Jenny Erpenbeck: Vanhan lapsen tarina (1999)

Geschichte vom alten Kind
Suomennos: Mari Janatuinen
Käännösvuosi: 2011
Kustantamo: Avain
Sivumäärä: 115
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: arvostelukappale


Kadulta löytyy 14-vuotias tyttö tyhjä ämpäri kädessään. Hän ei osaa sanoa mitään muuta kuin ikänsä - ei nimeään, ei osoitettaan eikä vanhempiaan. Hänellä ei ole historiaa eikä tulevaisuudenodotuksia. Tyttö sijoitetaan lastenkotiin, jossa niin luokkatoverit kuin opettajatkin yrittävät saada hänestä otetta.
Vähitellen kaikki luovuttavat, kun tyttö ei tunnu reagoivan mihinkään. Näennäisestä välinpitämättömyydestä huolimatta hän kuitenkin näkee paljon ja löytää pian oman paikkansa huonekavereidensa hiljaisena terapeuttina. Ja kun aikuistumasta kieltäytynyt tyttö viimein kasvaa aikuiseksi, maailma hänen ympärillään kokee tulleensa petetyksi.

Oma arvio:
Saksalaisen Jenny Erpenbeckin esikoisteos on syystä tai toisesta vasta nyt suomennettu. Vanhan lapsen tarina on enemmän nykykirjallisuuden tyyliin kuin perinteiseen kerrontaan istuva tarina. Se on tiivis, vain 115 sivua, mutta ajatuksia herättävä teos.

Takakannen teksti on hiukan harhaanjohtava. Tai ainakin minä odotin hiukan erilaista teosta. Odotin, että kadulta löydetyn tytön kautta katsotaan lastenkodin muita lapsia, heidän kasvutarinaansa, heidän kohteluaan ja tulevaisuuttaan. Arvelin etukäteen tytön olevan ehkä autistinen. Odotukseni eivät kuitenkaan osuneet nappiin ja ehkä siitä kumpuaa hienoinen pettymys.

Vanhan lapsen tarina kertoo tiukasti nimeämättä jäävän tytön tarinan, jonka kautta kyllä saadaan välähdyksiä muista lastenkodin lapsista, mutta pääosassa on tiukasti tyttö itse. Hän kyllä reagoi muihin, mutta omalla ja hitaan kömpelöllä tavallaan.

Muut lähtevät ja puhuvat mennessään keskenään, tyttö kuuntelee. Eräs sanoo toiselle: Menetkö tunnin jälkeen syömään? Ja toinen vastaa eräälle: Äh, aina samaa kamalaa mössöä, en kestä sitä, yököttää jo ajatuskin. Tyttö hidastaa askeleitaan, jättäytyy jälkeen ja sanoo taaempana luokkatoverilleen kuin ohimennen: En mene tunnin jälkeen syömään, aina samaa kamalaa mössöä, oksettaa jo ajatuskin. Mutta puhuteltu ei vastaakaan vaikkapa: Niin minuakin, tai: No, ei se ruoka nyt niin huonoa ole, tai: Minun on pakko mennä syömään vaikka ruoka onkin kamalaa, on hirveä nälkä. Hän ei sano mitään sen suuntaista vaan tuijottaa tyttöä, hymähtää ja jatkaa matkaa. Ja tytön tulee valtavan kuuma, aivan kuin yhtäkkiä pelkäisi kovasti, ja hän katsoo alas itseensä, ja aivan oikein: tuo lause, jonka hän varasti luokkatoveriltaan, törröttää hänen kyljestään.

Vanhan lapsen tarinalla on luultavimmin takanaan jokin isompi symboliarvo, mitä en täysin tavoittanut. Tietyllä tapaa tämä on kertomus muiden ihmisten raadollisuudesta heikompaansa kohtaan; ensin kiustaan, sitten hyväksikäytetään ja lopulta hylätään. Se kertoo myös yhteiskunnan suhtautumisesta ihmiseen, joka ei kaipaa eikä halua mitään. Ei edes edistyä, mutta ei toisaalta olla taakkanakaan. Mutta tarinassa on selvästi jotakin muutakin, en vain kuollaksenikaan ymmärrä että mitä.

Tämä on kerrassaan outo kirja, josta jää outo olo. Ei ahdistunut, mutta ehkä hiukan likaisen syyllinen?

Kommentit

  1. Kirja on minulla kesken, palaan sitten myöhemmin lukemaan arviosi. :) Oma arvioni putkahtaa varmaan melko pian ulos.

    VastaaPoista
  2. Hih, juuri kirjoitin omani ja huomasin blogilistassa sinunkin julkaiseen melkein samaan aikaan. AIka samanlaisia tuntoja tuntuu kirja meissä herättäneen!

    VastaaPoista
  3. Odotan mielenkiinnolla muita arvioita tästä! Susa jo vähän helpottikin taakkaani; en ehkä ollutkaan niin pöllö kuin luulin - tai en ainoa.

    VastaaPoista
  4. Tästä tunnutaan olevan aika ristiriitaista mieltä. Minulla on se toinen suomennettu Erpenbeck odottamassa, mutta tämäkin kyllä kiinnostaisi. Hm. Noin lyhkäisiin kirjoihin on aina joka tapauksessa helppo tarttua.

    VastaaPoista
  5. Minusta tässä teoksessa oli mainiointa se, että sai vapaasti tulkita ja analysoida. En tiedä kuinka paljon menin metsään, mutta ainakaan ei tarjottu mitään valmista. :)

    VastaaPoista
  6. Hanna, se vapaus tässä kyllä oli ja antoi sikälis paljon, että tulkinnan mahdollisuuksia oli monia. Itse en vain saanut otetta oikein mistään tulkinnasta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti