Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000)

Kustantamo: Tammi
Sivumäärä: 268 (pokkari)
Pisteet: 4½ /5
Mistä minulle: oma ostos


Nuori valokuvaaja Mikael löytää kotitalonsa takapihalta jotakin, mitä hän ei ole eläissään nähnyt, mutta minkä hän tietää saman tien haluavansa omakseen. Hetkeäkään epäröimättä hän ottaa hoiviinsa öisen metsänpeikon, kansantaruista tutun salaperäisen olennon.
Mikaelin ja peikon välille solmiutuu maagisen tiivis suhde, joka saattaa vähitellen sijoiltaan koko elämän. Jos hän olikin aluksi kuvitellut voivansa vangita palan villiä luontoa luokseen, joutuu hän pian toteamaan jääneensä itse vangiksi. Eikä hän tiedä elävänsä hetkeä, jolloin alistettu luonto on juuri iskemäisillään takaisin.
Yhdistellen ikivanhaa mytologiaa ja uusinta luonnontiedettä Johanna Sinisalo maalaa hurjan ja oudolla tavalla puoleensavetävän vaihtoehtohistorian, joka jää kihelmöimään lukijan mieleen vielä pitkään jälkeenpäin. Ihmisen ja eläimen, kulttuurin ja luonnon, modernin maailman ja tarunhohtoisen muinaisaikojen rajat hämärtyvät tavalla, joka pelottaa ja kutkuttaa - pakottaa meidät katsomaan uusin silmin itseämme ja ympäröivää todellisuutta.

Oma arvio:
Jos tätä romaania pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi kiehtova. Oikeastaan mikään muu sana ei kelpaa tätä kuvailemaan tarpeeksi hyvin. Tämä on myös romaani, jonka nimi suorastaan soi päässä aivan ihanalla tavalla ja on ylipäätään erittäin hyvä nimi juuri tälle romaanille.

Jostakin syystä Ennen päivänlaskua ei voi on myös romaani, johon minulla oli hyvin negatiiviset ennakkoasenteet. Finlandia-palkittu fantasiakirja, joka edustaa myös maagista realismia (muistanette ennakkoluuloni sitä kohtaan) ei yksinkertaisesti voi osua minun makuuni. Sen on pakko olla jotain hienostokyldyyristä liirumlaarumia, johon on ympätty yksi peikko ja muutama homo, jotta siitä saataisiin jollakin tapaa erikoinen.
Lopulta minua alkoi hävettää. Finlandia-palkittu fantasiakirja, jota minä, suuri fantasian ystävä, en ole lukenut?! Ei sellainen peli vetele. Klassikkoautomaatti tarjosi tätä kirjaa, jonka sitten nappasin klassikkohaasteeseeni.

Ennen päivänlaskua ei voi on hieno ja tosiaankin kiehtova romaani. Tässä yhdistellään todella taitavasti tieteellisen tekstin tyyliä että perinteisempää minä-kerrontaa muutaman eri henkilöhahmon kautta. Teoksen kantavia teemoja ovat ihmisyys, luonto ja villieläimet, homoseksuaalisuus, perheväkivalta ja parisuhteet. Toistan itseäni; kiehtovaa. Ne, jotka hämmästelevät miten em. teemat saadaan sujuvasti yhteen, aika tiiviiseen teokseen, ihmetys selviää vasta kun tämän lukee.

Pidin siitä, että romaanin tapahtumat sijoittuvat Tampereelle. Olen kai viime aikoina lukenut liikaa Helsinki-keskeisiä kirjoja, ja jotenkin muutenkin tuntuu siltä, että Helsinki on kirjallisuudessa turhan yliedustettu kaupunki.
Pidin myös siitä, että valtaosa päähenkilöistä olivat homoseksuaaleja, mutta homoutta ei esitetty mitenkään erikoisena seikkana, vaan siihen suhtauduttiin kovin luontevasti. Liekö sekin vaihtoehtotodellisuuden ulottuvuuksia... Tämä ei siis ollut myöskään mikään 'koittakaa ymmärtää homoja' -moralisointiteos.
Lisäksi tarinan jako useampaan osaan, jotka oli nimetty Päivänsäde ja menninkäinen -laulun säkeillä, oli aivan ihana ratkaisu. Se loi koko romaanille jotenkin lempeän, satumaisen tunnelman vaikka tämä ei todellakaan käy kauniista iltasadusta.

Romaanin ainoa nainen oli Palomita, Mikaelin alakerrassa asuva "postimyyntivaimo" Filippiineiltä. Pientä miinusta siitä, että Palomitan kohtalo jäi turhan avoimeksi muihin verrattuna. Toinen miinus oli romaanin loppu muutenkin. Peikko, joka käyttää kivääriä taitavin ottein ja joka "heilauttaa kiväärin piippua eleellä, joka on huvittavan tuttu elokuvista" on vähän turhan absurdia tarinan muihin, lähes uskottaviin tapahtumiin.

Näistä kahdesta heikommasta yksityiskohdasta huolimatta, olin todella iloinen, että luin tämän. Sain nenilleni ennakkoluuloileni ja lukulistalle yhden uuden kirjailijan! Johanna Sinisaloon palataan taatusti toistekin.