Magician's Gambit
Suomennos: Tarmo Hakala
Käännösvuosi: 1992
Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 376
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: lahja
Velhojen taistelu kertoo nuoren Garion-pojan ja hänen merkillisten matkakumppaneidensa uusista seikkailuista heidän jäljittäessään, ikivanhaa ennustusta toteuttaen, pyhää Aldurin kiveä, joka on anastettu oikeilta omistajiltaan. Jälleen Garion ja hänen ystävänsä joutuvat vaarojentäyteiselle tielle kulkiessaan velhojen ja taruolentojen parissa halki outojen maiden ja kuningaskuntien. He vaeltavat kiehtovassa maailmassa, jossa peri-inhimillinen ja yliluonnollinen elävät luontevasti rinnakkain.
Moniaalle polveileva seikkailu on tuoreen omaperäinen tarina nuoren pojan varttumisesta kohtaamaan suurta elämäntehtävää. Se on lennokas ja jännittävä seikkailu, täynnä rehevää huumoria ja suvaitsevaista elämäniloa.
Oma arvio:
Belgarionin tarun kolmas osa, Velhojen taistelu, on jostakin syystä minulle se rakkain. Ehkä siksi, että tässä osassa päästään vihdoin magian pariin kunnolla. Garionille avautuu hiljalleen omat velhotaitonsa, mutta niiden opettelussa on omat niksinsä. Myös Belgarathin mahtavuus alkaa nousta merkittäväksi tekijäksi.
Lapsena kärsin jostakin mystisestä syystä hyvin voimakkaista vatsakivuista. Olin niiden vuoksi toisinaan sairaalassakin, mutta syy kipuihin ei koskaan selvinnyt. Voimakkaampien kipukohtausten aikana ajattelin aina tässä Velhojen taistelussa esille tulevaa Ul-jumalaa, joka tietyllä tapaa muistuttaa paljon kristittyjen jumalaa. Lempeän vanhuksen oloiseksi kuvatussa Ulissa oli jotakin lohdullista ja pääasia oli, että sain muuta ajattelemalla kivut pois mielestäni. En edelleenkään usko minkään sortin jumalaan, mutta lapsena ajatus oli kovin kiehtova. Tässäkin lienee yksi syy, miksi Belgarionin tarut ovat minulle niin tärkeitä kirjoja yhä edelleen.
Matkailuteema jatkuu tässä hyvin samanlaisena kuin Ennustusten ajassakin. Tällä kertaa matka alkaa Maragorista. Maragor on kuollut valtakunta, jossa Maran henki ylläpitää tuhottujen maragien haamuja. Haamuja näkevät yleensä tulevat hulluiksi. Tolnedralaiset tuhosivat maragit aikoja sitten tekosyynään maragien harjoittama ihmissyönti, mutta aitona motiivina puroissa rikkaana vilisevä kulta. Maragor vaihe on kuitenkin tehty mielenkiintoiseksi, vaikka pääasiallisesti tapahtumat tapahtuvat Garionin mielessä.
Maragorista päädytään Aldurin laaksoon, joka on tietyllä tapaa Belgarathin ja Polgaran kotipaikka. Päästään tapaamaan muita velhoja, joista rujo ja rääväsuinen Beldin on suosikkini. Beldin pääsee vielä paremmin esiin Belgarionin tarun jatko-osassa Mallorean tarussa sekä Polgaran elämäkerrassa. Noin muuten Aldurin laakson tapahtumaat ovat tietynlainen välisoitto ja siirtymävaihe Lännestä Itään, hyvyyden valtakunnista pahuuden puolelle. Eddingsin amerikkalaista taustaa hyväksikäyttäen on pohdittu, että onko tämä(kin) nykymaailman politiikkaa heijastava ratkaisu, jossa itä esitetään uhkavaana. Idän valtakuntia Belgarionin tarussa voi monella tapaa verrata Venäjään ja muihin Aasian maihin.
Seuraavaksi onkin siis vuorossa Ulgo, joka on Ul-jumalan aluetta. Ulgo on vielä Länneksi laskettavaa aluetta. Ulgot elävät maan alla ja he ovat tiukasti teokratista kansaa. Uskonnollisuus näkyy heidän arjessaan voimakkaana ja mukaan tuleva uskonkiihkoilija Relg on siitä täydellinen esimerkki. Ulgojen uskonto muistuttaa kiihkokristillisyyttä hillittömine syntiluetteloineen ja ironista onkin se, että Ulia jumalana ei esitetä niin tiukkana. Lukijan annetaan ymmärtää, että syntilistat ovat lähinnä kiihkoilijoiden omia, eivät jumalasta lähtöisin olevia. Voisi ajatella, että tämä on Eddingsin tietoinen kannanotto kristillisyyteen.
Ulgosta päästäänkin sitten Itään, jossa tosin käydään vain Cthol Murgosissa. Reissu ei paljoa valaise murgojen kulttuuria, sillä matka kuluu pääasiassa hiiviskellen ja grolimeilta (Torakin pappeja, joilla yliluonnollisia kykyjä) suojautuen. Cthol Murgosissa keskitytään voimakkaisiin tapahtumiin ja se on tietynlainen kohokohta koko sarjassa.
Velhojen taistelu on Belgarionin tarun tapahtumarikkain osa ja tahti on siinä mielessä melkoisen hengästyttävä. Teksti kuitenkin jatkuu kevyenä ja helppona. Vaikka kirjassa käsitelläänkin voimakkaita asioita (ihmissyönti, ihmisuhrit, teokratia, kiihkouskonnollisuus), on tapahtumien kuvailu edelleen hyvin ylimalkaista ja siten nuorillekin sopivaa.
Belgarionin tarun muut osat:
(1.) Kiven vartija
(2.) Ennustusten aika
(4.) Rivan kuningatar
(5.) Kohtalon täyttymys
Jatkosarja Mallorean tarun osat:
(1.) Lännen vartijat
(2.) Murgojen kuningas
(3.) Karandan paholaisherra
(4.) Darshivan velhotar
(5.) Kellin näkijätär
Suomennos: Tarmo Hakala
Käännösvuosi: 1992
Kustantamo: Karisto
Sivumäärä: 376
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: lahja
Velhojen taistelu kertoo nuoren Garion-pojan ja hänen merkillisten matkakumppaneidensa uusista seikkailuista heidän jäljittäessään, ikivanhaa ennustusta toteuttaen, pyhää Aldurin kiveä, joka on anastettu oikeilta omistajiltaan. Jälleen Garion ja hänen ystävänsä joutuvat vaarojentäyteiselle tielle kulkiessaan velhojen ja taruolentojen parissa halki outojen maiden ja kuningaskuntien. He vaeltavat kiehtovassa maailmassa, jossa peri-inhimillinen ja yliluonnollinen elävät luontevasti rinnakkain.
Moniaalle polveileva seikkailu on tuoreen omaperäinen tarina nuoren pojan varttumisesta kohtaamaan suurta elämäntehtävää. Se on lennokas ja jännittävä seikkailu, täynnä rehevää huumoria ja suvaitsevaista elämäniloa.
Oma arvio:
Belgarionin tarun kolmas osa, Velhojen taistelu, on jostakin syystä minulle se rakkain. Ehkä siksi, että tässä osassa päästään vihdoin magian pariin kunnolla. Garionille avautuu hiljalleen omat velhotaitonsa, mutta niiden opettelussa on omat niksinsä. Myös Belgarathin mahtavuus alkaa nousta merkittäväksi tekijäksi.
Lapsena kärsin jostakin mystisestä syystä hyvin voimakkaista vatsakivuista. Olin niiden vuoksi toisinaan sairaalassakin, mutta syy kipuihin ei koskaan selvinnyt. Voimakkaampien kipukohtausten aikana ajattelin aina tässä Velhojen taistelussa esille tulevaa Ul-jumalaa, joka tietyllä tapaa muistuttaa paljon kristittyjen jumalaa. Lempeän vanhuksen oloiseksi kuvatussa Ulissa oli jotakin lohdullista ja pääasia oli, että sain muuta ajattelemalla kivut pois mielestäni. En edelleenkään usko minkään sortin jumalaan, mutta lapsena ajatus oli kovin kiehtova. Tässäkin lienee yksi syy, miksi Belgarionin tarut ovat minulle niin tärkeitä kirjoja yhä edelleen.
