaako kirjailija tarinan niin kuin on sovittu, ja malttaako hän olla kirjoittamatta siitä, mistä ei saa kirjoittaa? Ja kertooko Salme totuuden?
Nimensä mukaisesti romaani kysyy ihmisen osaa ja vastaa siihen moniäänisesti: runsaan henkilögallerian voimalla se risteilee nykyajassa ja ottaa vauhtia menneestä, tekee synteesiä ostamisen ja myymisen maailmasta, kertoo jotain ikiaikaista työelämästä ennen ja nyt. Se myös väittää, että puhe pyörittää suurta osaa nykyistä liike-elämää. Mutta nyt ei myydä lankaa vaan mielikuvia. Ja kun sanat loppuvat, on tekojen aika.
Paljon on Hotakainen kirjoittanut, mutta ei aiemmin tällaista. Ihmisen osa on runsas ja moniaalle ehtivä romaani. Sen viisaus on vilpitöntä, sen liikuttavuus riisuu aseista, sen huumori on syvää. Pelotta tämä romaani kahmaisee nykyajasta kiinni ja yrittää ymmärtää sitä. Naurutta se ei ole mahdollista, itkutta se ei onnistu.
Oma arvio:
Nyt olen jo hieman rauhoittunut ja pystyn ehkä tarkastelemaan tätä romaania neutraalissa mielentilassa. Saatuani edellisen kirjan loppuun, istahdin sohvan nurkkaan viinilasin ja Ihmisen osan kanssa. Tarkoituksenani oli vain aloittaa kirjaa ja jatkaa sitä myöhemmin sitten bussilukemistona. Eihän siitä mitään tullut. Tämä oli vain pakko lukea loppuun heti. Uskomattomassa euforiassa (ei sitä viiniä niin paljon ollut) ahmaisin Ihmisen osan siltä istumalta. Yritin olla edes vähän skeptinen Antti Majanderin hehkutuksen jälkeen, mutta en vaan kyennyt. Hotakainen ei petä.
Hotkainen jos kuka osaa luoda henkilöhahmoja ja hänellä on rahkeita jättää romaani niiden varaan. Minut yllätti se, kuinka uskottava ja hyvä hahmo Salme Malmikunnas onkaan. Miten ihmeessä Hotakainen osaa mennä yli 70-vuotiaan naisihmisen nahkoihin? Jo Salmen ääni oli niin vaikuttava. Saatoin suorastaan kuulla sen kälätyksen korvissani ja kuvitella sen postikortin, mitä Salme lähetti lapsilleen. Paavon mykkyys oli sekin paljon puhuvaa ja ne vähät sanat, jotka hän oli aiemmin sanoneet, istuivat Paavon suuhun täydellisesti.
Lapset Helena, Maija ja Pekka (sekä lapsena kuollut Heikki) olivat hiukan stereotypisiä. Se kuitenkin oli ihan tarkoituksellista. Jo tavallisten nimien myötä kuka tahansa voi samaistua näihin. Helena on bisnesmaailman huipulla oleva tyypillinen näyttävä uranainen. Maija taas monellakin tapaa kapinallinen hippihenkinen nainen, joka tietysti avioituu maahanmuuttajan kanssa. Pekka taas on hissukka mammanpoika, josta äiti kuvittelee suuria mutta totuus on toinen - karumpi kuin voisi uskoakaan. Lisähöysteenä on vielä audimies Kimmo, joka saa etenkin viime aikaisten tapahtumien valossa (romaanihan on julkaistu ennen Kiesi-jupakkaa) hauskan lisäsäväyksen. Audimies on audimies ennen Kiesiäkin.
Hotakaisen tyylissä viehättää se, että niin vähällä voi sanoa niin paljon. Tässä onnistutaan moralisoimaan salakavalasti, ei sormella osoittaen. Ihmisen osa näyttää vanhoja totuuksia olematta silti kliseinen. Totuus on näkökulmakysymys, maailma muuttuu Eskoseni, nykymaailma on ankara, paha saa palkkansa jne. Tylyys, tarinan mahtava rytmitys, iskevät lauseet, uskottavat hahmot... Niistä on Hotakaisen taidot tehty.
Hotakainen maalaa hienon kuvan vastakohtien törmäämisestä; puheesta - hiljaisuudesta, vanhuksista - nuorista, suomalaisista - maahanmuuttajista, huipusta - pohjasta, ilosta - surusta, maalaisuudesta - kaupunkilaisuudesta. Romaani itketti ja nauratti, yhtä aikaa.
Ensilukemalta, siinä euforiapäihtymisen tilassa, en onnistunut löytämään Ihmisen osasta mitään moitittavaa. Ehkä toinen lukukerta olisi asiallisempi ja aiheellinenkin, mutta taidan nautiskella tästä pilvilinnastani vielä hetken. Ehdottomasti tämän vuoden parhaimmistoa. Pidän tätä jopa hitusen parempana kuin Juoksuhaudantietä. Ihmisen osa on tyly romaani.
Sivumäärä: 276
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos
7000 eurolla saa paljon. Salme Malmikunnas avautuu ja kertoo kaiken ihan niin kuin hän sen haluaa muistaa. Miehensä Paavon puhumattomuuden, tyttärensä Helenan onnettomuuden, Maijan avioliiton ja Pekan menestyksen kaupallisella alalla. Mutta kirjoittaako kirjailija tarinan niin kuin on sovittu, ja malttaako hän olla kirjoittamatta siitä, mistä ei saa kirjoittaa? Ja kertooko Salme totuuden?
