Lords of the North
Suomennos: Outi Huovinen
Käännösvuosi: 2009
Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 368 (pokkari)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Bernard Cornwellin vetävä viikinkiajalle sijoittuva kirjasarja kertoo väkevän Uhtredin tarinan. Sarjan kolmannessa osassa Uhtred on jo aikamies. Hän on taistellut kuningas Alfredin rinnalla ja auttanut tämän voittoon, minkä jälkeen hän suuntaa pohjoiseen synnyinseuduilleen. Matkalla Uhtred saa huomata, että kohtalolla on hänen varalleen yllättäviä suunnitelmia. Tapahtumat huipentuvat taisteluun, joka on kenties dramaattisinta ja huimapäisintä, mitä Cornwell on koskaan kuvannut.
Oma arvio:
Uhtredin tarina jatkuu yhä vetävämpänä. Olen hiljalleen alkanut kiintyä häneen, toivuttuani Ragnarin menetyksestä. Samat asiat miellyttävät Uhtredissa edelleen. Hän on rohkea, huimapäinen riskeeraaja - ja välillä suorastaan typerä. Kertojana on yhä vanhempi Uhtred, joka on nuorempaa minäänsä kohtaan armoton ja tunnustaa vikansa. Olen kai aiemminkin maininnut, että inhoan liikatäydellisiä sankareita.
Pohjoisen valtiaat -osassa petos on melko keskeinen tekijä monellakin tapaa. Se tuo tähän hiukan erilaisempaa syvyyttä kuin aiempiin osiin, vaikka ei tätä edelleenkään voi sanoa kovin syvälliseksi teokseksi. Eikä se ole tämän sarjan tarkoituskaan. Uhtredin sinisilmäisyys ja hyvyys korostuvat tässä, ehkä aavistuksen liiankin kanssa.
Uhtredilla on jälleen myös nainen, joka on tuttu edeltävästä osasta. Hän ryntää pelastamaan Giselaa 'rauhanlehmän' roolista ja siinä sivussa pari munkkiakin saa tuta Käärmeenhenkäyksen (Uhtredin miekka) voiman. Pidän kovasti Cornwellin tavasta kuvata naisia. Naiset ovat hyvin erilaisia; on heikkoa, on vahvaa, on tuittua, on rivakkaa... Ja näin sen pitäisikin olla! Yllättävän moni mieskirjailija jakaa naiset kahteen luokkaan; neitsyihin tai huoriin.
Kuvaus on edelleen todella vetävää. Takakannen tekijä tosin liioittelee viimeistä taistelua. Minusta edellisen osan (Kalpea ratsastaja) taistelu oli paljon hurjempi ja mahtavampi. Tässä oli kuitenkin uudenlaista oveluutta ja yllättäviä käänteitä. Ja vihdoin eräät raivostuttavat pahikset saivat kunnolla takaisin!
Seuraavaa osaa, Miekkojen laulu, saakin hiukan odotella. Pokkaripainoksen ilmestyminen taitaa mennä ensi vuoden puolelle reilusti. Vaikka pidän tästä sarjasta kovasti, en raaskisi näitä kovakantisina ostaa. Pokkariversiot riittävät hyvin.
The Saxon Stories -sarjan muut osat:
1. Viimeinen kuningaskunta
2. Kalpea ratsastaja
4. Miekkojen laulu
5. (vielä suomentamaton)
Suomennos: Outi Huovinen
Käännösvuosi: 2009
Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 368 (pokkari)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos
Bernard Cornwellin vetävä viikinkiajalle sijoittuva kirjasarja kertoo väkevän Uhtredin tarinan. Sarjan kolmannessa osassa Uhtred on jo aikamies. Hän on taistellut kuningas Alfredin rinnalla ja auttanut tämän voittoon, minkä jälkeen hän suuntaa pohjoiseen synnyinseuduilleen. Matkalla Uhtred saa huomata, että kohtalolla on hänen varalleen yllättäviä suunnitelmia. Tapahtumat huipentuvat taisteluun, joka on kenties dramaattisinta ja huimapäisintä, mitä Cornwell on koskaan kuvannut.
Oma arvio:
Uhtredin tarina jatkuu yhä vetävämpänä. Olen hiljalleen alkanut kiintyä häneen, toivuttuani Ragnarin menetyksestä. Samat asiat miellyttävät Uhtredissa edelleen. Hän on rohkea, huimapäinen riskeeraaja - ja välillä suorastaan typerä. Kertojana on yhä vanhempi Uhtred, joka on nuorempaa minäänsä kohtaan armoton ja tunnustaa vikansa. Olen kai aiemminkin maininnut, että inhoan liikatäydellisiä sankareita.
Pohjoisen valtiaat -osassa petos on melko keskeinen tekijä monellakin tapaa. Se tuo tähän hiukan erilaisempaa syvyyttä kuin aiempiin osiin, vaikka ei tätä edelleenkään voi sanoa kovin syvälliseksi teokseksi. Eikä se ole tämän sarjan tarkoituskaan. Uhtredin sinisilmäisyys ja hyvyys korostuvat tässä, ehkä aavistuksen liiankin kanssa.
Uhtredilla on jälleen myös nainen, joka on tuttu edeltävästä osasta. Hän ryntää pelastamaan Giselaa 'rauhanlehmän' roolista ja siinä sivussa pari munkkiakin saa tuta Käärmeenhenkäyksen (Uhtredin miekka) voiman. Pidän kovasti Cornwellin tavasta kuvata naisia. Naiset ovat hyvin erilaisia; on heikkoa, on vahvaa, on tuittua, on rivakkaa... Ja näin sen pitäisikin olla! Yllättävän moni mieskirjailija jakaa naiset kahteen luokkaan; neitsyihin tai huoriin.
Kuvaus on edelleen todella vetävää. Takakannen tekijä tosin liioittelee viimeistä taistelua. Minusta edellisen osan (Kalpea ratsastaja) taistelu oli paljon hurjempi ja mahtavampi. Tässä oli kuitenkin uudenlaista oveluutta ja yllättäviä käänteitä. Ja vihdoin eräät raivostuttavat pahikset saivat kunnolla takaisin!
Seuraavaa osaa, Miekkojen laulu, saakin hiukan odotella. Pokkaripainoksen ilmestyminen taitaa mennä ensi vuoden puolelle reilusti. Vaikka pidän tästä sarjasta kovasti, en raaskisi näitä kovakantisina ostaa. Pokkariversiot riittävät hyvin.
The Saxon Stories -sarjan muut osat:
1. Viimeinen kuningaskunta
2. Kalpea ratsastaja
4. Miekkojen laulu
5. (vielä suomentamaton)
Kommentit
Lähetä kommentti