Michel Tournier: Punainen kääpiö (1978)

Le Coq de bruyère
Suomennos: Annikki Suni
Käännösvuosi: 1981
Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 276
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Punainen kääpiö on neljäntoista novellin kokoelma. Novellit ovat aiheeltaan perin erilaisia, hahmottavat neljätoista täysin erilaista maailmaa. Yhteistä niille kuitenkin on, että niiden maailma äkkiä muuttuu, saa uuden merkityksen. Tärkeää osaa Tournierilla näyttelee usein myytti, riitti, vaikka kerronta eteneekin täysin realistisella tasolla. Punaisen kääpiön kertomuksissa on ihmismielen syvää tuntemista, hivelevää jännitystä, pitkälle hiottua huumoria. Kuin noita Tournier taikoo arkisista lähtötilanteista novelleja, jotka häikäisevät kerronnan tekniikallaan ja rakenteellaan, yllättävät sisällöllään ja sanomallaan.

Oma arvio:

Ihastuin aikanaan Tournierin Kolmen kuninkaan kumarrus -teokseen täysin, mutta vasta nyt sain aikaiseksi lukea lisää hänen tuotantoaan. Ja samat asiat ihastuttivat tässäkin; kerrontatekniikka, tyyli ja huumori, joka nyt pääsi oikein kunnolla paikoin esille. Esimerkiksi novelleissa  Aatamin perhe ja Robinson Crusoen loppu huumori, sarkastisuus ja suoranainen ivailu pääsivät oikeuksiinsa. Tournier'n sanansäilä voi olla teräväkin ja minusta se on aina ihastuttava piirre kirjailijassa.

Yllätyksekseni Tournier kirjoitti myös pari novellia, joissa on hitunen klassisen kauhun elementtejä. Tyttö ja kuolema sekä Véroniquen käärinliinat saivat paikoin ihon miltei kananlihalle. Tyttö ja kuolema on milteipä klassinen ja melko yllätyksetön tarina, mutta nautin siitä silti. Véroniquen käärinliinat taas oli jännittävämpi ja omintakeisempi juttu. Eipä tullut novellia aloittaessa mieleen, että se liittyy valokuvaamiseen!

Kristus, valo valkeuden, Punainen kääpiö ja Fetisisti olivat teemoiltaan tietyllä tapaa fetissiin nojaavia. Tätä ei pidä sotkea pornoon, ainoastaan Punaisessa kääpiössä seksi on jollakin tapaa oleellinen osa tarinaa. Näissä novelleissa näkyy Tournierin taito kuvata ihmismieltä hulluudessa ja sen partaalla. Hän näyttää, kuinka hieno ja samalla veteen piirretty hulluuden ja selväjärkisyyden raja onkaan. Onko hullu sittenkään hullu? Samaa voitaneen ihmetellä novellissa Siili, jossa pohditaan sukupuolisuutta. Siili oli myös novelleista koskettavin. Tässä pieni näyte siitä:

Äitiä Pisteli ei koskaan ollut nähnyt aamupuuhissa. Sitruunalla maustetun teensä äiti joi yksin makuuhuoneessaan ja sulkeutui sitten puoleksitoista tunniksi kylpyhuoneeseen. Ja tullessaan sieltä, yhä musliiniseen aamupukuunsa pukeutuneena, hän oli jo jumalatar, raikas kuin ruusu, lanoliinilla voideltu, aivan erilainen kuin se suuri musta illan jumalatar, joka kumartui Pistelin vuoteen ääreen kasvot puoliksi jonkin harson peitossa ja sanoi: "Älä anna minulle suukkoa, kampaukseni menee sekaisin." "Jätä minulle edes käsineesi", poika oli eräänä päivänä rukoillut. Ja äiti oli suostunut, hän oli pudottanut pikkuiseen vuoteeseen mustat ja pehmoiset sauronahkansa, lämpöiset kuin vastanyljetty elävä iho, ja poika oli kietonut ympärilleen ne tyhjät kädet, äidin kädet, ja nukahtanut niiden hyväilyyn.

On siis selvääkin selvempää, että Tournier vahvisti asemiaan suosikkieni joukossa. Häneen palataan vielä ainakin Keijujen kuningas -romaanin myötä, joka hyllyssäni nököttää vain lukijaansa odotellen.

Kommentit