Matkailuteema jatkuu tässä hyvin samanlaisena kuin Ennustusten ajassakin. Tällä kertaa matka alkaa Maragorista. Maragor on kuollut valtakunta, jossa Maran henki ylläpitää tuhottujen maragien haamuja. Haamuja näkevät yleensä tulevat hulluiksi. Tolnedralaiset tuhosivat maragit aikoja sitten tekosyynään maragien harjoittama ihmissyönti, mutta aitona motiivina puroissa rikkaana vilisevä kulta. Maragor vaihe on kuitenkin tehty mielenkiintoiseksi, vaikka pääasiallisesti tapahtumat tapahtuvat Garionin mielessä.
Maragorista päädytään Aldurin laaksoon, joka on tietyllä tapaa Belgarathin ja Polgaran kotipaikka. Päästään tapaamaan muita velhoja, joista rujo ja rääväsuinen Beldin on suosikkini. Beldin pääsee vielä paremmin esiin Belgarionin tarun jatko-osassa Mallorean tarussa sekä Polgaran elämäkerrassa. Noin muuten Aldurin laakson tapahtumaat ovat tietynlainen välisoitto ja siirtymävaihe Lännestä Itään, hyvyyden valtakunnista pahuuden puolelle. Eddingsin amerikkalaista taustaa hyväksikäyttäen on pohdittu, että onko tämä(kin) nykymaailman politiikkaa heijastava ratkaisu, jossa itä esitetään uhkavaana. Idän valtakuntia Belgarionin tarussa voi monella tapaa verrata Venäjään ja muihin Aasian maihin.
Seuraavaksi onkin siis vuorossa Ulgo, joka on Ul-jumalan aluetta. Ulgo on vielä Länneksi laskettavaa aluetta. Ulgot elävät maan alla ja he ovat tiukasti teokratista kansaa. Uskonnollisuus näkyy heidän arjessaan voimakkaana ja mukaan tuleva uskonkiihkoilija Relg on siitä täydellinen esimerkki. Ulgojen uskonto muistuttaa kiihkokristillisyyttä hillittömine syntiluetteloineen ja ironista onkin se, että Ulia jumalana ei esitetä niin tiukkana. Lukijan annetaan ymmärtää, että syntilistat ovat lähinnä kiihkoilijoiden omia, eivät jumalasta lähtöisin olevia. Voisi ajatella, että tämä on Eddingsin tietoinen kannanotto kristillisyyteen.
Ulgosta päästäänkin sitten Itään, jossa tosin käydään vain Cthol Murgosissa. Reissu ei paljoa valaise murgojen kulttuuria, sillä matka kuluu pääasiassa hiiviskellen ja grolimeilta (Torakin pappeja, joilla yliluonnollisia kykyjä) suojautuen. Cthol Murgosissa keskitytään voimakkaisiin tapahtumiin ja se on tietynlainen kohokohta koko sarjassa.
Velhojen taistelu on Belgarionin tarun tapahtumarikkain osa ja tahti on siinä mielessä melkoisen hengästyttävä. Teksti kuitenkin jatkuu kevyenä ja helppona. Vaikka kirjassa käsitelläänkin voimakkaita asioita (ihmissyönti, ihmisuhrit, teokratia, kiihkouskonnollisuus), on tapahtumien kuvailu edelleen hyvin ylimalkaista ja siten nuorillekin sopivaa.
Belgarionin tarun muut osat:
(1.) Kiven vartija
(2.) Ennustusten aika
(4.) Rivan kuningatar
(5.) Kohtalon täyttymys
Jatkosarja Mallorean tarun osat:
(1.) Lännen vartijat
(2.) Murgojen kuningas
(3.) Karandan paholaisherra
(4.) Darshivan velhotar
(5.) Kellin näkijätär
Kommentit
Lähetä kommentti