Helena Waris: Sudenlapset (2011)

Kustantamo: Otava
Sivumäärä: 550
Pisteet: 4/5
Mistä minulle: arvostelukappale

Karran tunsi, ettei kyse ollut pelkästään kodista tai äidin muiston kunnioituksesta. Kyse oli heimosta, johon hän kuului, perinteestä, ajasta ennen pitkää talvea. Vornanmutkan tieto oli naisten tietoa, mutta se ei ollut Karranille arvotonta. Koko paikka tuntui huutavan häntä pelastajaksi.
-Minulla ei ole muuta mahdollisuutta kuin puolustaa äitini perintöä niin kauan kuin pystyn, Karran sanoi.
Roke naurahti.
-Et sinä yksiksesi voi Mustarintaa estää, jos se päättää ottaa tämän haltuunsa.
-Minä keksin keinon, Roke. Minä löydän tavan uhmata sinua ja Mustarintaa.

Roke on Mustarinnan soturi, Karran Valkoisten susien maassa varttunut uneksija. Suruviesti pakottaa toisistaan erossa kasvaneet kaksoset yhteiselle matkalle Vornanmutkaan, jota naisnoidat ovat hallinneet kautta aikojen. Lapsuudenkotia uhkaava synkkä kohtalo ajaa veljekset erimielisyyksiin. Mutta kuinka vahva on veriside? Millaisia uhrauksia kukin on valmis tekemään? Ja kuka oikein on Sudenmarja, synkkä orpolapsi, jolla on suuri salaisuus?

Oma arvio:
Olin aivan tohkeissani, kun tämä lopulta ilmestyi. Muistanette Uniin piirretty polku -kirjan hehkutuksen?
Sudenlapset on itsenäinen jatko-osa, mutta joka toisaalta auennee paremmin jos on lukenut tuon Wariksen esikoisen.

Olin ehkä hienoisen, aivan pikkiriikkisen pettynyt tähän. Sudenlapset -kirjassa oli pari elementtiä, joista minä en liiemmälti välitä. Tarina, miljöö ja kaikki muu oli ennallaan. Aivan koukuttava juoni ja koitin olla tahraamatta sivuja kuolallani lukiessani Rokesta. Roke on Troin poika ja aivan yhtä seksikäs kuin isänsäkin!

Homoeroottinen vire oli toinen niistä elementeistä, joista en pitänyt. Älkää käsittäkö väärin. Minulla ei suinkaan ole mitään homoseksuaaleja vastaan, en pidä homoutta sairautena tms. Poikarakkaus ei vaan oikein iske minuun. (Minun) onneksi Sudenlapset ei ole mikään erotiikkakirja, oikeastaan tämä on jopa siveämpi kuin edeltäjänsä. Mutta jo viittaus poikarakkauteen sai minut hiukan irvistelemään. (Jostakin syystä tyttörakkaus ei saa minussa vastaavaa reaktiota?)
Toinen oli sisarusrakkaus. Siis eroottinen sisarusrakkaus. Tätä minun oli paljon vaikeampi käsittää ylipäätään. Miksi? Miksi Waris päätyi sellaiseen ratkaisuun? Waris kirjoittaa kolmatta osaa, joten ehkä sieltä sitten aikanaan löytyy jokin selitys. Sudenlapset ei anna mitään vastausta siihen. En keksinyt ainuttakaan syytä, miksi on pitänyt päätyä sukurutsaan.

Kokonaisuudessaan minusta tuntui, että Sudenlapset on suunnattu enemmän nuoremmille lukijoille. Päähenkilöt (Roke, Karran, Niir, Nuno ja Sudenmarja) ovat nuorempia kuin Uniin piirretty polku -osan henkilöt. Siinä missä edeltävässä osassa päästiin jo alkuvaiheessa avioliittoihin, perheen perustamisiin ym., niin tässä vasta ihan viimeisillä sivuilla päästään samoihin asioihin. Ehkä sekin luo sellaista tuntua, että tämä on nuoremmille suunnattu.

Henkilöhahmotasoltaan tämä oli osin edeltäjäänsä vahvempi. Roke ja Niir etenkin olivat hienoja hahmoja, uskottaviakin. Etenkin Niir, joka kapinoi naisrooliaan vastaan, oli mielestäni hyvin onnistunut hahmo. Sudenmarjan osuus tarinassa pääsi yllättämään ja pidin tavasta, jolla hänen äänensä tuotiin kirjassa esille. Kesti vähän aikaa tajuta, että kuka hän onkaan!
Hahmoista ainoastaan Nuno jäi hiukan "täytehahmon" osaan. Nuno pysyi etäisenä ja huomaamattomana noustakseen esiin vain parissa kohdassa ratkaisevasti.

Huolimatta kritiikistäni Sudenlapset oli ihana lukukokemus jälleen. Odotan jo kolmatta osaa, jonka nimi on Talviveriset. Se kertoo Troin tarinan tarkemmin. Aaahh!!