Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 463
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: lahja
Veden päälle kurottui jyrkkä kallioseinämä. Hän kastoi sormensa punaiseen maaliin, joka oli sekoitettu jäniksen verestä ja punaisesta savesta. Hän piirsi kallioon kolme ihmishahmoa pitämään toisiaan kädestä.
Siinä me olemme. Arni, Troi ja Aile.
Sinun on aika muistaa.
Oma arvio:
Itkisitkö onnesta, jos... lukisit oikein, oikein hyvän kirjan? Kyllä oli miltei itku päästä silkasta ilosta ja lukemisen riemusta. Erinomaisen hienoa, suomalaista fantasiaa! Olen hyvin, hyvin vaikuttunut ja jollakin tapaa ylpeäkin. Kyllä mekin osaamme.
Uniin piirretty polku sijoittuu hämärään, muinaiseen maailmaan. Se voisi olla Suomi, vaikka sitä ei niin nimetäkään. Ainoastaan Ukko-jumala on merkitsevin nimikytkös suomalaisuuteen, muu on vain omaa tulkintaani. Taustalla jylläävät maagiset voimat, noituus, luonnon kunnioitus ja sen pyhyys. Riimuja, loitsuja, haltijaeläimiä. Lumousta ja unia. Ja aivan kuin minua ajatellen, myös pitkätukkaisia soturimiehiä! Tarkkaavainen Morren maailman lukija lienee havainnut heikkouteni jo Cornwellin kirjojen arvioissa...
Tarina kulkee Ailen, Neithan ja Troin näkökulmista. Heidän tiensä punoutuvat yhteen kunkin etsiessä omaa menneisyyttään. Minulle oli jostain syntynyt käsitys, että kyse on ihan lapsista, mutta näin ei ollutkaan. Nuoria aikuisia ovat kaikki. Helena Waris raottaa kunkin henkilön (ja vähän muidenkin) tarinaa hienosti. Jokaiselle syntyy oma sielu, oma henkilöllisyys. Mikään psykologinen henkilökuvausromaani tämä ei ole, mutta se ei ole tämän tarkoituskaan. Hahmot ovat riittävän syviä, jotta lukijana niihin ehtii kiintyä. Ja kun yksi rakkaaksi käynyt hahmo kuolee, niin kyllä siinä kyynel vierähti poskelle...
Tarina etenee todella hyvin eikä kirjassa ollut ainuttakaan sellaista kohtaa, joka olisi saanut haukottelemaan. Itse asiassa tätä olisi ehkä voinut vielä venyttää lisääkin, sillä esimerkiksi Mustarinta paikkana jäi vielä hämärän peittoon. Paikoissa on Wariksen toinen vahvuus. Vaikka kuvailu joskus jääkin vähäiseksi, niin paikat selvästi erottuvat toisistaan; Mustarinta, Vornanmutka, Joenyhtymä... Myös nimistö on aivan ihastuttava!
Upeaa fantasiaa tämä on myös siksi, että Uniin piirretty polku sopii monen ikäisen, tytön, pojan, miehen ja naisen luettavaksi. Tässä on romantiikkaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tunnelmointia, kuusen tuoksua, suden tassuja ja pakkasöitä.
Ja mikä parasta... Tätä on luvassa vielä lisää! Sudenlapset ilmestyy tämän kuun aikana. Lupaan, että siitäkin on tulossa vielä arvio.
Sivumäärä: 463
Pisteet: 5/5
Mistä minulle: lahja
Veden päälle kurottui jyrkkä kallioseinämä. Hän kastoi sormensa punaiseen maaliin, joka oli sekoitettu jäniksen verestä ja punaisesta savesta. Hän piirsi kallioon kolme ihmishahmoa pitämään toisiaan kädestä.
Siinä me olemme. Arni, Troi ja Aile.
Sinun on aika muistaa.
