Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (1993)

Ostatnie zyczenie
Suomennos: Tapani Kärkkäinen
Käännösvuosi: 2010
Kustantamo: WSOY
Sivumäärä: 333
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: oma ostos

Viimeisen toivomuksen arvoituksellinen sankari on Geralt, jonka ammattina on maiden ja mantujen rauhaa häiritsevien epäihmisten surmaaminen. Mutta yhtä usein kuin Geralt suojelee ihmisiä varjoissa lymyileviltä kimairoilta, hän joutuu toteamaan vihollisensa taikuuden uhriksi: viatonkin ihminen voi tulla noidutuksi ihmissudeksi, ja kaunein hymy voi kuulua petolliselle vampyyrille. Ihmisyyttä ei voi tunnistaa katsomalla.
Viimeinen toivomus on harmaiden alueiden ja hienovaraisten vihjeiden kirja, rohkean sanailun ja kuivan huumorin läpäisemä mutta haikea. Se on vauhdikasta mutta maalta tuoksuvaa ja ihmiskuviltaan tinkimätöntä fantasiaa, jossa mielikuvitukselliset pedot, prinsessat ja linnanherrat nähdään uudenlaisissa luonnerooleissa. Se aloittaa saagan, joka kartoittaa ihmisyyden rajaseutuja niin kuin vain tarumaailma voi parhaimmillaan tehdä.

Oma arvio:
Ensimmäiseksi mieleen nousee kysymys; miksi hitossa tämä on suomennettu vasta nyt (vuonna 2010)? Parempi tietysti myöhään kuin ei silloinkaan, joten suu vain kiltisti suppuun ja kiitetään kauniisti siitä mitä on saatu. Viimeinen toivomus nimittäin on erittäin tervetullut, raikas tuulahdus aikuiseen fantasiamakuun. Se tuo huumorillaan ja kielellään tietyllä tapaa Terry Pratchettin, mutta hiukan karkeampana versiona. Tässä viitataan seksiin aika lailla ronskimmin, mitä Pratchett tekee ja muutenkin kielenkäyttö on roisimpaa. Se on yksi syistä, miksi pidin tästä niin paljon.

Onnekseni satuin lukemaan marjiksen hyvän arvion tästä lukuprosessini puolessa välissä. Nimittäin siihen saakka odotin koko ajan, että päästään johonkin tiettyyn isoon tapahtumaan. Sitä tässä ei oikein ole. Se ei tee kirjasta huonoa, mutta se vain täytyisi tietää etukäteen. Viimeinen toivomus koostuu Geraltin hirviöseikkailuista ja rakenteessa näkyy yllättävän paljon tietty pelimäinen tyyli. Kesti jonkin aikaa tajuta, että Witcher-peli pohjautuu tähän sarjaan - ei päinvastoin!

Pidin kovasti paljon siitä, että Sapkowski ei selittele. Viimeinen toivomus vilisee maita, kuninkaita, hirviöitä, uskontoja... ja mitään ei selitetä! Taustoja tulee selväksi asiayhteyksien mukana juuri sen verran kuin lukijan onkin tarpeen tietää. Geralt ei selvästikään ole lapsi, ulkopuolinen tms., jolle asioita täytyy selventää.

Geralt itse jää kuitenkin hiukan etäiseksi. En tiedä onko se selittämättömyyden hinta vai mistä asia johtuu. Oikeastaan kiinnyin sivuhahmoihin enemmän. Etenkin suulas trubaduuri Valvatti ja riuska papitar Nenneke jättivät minuun lähtemättömän jälkensä. Toivottavasti tapaan nämä kaksi myös jatko-osissa, jotka aion ehdottomasti lukea!

Viimeinen toivomus onkin nyt Tähtifantasia-ehdokas, ja oikein hyvästä syystä! Haluan antaa vielä erityismaininnan suomennokselle (Tapani Kärkkäinen), joka vaikutti todella sujuvalta. Lisäksi pidin nimestä noituri aivan tavattomasti!