Nimensä mukaisesti romaani kysyy ihmisen osaa ja vastaa siihen moniäänisesti: runsaan henkilögallerian voimalla se risteilee nykyajassa ja ottaa vauhtia menneestä, tekee synteesiä ostamisen ja myymisen maailmasta, kertoo jotain ikiaikaista työelämästä ennen ja nyt. Se myös väittää, että puhe pyörittää suurta osaa nykyistä liike-elämää. Mutta nyt ei myydä lankaa vaan mielikuvia. Ja kun sanat loppuvat, on tekojen aika.
Paljon on Hotakainen kirjoittanut, mutta ei aiemmin tällaista. Ihmisen osa on runsas ja moniaalle ehtivä romaani. Sen viisaus on vilpitöntä, sen liikuttavuus riisuu aseista, sen huumori on syvää. Pelotta tämä romaani kahmaisee nykyajasta kiinni ja yrittää ymmärtää sitä. Naurutta se ei ole mahdollista, itkutta se ei onnistu.
Oma arvio:
Nyt olen jo hieman rauhoittunut ja pystyn ehkä tarkastelemaan tätä romaania neutraalissa mielentilassa. Saatuani edellisen kirjan loppuun, istahdin sohvan nurkkaan viinilasin ja Ihmisen osan kanssa. Tarkoituksenani oli vain aloittaa kirjaa ja jatkaa sitä myöhemmin sitten bussilukemistona. Eihän siitä mitään tullut. Tämä oli vain pakko lukea loppuun heti. Uskomattomassa euforiassa (ei sitä viiniä niin paljon ollut) ahmaisin Ihmisen osan siltä istumalta. Yritin olla edes vähän skeptinen Antti Majanderin hehkutuksen jälkeen, mutta en vaan kyennyt. Hotakainen ei petä.
Hotkainen jos kuka osaa luoda henkilöhahmoja ja hänellä on rahkeita jättää romaani niiden varaan. Minut yllätti se, kuinka uskottava ja hyvä hahmo Salme Malmikunnas onkaan. Miten ihmeessä Hotakainen osaa mennä yli 70-vuotiaan naisihmisen nahkoihin? Jo Salmen ääni oli niin vaikuttava. Saatoin suorastaan kuulla sen kälätyksen korvissani ja kuvitella sen postikortin, mitä Salme lähetti lapsilleen. Paavon mykkyys oli sekin paljon puhuvaa ja ne vähät sanat, jotka hän oli aiemmin sanoneet, istuivat Paavon suuhun täydellisesti.
Lapset Helena, Maija ja Pekka (sekä lapsena kuollut Heikki) olivat hiukan stereotypisiä. Se kuitenkin oli ihan tarkoituksellista. Jo tavallisten nimien myötä kuka tahansa voi samaistua näihin. Helena on bisnesmaailman huipulla oleva tyypillinen näyttävä uranainen. Maija taas monellakin tapaa kapinallinen hippihenkinen nainen, joka tietysti avioituu maahanmuuttajan kanssa. Pekka taas on hissukka mammanpoika, josta äiti kuvittelee suuria mutta totuus on toinen - karumpi kuin voisi uskoakaan. Lisähöysteenä on vielä audimies Kimmo, joka saa etenkin viime aikaisten tapahtumien valossa (romaanihan on julkaistu ennen Kiesi-jupakkaa) hauskan lisäsäväyksen. Audimies on audimies ennen Kiesiäkin.
Hotakaisen tyylissä viehättää se, että niin vähällä voi sanoa niin paljon. Tässä onnistutaan moralisoimaan salakavalasti, ei sormella osoittaen. Ihmisen osa näyttää vanhoja totuuksia olematta silti kliseinen. Totuus on näkökulmakysymys, maailma muuttuu Eskoseni, nykymaailma on ankara, paha saa palkkansa jne. Tylyys, tarinan mahtava rytmitys, iskevät lauseet, uskottavat hahmot... Niistä on Hotakaisen taidot tehty.
Hotakainen maalaa hienon kuvan vastakohtien törmäämisestä; puheesta - hiljaisuudesta, vanhuksista - nuorista, suomalaisista - maahanmuuttajista, huipusta - pohjasta, ilosta - surusta, maalaisuudesta - kaupunkilaisuudesta. Romaani itketti ja nauratti, yhtä aikaa.
Ensilukemalta, siinä euforiapäihtymisen tilassa, en onnistunut löytämään Ihmisen osasta mitään moitittavaa. Ehkä toinen lukukerta olisi asiallisempi ja aiheellinenkin, mutta taidan nautiskella tästä pilvilinnastani vielä hetken. Ehdottomasti tämän vuoden parhaimmistoa. Pidän tätä jopa hitusen parempana kuin Juoksuhaudantietä. Ihmisen osa on tyly romaani.
Arvostelun pohjalta kirja oli pakko lukea. Kirja oli viihdyttävä ja surullinen, molempia yhtä aikaa. Harvinaista tunneherkkua.
VastaaPoistaTämä on tosiaan harvinaista tunneherkkua. Mukavaa, että sinäkin pidit :)
Poista