Cecilia Samartin: Señor Peregrino (2008)

Tarnished Beauty
Suomennos: Tiina Sjelvgren
Käännösvuosi: 2010
Kustantamo: Bazar
Sivumäärä: 382 (pokkari)
Pisteet: 1½ /5
Mistä minulle: oma ostos

Jamilet on nuori meksikolainen nainen, jonka selkää peittää valtava syntymämerkki. Hänen kotikylänsä asukkaat pitävät merkkiä paholaisen kädenjälkenä ja syrjivät tyttöä. Lopulta Jamilet jättää kotiseutunsa ja lähtee etsimään parannuskeinoa maasta, jossa kaikki unelmat toteutuvat.

Ylitettyään laittomasti rajan Yhdysvaltoihin Jamilet pääsee töihin mielisairaalaan. Hän saa hoidettavakseen vanhan espanjalaismiehen, jonka kanssa kukaan ei tule toimeen. Pikkuhiljaa nämä kaksi siirtolaista tutustuvat toisiinsa, ja heidän ystävyyteensä hoitaa molempien haavoja tehokkaammin kuin mitkään lääkkeet. Herra Peregrino kertoo tarinoita nuoruudestaan ja unohtumattomasta pyhiinvaelluksestaan Santiago de Compostellaan, ja samalla Jamilet tekee matkaa itseensä ja etsii sitä tyttöä, joka olisi ollut ilman rujoa kauneusvirhettään.

Señor Peregrino on koskettava romaani toivosta, rakkaudesta ja kauneudesta. Se ei ole kirja suurista teoista; se on kertomus pienten ihmisten pienistä tarinoista, joiden merkitystä ei mitata numeroilla vaan sydämellä.

Oma arvio:
Luettuani Sason blogista tästä kirjasta, päätin ehdottomasti lukea tämän. Kirja kuulosti oivallisen kevyeltä minun makuuni (en tykkää liian hömpästä) ja tarinakin vaikutti kiehtovalta.

Petyin todella pahasti (mikä ei siis tietenkään ole Sason syy). Tarina oli suorastaan äitelä, hyvin ennalta-arvattava ja aivan liian kristillishenkinen minun makuuni - ja siten niin amerikkalainen, niin amerikkalainen.

Henkilöhahmot olivat minun makuuni turhan ohuita. Jamilet on mieletön kaunotar syntymämerkkiä lukuunottamatta ja niin jalo, kiltti, viisas, naiivi, lempeä, kärsivällinen ja ihastuttava, että suorastaan tihkuu hunajaa. Herra Peregrinossa on taas edes hiukan särmikkyyttä, mutta ei mitään yllätystä. Tottakai mielisairas vanha ukko onkin todellisuudessa törkeän rikas, fiksu ja filmaattinen yksilö, joka on vain erikoisten sattumien kautta päätynyt sinne minne päätyikään.

Aidosti hauskoja hahmoja olivat Jamiletin täti Carmen, Carmenin miesystävä Louis ja naapurinpoika Eddie. Carmen on ihastuttavalla tavalla räväkkä ja tuhti täti, jossa meksikolainen kiihkeä veri virtaa. Louis on luonnollisesti pieni ja hintelä mies (miksi lihavilla naisilla on aina pieni ja hintelä mies?), jolla on vaimo ja lapsia. Eddie taas on komea nuorimies eikä ole vaikea arvata, mitä hänen ja Jamiletin välillä tapahtuu.

Teksti kulki hyvää tahtia eteenpäin ja Samartinin kieli on mukavan soljuvaa. Hän maalaa maisemia ja tunnetiloja taitavasti, ehkä aavistuksen imelästikin. Peregrinon ja Jamiletin tarinat kulkevat hyvin vuorotellen, mutta minua lukijana ärsytti tietynlainen rautalangan taivuttaminen. Peregrino kertoo tarinaansa Jamiletille lyhyinä sessioina ja aina uuden session alkaessa kerrattiin edellinen. Motiivina tässä esitettiin Peregrinon mukamas huono muisti, mutta se ei kyllä tuntunut uskottavalta ratkaisulta lainkaan. Lähinnä tuli mieleen, että Samartin tuntee jenkkilukijansa, joiden aivokapasiteetti ei riitä muistamaan kahta tarinaa yhtä aikaa.

Peregrinon pyhiinvaellusmatka oli kirjan mielenkiintoisinta antia. On toki luontevaa, että uskonnollisuus näkyy teoksessa, jossa pyhiinvaellus on oleellinen osa tarinaa, mutta jotenkin se kristillisyys pursui jo korvista ulos. Se kun ei rajoitu vain Peregrinon osuuteen. Jumalallisuus tihkui tekstin välistä ja henkilöistä liiankin kanssa.

Loppuratkaisu pääsi kuitenkin yllättämään. Ei kuitenkaan positiivisesti, vaan se oli siirappisempi kuin osasin kuunaan kuvitellakaan. Vaikka loppuratkaisun voikin tulkita epätodelliseksikin, on se Jamiletille ja Peregrinolle todellista. Minulle lukijana se tuntui ällistyttävän epätodelliselta.

Señor Peregrino jäänee ensimmäiseksi ja samalla viimeiseksi lukemakseni Samartinin kirjaksi. Vaikka kieli ja rytmi olivatkin ihan jees, ei tällainen tarina uppoa minuun vähimmässäkään määrin. On vaikea uskoa, että Samartin kirjoittaisi jotakin niin toisentyylistä, että jaksaisin innostua hänen teoksistaan tämän syvemmin.