Leena Krohn: Tainaron (1985)

Kustantamo: Teos
Sivumäärä: 133
Pisteet: 2½ /5
Mistä minulle: kirjasto

Tainaron (1985) on Leena Krohnin läpimurtoteos. Se vie lukijan vertaansa vailla olevaan todellisuuteen. Inari Krohnin kuvittamassa juhlapainoksessa palataan Tainaronin tunnelmaan: todistetaan ennennäkemättömiä metamorfooseja, nautitaan oudoista sattumista ja pohditaan olemassaolon mahdollisuuksia. Nyt julkaistavassa Tainaronissa on mukana kaksi alkuperäisestä teoksesta puuttunutta kirjettä.
Tainaronin kirjeiden vastaanottaja jää nimettömäksi eikä hän koskaan vastaa kirjeisiin. Niiden kirjoittaja on saapunut valkoisella laivalla tuliperäisellä vyöhykkeellä sijaitsevaan, alati muuttuvaan Tainaroniin, mutta hän ei muista miksi. Hän potee koti-ikävää, mutta lumoutuu myös uudesta seudusta ja sen eläjistä: Jäärästä, epäilyttävästä neiti Pumilionista, Liikkumattomasta, Kuningatarkimalaisesta, Tulikärpäsistä, Outojen holhoojasta...
Tainaronin asukkaat ovat hyönteisen kaltaisia, mutta oudolla tavalla heidän kokemuksensa ja edesottamuksensa ovat tuttuja. Ne ovat samalla kertaa tarkkoja kuvauksia eräiden lajien elintavoista ja allegorioita tuntemastamme arkimaailmasta.

Oma arvio:
Minulla on tästä hyvin samanlainen lukukokemus kuin anni.m:lla Krohnin Matemaattisia olioita tai jaettuja unia -teoksesta. Odotin lukevani fantasiaa (onhan tämä ollut World Fantasy Award ehdokkaana vuonna 2005), ja olihan tämä tietysti sitä jollakin tapaa, mutta ei siten kuten odotin.

Suurin pulma oli se, etten ymmärtänyt Tainaronia. Koin joitakin häivähdyksiä, jolloin on oivaltamaisillaan jotakin, mutta sitten ajatus livahtaa käsistä kuin liukas saippuapala. Ja minulla on vielä sellainen kutina, että Tainaron on niitä Krohnin helpoimpia teoksia (vaikka en ole muuta häneltä lukenutkaan)! Olenko idiootti vai idiootti? Teos suorastaan huutaa selvääkin selvempiä allegorioita, mutta kun en ymmärrä niin en ymmärrä.

Tainaron koostuu kolmestakymmenestä kirjeestä. Kirja on varsin lyhyt, vain 133 sivua. Kirjeissä lähettäjä, joka jää nimettömäksi ja sukupuolettomaksi, kertoo elämästään Tainaronin kaupungissa. Oppaana hänellä on Jäärä, joka on, kuten muutkin Tainaronin asukkaat, jonkinlainen hyönteinen.
Jollakin tapaa koin, että Tainaron kaupunkina kuvastaa sekä ihmismieltä että ihmiskaupunkia. Tainaronin asukkaat taas olivat jonkinlaisia stereotypioita eri ihmistyypeistä. On mittaajia, on niitä jotka ottavat siipiensä suojaan hädänalaisia, on varkaita, on oppaita, on kuolevia ruhtinaita jne. Minusta tuntui, että teoksena Tainaron yritti kokonaisuudessaankin sanoa jotakin, mutta en tiedä mitä.

Tämän pohjalta on hirvittävän hankalaa sanoa, onko kirja hyvä vai huono. Selvää on kuitenkin, että ei Krohnia turhaan arvosteta korkealle. Tainaronin kieli on kaunista. Siinä ei ole yhtä ainutta turhaa sanaa eikä korulauseita. Paikoitellen lauseet ovat aforismin tyylisiä. Kirja on hidaslukuinen lyhyydestään huolimatta ja vaatii sulatteluhetkiä aika ajoin.

Ei tästä oikein muuta sanottavaa irtoa. Jos haluaa oikein perinteistä fantasiaa, niin Tainaron on väärä valinta. Jos taas haluaa haastaa itsensä, tähän kannattaa ehdottomasti tarttua. Vaikka en Tainaronia ymmärtänytkään, en koe että aikani olisi mennyt hukkaan. Vähän ikävä olo tästä kuitenkin jäi, koska oma ymmärtämättömyys ärsyttää.

Kommentit

  1. Minäkään en suosittelisi Leena Krohnia luettavaksi fantasiana, vaan... Leena Krohnina. Ainakin minulle hänen kirjansa ovat ihan oma juttunsa, joita ei voi verrata mihinkään tai keneenkään muuhun! Luen Krohnia aina välillä ja sitten en jaksa; kirjoissa on liikaa sulateltavaa. Kaikkea - tai juuri mitään - en ole niistä ymmärtänyt, mutta nautin silti Krohnin kirjojen lukemisesta, kieli ja tarinat ovat niin merkillisiä. Lainasin joskus blogissani jostain kuulemaani ajatusta, että Krohnin kirjan sulkiessaan on sellainen olo kuin olisi keskustellut jonkun itseään paljon viisaamman ihmisen kanssa – mutta tullut kohdelluksi ystävällisesti ja kunnioittavasti, vaikkei itse ihan yhtä viisas olekaan.

    Leena Krohnin lastenkirjat (esim. uusi Auringon lapsia sekä Lukupiirin kuukauden kirja Mitä puut tekevät elokuussa) ovat helpompilukuisia, mutta eivät lapsellisia, niitä lukee aikuinenkin mielellään.

    VastaaPoista
  2. Luin tämän viime vuonna ja nautin valtavasti - mutta en siksi että olisin ymmärtänyt yhtään sen enempää kuin sinäkään. :) En oikeastaan edes yrittänyt, kunhan vain pidin kaupunkia asukkaineen lumoavan kiehtovana.

    VastaaPoista
  3. Minulla on tämä hyllyssä lukupinon yläpäässä, vähän olen alkua jo maistellut... luin vastikään Oofirin kultaa ja siinä tunsi itsensä ihan tuhannen taalan tampioksi! Silti pidin siitä, tavallaan, enkö voi olla palaamatta Krohniin. Aivan totta haastoit kun sanoit että kieli on kaunista eikä siinä ole mitään turhaa.

    VastaaPoista
  4. Jenni, aika hyvä tuo ajatus. Sitä vain itsellä on niin rima korkealla (liekö opinnoistani johtuvaa), että minun pitäisi ehdottomasti osata myös tulkita. Jos en osaa, niin vika on joko minussa tai joskus voin syytää kirjaakin. Nyt en kyllä voi :D

    Satu, Tainaron on tosiaan vinkeä ja omalaatuinen kaupunki. Pidin valtavasti jo sen nimestä; Tainaron.

    Elma Ilona, odotan innolla mitä merkintöjä lokikirjaasi tulee Tainaronista!

    VastaaPoista
  5. Hei Morre

    Tainaron on todella hieno kirja ja kaunis! Jenni kiteytti todella hyvin ajatuksen Leena Krohnista ja hänen kirjoistaan. Minulle tulee jännä olo, outo fiilis, kun olen lukenut hänen kirjansa en osaa edes pukea sitä sanoiksi, mutta se on jotain tavoittamatonta. Minä yritin joskus tulkita blogissani Tainaronia, mutta en tiedä nyt enää siitä sitten. Lukupiiri-blogissa tosiaan käsitellään kohta Krohnia.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti