The Pale Horseman
Suomennos: Outi Huovinen
Käännösvuosi: 2008
Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 416 (pokkari)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Englanti, 800-luvun loppu. Lähes koko maa on valloitettu. Bebbanburgin Uhtred, tanskalaisten viikinkien kasvattama englantilainen, on nyt 20-vuotias ja jo kokenut soturi. Hänellä on vaimo, asema ja uskollisia tovereita Wessexissä, mutta silti hän kaipaa ihailemiensa tanskalaisten pariin.
Tanskalaiset rikkovat kuningas Alfredin kanssa tehdyn rauhansopimuksen ja ajavat kuninkaan pakolaiseksi omassa maassaan.
Ristiriidat repivät Uhtredia, joka halveksii maanmiehiään ja kaipaa tanskalaisten luo. Lopulta hänen on kuitenkin valittava puolensa, ja pakanasoturi ja hurskas kuningas johtavat englantilaiset suureen taisteluun, jossa Englannin kohtalo ratkaistaan.
Oma arvio:
Kalpea ratsastaja on siis itsenäinen jatko osa Viimeinen kuningaskunta -romaanille. Edeltävä osa kyllä kannattaa lukea ennen tähän tarttumista, sillä siihen viitataan kuitenkin jonkun verran ja kuva Uhtredin ristiriidoista kirkastuu paremmin. En edes oikeastaan ymmärrä, miksi tätä kutsutaan itsenäiseksi jatko-osaksi, kun tämä on käytännössä ihan kunnon jatko-osa.
Uhtred on siis kasvanut aikuiseksi. Ainakin noin virallisesti. Pidän valtavasti siitä, että Uhtred ei edelleenkän ole mikään täydellinen jalomielinen sankari, vaan möhlii, tekee typeriä ratkaisuja, on ikäiselleen tyypillisesti itsevarma typeryyteen saakka. Tarinan kertojana onkin vanhempi Uhtred, joka suhtautuu nuorempaan minäänsä suorasukaisesti, mutta lempeästi.
Tämän osan tärkeä naishahmo on Uhtredin ryöstämä kelttikuningatar Iseult. On toki selvääkin selvempää, että heistä tulee rakastavaisia. Mikään yllätysten romaani tämä ei muutenkaan ole. Iseultin hahmo on kuitenkin mielenkiintoinen ja hänen kauttaan rakentuukin pieni silta kelttiläiseen kulttuuriin. Historiallisiin romaaneihin höyrähtäneelle piiloromantikolle Iseultin ryöstö on kivasti kirjoitettu kohtaus. Tässä pieni lainaus siitä:
Kiihkeät feministit saavat varmaan halvauksen, mutta minä pidän tästä tyylistä! Noin muuten Kalpea ratsastaja on kaikkea muuta kuin romanttinen tarina, joten pelkkää romantiikkaa haikailevien kannattaa valita jokin muu teos.
Uhtredin ja Alfredin välinen suhde syventyy tässä mielenkiintoisemmaksi kuin edellisessä osassa. Uhtred edelleen halveksii kuningastaan, mutta on silti jollakin tapaa kiintynyt häneen. Uhtred pakottautuu vannomaan valan Alfredin suojelijana ja kirja antoi ymmärtää, että erityisesti Alfredin tytär tulee liittymään tiukasti Uhtredin elämään, kunhan hän kasvaa.
Historiallinen tarkkuus miellytti ja yllättikin. Oli hämmentävää huomata, että kuningas Alfred tosiaan eli jonkin aikaa suolla ja että tanskalaisviikinki Guthrum on ollut ihan oikeasti olemassa. Kirjasarjaa suositellut ystäväni tosin huomautti, että tuolta ajalta ei ylipäätään ole kovinkaan tarkkoja tietoja. Mutta siis ainakin niitätietoja mukaan, mitä meillä tällä hetkellä on, Cornwell on noudattanut varsin tarkasti.
Seuravaa osa onkin hyllyssä odottamassa vuoroaan, mutta sitä seuraavaa saakin odotella. Nyt syksyllä julkaistaan kovakantinen suomennos sarjan neljännestä osasta, mutta minä taidan tyytyä odottamaan pokkaripainosta (kuten nämä edellisetkin). Ainakin yritän. Kovasti. Malttia...
The Saxon Stories -sarjan muut osat:
1. Viimeinen kuningaskunta
3. Pohjoisen valtiaat
4. Miekkojen laulu
5. (vielä suomentamaton)
Suomennos: Outi Huovinen
Käännösvuosi: 2008
Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 416 (pokkari)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Englanti, 800-luvun loppu. Lähes koko maa on valloitettu. Bebbanburgin Uhtred, tanskalaisten viikinkien kasvattama englantilainen, on nyt 20-vuotias ja jo kokenut soturi. Hänellä on vaimo, asema ja uskollisia tovereita Wessexissä, mutta silti hän kaipaa ihailemiensa tanskalaisten pariin.
Tanskalaiset rikkovat kuningas Alfredin kanssa tehdyn rauhansopimuksen ja ajavat kuninkaan pakolaiseksi omassa maassaan.
Ristiriidat repivät Uhtredia, joka halveksii maanmiehiään ja kaipaa tanskalaisten luo. Lopulta hänen on kuitenkin valittava puolensa, ja pakanasoturi ja hurskas kuningas johtavat englantilaiset suureen taisteluun, jossa Englannin kohtalo ratkaistaan.
Oma arvio:
Kalpea ratsastaja on siis itsenäinen jatko osa Viimeinen kuningaskunta -romaanille. Edeltävä osa kyllä kannattaa lukea ennen tähän tarttumista, sillä siihen viitataan kuitenkin jonkun verran ja kuva Uhtredin ristiriidoista kirkastuu paremmin. En edes oikeastaan ymmärrä, miksi tätä kutsutaan itsenäiseksi jatko-osaksi, kun tämä on käytännössä ihan kunnon jatko-osa.
Uhtred on siis kasvanut aikuiseksi. Ainakin noin virallisesti. Pidän valtavasti siitä, että Uhtred ei edelleenkän ole mikään täydellinen jalomielinen sankari, vaan möhlii, tekee typeriä ratkaisuja, on ikäiselleen tyypillisesti itsevarma typeryyteen saakka. Tarinan kertojana onkin vanhempi Uhtred, joka suhtautuu nuorempaan minäänsä suorasukaisesti, mutta lempeästi.
Tämän osan tärkeä naishahmo on Uhtredin ryöstämä kelttikuningatar Iseult. On toki selvääkin selvempää, että heistä tulee rakastavaisia. Mikään yllätysten romaani tämä ei muutenkaan ole. Iseultin hahmo on kuitenkin mielenkiintoinen ja hänen kauttaan rakentuukin pieni silta kelttiläiseen kulttuuriin. Historiallisiin romaaneihin höyrähtäneelle piiloromantikolle Iseultin ryöstö on kivasti kirjoitettu kohtaus. Tässä pieni lainaus siitä:
"Entä tyttö, jaammeko hänetkin?" Leofric kuulosti huvittuneelta.
Vastaukseksi riisuin Iseultin päällä olevan viitan, jonka alla hänellä oli musta mekko. Minulla oli yhä kädessäni verinen Käärmeenhenkäys ja viilsin viittaa sillä niin että sain revittyä sen helmasta kaistaleen. Iseult seurasi ilmeettömänä. Kun olin saanut kaistaleen irti, annoin viitan takaisin hänelle ja sidoin kaistaleen toisen pään hänen kaulaansa ja toisen vyöhöni.
"Hän on minun", sanoin.
Kiihkeät feministit saavat varmaan halvauksen, mutta minä pidän tästä tyylistä! Noin muuten Kalpea ratsastaja on kaikkea muuta kuin romanttinen tarina, joten pelkkää romantiikkaa haikailevien kannattaa valita jokin muu teos.
Uhtredin ja Alfredin välinen suhde syventyy tässä mielenkiintoisemmaksi kuin edellisessä osassa. Uhtred edelleen halveksii kuningastaan, mutta on silti jollakin tapaa kiintynyt häneen. Uhtred pakottautuu vannomaan valan Alfredin suojelijana ja kirja antoi ymmärtää, että erityisesti Alfredin tytär tulee liittymään tiukasti Uhtredin elämään, kunhan hän kasvaa.
Historiallinen tarkkuus miellytti ja yllättikin. Oli hämmentävää huomata, että kuningas Alfred tosiaan eli jonkin aikaa suolla ja että tanskalaisviikinki Guthrum on ollut ihan oikeasti olemassa. Kirjasarjaa suositellut ystäväni tosin huomautti, että tuolta ajalta ei ylipäätään ole kovinkaan tarkkoja tietoja. Mutta siis ainakin niitätietoja mukaan, mitä meillä tällä hetkellä on, Cornwell on noudattanut varsin tarkasti.
Seuravaa osa onkin hyllyssä odottamassa vuoroaan, mutta sitä seuraavaa saakin odotella. Nyt syksyllä julkaistaan kovakantinen suomennos sarjan neljännestä osasta, mutta minä taidan tyytyä odottamaan pokkaripainosta (kuten nämä edellisetkin). Ainakin yritän. Kovasti. Malttia...
The Saxon Stories -sarjan muut osat:
1. Viimeinen kuningaskunta
3. Pohjoisen valtiaat
4. Miekkojen laulu
5. (vielä suomentamaton)
Kommentit
Lähetä kommentti