Dragons of the Hourglass Mage
Suomennos: Mika Renvall
Käännösvuosi: 2009
Kustantamo: Jalava
Sivumäärä: 321
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: oma ostos
Raistlin Majeresta on tullut mustan kaavun velho ja hänellä on hallussaan lohikäärmekristalli. Hän matkustaa Nerakaan vahvistamaan voimaansa Mustan Kuningattaren palveluksessa.
Mutta Raistlin ymmärtää, että jos Takhisis voittaa, hän jää ikuisesti Kuningattaren orjaksi.
Raistlin aloittaa vaarallisen ja tappavan pelin. Hän toimii kaksoisagenttina ja tarjoaa palveluksiaan sekä valon että pimeyden voimille työskennellen keisari Ariakaalle ja Nerakan vastarintaliikkeelle.
Oma arvio:
Tiimalasivelhon lohikäärmeet on Kadonneiden kronikoiden viimeinen osa, jota olenkin jo odottanut kuin kuuta nousevaa. Täytyy tunnustaa, että pieni pettymyksen karvas maku kirvelee suussa. Hyvä sarja pitäisi ymmärtää lopettaa ajoissa ja Dragonlancen aika alkaa olla jo lopuillaan.
Tämä pätkähän siis taustoittaa vuosia aiemmin ilmestynyttä Kronikoiden kolmatta osaa, Kevätaamun lohikäärmeet -kirjaa. Raistlinhan katosi siinä vaiheessa muun porukan matkasta ja nyt sitten paljastuu se, mitä ovela velho sillä välin puuhasi. Puuhattavaa tosiaan riitti Nerakassa ja Dargaardin linnassa. Raistlinista tuli kaksoisagentti oikeastaan enemmän olosuhteiden pakosta kuin silkasta halusta.
Väkisin vääntämisen maku jäi päällimmäiseksi tästä tarinasta. Raistlinin ja Fistandantiluksen taistelusta olisi saanut taatusti paljon enemmän irti, jos asiaan olisi vain viitsitty paneutua. Nyt kuitenkin sitä käsitellään varsin pintapuolisesti ja täyteaineeksi on valittu paljon muita henkilöitä, jotta Raistlinille saataisiin jotain tekemistä. Ainahan Dragonlance on ollut enemmän toimintapainotteinen, mutta Weis & Hickman -kaksikko osaa kyllä pohdiskelevammankin puolensa, jos vain viitsivät.
Lohikäärmekristallin ja ylipäätään magian toimivuuden selitys jäi hyvin ylimalkaiseksi. Arvoitukseksi jäi myös lohikäärmekristallissa asuva Mustajuuri. Mikä hiton Mustajuuri? Aluksi luulin, että kääntäjälle on käynyt kömmähdys ja että kyseessä oli Cyan Verensurma -niminen lohikäärme, joka on tuttu Kronikat -sarjasta. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Verensurmaan viitattiin myöhemmin erikseen. Voi tietysti olla, että muistinikin tekee tepposet, mutta yleensä olen näissä jutuissa aika tarkka. Raistlinilla oli myös hienot juonikuviot, mutta niiden toteutus jäi köykäiseksi ja hataraksi. Oikeastaan koko kirja tuntui juosten kustulta, näin karkeasti ilmaistuna.
Olen hieman harmissani.
Muut Dragonlance Kadonneet Kronikat:
1. Kääpiökuilujen lohikäärmeet
2. Mustan kuningattaren lohikäärmeet
Dragonlance Kronikat:
1. Syyshämärän lohikäärmeet
2. Talviyön lohikäärmeet
3. Kevätaamun lohikäärmeet
Suomennos: Mika Renvall
Käännösvuosi: 2009
Kustantamo: Jalava
Sivumäärä: 321
Pisteet: 2/5
Mistä minulle: oma ostos
Raistlin Majeresta on tullut mustan kaavun velho ja hänellä on hallussaan lohikäärmekristalli. Hän matkustaa Nerakaan vahvistamaan voimaansa Mustan Kuningattaren palveluksessa.
Mutta Raistlin ymmärtää, että jos Takhisis voittaa, hän jää ikuisesti Kuningattaren orjaksi.
Raistlin aloittaa vaarallisen ja tappavan pelin. Hän toimii kaksoisagenttina ja tarjoaa palveluksiaan sekä valon että pimeyden voimille työskennellen keisari Ariakaalle ja Nerakan vastarintaliikkeelle.
Oma arvio:
Tiimalasivelhon lohikäärmeet on Kadonneiden kronikoiden viimeinen osa, jota olenkin jo odottanut kuin kuuta nousevaa. Täytyy tunnustaa, että pieni pettymyksen karvas maku kirvelee suussa. Hyvä sarja pitäisi ymmärtää lopettaa ajoissa ja Dragonlancen aika alkaa olla jo lopuillaan.
Tämä pätkähän siis taustoittaa vuosia aiemmin ilmestynyttä Kronikoiden kolmatta osaa, Kevätaamun lohikäärmeet -kirjaa. Raistlinhan katosi siinä vaiheessa muun porukan matkasta ja nyt sitten paljastuu se, mitä ovela velho sillä välin puuhasi. Puuhattavaa tosiaan riitti Nerakassa ja Dargaardin linnassa. Raistlinista tuli kaksoisagentti oikeastaan enemmän olosuhteiden pakosta kuin silkasta halusta.
Väkisin vääntämisen maku jäi päällimmäiseksi tästä tarinasta. Raistlinin ja Fistandantiluksen taistelusta olisi saanut taatusti paljon enemmän irti, jos asiaan olisi vain viitsitty paneutua. Nyt kuitenkin sitä käsitellään varsin pintapuolisesti ja täyteaineeksi on valittu paljon muita henkilöitä, jotta Raistlinille saataisiin jotain tekemistä. Ainahan Dragonlance on ollut enemmän toimintapainotteinen, mutta Weis & Hickman -kaksikko osaa kyllä pohdiskelevammankin puolensa, jos vain viitsivät.
Lohikäärmekristallin ja ylipäätään magian toimivuuden selitys jäi hyvin ylimalkaiseksi. Arvoitukseksi jäi myös lohikäärmekristallissa asuva Mustajuuri. Mikä hiton Mustajuuri? Aluksi luulin, että kääntäjälle on käynyt kömmähdys ja että kyseessä oli Cyan Verensurma -niminen lohikäärme, joka on tuttu Kronikat -sarjasta. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Verensurmaan viitattiin myöhemmin erikseen. Voi tietysti olla, että muistinikin tekee tepposet, mutta yleensä olen näissä jutuissa aika tarkka. Raistlinilla oli myös hienot juonikuviot, mutta niiden toteutus jäi köykäiseksi ja hataraksi. Oikeastaan koko kirja tuntui juosten kustulta, näin karkeasti ilmaistuna.
Olen hieman harmissani.
Muut Dragonlance Kadonneet Kronikat:
1. Kääpiökuilujen lohikäärmeet
2. Mustan kuningattaren lohikäärmeet
Dragonlance Kronikat:
1. Syyshämärän lohikäärmeet
2. Talviyön lohikäärmeet
3. Kevätaamun lohikäärmeet
Kommentit
Lähetä kommentti