Suomennos: Ilkka Rekiaro
Käännösvuosi: 2008
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 543
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: oma ostos
Liseyn tarina on rakkauskertomus, joka alkaa kun toinen päähenkilöistä on jo kuollut ja kuopattu.
Lisey ja kauhukirjailija Scott Landon ehtivät olla naimisissa 25 vuotta. Julkisuudessa Lisey oli miltei näkymätön hahmo, mutta kulissien takana hän oli mielenterveytensä kanssa kamppailevan miehensä tärkein tukija. Landonien suhde oli hyvin läheinen mutta myös vaikea, välillä jopa pelottava. Scott oli lapsuutensa kokemusten kiduttama mies.
Jo ennen avioitumistaan Lisey sai selville, että Scott kävi paikassa nimeltä Lumokuu. Päivisin Lumokuu tarjosi lepoa ja lohtua mielelle, mutta öisin se muuttui kauhujen maailmaksi. Lumokuusta tuli osa heidän suhdettaan, paikka, josta he löysivät sanoja tunteilleen ja kokemuksilleen.
Nyt Scottin kuolemasta on kulunut kaksi vuotta. Lisey alkaa vihdoin tutkia miehensä papereita ja saa peräänsä julkaisemattomista kirjoituksista kiinnostuneet tutkijat sekä psykopaattisen fanin. Selvitäkseen hengissä Liseyn on käytävä vielä kerran Lumokuussa ja kohdattava niin miehensä kuin omatkin demoninsa.
Oma arvio:
Liseyn tarina on tietyllä tavalla kaunein Kingin kirja, jonka olen lukenut. Se ei ole paras (parasta nyt on muutenkin vaikea valita), mutta kaunein kyllä. King ei yleensä ole mikään rakkauden tulkitsija, ja siksi hän onnistuikin yllättämään minut täydellisesti kuvatessaan Liseyn ja Scottin suhdetta kauniisti ja herkästi, ja ennen kaikkea vailla imelyyksiä. Liekö hän ammentanut paljon omasta avioliitostaan, joka sekin on jo varsin pitkäikäinen.
Liseyn ja Scottin suhde on siis tarinan kantavin voima. Erityisesti Scottin tavat puhutella Liseytä, ovat aivan ihania; lilli Lisey, babyluv. Minua miellytti myös perinteisen nais- ja mieskuvan romuttaminen, joka taatusti on ollut jonkinlainen näpäytys etenkin amerikkalaisille. Lisey onkin se suhteen vahvempi osapuoli, pelastava prinssi. Scottin machokuva on ulkokuorta.
Totuttuun tapaan King sisällyttää romaaniinsa niin paljon arkisia elementtejä, että kauhusta tulee oikeasti kauhua. Psykopaattinen fani vaikuttaa harmittoman lupsakalta mieheltä ja osin hänestä tulikin mieleen Salainen ikkuna -tarinan John Shoother. Arkisuus näkyy ihmisten tavallisuudessa (huolimatta siitä, että Scott Landon on miljonääri), puhetyylissä, kokemuksissa ja koko miljöön luomisessa. Siinä missä muut kauhukirjailijat yrittävät saada miljöön väkisin synkeääkin synkeämmäksi, King luo tavallisen amerikkalaisen pikkukaupungin.
Takakansitekstissä ei mainittu kirjan kolmatta tärkeää hahmoa, Amandaa. Amanda on Liseyn isosisko, jolla on myös mielenterveysongelmia. Hän on eräänlainen Scottin feminiininen vastine viimeistä piirtoa myöten. Se luo tarinaan miellyttävästi yhden sisäkkäisen tarinan lisää, ja sitoo monia asioita yhteen.
Lumokuukin on lopulta hyvin arkinen paikka. Lapsen salainen mielikuvitusmaailma, jossa on sekä iloisia että pelottavia asioita. Jossa ammennetaan mielikuvituksen loputtomasta lähteestä vonkaleita; tarinoita.
Jälleen King onnistuu tekemään yliluonnollista luonnollista - vaiko luonnollisesta yliluonnollista?
Juuri valitin uusimmassa King-postauksessasi, että minulta jäi tämä kirja kesken. Asetelma vaikutti (ja vaikuttaa yhä) tosi mielenkiintoiselta. En enää muista, miksi jätin kirjan kesken, koska arviosi perusteella vaikuttaa siltä, että Liseyssä on kaikki ainekset "viihdyttää" minua. Ehkä luovuin liian aikaisin. En muista, että olisin kirjaa lukenut viittäkymmentä sivua enempää ennen kuin sen keskeytin.
VastaaPoistaVoi olla, että otan tämän lukuun uudelleen jossain vaiheessa.
Kimppuun vain! Jos sulla vain sattui olemaan väärä hetki? Joskushan käy niinkin :)
PoistaSaapa nähdä tuleeko kommenttini kahdesti, Blogger näytti syövän ensimmäisen... Hyvin sanottu, Liseyn tarina voi hyvinkin olla Kingin kaunein kirja! Ei yhtään siirappinen tai lälly, vaikka rakkaustarina onkin, ja Kingin omintakeinen tyyli erottuu hyvin :)
VastaaPoista