Oma arvio:
Itkisitkö onnesta, jos... lukisit oikein, oikein hyvän kirjan? Kyllä oli miltei itku päästä silkasta ilosta ja lukemisen riemusta. Erinomaisen hienoa, suomalaista fantasiaa! Olen hyvin, hyvin vaikuttunut ja jollakin tapaa ylpeäkin. Kyllä mekin osaamme.
Uniin piirretty polku sijoittuu hämärään, muinaiseen maailmaan. Se voisi olla Suomi, vaikka sitä ei niin nimetäkään. Ainoastaan Ukko-jumala on merkitsevin nimikytkös suomalaisuuteen, muu on vain omaa tulkintaani. Taustalla jylläävät maagiset voimat, noituus, luonnon kunnioitus ja sen pyhyys. Riimuja, loitsuja, haltijaeläimiä. Lumousta ja unia. Ja aivan kuin minua ajatellen, myös pitkätukkaisia soturimiehiä! Tarkkaavainen Morren maailman lukija lienee havainnut heikkouteni jo Cornwellin kirjojen arvioissa...
Tarina kulkee Ailen, Neithan ja Troin näkökulmista. Heidän tiensä punoutuvat yhteen kunkin etsiessä omaa menneisyyttään. Minulle oli jostain syntynyt käsitys, että kyse on ihan lapsista, mutta näin ei ollutkaan. Nuoria aikuisia ovat kaikki. Helena Waris raottaa kunkin henkilön (ja vähän muidenkin) tarinaa hienosti. Jokaiselle syntyy oma sielu, oma henkilöllisyys. Mikään psykologinen henkilökuvausromaani tämä ei ole, mutta se ei ole tämän tarkoituskaan. Hahmot ovat riittävän syviä, jotta lukijana niihin ehtii kiintyä. Ja kun yksi rakkaaksi käynyt hahmo kuolee, niin kyllä siinä kyynel vierähti poskelle...
Tarina etenee todella hyvin eikä kirjassa ollut ainuttakaan sellaista kohtaa, joka olisi saanut haukottelemaan. Itse asiassa tätä olisi ehkä voinut vielä venyttää lisääkin, sillä esimerkiksi Mustarinta paikkana jäi vielä hämärän peittoon. Paikoissa on Wariksen toinen vahvuus. Vaikka kuvailu joskus jääkin vähäiseksi, niin paikat selvästi erottuvat toisistaan; Mustarinta, Vornanmutka, Joenyhtymä... Myös nimistö on aivan ihastuttava!
Upeaa fantasiaa tämä on myös siksi, että Uniin piirretty polku sopii monen ikäisen, tytön, pojan, miehen ja naisen luettavaksi. Tässä on romantiikkaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Tunnelmointia, kuusen tuoksua, suden tassuja ja pakkasöitä.
Ja mikä parasta... Tätä on luvassa vielä lisää! Sudenlapset ilmestyy tämän kuun aikana. Lupaan, että siitäkin on tulossa vielä arvio.
Argh - tämäkin kuulostaa niin hyvältä, kuvailet houkuttelevasti. Pitkätukkaiset soturimiehet, mmm...
VastaaPoistaMä luin tämän joskus vuosi sitten ja tykkäsin kanssa tuosta maailmasta. Tarina oli muistaakseni melko perus, mutta silti ihan kivaa kotimaista perusfantasiaa :)
VastaaPoistaBooksy, kyllä mä uskaltaisin suositella tätä sulle ja tietysti myös nuorillesi, mikäli he fantasian ystäviä ovat.
VastaaPoistaJossu, tarina on tosiaan aika perus. Ei mitään erikoisen eksoottisen ihmeellistä. Mä olin kumminkin yllättynyt tämän laadukkuudesta ja iättömyydestä siinä mielessä, että tämä ei ollut ns. nuorisokirjallisuutta vaikka tämä sopii myös nuorille.
Supermahtavaa!! Onnea taipaleelle! Olen tästä uutisesta kovasti tohkeissani!
VastaaPoista