Suomennos: Ilkka Rekiaro
Käännösvuosi: 2010
Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 392
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: oma ostos
Auringonlaskun jälkeen sisältää neljätoista hyytävää kertomusta. Yhdessä niistä potilas kertoo psykiatri Johnny Bonsaitille löytäneensä syrjäiseltä pellolta kiviringin, portin toiseen maailmankaikkeuteen. Toisella puolella häämöttää vieras universumi, joka on omallemme vihamielinen. Potilas uskoo, että hänen raskas tehtävänsä on yrittää säilyttää maailman tasapaino.
Psykiatri ristii tapauksen N:ksi ja toteaa potilaan kärsivän pakko-oireista ja unettomuudesta. Kun N tekee itsemurhan, psykiatri lähtee tutkimaan peltoa nähdäkseen kivet omin silmin. Kohta psykiatri alkaa kärsiä samoista oireista kuin potilaansa...
Oma arvio:
Olen aina pitänyt Kingin novellikokoelmista. Herralla on niissäkin taito pitää lukija hyvin otteessaan ja saada vaikuttava tarina hyvinkin lyhyeen sanamäärään. Tämän kokoelman alussa King kertoo, ettei ole pitkään aikaan tehnyt novelleja ja pelkäsikin jo taidon ruostuneen. Erään toisen novelleihin liittyvän tehtävän kautta hän taas innostui aiheesta ja pitkästä aikaa kirjoitti novelleja. Sanoisin, että se näkyy Auringonlaskun jälkeen -kokoelmassa, jota pidän kevyesti yhtenä Kingin heikoimmista.
Novelleissa on hienoista kömpelyyttä, turhanaikaisia kliseitä (esim. avausnovellissa Willa, jonka King sanoi kirjoittaneensa ensimmäiseksi taukonsa jälkeen) ja paikoitellen turhaa jaarittelua ja löysyyttä. Tässä mielessä novelli onkin vaativampi juttu kuin romaani. Se antaa vähemmän virheitä anteeksi.
Pari helmeä joukosta kuitenkin löytyi. Liekö sattumaa, että suosikkini oli juuri tuo takakannessa mainittu novelli N. Perinteisen Kingimäinen juttu, joka toi mieleen etäisesti Kolkuttajat, ehkä juuri pakko-oirekeskeisyyden vuoksi. Mykkä oli toinen suosikkini; aviokriisissä paininut kaupparatsu ottaa kyytiinsä kuuromykän liftarin ja tilittää tälle elämäänsä. Harveyn uni oli kolmas suosikki, vaikka se olikin yllättävän perinteinen ratkaisuiltaan. Ehkä tässä vaikuttavin olikin Kingin taito kikkailla yksityiskohdilla, jotka saavat tapahtuman vaikuttamaan hyvin arkiselta - ja siten kauhistuttavan todentuntuiselta.
Heikoin esitys oli kokoelman päätösnovelli Hyvin tiukka paikka. Tai sitten minulla ei vain ollut taiteellista silmää tarpeeksi kakkahuumorille. Kokoelman pisin novelli keskittyy hyvin pitkälle ulosteisiin, ja siinä taas yksityiskohtien kuvailu ei oikein päässyt oikeuksiinsa vaikka King niitä kovasti viljelikin. Kakka mikä kakka. Lakkiaispäivä oli myös kohtuullisen onneton esitys, joka vaikutti lähinnä liikaa scifi-elokuvia katselleen teiniangsteissaan pyörineen pojan kynäilyltä. Aina ei voi onnistua täydellisesti. Sallittakoon se mestareillekin.
Tämä novellikokoelma ei ollut minustakaan Kingin parhaimmistoa, mutta silti oikein luettava paketti. Hauskaa miten mielipiteet eroavat yksittäisten novellien suhteen, minulle Lakkiaispäivä oli yksi kokoelman parhaimpia ja pidin myös Willasta ja Hyvin tiukka paikka -tarinasta, vaikka viimeinen olikin aika eritepitoinen. N-novelli oli sitten minunkin suosikkejani, siinä oli paikoin mukavaa mustatornimaista tunnelmaa :)
VastaaPoista