Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet (1998)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 288 (pokkari)
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Anna muuttaa maailma suureen ja kiehtovaan Kuopion kaupunkiin töihin ja suunnittelee itselleen tyytyväistä pientä elämää. Rakastuminen ja avioliitto tummasilmäisen Lassin kanssa siirtävät hänet kuitenkin outoon, hallitsemattomaan maailmaan.

Oma arvio:

Takakansi ei ole kovin informatiivinen, joten taustoitan tarinaa vähän lisää, jotta selityksestäni saa edes jonkinlaista tolkkua. Tarina sijoittuu 1920- ja 1930-luvuille. Anna siis muuttaa Kuopioon piikomaan eräälle tohtoripariskunnalle. Tukena on myös jo Kuopiossa asuva Helmi-sisko. Anna ihastuu Lassiin, suhdekin muodostuu ja klassisesti he päätyvät avioliittoon kun Anna huomaa olevansa raskaana. Liitto on kuitenkin varsin onnellinen vaikkakin aluksi lapseton. Käännekohdan tekee Lassin joutuminen Tammisaaren vankilaan "epäisänmaallisuudesta". Annalle ei ole ihan selvää miksi Lassin kohtalo on mikä on. Lassin vankilassaolovuosina Anna kiinnittyy entistä tiukemmin sitein Lassin sukuun ja etenkin Lassin veljenpoikaan Jalmariin, jota pidetään hiukan vajaaälyisenä. Mustat morsiamet on Kähkösen Kuopio-sarjan ensimmäinen osa.

Sirpa Kähköstä on paljon kiitetty nimenomaan kielellisestä ilmaisusta ja minun on pakko yhtyä näihin kiitoksiin. Hyvin harvoin romaaneissa kytkeytyy yleiskieli ja murre toisiinsa niin saumattomasti kuten tässä Kähkösen romaanissa. Savon murre ei ole juurikaan tuttua minulle, mutta silti tässä sitä kykeni täysin ymmärtämään ilman murresanakirjaa. Pääasiassa kerronta tapahtuu yleiskielellä ja dialogi murteella, mutta toisinaan etenkin ajatusten kuvaaminen menee myös murteen puolelle. Siirtyminen kielestä toiseen on tehty todella onnistuneesti, että aina lukijana ei tajuakaan lukevansa yleiskielen sijasta puhdasta savon murretta.

Murteellisuus luo myös henkilöhahmoihin enemmän henkeä. On jotenkin merkittävää, että tohtorinna, jonka luona Anna oli aluksi piikomassa, ei puhu murteellisesti. Anna, Lassi ja Lassin sukulaiset, Helmi ja kaikki muut "tavalliset ihmiset" puhuvat murteella. Luokkajako tehdään kielenkin kautta hyvin selväksi. Näin se on ymmärtääkseni ollut ihan todellisuudessakin.

Mustat morsiamet on myös Annan kasvutarina. Arka ja hiljainen tyttö muuttuu puoliaan pitäväksi "punikin akaksi". Muutoskin tapahtuu hienokseltaan ja uskottavasti. Kähkönen ei liioittele, mihin moni muu herkästi sortuisi. Annasta ei ainakaan tässä vaiheessa tule mitään vaikutusvaltaista matriarkkaa, vaan kunhan pääsee hiukan eroon alun nyhverömäisyydestään.

Lassin hahmo jäi hiukan etäiseksi. En tiedä onko vika lukijassa vai missä. Mitään suoranaista moitetta en aiheesta keksi, mutta en vain onnistunut saamaan tästä hiukan salaperäisestäkin miehestä kunnon otetta. Ehkä se muuttuu sarjan seuraavissa osissa? Sen sijaan Lassin veljenpoika Jalmari oli yksi sympaattisimmista henkilöistä. Jalmarin ja Annan suhde kuvastaa hienosti molempien kaipuuta; toinen kaipaa äitiä ja toinen lasta.

Vaikka Mustat morsiamet ei ollutkaan mikään jännitystarina, pystyi Kähkönen pitämään lukijan hyvin pihdeissään. Tarina eteni jouhevasti, turhia märehtimättä, turhia kiirehtimättä. En sanoisi tätä loistavaksi, mutta neljän tähden romaaniksi kyllä. Mikä se yhden tähden puutos on, en osaa sanoa. Ehkä kuitenkin olisin kaivannut lisää tietynlaista syvyyttä. Varmaa kuitenkin on, että Kähkösestä kuullaan vielä tässä blogissa!

Kuopio-sarjan muut osat:
(2.) Rautayöt
(3.) Jään ja tulen kevät
(4.) Lakanasiivet
(5.) Neidonkenkä