Tämä on helppo! Tuulen viemää on minunkin suosikkiklassikkoni. Olen lukenut kirjan useasti ja elokuvankin lähemmäs 10 kertaa.
Olin muistaakseni 9-vuotias lumoutuessani ensimmäisen kerran tarinasta (elokuvamuodossa). On ollut oikeastaan aika mahtavaa tutustua siihen niin nuorena. Mitä vanhemmaksi on tullut, sitä enemmän tarinasta on löytänyt uusia ulottovuuksia. 9-vuotiaan silmin Scarlett ja muut naiset olivat ihastuttavia pukuineen ja loisteliaine elämänpuitteineen. Miehistä ensin lumouduin kilttiin Ashleyhin (enkä voinut käsittää miksi hän valitsi marttyyrimaisen ällökiltin Melanien) ja vasta myöhemmin roistomaiseen Rhettiin. Rhett on edelleenkin suosikkini ja hänen kuvansa on syventynytkin. Ei se roistous niin yksiselitteinen juttu ole...
Vinkeintä onkin ollut kasvaa hahmojen kanssa. Vanhempana ymmärsi paremmin niin Ashleyn kuin Scarlettinkin valintoja.
Tuulen viemää on saanut myös jatko-osia. Alexandra Ripley kirjoitti Scarlettin ja Donald McCaignin Rhettin. Scarlettin olen lukenut myös ja se yltää inhokkilistallani aika korkealle. Minulla on näistä jatko-osista myös melkoisen tiukka mielipide; yököttävää rahastusta, klassikon maineella ratsastamista ja toisen teoksen epäkunniotusta. Uskon vakaasti, että Mitchell oli tarkoituksella ajatellut Tuulen viemää -kirjan päättyvän kuten se päättyy. Mikä oikeus sitä on kenelläkään mennä jatkamaan? Hyhhyh!
Oi, minä rakastan sekä Tuulen viemää, että pidin myös Scarletista. Mitchellin perikunnalla oli kovat vaateet, ennen kuin suostuivat jatko-osaan, sillä se piti tehdä Mitchellin kirjan 'henkeen'.
VastaaPoistaNiin Rhett...
Minäkin olen ajatellut, että varmasti jatko-osilla on ollut jotain vaatimuksia. Ymmärtääkseni ihan noin vain ei voi jatkaa toisen kirjaa tekijänoikeussyistäkään?
VastaaPoistaSen vuoksi Scarlett (kirja) ällistyttikin. Etenkin ne noituushöpinät siellä lopussa. Ja väkisin väännetty happy end.
Makuasiahan tämä tietenkin on :)