Kustantamo: Like
Sivumäärä: 94
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto
Tuntuuko sinusta, ettet sovi muottiin? Ovatko jalkasi liian isot, tissisi liian pienet tai karvasi liian innokkaat kasvamaan? Kiristääkö pusero? Pettääkö deodorantti? Koetko, ettet ole sellainen kuin naisen pitäisi?
Lue Hanna Haurun novellikokoelma Liian pienet sandaalit. Et koe muodonmuutosta, mutta huomaat, että olet yksi meistä - meistä naisista.
Oma arvio:
Kirjanurkkauksen Zephyr sai minut innostumaan tästä. Huomioni kiinnittyi Zephyrin postauksessa lainattuun kauniiseen kieleen, mutta novellikokoelma olikin hiukan toisenlainen yllätys.
Liian pienet sandaalit yllätti minut groteskiudellaan ja ronskillakin kielenkäytöllään. En osaa sanoa, oliko yllätys positiivinen vai negatiivinen, mutta yllätys se oli joka tapauksessa. Kielessä sinänsä ei ollut kyllä vikaa. Napakkaa, vihaistakin tekstiä. Positiivista oli kyllä se, että tämä ei todellakaan ollut 'olet ihana sellaisena kuin olet' -lässytystä, vaan ikään kuin karski toteamus 'on meillä muillakin ongelmia, lakkaa ruikuttamasta' -tyyliin.
Naislukijana tämä huvitti ja pisti hymyilemään. Hauru liioittelee, kärjistää ja kertoo ääripäistä, jopa epäuskottavuuteen asti. Tästä hyvä esimerkki on avausnovelli Hiki, joka kertoo voimakkaasta hienerityksestä kärsivästä naisesta. Näin rajusti kärjistävä tyylii alkuun on aika rohkea ratkaisu, enkä ihan heti sen jälkeen ollutkaan vakuuttunut. Epäuskottavaan kärjistämiseen kuuluu myös Karvainen nainen -novelli, jonka nimestä voikin päätellä aiheen.
Groteski tyyli ei ylipäätään ole ihan minun makuuni, joten siltä näkökannalta tuntuu vähän epäreilulta arvioida tätä kokoelmaa. Ei tämä mikään groteskiuden huipentuma ole, mutta sen verran kuitenkin, että se sai minut rypistelemään kulmiani. Groteskiuden alla oli kuitenkin piilossa herkkyyttä. Naisia, jotka olivat heikkoja ja jotka antoivat periksi ympäristön vaatimuksille ja kadottivat itsestään jotakin, kuten Zumba! -novellissa. Tasapaino kuitenkin pysyi, sillä mukana oli myös vahvoja naisia, jotka olivat ylpeitä siitä mitä olivat ja suorastaan pyrkivät päinvastaiseen mitä naiskuva joskus meistä naisista haluaa. Tästä oli hyvä esimerkki Ja ylpeä vartalostaan -novelli, jonka nainen ihannoi erittäin lihavaa mummoaan haluten itsekin sellaiseksi.
Liian pienet sandaalit on askel naisten väliseen 'hyvä sisko' -yhteyteen. Meitä on monenlaisia, monenkokoisia ja -näköisiä. Tämä novellikokoelma on lempeä potku takalistoon; ole ylpeä itsestäsi sellaisena kuin olet!
Sivumäärä: 94
Pisteet: 3/5
Mistä minulle: kirjasto
Lue Hanna Haurun novellikokoelma Liian pienet sandaalit. Et koe muodonmuutosta, mutta huomaat, että olet yksi meistä - meistä naisista.
Oma arvio:
Kirjanurkkauksen Zephyr sai minut innostumaan tästä. Huomioni kiinnittyi Zephyrin postauksessa lainattuun kauniiseen kieleen, mutta novellikokoelma olikin hiukan toisenlainen yllätys.
