The Last Kingdom
Suomennos: Outi Huovinen
Käännösvuosi: 2007
Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 413 (pokkari)
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos
Kun englantilaispoika Uhtred jää orvoksi 10-vuotiaana, tanskalaiset ottavat hänet hoiviinsa ja opettavat viikinkien tavoille. Uhtredin kohtalo kietoutuu yhteen kuningas Alfredin kanssa. Alfred hallitsee Wessexiä, ainoaa jäljellä olevaa englantilaista kuningaskuntaa, joka on kestänyt tanskalaisten hyökkäykset.
Uhtredin kasvuvuosia leimaavat kristinuskon ja pakanuuden kilpailu sekä englantilaisten ja tanskalaisten välinen valtataistelu. Uhtred ei tiedä kummalle puolelle kuuluu, kunnes väkivaltainen tapahtumasarja vie hänet englantilaisten puolelle. Kun Uhtredin vaimo ja poika katoavat tanskalaisten maihinnousun aiheuttamassa sekasorrossa, hänen on kohdattava yksi tanskalaisten mahtavimmista sotapäälliköistä.
Oma arvio:
800-luku, urhoolliset sotasankarit, mahtavat viikingit ja poliittiset juonittelut. Morre ei muuta kaipaa. Paitsi ehkä muovitukset kirjaan niihin kohtauksiin, joissa viikinkisotureita kuvaillaan. Tuulessa villinä liehuvat vaaleat hiukset, jäänsiniset silmät, lihaksikkaat käsivarret, joita koristavat lukuiset käsirenkaat merkkinä urhoollisista suorituksista, matala ääni... Tukehdun kuolaani. Työkaverini kuvaili tätä kirjaa miesten hömpäksi (hyväksi sellaiseksi kylläkin), mutta kyllä tämä tältä osin kelpaa naisillekin.
Kirjallisilta ansioiltaan tämä tosiaan ei ole mikään Nobel-palkinnon tavoittelija, ja tuskin se on ollut kirjailijan tavoitekaan. Tämä on kevyttä viihdettä. Ennalta-arvattavaa, paikoin kliseistä ja nopeatempoista. Erittäin viihdyttävää ja oivallista historiallista kuvausta. Nippelitiedolla ei leikitä ja romantiikka on karsittu minimiin. Cornwell panostaa todellisuuden tuntuun ja toisinaan jopa mässäilee raakuudella.
Uhtredin tarina on riipaiseva vastoinkäymisineen, mutta hänellä on voitonhetkiäkin. Pidin Uhtredista. Hän ei ole mikään nöyrä ja kiltti jaloutta tihkuva sankari. Tässä vaiheessa sarjaa hän on nuori, röyhkeä, itsepäinen nulikka. Hänen kasvatti-isänsä Ragnar oli varsinainen suosikkini jo pelkästään mielikuvan perusteella (ensimmäisen kappaleen viikinkikuvaus), mutta sen lisäksi hän oli hyvin todentuntuinen hahmo kaikkine piirteineen. Viimeinen kuningaskunta -kirjan kliseisyydet näkyvätkin lähinnä juonikuvauksissa, ei henkilöhahmoissa.
Kirjan takakansi kertoo, että kyseessä on trilogia, mutta se ei pidä paikkaansa. Mitä ilmeisemmin neljättä osaa käännetään parhaillaan ja alkuperäiskielinen viides osa on juuri ilmestynyt. Jatkoa siis piisaa myös tässä blogissa.
The Saxon Stories -sarjan muut osat:
2. Kalpea ratsastaja
3. Pohjoisen valtiaat
4. Miekkojen laulu
5. (vielä suomentamaton)
Suomennos: Outi Huovinen
Käännösvuosi: 2007
Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 413 (pokkari)
Pisteet: 3½ /5
Mistä minulle: oma ostos
Kun englantilaispoika Uhtred jää orvoksi 10-vuotiaana, tanskalaiset ottavat hänet hoiviinsa ja opettavat viikinkien tavoille. Uhtredin kohtalo kietoutuu yhteen kuningas Alfredin kanssa. Alfred hallitsee Wessexiä, ainoaa jäljellä olevaa englantilaista kuningaskuntaa, joka on kestänyt tanskalaisten hyökkäykset.
Uhtredin kasvuvuosia leimaavat kristinuskon ja pakanuuden kilpailu sekä englantilaisten ja tanskalaisten välinen valtataistelu. Uhtred ei tiedä kummalle puolelle kuuluu, kunnes väkivaltainen tapahtumasarja vie hänet englantilaisten puolelle. Kun Uhtredin vaimo ja poika katoavat tanskalaisten maihinnousun aiheuttamassa sekasorrossa, hänen on kohdattava yksi tanskalaisten mahtavimmista sotapäälliköistä.
Oma arvio:
800-luku, urhoolliset sotasankarit, mahtavat viikingit ja poliittiset juonittelut. Morre ei muuta kaipaa. Paitsi ehkä muovitukset kirjaan niihin kohtauksiin, joissa viikinkisotureita kuvaillaan. Tuulessa villinä liehuvat vaaleat hiukset, jäänsiniset silmät, lihaksikkaat käsivarret, joita koristavat lukuiset käsirenkaat merkkinä urhoollisista suorituksista, matala ääni... Tukehdun kuolaani. Työkaverini kuvaili tätä kirjaa miesten hömpäksi (hyväksi sellaiseksi kylläkin), mutta kyllä tämä tältä osin kelpaa naisillekin.
Kirjallisilta ansioiltaan tämä tosiaan ei ole mikään Nobel-palkinnon tavoittelija, ja tuskin se on ollut kirjailijan tavoitekaan. Tämä on kevyttä viihdettä. Ennalta-arvattavaa, paikoin kliseistä ja nopeatempoista. Erittäin viihdyttävää ja oivallista historiallista kuvausta. Nippelitiedolla ei leikitä ja romantiikka on karsittu minimiin. Cornwell panostaa todellisuuden tuntuun ja toisinaan jopa mässäilee raakuudella.
Uhtredin tarina on riipaiseva vastoinkäymisineen, mutta hänellä on voitonhetkiäkin. Pidin Uhtredista. Hän ei ole mikään nöyrä ja kiltti jaloutta tihkuva sankari. Tässä vaiheessa sarjaa hän on nuori, röyhkeä, itsepäinen nulikka. Hänen kasvatti-isänsä Ragnar oli varsinainen suosikkini jo pelkästään mielikuvan perusteella (ensimmäisen kappaleen viikinkikuvaus), mutta sen lisäksi hän oli hyvin todentuntuinen hahmo kaikkine piirteineen. Viimeinen kuningaskunta -kirjan kliseisyydet näkyvätkin lähinnä juonikuvauksissa, ei henkilöhahmoissa.
Kirjan takakansi kertoo, että kyseessä on trilogia, mutta se ei pidä paikkaansa. Mitä ilmeisemmin neljättä osaa käännetään parhaillaan ja alkuperäiskielinen viides osa on juuri ilmestynyt. Jatkoa siis piisaa myös tässä blogissa.
The Saxon Stories -sarjan muut osat:
2. Kalpea ratsastaja
3. Pohjoisen valtiaat
4. Miekkojen laulu
5. (vielä suomentamaton)
Heh, kirjoitin tästä kirjasta jutun uuteen blogiini ja laitoin, että väkivaltaa riittää mutta sillä ei mässäillä vaan se tuntuu kuuluvan aikakauteen :)
VastaaPoista