Liian pienet sandaalit yllätti minut groteskiudellaan ja ronskillakin kielenkäytöllään. En osaa sanoa, oliko yllätys positiivinen vai negatiivinen, mutta yllätys se oli joka tapauksessa. Kielessä sinänsä ei ollut kyllä vikaa. Napakkaa, vihaistakin tekstiä. Positiivista oli kyllä se, että tämä ei todellakaan ollut 'olet ihana sellaisena kuin olet' -lässytystä, vaan ikään kuin karski toteamus 'on meillä muillakin ongelmia, lakkaa ruikuttamasta' -tyyliin.
Naislukijana tämä huvitti ja pisti hymyilemään. Hauru liioittelee, kärjistää ja kertoo ääripäistä, jopa epäuskottavuuteen asti. Tästä hyvä esimerkki on avausnovelli Hiki, joka kertoo voimakkaasta hienerityksestä kärsivästä naisesta. Näin rajusti kärjistävä tyylii alkuun on aika rohkea ratkaisu, enkä ihan heti sen jälkeen ollutkaan vakuuttunut. Epäuskottavaan kärjistämiseen kuuluu myös Karvainen nainen -novelli, jonka nimestä voikin päätellä aiheen.
Groteski tyyli ei ylipäätään ole ihan minun makuuni, joten siltä näkökannalta tuntuu vähän epäreilulta arvioida tätä kokoelmaa. Ei tämä mikään groteskiuden huipentuma ole, mutta sen verran kuitenkin, että se sai minut rypistelemään kulmiani. Groteskiuden alla oli kuitenkin piilossa herkkyyttä. Naisia, jotka olivat heikkoja ja jotka antoivat periksi ympäristön vaatimuksille ja kadottivat itsestään jotakin, kuten Zumba! -novellissa. Tasapaino kuitenkin pysyi, sillä mukana oli myös vahvoja naisia, jotka olivat ylpeitä siitä mitä olivat ja suorastaan pyrkivät päinvastaiseen mitä naiskuva joskus meistä naisista haluaa. Tästä oli hyvä esimerkki Ja ylpeä vartalostaan -novelli, jonka nainen ihannoi erittäin lihavaa mummoaan haluten itsekin sellaiseksi.
Liian pienet sandaalit on askel naisten väliseen 'hyvä sisko' -yhteyteen. Meitä on monenlaisia, monenkokoisia ja -näköisiä. Tämä novellikokoelma on lempeä potku takalistoon; ole ylpeä itsestäsi sellaisena kuin olet!
Mitä lie Blogger nyt kiusaa, mutta koitin jo kommentoida, mutta tuli ilmoitus rikkimenneestä sivusta. Eli uudestaan...
VastaaPoistaMinäkin luin tämän, viime vuonna. Kirjan ajatus, että pitää olla ylpeä itsestä vikoineen päivineen, on hieno..mutta sitten ne kärjistetyt, sangen groteskit jutut eivät vain iskeneetkään minuun. Olen kyllä usein mustan huumorin, joskus jopa vähän groteskinkin ystävä, mutta nyt ei vain naurattanut- enemminkin ärsytti.
Minua tämä ei kyllä ärsyttänyt, mutta ei tämä mikään "ooh mikä helmi!" -reaktiotakaan aiheuttanut.
VastaaPoistaKiva lukea arviosi tästä! :)
VastaaPoistaYmmärrän kyllä, että nuo groteskit ja kärjistetyt jutut voivat välillä myös ärsyttää. Minä taas pidän tässä (ja Haurun muissa kirjoissa) siitä, että novellit aina alkavat näennäisen normaalista tilanteesta, mutta jossain vaiheessa ylitetään jokin häilyvä raja uskottavuuden ja epäuskottavuuden välillä. Ja olen samaa mieltä siitä, että groteskiuden alla on piilossa herkkyyttä ja myös jotain kaunista!
Se rajan häilyvyys oli kyllä tosi. En tiedä, oliko sinänsä väärin sanoa, että kärjistykset menivät epäuskottavuuksiin. Joskus totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää! Mistä minä tiedän varmasti, kuinka pahaksi esim. hikoilu voi äityä?!
VastaaPoista